Hirvijahtimerkkiin pitää suhtautua kuin hirvivaaramerkkiin: jalka kevyemmin kaasulle. Sen sijaan ei tarvitse pelätä joutuvansa todistamaan hirven ampumista tienpientareelle. Lakikin kieltää hirven ampumisen yleisellä tiellä.

Metsästystä harrastavan Marko Laineen mukaan passituksia ei tehdä yleisten teiden varsilla, vaan jahti suunnataan metsään.

– Hirvi saattaa vaihtaa suuntaansa kohti tietä, kun se kohtaa sitä pysäyttämään tulevan koiran.

Metsästä saattaakin tielle tulla koira. Metsähallituksen vuonna 2013 toteuttaman kyselyn mukaan jo 85 prosenttia hirvistä kaadetaan koiran haukkua hyödyntäen. Koira varustetaan joko kaulaan tai selkään kiinnitettävällä gps-paikantimella.

– Jos koira lähestyy hirveä seuratessaan tietä, passissa olevat pystyvät ennakolta estämään sekä hirven että koiran kulun liikenteen sekaan.

Jokainen tietää paikkansa

Hirvijahdin aamuna pidetään käskynjako, jossa jokaiselle hirvijahtiin osallistujalle määrätään passipaikka. Paikat on merkitty karttaan.

– Kartasta löytyvät turvalliset sekä myös kielletyt ampumasuunnat. Näin pyritään minimoimaan ampumatilanteeseen liittyvät riskit, sanoo Marko Laine.

Metsästäjien etäisyydet toisistaan mitataan sadoissa metreissä. Jahtialueen koon taas määrää jahtiporukan koko. Runsaan kymmenen metsästäjän jahtialue on muutama neliökilometri.

Koiran avulla päästään 30–50 metrin päähän hirvestä.

– Koira kiinnittää hirven huomion itseensä, jolloin metsästäjän on helpompi lähestyä hirveä. Turvallinen ampumaetäisyys on maksimissaan 100 metriä.

Jos hirvi liikkuu, se kannattaa Marko Laineen mukaan jättää mieluummin ampumatta. Tavoitteena on ampua heti kuolettava laukaus.

Suomessa metsästyskortin hankkimiselle ei ole alaikärajaa. Alaikäinen ei saa aseenkantolupaa, mutta metsästys onnistuu huoltajan aseella.

Moni on huomannut, että syksyisin ei enää tahdo löytyä kauniita, puhtaita vaahteran lehtiä, vaan lähes kaikissa on suuria tummia täpliä. Tervatäplätauti on vaivannut mm. Lappeenrannan vaahteroita jo useamman vuoden ajan.

Tervatäplätauti – toiselta nimeltään pikilaikkutauti – on sienitauti, joka ei ole vaahteralle juurikaan haitallinen. Mustat laikut haittaavat toki yhteyttämistä, mutta syksyisin yhteyttäminen on jo muutenkin hitaampaa.

Tervatäplätauti leviää puihin maahan pudonneista täpläisistä lehdistä. Itiöt nousevat ilmaan keväällä ja tarttuvat erityisesti puun alimpiin lehtiin. Kesän aikana täplät ovat vaaleita ja tummuvat pikkuhiljaa syksyä kohti.

Sienitauti on yksivuotinen, joten paras tapa suojella vaahteroita on haravoida syksyisin täpläiset lehdet mahdollisimman tarkoin pois.

Tautia levittäviä itiöitä voi tosin levitä myös kauempaa tuulen mukana.

– Nyt susikanta on kasvanut kipupisteelle, toteaa Tohmajärvi-Värtsilän riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Mika Susi.

Riista ja kalatalouden kanta-arvion mukaan Pohjois-Karjalassa oli vuonna 2013 35-40 sutta. Riistanhoitopiirien arvio on, että susia olisi 60-70. Yksi syy erilaisiin kanta-arvioihin on laskentatavassa.

– Suomen ja Venäjän rajalla asuvia susilaumoja ei lasketa kuuluvaksi Suomen susikantaan, Susi sanoo.

Syksyisin susivanhemmat opettavat pentujaan metsästämään, siksi kotieläinvahinkoja tulee usein eniten ruska-aikaan. Esimerkiksi Tohmajärvellä sudet ovat raadelleet lampaita.

"Radikaalisiipi, joka tekee laittomuuksia"

Tiistaina 21.10.2014 pidettiin sidosryhmätilaisuus liittyen suden kannanhoitosuunnitelmaan. Metsästäjät ja luonnonsuojelijat ovat eri mieltä siitä, pitäisikö susikantaa rajoittaa.

– Luonnonsuojelijoita ei ollut paikalla tilaisuudessa tälläkään kertaa. Toivomme, että keskustelua käytäisiin avoimesti ja nenäkkäin.

Metsästäjät ja luonnonsuojelijat ovat olleet vastakkain Pohjois-Karjalassa erityisesti suden salametsästysjupakassa. Luonnonsuojelijoiden mukaan susia olisi salametsästetty. Poliisi ei kuitenkaan voinut todistaa, että salametsästystä olisi tapahtunut.

Mika Susi myöntää, että salametsästystä tapahtuu.

– Eihän sitä voi kieltää ettei salametsästystä olisi kaikissa ryhmissä. Metsästäjissä, luonnonsuojelijoissa ja muissa on aina se radikaalisiipi, joka tekee laittomuuksia. Salametsästys on kuitenkin tuomittavaa.

– Vuosittain löytyy yksittäisiä sudenraatoja, joissa on merkkejä siitä, että eläin olisi kuollut mahdollisesti ampumisen seurauksena, Susi kertoo.

Äänenvaimennin paljasti ennen salametsästäjän

Osa metsästäjistä haluaisi ottaa lainsäädännössä takapakkia. Esimerkiksi äänenvaimentimen käyttäminen jakaa mielipiteitä.

– Se oli vihonviimeinen muutos metsästyslakiin! Sehän on samalla tervetulotoivotus salametsästäjille, manailee rääkkyläläinen metsästäjä Reijo Karppanen.

– Ei kuu kuule eikä tikka tiiä, missä susi, karhu, tai ahma kaatuu laittomasti, Karppanen sanailee.

Karppanen muistelee aikaa, jolloin korkeapaine-aseen ääni kantautui "naapurikuntaan asti".

– Se heitti korvat hörölleen, että mitäs riistaa tähän aikaan metsästetään.

Riistanvalvoja toiminut Karppanen muistelee, että valvonta oli helpompaa kun äänenvaimentimet olivat kiellettyjä.

– Jos näki aseen piipussa semmoisen mötikän, tiesi, että tuossa on salametsästäjä, Karppanen muistelee.

Ähtärin eläinpuistossa on ollut lumileopardeja vuodesta 2003 lähtien. Eläinpuistojen välistä lumileopardivaihtoa Ähtäri on tehnyt muun muassa Saksaan, Belgiaan, Sveitsiin ja Moskovaan. Ähtäristä on muuttanut Moskovaan Topi ja sieltä saapui Topin Väinö-veljelle nyt uusi morsiankin.

– Se on eläintarhan perustyötä, kuvailee eläinsiirtoja Ähtärin eläinpuiston intendentti Mauno Seppäkoski.

– Uuden perimän ja siitoslinjan saamiseksi olemme aikanaan lähteneetkin tähän lumileopardien kasvatukseen mukaan, Seppäkoski sanoo.

Vuoden päästä heilastelemaan

Ähtärin eläinpuiston uusi lumileopardinaaras on puolitoistavuotias. Se on syntynyt Moskovan eläintarhassa, minne Topi-uros muutti Ähtäristä joitakin vuosia sitten.

–  Moskovassa on neljä eri perimälinjaa ja Väinön perimä on eri kuin tällä tulokkaalla, Mauno Seppäkoski vakuuttaa.

Hänen mukaansa uusi naaras on sukukypsä puolentoista vuoden kuluttua ja sitten siltä toivotaankin pentuja.

– Se saa nyt lähimmät kuukaudet ihailla sulhastaan kauempaa ja noin vuoden kuluttua alkaa heilastelu, jonka toivotaan tuottavan  pentuja 2016.

– Pennut ovat tärkeitä koko lumileopardityölle. Jossain vaiheessa tullaan siihen tilanteeseen, että Nepalin ja Kiinan ylängöillä, lumileopardin omilla alueilla, saataisiin kannat vahvistettua näiden tarhakantojen avulla. Seppäkoski vakuuttaa, että kyse ei ole pelkästä idealismista.

– Niin monen lajin kohdalla on maailmalla päästy siihen, että hyvinkin harvinaiset kannat ovat lähteneet vahvistumaan luonnossa. Jokainen yksilö on tärkeä, Ähtärin eläinpuiston intendentti Mauno Seppäkoski toteaa.

"Nyt näyttää siltä, että menee hyvin"

Ähtärin uusi lumileopardi pääsi keskiviikkona aamupäivällä tutustumaan uuteen ympäristöönsä pitkän matkapäivän ja lukuisien tarkastusten jälkeen.

– Sen matka alkoi tiistaiaamuna Moskovasta lentokoneella Helsinkiin. Ähtäriin lähdettiin illalla ajamaan, kun oli tehty rajatarkastukset ja selvitetty paperit, Mauno Seppäkoski kertoo.

Seppäkoski kuljetti lumileopardin itse eläinkuljetukseen tarkoitetulla ajoneuvolla lentokentältä Ähtäriin. Kuljettamista säätelevät tarkat määräykset, mutta useita eläinkuljetuksia tehneelle ammattilaiselle on kokemuskin opettanut jo yhtä ja toista.

– Tämä oli ihan iisi kaveri, Seppäkoski kuvailee kuljetettavaansa.

Uudessa ympäristössään lumileopardinaaraan sopeutumista seurataan tarkasti ensimmäiset päivät. Intendentti Mauno Seppäkoski on luottavainen lumileopardin sopeutumiseen eläinpuistoon.

– Toivotaan, ettei tule mitään vastoinkäymisiä niin, että naaras pahoittaisi mielensä siitä, että on tänne tullut. Ei niin ole käynyt koskaan ja tästä jo näki, että hän on hyvin aktiivinen. Ainahan eläimen kanssa on mahdollista, että jotain tapahtuu, mutta nyt näyttää siltä, että menee hyvin, Mauno Seppäkoski sanoo.

Poikajärven paliskunnassa aloitettiin vapaana juoksevien porojen sarvien maalaus heijastavalla spraymaalilla jo lokakuun alkupuolella. Nyt parin viikon odotuksen jälkeen päästiin Vikajärvellä Rättiselän erotusaidalla maalaamaan myös uudella pensselillä levitettävällä maalilla.

Spraymaalilla maalattaessa maali ja maalin ohenne levisivät muuallekin kuin vain porojen sarviin. Poroilta oli suojattava silmät ja maalarillakin olisi tarvinnut hengityssuojan. Hohtavaa maaliakaan ei jäänyt sarviin toivotulla tavalla, koska suuri osa suihkusta pöllähteli muualle kuin sarviin. Myös maalin pysyvyyttä sarvissa epäiltiin.

Pensselillä maalia saatiin levitettyä sarviin spraymaalausta siistimmin. Maalin pöllähdyksiltä vältyttiin ja porojen silmätkin olivat paremmassa turvassa maalilta.

Heijastavalla spraymaalilla on syksyn aikana maalattu noin sadan siitosporon sarvet. Pensselimaalilla pystyttiin maalaamaan heti ensimmäisessä erotuksessa useamman kymmenen poron sarvet. Maalarina toimineen poromiehen mielestä homma hoitui mukavammin kuin spraymaalilla.

- Joo, kyllä tuntui paljon paremmalta. Me maalattiin aamulla spraymaalilla viitisenkymmentä ja nyt maalattiin 60 - 70 tällä sivellinmaalilla ja tämä tuntui kyllä paremmalta. Sillä saa ehkä paksumman kerroksen. Spraymaalilla menee niin paljon ohi. Tämä oli helppo homma, kertoo poromies Kalle Kangas Poikajärven paliskunnasta.

Harjoittelulla parempi tulos

Kalle Kangas myös uskoo, että heijastemaali toimii paremmin kuin spraymaali. Ilta kuitenkin osoitti, että hyvän tuloksen saaminen ei ole helppoa. Sarvia maalattiin useilta kymmeniltä poroilta, mutta pimeässä eivät kaikkien porojen sarvet hohtaneet aivan toivotulla tavalla.

Osa maalatuista sarvista heijastelivat hyvin, mutta suurimmalla osalla vain pieni osa sarvista hohti, koska osalle poroista maalia laitettiin vain sarvien kärkiin. Pimeässä pieni hohtava osa jäi helposti huomaamatta koska myös porojen silmät loistavat kun valo osui niihin.

- Maalissa olevat heijastehiukkaset ovat niin raskaita, että ne menevät nopeasti purkin pohjalle eikä niitä sitten tule sarviin riittävästi. Maalia pitää sekoittaa koko ajan, että tulos on hyvä. Ehkä myös maalissa oleva ohenneaine pitäisi olla paksumpaa ja tarttuvampaa, kertaili Kalle Kangas päivän maalikokeilua.

Maalin käsittely siis vaatii hieman enemmän tarkkuutta kuin miltä se päivällä maalattaessa tuntui. Poikajärven paliskunnassa kokeilua jatketaan, koska paliskuntaa halkovat vilkasliikenteiset valtatiet. Paliskunnassa kuolee noin 200-300 poroa vuosittain porokolareissa.

- Jos tällä systeemillä saadaan pelastettua yksikin poro liikenteeltä niin silloinhan se on maksanut maalin ja työn. Seuraavalla kerralla osaamme paremmin. Pitää yrittää saada heijasteainetta paremmin sarviin ja maalata suurempi osa sarvesta. Kyllä tämä varmasti kannattaa, vakuuttaa Kalle Kangas.

Ranuan eläinpuistossa asustelevat lapinpöllöt Alexis ja Kaarina (aiemmin tunnettu Kalle-pöllönä) ovat yllättäneet eläintenhoitajat. Lapinpöllö Kaarina muni toukokuussa kaksi munaa, joista ei kuoriutunut mitään. Lopulta selvisikin, että sen kumppani Alexis-pöllö onkin naaras.

Vuonna 1989 tarhaan tulleen Alexis-pöllön papereissa luki, että pöllö on uros, mutta syksyllä Englannissa tutkittu höyhennäyte varmisti, että oikeasti kyseessä on naaraspöllö.

Eläinpuiston intendentti Mari Heikkilä kertoo, että pöllöllä on ollut ennenkin kumppaneita, jotka ovat munineet tyhjiä munia, mutta tällä kertaa tapahtui jotain mikä sai kellot soimaan.

– Huomasimme, että myös Alexis-pöllöllä oli pesä ja munia, joita se hautoi. Eli siinä vaiheessa alkoi kyllä kellot hieman hälyttää. Joko meillä on täällä sensaatiomainen uros, joka on muninut tai 80-luvun lopulla tehty sukupuolenmääritys on mennyt vähän vikaan, Heikkilä hymyilee.

Heikkilä ei hämmästele, vaikka Alexiksen aiempi sukupuolenmääritys olikin mennyt väärin. Petolintujen molemmat sukupuolet näyttävät hyvin samanlaisilta.

– Ulkonäöstä ei juuri pysty päättelemään, onko kyseessä tyttö vai poika. Yleensä naaras on isompi, mutta toisaalta kyseessä voi olla kevyt naaras tai painava uros. Sukupuolen pystyy määrittelemään tarkasti höyhenen dna-näytteestä. Käytämme englantilaista lintuihin erikoistunutta laboratoriota, joiden avulla sukupuoli selvisi.

Naaras munii yksinkin

Heikkilä muistuttaa, että moni lintu pystyy munimaan ilman urostakin.

– Munivathan kanatkin ilman kukkoa parvessa. Pienkanoissakin on ollut naaraita, jotka ovat olleet samassa tilanteessa. Ne ovat munineet ja hautoneet, mutta munista ei ole tullut poikasia. Luonnossa tälläinen ei ole ehkä niin tavallista, mutta tarhaoloissa voi käydä näin, koska ruokaa on saatavilla hyvin.

Myös Kaarina-pöllöä luultiin ensin urokseksi. Muutama vuosi sitten pöllö törmäsi henkilöautoon Tornion Kaakamossa ja se sai silloin nimen Kalle. Lopulta pöllö päätyi toipumaan Ranuan eläinpuistoon ja tällöin myös varmistui, että kyseessä oli naaraspöllö.

Keniassa sijaitsevalta Ol Pejetan luonnonsuojelualueelta kuultiin perjantaina suru-uutinen. Yksi neljästä alueella eläneistä zairenleveähuulisarvikuonosta oli löydetty kuolleena.

Suni-niminen 34-vuotias sarvikuono oli toinen kahdesta maailman viimeisestä urospuolisesta zairenleveähuulisarvikuonosta. Yksi uros elää vielä Ol Pejatan alueella yhdessä kahden naaraan kanssa. Muualla Afrikassa tiedetään vielä olevan kolme naarasta.

Kaikki kuusi jäljellä olevaa zairenleveähuulisarvikuonoa elävät luonnonsuojelualueilla ja niitä yritetään epätoivoisesti pitää hengissä ja saada lisääntymään.

Zairenleveähuulisarvikuono (Ceratotherium simum cottoni) on isosarvikuonon alalaji. Toinen alalaji on nimeltään etelänleveähuulisarvikuono (Ceratotherium simum simum). Sen luultiin jo hävinneen sukupuuttoon, mutta 1800-luvun lopulla löydettiin Etelä-Afrikasta pieni populaatio, joka määrätietoisten suojelutoimien ansiosta saatiin pelastettua. Etelänleveähuulisarvikuonoja on nyt noin 20 000.

Alalajien populaatiot ovat historian kuluessa erkautuneet toisistaan. Zairenleveähuulisarvikuono on asutttanut keskistä Afrikkaa, kuten Etelä-Sudania, Ugandaa ja Kongon demokraattisen tasavallan koilliskolkkaa.

Nämä maat ovat olleet vuosikymmeniä erilaisten aseellisten konfliktien kourissa, jotka ovat pahoin häirinneet sarvikuonojen elämää. Tällä hetkellä akuutein uhka sarvikuonoille ovat salametsästäjät, jotka himoitsevat sarvia aasialaisen lääketieteen raaka-aineeksi.

Ol Pejatan suojelualueella työskentelevät eläintenhoitajat saattoivat todeta, etteivät salametsästäjät saaneet Suni-urosta saaliikseen, vaan eläin kuoli omassa aitauksessaan. Sunille tehdään ruumiinavaus, jossa todellinen kuolinsyy yritetään paljastaa.

Zairenleveähuulisarvikuono on lähes karvaton ja sen korkeus on 1,5 - 1,8 metriä. Eläin painaa 1800 - 2700 kiloa ja se elää yleensä 40 - 60 -vuotiaaksi.

Siikaan liittyvät kiireet ovat osa Keminmaan laitoksen vuodenkiertoa. Parhaillaan on menossa siian mädin hankinta. Joka aamu laitokselle tulee niin vastapyydettyjä Kemijoen siikoja kuin valmiiksi lypsettyä mätiäkin. Tavoitteena on kerätä mätiä kuusisataa litraa, josta saatu talteen jo neljäsataa.

– Näyttää siltä, että tällä menolla tavoite on täynnä perjantaihin mennessä, sanoo tuotantopäällikkö Juha Iivari.

Lypsetty siianmäti on talven yli laitoksella. Kesän kynnyksellä poikaset kuoriutuvat ja jatkavat matkaansa eteenpäin. Osa istutetaan saman tien, osa jää kesän yli hautomoon odottamaan istutustaan.

Alkukesällä poikaset ovat niin pieniä, että niitä menee litraan noin 50 000 kappaletta. Yli kesän haudotut poikaset ovat ihan eri kokoluokkaa, niillä on mittaa kymmenkunta senttiä.

Esimerkiksi vuosi sitten kalanviljelylaitoksella kerättiin talteen noin 800 litraa mätiä.

Alue ulottuu Perhojoelta Muoniojoelle

Keminmaan kalanviljelylaitoksen rooli on viime vuosien muuttunut. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on keskittänyt kaikki Perämereen laskevien jokien kalanviljelytoiminnan Keminmaahan.

Laitoksen alue ulottuu Perhojoelta aina lappilaisjokien latvoille. RKTL:n kalanviljelylaitosten vähentämiset ovat tuoneet Keminmaahan uusia tehtäviä. Muonion laitos lakkautettiin noin vuosi sitten ja se näkyy nyt Kemimaan toimipisteessä.

– Meidän vastuullemme kuuluvat nyt muun muassa Tornionjoen siikakantaan liittyvä kalanviljely, kertoo Iivari.

Kemijoen tulvariskien hallintasuunnitelma on avoinna lausuntoja varten ensi maaliskuun loppuun asti. Hyvällä syyllä voi odottaa, että kannanottoja tulee enemmän kuin suunnitelman laatimisvaiheessa – lausuntoja tuli vain 24.

Kyse on kuitenkin isosta asiasta ja samalla asiasta, joka on repinyt maakuntaa jo vuosikymmenien ajan, vaikka sitä ei haluta ääneen sanoa.

Vuotoksen allasta on ajettu monen monituisella tavalla ja nyt Kemijoen tulvatyöryhmä virallistaa jälleen uuden konstin, tulvasuojelualtaan.

Allasta ajetaan vaikka ilman perusteita

Tulvatyötyhmää ei ole hätkäyttänyt edes se, että asiantuntijoiden mukaan ja Kemijoki osakeyhtiön tytäryhtiön tekemän selvityksenkin perusteella tekoaltaalle ei ole olemassa tulvasuojelullista motiivia.  Samaan tulokseen päästäisiin nostamalla Kemijärven padotuskorkeutta ja rakentamalla Rovaniemelle penkereitä.

Sen verran Kemijoen tulvatyöryhmä kuitenkin turvaa selustaansa, että toimenpide-ehdotuksiin on kirjattu myös seuraava virke:

Kemijoen tulvaryhmä päätti 11.8.2014 kokouksessaan muuttaa 10.3.2014 kokouksen päätöstä, siten, että Kemijärven varastointitilavuuden kasvattaminen poikkeuksellisessa tulvatilanteessa (VE 3) otetaan alustavasti mukaan hallintasuunnitelmaan toissijaisena vaihtoehtona, josta lopullisesti päätetään kuulemisen jälkeen.

Eli niin sanotusti ovi on auki jos tyrmäys uhkaa.

Rovaniemen penkereistä maalattu uhkakuvia

Julkisuudessa ja myös tulvatyöryhmän saamissa kannanotoissa Rovaniemen tulvapenkereitä on vastustettu tiukasti.

Eikä mikään ihmekään, Rovaniemellä asukasyhdistysten nimissä järjestetyissä tilaisuuksissa penkereistä on saanut aivan eri kuvan kuin mikä näyttää olevan lopullinen totuus. Mahdollisten penkereiden koko – tai pienuus – ja sijoituspaikat eivät aina ole aivan kunnolla selvillä.

– Asioita voi esitellä monella tavalla ja siinä on varmaan monenlaisia tarkoitusperiä. Ihan hyvin ymmärtää, että jos asuu ranta-alueella ja luulee, että siihen tulee kahden metrin betoniseinämä niin kyllä varmasti vastustusta löytyy. Mutta jos puhutaan maan kohottamisesta esimerkiksi 40 senttimetrillä, niin ei se niin iso haitta ole, Lapin Ely-keskuksen insinööri Timo Alaraudanjoki sanoo.

– Semmoista ainakaan metriä korkeampaa tulvaseinämää ei mihinkään kohtaan olisi tulossa, keskikorkeus olisi ehkä 40-50 sentin luokkaa, että puhutaan kohtuullisen pienestä penkereestä.

– Ja varmaan monessa paikassa ei ole edes tarkkaa tietoa siitä minne alueelle niitä olisi tulossa, että voidaan hyvinkin voimakkaasti vastustaa pengertä vaikka semmoista ei juuri sille alueelle oltaisi tekemässäkään, Lapin Ely-keskuksen insinööri Timo Alaraudanjoki sanoo.

Lobbari liikenteessä vanhaan malliin

Kemijoen tulvasuojelu on nostattanut myös intohimoja yllättävänkin paljon. Joissakin lausunnoissa ollaan valmiita rakentamaan Vuotoksen tuolvasuojelualtaan lisäksi Kemijokeen muitakin altaita ja kaupan päälle pari allasta vielä Ounasjokeenkin.

Ja myös Lapin Liiton eläkkeellä oleva edunvalvontapäällikkö Jaakko Ylitalo on asiassa hyvinkin aktiivinen. Kymmeniä vuosia kovana Vuotoksen rakentajana tunnettu Ylitalo on kahden Rovaniemen asukasyhdistyksen asiamiehenä edistämässä tulvasuojeluallasta.

Hän on myös käynyt Kemijärvellä asti asukastilaisuudessa kertomassa kuinka tulvasuojeluallas olisi samalla mainio kala-allas ja kuinka paljon siitä olisi siinä sivussa myös energiataloudellista hyötyä. Ja samalla myös äänestänyt mukana kun kemijärveläisten mielipidettä eri vaihtoehdoista kysyttiin.

– Eihän tämä mikään kemijärveläisten kannanotto ole vaan koko jokialueen kannanotto. Tämähän koskee kaikkia Kemijoen vesistöalueella olevia ja rannalla asuvia ihmisiä ja tietysti myös veronmaksajia niin Rovaniemellä, Kemijärvellä kun muuallakin, Jaakko Ylitalo puolustautuu.

Todellakin, kokouksia ei oltu etukäteen rajattu. Kantaa voi ottaa ja äänestää niin monessa asukaskokouksessa kuin haluaa, eli painaa äänestysnappia samassa asiassa uudestaan ja uudestaan.

Susien aiheuttamat koiravahingot ovat vähentyneet selvästi viime vuosina, vaikka viime aikojen susikeskusteluiden perusteella voisi muuta luulla. Esimerkiksi Kuopiossa paikalliset koiraharrastajat ja metsästäjät järjestivät tiistaina susi-illan, koska pitävät maakunnan susitilannetta vakavana.

Maa- ja metsätalousministeriön koiravahingoista korvattavat summat ovat vähentyneet viime vuosina. Vuonna 2012 koiravahinkoja kirjattiin 48 ja niistä maksettiin korvauksia 140 000 euroa. Viime vuonna ilmoitetusta 25 koiravahingosta kertyi 79 000 euron korvaussumma ja tämän vuoden lukema on edelleen laskeva: Riistavahinkorekisteriin on tähän mennessä kirjautunut 14 koiravahinkoa ja korvattavaa 32 000 euron edestä.

Kaikki suurpetojen aiheuttamat vahingot eivät kuitenkaan koskaan kirjaudu vahinkotilastoihin. Sama tilanne tosin koskee kaikkia vuosia.

Suomen Riistakeskuksessa uutta sudenhoitosuunnitelmaa valmistelevan Mikael Luoman mukaan susi aiheuttaa muutakin haittaa kuin koira- ja kotieläinvahinkoja.

– Sudet voivat liikkua lähellä asutusta öiseen aikaan ja jättää maahan jälkiä ja herättää siten huolta. Tähän susien aiheuttamaan sosiaaliseen haittaan halutaan puuttua, mutta nyt koetaan, ettei siihen ole keinoja, Luoma toteaa.

Karhuista enemmän haittaa

Sudet aiheuttavat myös muun muassa lammasvahinkoja, mutta niitä sattuu vuosittain melko vähän: edellisten viiden vuoden aikana 6–18 vahinkotapausta. Tosin vahinko on voinut koskea useampaa lammasta.

Maa- ja metsätalousministeriön ylitarkastajan Jussi Laanikarin mukaan poronhoitoaluetta lukuun ottamatta karhu on suurpedoista se, joka saa aikaan eniten vahinkoa.

Esimerkiksi viime vuonna karhun mehiläispesille, maataloudelle ja kotieläimille aiheuttamia vahinkoja korvattiin yli kahdensadan tuhannen euron edestä.

– Mutta metsästäjät pitävät koiravahingoistaan enemmän melua ehkä siksi, että koirat ovat niin arvokkaita ja oman koiran menetys aiheuttaa poikkeuksellisen paljon mielipahaa. Puhdasrotuisen, metsästykseen koulutetun ja näyttelyissä palkintoja saaneen koiran korvaussumma voi nousta jopa 10 000 euroon, kun esimerkiksi siitospässistä maksetaan korvauksia 556 euroa, Laanikari vertaa.

Korvauksia vielä maksamatta

Viime vuonna suurpetovahinkojen korvaussumma nousi korkeammalle kuin koskaan aiemmin, 8,5 miljoonaan euroon. Kaikista suurpetovahingoista 94 prosenttia oli porovahinkoja. Ahmat tappoivat puolet enemmän poroja kuin sudet, karhut ja ilvekset yhteensä.

Laanikari arvioi, että tänä vuonna maksettavat korvaukset vähenevät parilla miljoonalla eurolla lähinnä siksi, että ahmat ovat tappaneet vähemmän poroja. 

Viime vuoden korvauksista on vielä maksamatta noin viidesosa, koska valtion talousarviossa niihin budjetoitiin vain hieman alle 4 miljoonaa euroa. Puuttuvat rahat pyritään maksamaan eduskunnan myöntämän lisätalousarvion turvin.

Sudenhoitosuunnitelmasta apua pelkoon

Kuopion tiistai-iltaisessa susikeskustelussa kysyttiin myös, voisiko valtio korvata susipelon aiheuttamia kustannuksia esimerkiksi, jos lapsia joudutaan kyyditsemään kouluun susihavaintojen vuoksi. Laanikarin mukaan oppilaskuljetuksiin ei ole varattu erikseen määrärahoja, koska kuntien peruspalveluiden valtionosuuden on katsottu kattavan oppilaiden koulumatkaetuuksista aiheutuvat kustannukset.

– Enkä usko, että koulukyytejä tai muunlaista sietopalkkioita koskeva esitys menisi läpi nykyisessä taloustilanteessa, kun nykyisiäkin korvauksia on vaikea maksaa. Susivahinkojen korvausperusteet on vahvistettu uusissa maatalouden suuntaviivoissa, joten korvauslainsäädäntöön tehtäville muutoksille tarvitaan EU:n hyväksyntä,  Laanikari kertoo.

Laanikarin mukaan ei ole kuitenkaan mahdotonta, että suurpetovahinkoihin kohdistuvia määrärahoja käytettäisiin yhtä lailla konfliktinhallintaan kuin vahinkojen estämiseen.

– Onko se mahdollista ja minkä verran siihen osoitetaan määrärahoja, määrittää viime kädessä kuitenkin eduskunta, hän lisää.

Tämän vuoden loppuun mennessä valmistuva sudenhoitosuunnitelma voi helpottaa tilannetta. Se mahdollistaa susien kannanhoidollisen metsästyksen.

– Tarkoituksena on, että alueella, jonne sudenpyyntilupa myönnetään, voidaan paikallisesti ja joustavasti kohdistaa poikkeuslupa haittaa tuottavaan yksilöön, Luoma sanoo.

Helsinkiläisen Janne Käpylehdon auto kulkee biokaasulla, ja hänen kerrostaloasuntonsa käyttösähkö tuotetaan katolla olevilla aurinkopaneeleilla. Käpylehto on edelläkävijä, mutta tähän suuntaan ollaan Suomessa menossa.

EU:ssa päätetään loppuviikon aikana uusista päästörajoituksista vuodesta 2020 eteenpäin. EU:n tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Uusien päästötavoitteiden myötä päätörajoitukset tiukentunevat Suomessa erityisesti liikenteessä ja maataloudessa.

Biopolttoaineet merkittävä keino vähentää päästöjä

Liikenteessä yksi mahdollinen keino rajoittaa päästöjä on kannustaa ajamaan kuten Janne Käpylehto, biopolttoaineilla.

Ympäristöministeriön ympäristöneuvos Magnus Cederlöf sanoo, että biopolttoaineiden käyttämiseen tullaan kannustamaan jatkossa.

– Biopolttoaineisiin siirtyminen tuntuu olevan meillä yksittäinen toimenpide, joka voi olla merkittävä, Cederlöf kertoo.

Janne Käpylehdon mukaan tällä hetkellä verotus ei kannusta ajamaan biopolttoainetta käyttävillä autoilla. Hänen mukaansa verotusta pitäisi muuttaa.

– Joudun nyt maksamaan autostani aika rajut verot vuositasolla, ehkä noin nelisensataa euroa. En näe sille perusteita, koska autoni käyttää kotimaista uusiutuvaa polttoainetta, Käpylehto mainitsee.

Päästörajoitukset tuntuvat kukkarossa

Liikenteen ja maatalouden lisäksi päästövähennyksiä täytyy todennäköisesti etsiä Suomessa myös jätehuollosta sekä asumisesta. Suurimmat kuluttajille näkyvät vaikutukset tulevat kuitenkin liikenteestä.

– Kuluttajan kannalta liikenteen päästörajoitukset koskevat välittömästi, kun polttoaineiden hinnat nousevat sekoitussuhteiden tai veroratkaisujen kautta. Se tuntuu välittömästi niin tavaraliikenteessä, joukkoliikenteessä kuin yksityisliikenteessäkin. Ja sitä kautta heijastuu tuotteiden hintoihin, kertoo ilmastopaneelin puheenjohtaja, ilmastoekonomian professori Markku Ollikainen Helsingin yliopistosta.

Harvaan asuttua Suomea liikenteeseen tuleva vähennys rokottaa enemmän kuin Keski-Euroopan maita. Myös maatalouteen kohdistuvat päästörajoitteet uhkaavat nostaa hintoja.

– Maataloustuotteiden osalta hinnat ovat melko herkkiä kustannuksille, eli mitä enemmän sinne painetta tulee, sitä enemmän se näkyy ruuan hinnassakin, Ollikainen ennustaa.

EU:n uudet päästötavoitteet tulevat rokottamaan Suomea siten, että päästövähennyksiä täytyy etsiä erityisesti päästökaupan ulkopuolella olevilta aloilta, eli ei teollisuudesta.

Vallilanlaakson asukkaat ovat huolissaan Vanhankaupungin lahteen virtaavasta Kumpulanpurosta. Pasilan entisen kaatopaikan valumavedet pilasivat puron aikoinaan ja noin kymmenisen vuotta sitten alueen hulevedet käännettiin Viikinmäen jätevedenpuhdistamolle. Nykyään kaatopaikan kohdalla sijaitseva ratapiha ja VR:n junavarikko saivat kuitenkin muutama vuosi sitten uuden luvan laskea hulevedet jälleen puroon.

– Kumpulanpuroon johdettavan veden laatu todettiin tutkimuksilla silloin sellaiseksi, että se voitiin ojaan ohjata. Myöhemmin meille tuli yksityinen hakemus, jossa nostettiin esiin muun muassa joen väri- ja hajuhaittoja, sanoo ympäristöylitarkastaja Jaakko Heinolainen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Hulevedellä tarkoitetaan maapinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettavaa sade- tai sulamisvettä. Kumpulanpuro on osa Helsingin kaupungin hulevesijärjestelmää.

Alueen asukkaiden mukaan Kumpulanpuron tila on kuitenkin kuluvan vuosikymmenen aikana huonontunut selvästi. Nykyään vesi on likaista, haisee pahalle ja vaahtoaa.

– Se on välillä kuin likaviemäri. Siitä on hajuhaittaa ja onhan se esteettisestikin aika hurjan näköinen, kun tämä Vallilanlaakso on muuten hyvin kaunis alue, sanoo puron lähettyvillä asuva Saku Berg.

Nykyistä ympäristölupaa lähdettiin muuttamaan

Tutkimusten mukaan Kumpulanpurossa todetut esteettiset vaikutukset ovat ainakin osittain seurausta Ilmalan ratapihalta tulevan huleveden sisältämästä raudasta ja kemikaaleista.

Tarkempien selvitysten ja viranomaislausuntojen perusteella Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätyi muuttamaan ympäristölupaa elokuun alussa.

– Alkusyksyn päätöksessä annettiin veden erilaisille haitta-aineille enimmäispitoisuuksia. Jos hulevesi täyttää nämä avo-ojaan johdettavalle vedelle annetut enimmäisraja-arvot, niin ne voidaan jatkossakin johtaa puroon. Muutoin ne on johdettava kaupungin jätevesiviemäriin, sanoo Heinolainen.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ratapihan alueelta tulevat hulevedet tulee jatkossa puhdistaa ennen Kumpulanpuroon johtamista. Päätöksen mukaan varikkoalueella toimivan VR:n on tehtävä vesien hallintajärjestelyistä suunnitelma, jonka valvontaviranomainen hyväksyy.

VR ja Liikennevirasto ovat syyskuussa valittaneet ympäristölupapäätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen, joten AVI:n antama päätös ei ole vielä lainvoimainen.

Jo parin kuukauden ajan on metso liikuskellut hyvin tottuneesti keskellä Suomussalmen asutusta, etenkin Viitostien varrella Turjanhovin huoltoaseman ja Ruomasijanpuiston uimarannan välillä.

– Pariin viikkoon sitä ei ole näkynyt meidän huoltoaseman tontilla. Kyllähän lintu ehtikin jo puolitoista kuukautta tässä käveleskellä päivittäin, huoltoaseman yrittäjä Satu Mäkeläinen naurahtaa.

Metso ei ole tyytynyt tapaamaan Mäkeläisiä vain näiden työpaikalla, sillä eräänä päivänä lintu seurasi yrittäjäpariskuntaa heidän kotiin asti.

– Terassiaidalle se lehahti silloinkin ja katseli sisälle ikkunoista. Melkoinen varjostaja siis, Satu Mäkeläinen kertoo.

Paikallinen lintukuuluisuus on edelleen kilometrin säteellä huoltoasemasta ja lähivesistöstä. Kaljuskylällä asuva Helena Sirviö oli alkamassa lumitöihin pihallaan alkuviikosta, kun hän näki metson syömässä pihatiensä tuntumassa.

– Lintu on söi katajasta aamupalaa alkuviikosta. Sain napattua kuvan, eikä sitä tuntunut ihmisen lähestyminen haittaavan, Helena Sirviö kertoo.

Munkkikahvit vai katajaa?

Citymetso on täysin lentokykyinen ja muutoinkin hyvissä voimissa oleva lintu. Metso havainnoi lähellä liikkuvat ihmiset, mutta se ei ole käyttäytynyt uhkaavasti.

Metsähallituksen erikoissuunnittelija Riitta Nykänen arvioi, että taajamaelämään haksahtavalla linnulla ei ole kaikki kunnossa.

– Ei tällainen käytös tietenkään ole normaalia. Onko tällä metsolla hormoonit sekaisin, onko ankea lapsuus vai pää kopsahtanut, Nykänen veistelee.

Päivi Nykänen muistuttaa, että metso ei ole laumaeläin, eikä siksi ole ajateltavissa, että se mieltäisi ihmisiä laumakseen. Nykänen pohtii, että mikäli metso jää taajamaan talvehtimaan, herkeääkö sen käytös keväällä soidinkauden aikaan agressiiviseksi.

– Sikäli olemisessa ei ole ongelmaa, sillä taajamassa on aina metsää lämpimämpää ja Suomussalmellakin aina hankea, missä pääsee kieppiin. Myös syötävää löytyy hyvin.

 Helena Sirviö ei ole ruokkinut pihavierasta, sillä hänen mukaansa lintu on löytänyt ruokansa ihan hyvin itsekin.

– En ole tarjonnut sille mitään. Se on istunut naapurin aitan katolla ja laskeutunut sieltä syömään. Sille tuntuu kelpaavan pensaiden ja katajan tarjoama ravinto.

Satu Mäkeläinen on ollut huomaavinaan, että citymetsoa olisi kiinnostanut hiukan eksoottisempikin eväs.

– Metso oli syksyllä munkkikahveja vailla ja kerran se havitteli teetäkin terassin kaiteelta, Mäkeläinen muistelee.

Metsosta ollut iloa kylälle

Huoltoasemayrittäjä Satu Mäkeläinen kertoo, että metson läsnäolo, muun muassa huoltoaseman terassin kaiteella istuskeleminen, tänä syksynä on ollut piristys koko kylälle.

– Metso toivotetaan kyllä ilolla tervetulleeksi terassille. On siitä niin paljon iloa ollut niin meille työntekijöille kuin asiakkaillekin.

Epätavallinen kylän kulkija on jäänyt näkijöilleen mieleen. Myös teillä viihtyvä lintu on saanut hyvää huomiota autoilijoiltakin.

– Autoilla liikkuvat ovat hienosti huomioineet metson ja hiljentäneet, ettei linnulle satu mitään kun se seisoo tiellä. Hienoa, että ihmiset ovat kunnioittaneet lintua.

Yleisimpiä kotoa löytyviä vipeltäjiä ovat Kainuun ELY-keskuksen suunnittelijan Reima Leinosen mukaan mukaan esimerkiksi hedelmäkärpäset ja hämähäkit.

– Ei kannata jättää mehulasin jämiä tai hedelmiä pöydille lojumaan, Leinonen kertoo vinkiksi hedelmäkärpästen varalta.

Pienet makeanhimoiset siivekkäät kuitenkin kuihtuvat kylmien kelien saapuessa. Sään kylmetessä kotoa saattaa löytää myös äkäisen ampiaisen, jotka pyrkivät sisätiloihin ampiaispesien hajotessa säiden jäähdyttyä. Myös hämähäkit tulevat sisätiloihin ruoan toivossa.

– Ne kuvittelevat, että elämä jatkuu ja kuolevat sitten ravinnon puutteeseen, Leinonen kertoo.

Talvella moni suunnistaa etelän lämpöön ja saattaa tuoda matkalaukussaan tarkoitettua enemmän tuliaisia. Leinosen mukaan esimerkiksi lutikat ja russakat kantautuvat matkalaukuissa vuodenajasta riippumatta ja matkailijan tietämättä.

Ulkomaalaiset tuholaiset eivät Suomen talvessa pitkään majaile.

– Mitä eksoottisempi laji, sitä huonommin menestyy, Leinonen kertoo.

Halon kyydissä sisätiloihin

Talon lämmitys alkaa olla talven tullessa yleistä. Takkapuiden mukana voi tulla sisään muutama asukkikin.

– Halkojen mukana voi tulla melkeinpä mitä vaan talvehtijoita, kuten esimerkiksi kovakuoriaisia tai vaikka kotiloita. Jos halot seisovat kotona paikallaan pitkään, voivat talvehtijat kuoriutua.

Myös joulukuusen mukana saattaa sisälle saapua moniakin yksilöitä hämähäkeistä kaksisiipisiin. Reima Leinonen on törmännyt perinteisten tukiskuoriaisten ja jauhokoisien lisäksi erikoisiinkin vieraisiin.

– Yhdestä talosta löytyi sähköhellan alta merenelävä äyriäinen, kilkki. Selvisi, että talon asukkaat söivät merikalaa, ja tämä kilkki oli hypännyt asukkaiden huomaamatta hellan taakse kalan suusta.

Siivoa kunnolla

Jos kotoaan löytää tunnistamattoman ötökän, pitää Kainuun ELY-keskuksen Reima Leinosen mukaan ensiksi selvittämään mikä ötökkä oikein on kyseessä. Kun ötökkä on tunnistettu, sen elinpaikka löydetty, niin voidaan se hävittää helpommin, kun tiedetään miksi se sisällä juuri siinä tietyssä paikassa viihtyy.

– Jos esimerkiksi jauhopussista löytyy toukkia, suosittelen viemään kaikki sen kaapin kuivaelintarvikkeet roskiin. Sitten kaappi siivotaan kunnolla, ja säilytetään elintarvikkeita ainakin jonkun aikaa suljettavissa muovipusseissa, Leinonen opastaa.

Jos kutsumattomista vieraista ei pääse eroon, on syytä ottaa yhteys ammattilaiseen eli tuholaistorjujaan.

Kankaanpäässä Karvianjoella kunnostetaan parhaillaan taimenen kutupuroja. Kunnostustyötä tehdään Pukanluoman sivuhaaroilla eli Myllyojalla ja Kaartiskanluomalla.

Purojen vesi tulee Pohjankankaan pohjavesialueelta ja on hyvänlaatuista, mutta ihmisen toiminta, kuten turvetuotanto, ojitukset ja pohjavedenotto, on heikentänyt taimenen lisääntymisolosuhteita.

Ely-keskuksen tavoitteena on, että kunnostuksella saadaan jokihaarat palautettua luonnontilaisemmiksi. Karvianjoen taimenkanta on ely-keskuksen mukaan geneettisesti ainutlaatuinen ja arvokas.

Tapani Myöhänen on kerännyt Itä-Suomesta hirvennahkoja parhaimmillaan Lappeenrannasta Kuusamoon ulottuvalta kaistaleelta. Tänä syksynäkin hän on liikkunut monella paikkakunnalla nahkoja ostamassa, mutta nyt hirvennahkojen määrä on laskussa, koska hirvenmetsästyksen lupamäärätkin ovat pudonneet.

Myöhänen järjestää metsästäjille suolat, ja metsästäjät säilövät hirvennahat Myöhästä varten. Tapani Myöhänen myy nahkat Kokkolaan nahkatehtaalle.

– Olemme rajoittaneet ostamista. Hirvennahkakauppa perustuu luottamukseen, ja vuosien mittaan on jouduttu tekemään siihen tiettyjä rajoituksia, sanoo Myöhänen.

Tänä syksynä ostaja arvelee saavansa Kainuusta noin 2 000 hirvennahkaa. Hirvennahkojen huono laatu kismittää Tapani Myöhästä.

– Olemme tehneet vuosikymmeniä töitä sen eteen. Olemme yrittäneet puhua ja puhua, ja käsittelyohjeitakin on olemassa. Osassa seuroissa se menee läpi ja osassa ei millään. Suurin ongelma hirvennahan hinnassa on se, että siellä on niin paljon huonolaatuista nahkaa. Jos laatu laskee, ja osa joudutaan viemään kaatopaikalle tai hävitettäväksi, niin kaikki muukin maksaa, esimerkiksi ajaminen.

Ei napinläpiä tai koiran jälkiä

Tapani Myöhänen korostaa asiallisten lihaveitsien ja nylkypuukkojen käyttämistä, kun hirvenruhoa käsitellään.

– Vuota otetaan vetämällä, eli kun se joudutaan puukolla aukaisemaan, niin lattiaan tai seiniin laitetaan nahka kiinni, ja se vedetään taljalla, niin silloin nahka tulee ehjänä.

Asenne on myös tärkeä, että nylkiäkin on asiallisessa kunnossa.

– Hyvä nylkymies on suhtkoht selvä, eikä se tee napinläpiä nahkaan, eikä anna koiran repiä nahkaa. Koiranrepimät ovat pahoja, ne näkyvät pahasti lopputuotteessa, se on suurimpia ongelmia. Jollakin muulla sen koiran koulutuksen ja kiittämisen voi tehdä, sanoo Tapani Myöhänen.

Suolaamiseenkin Myöhänen toivoo paneutumista. Hänen mukaansa nahan suolaaminen kestää vain puoli minuuttia. Hirvennahan heikko kunto ei ole kuitenkaan ainoa asia, mikä Myöhästä harmittaa.

– Asenteessa olisi paljon korjattavaa. Lihaa haaskataan. Voin sanoa, että 70-prosenttisesti tulee laatutappioita, jos ei yhtään paneuduta siihen.

– Olen kymmeniä vuosia käsitellyt lihoja. Kyllä se surettaa, että niin hyvät lihat pannaan suoraan sanottuna pilalle ihan välinpitämättömyyttä. Siinä suurin ongelma on järjen puute. Ei paneuduta anatomiaan, että ei osata fileitä tai paistia ottaa. Kolmen euron moralla nyhrätään, ja perushygienia puuttuu kokonaan. Metästä tullaan reppu selässä ja kivääri selässä, ei yhtään panosteta perushygieniaan, puuskahtaa Tapani Myöhänen.

Technip Offshore Finlandin telakalla Porissa aamulla sattunut öljyvuoto on saatu rajattua eikä öljyä päässyt mereen saakka.

Vahinko sattui, kun öljysäiliö putosi kuljetuksen aikana noin metrin korkeudelta ja repeytyi. Siitä vuosi noin 3 000 litraa polttoöljyä.

Öljyntorjunta aloitettiin heti onnettomuuden jälkeen. Ensitoimet teki Mäntyluodon telakan oma henkilökunta, ja sen jälkeen paikalle saapui pelastuslaitoksen työntekijöitä.

Pelastuslaitos aloitti öljyn imeyttämisen ja asetti varotoimena mereen öljypuomeja. Seuraavaksi alettiin poistaa maata vahinkoalueelta ja tyhjentää ja pestä sadevesikaivoja.

Technip kertoo, että mereen ei päässyt öljyä. Tapahtuman tutkintaa jatketaan viranomaisten kanssa.

Maakotkan kynsiin joutuneesta porosta poromiehille maksettava korvaus nousee. Kotkan tappamasta porosta maksetaan 727 euroa. Korvaus on vajaat 20 euroa aiempaa suurempi. Valtioneuvosto päätti korotuksesta torstaina.

Niillä alueilla, joissa maakotkat ovat tappaneet tavanomaista enemmän poroja, korvaus maksetaan korotettuna. Uusi korvaustaso perustuu kolmen edellisen poronhoitovuoden aikana maksettujen poronlihan myyntiteuraiden keskihintoihin. Laskennallista arvoa tarkistetaan nyt vastaamaan vuosien 2010-2013 hintatilastoja.

Valtio maksaa poronhoitajille korvauksia kotkien tekemistä vahingoista tänä vuonna arviolta 720 000 euroa. Viime vuonna korvauksiin käytettiin vajaat 560 000 euroa. Korvaussumma kasvaa, sillä maakotkien pesintä on onnistunut viimevuotista paremmin ja poronlihan hinta on noussut.

Erityisesti Pohjois-Suomessa on käytössä laittomia haukkarautoja, kertoo Suomen luonnonsuojeluliitto.

Luonnonsuojeluliitto kertoo saaneensa haltuunsa laittoman haukkaraudan, jonka toimitti liiton toimistolle nimettömänä pysyvä metsästäjä. Haukkarauta oli ollut metsässä viritettynä seipäännokassa, ja sen päällä oli ollut houkuttimena teeren näköinen houkutin.

– Rauta ei ole yksittäistapaus, vaan kymmeniä vuosia sitten kielletty haukkarauta on etenkin Pohjois-Suomessa yhä käytössä. Vaikka laki muuttui, niin pyyntikulttuuri ei loppunut, metsästäjä kertoo Luonnonsuojeluliiton tiedotteessa.

Metsästäjän mukaan kanahaukkoja pyydetään laittomin keinoin, koska ne aiheuttavat hävikkiä etenkin peltopyyn ja fasaanin kasvattajille, joiden istutuspanos voi huveta yhden haukan suuhun.

Raudan löytäneen metsästäjän mielestä haukkaraudat eivät ole oikea tapa haukkojen metsästykselle. Rautoihin voi joutua myös esimerkiksi kotka, tunturipöllö tai muuttohaukka. Raudat eivät myöskään tapa saalistaan heti, eli kuolema on tuskallinen, metsästäjä sanoo.

Tietämättömyys kylvää vihaa

Peltoriistaan liittyvissä ongelmissa on mahdollista hakea poikkeuslupaa rauhoitetun kanahaukan metsästämiseen laillisin keinoin, muistuttaa Suomen luonnonsuojeluliitto.

– Kanahaukkavihassa on pitkälti kyse tietämättömyydestä. Metsästäjät eivät pidä niistä, koska ajattelevat haukkojen kilpailevan metsästäjien kanssa kanalinnuista. Kanahaukan ravinto on todellisuudessa siirtynyt koko ajan enemmän rastaisiin ja varislintuihin, Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava sanoo.

– Isossa kaavassa haukat eivät vaikuta kanalintukantoihin. Metsäkanalintujen ongelmat johtuvat pääosin metsien rakenteen muutoksista, hän jatkaa.

Saalistamista vasta opettelevat urokset saattavat syödä istutettuja peltopyitä, koska ne ovat helppoa saalista. Laittomia haukka-ansoja käytetään kuitenkin sellaisilla metsäalueilla, joilla kanalintuja ei kasvateta.

– Metsäalueella tapettavat haukat eivät poista metsästäjän mainitsemaa ongelmaa kasvatettujen kanalintujen suhteen. Niitä saalistavat syystalvella vaeltavat ja alueelle osuvat nuoret uroshaukat, jotka osuvat alueelle ja ilahtuvat helposta saaliista, Sulkava sanoo.

Luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että jos maastossa kohtaa viritetyn haukkaraudan, on syytä ottaa yhteys viranomaiseen.

Sotkamossa voidaan metsästää kahdeksan ja Kuhmossa seitsemän ilvestä. Ristijärvellä, Kajaanin riistanhoitoyhdistyksen alueella, Paltamossa ja Puolangalla poronhoitoalueen ulkopuolella on jokaisessa lupa metsästää kaksi ilvestä.

Vuolijoen riistanhoitoyhdistyksen hakemuksen riistakeskus hylkäsi.

Sotkamossa ja Ristijärvellä päätöksiin on asetettu lupaehto, jolla varmistetaan, että poikkauslupia suuntautuu myös metsäpeurojen talvehtimisalueille, kerrotaan Suomen riistakeskus Kainuun tiedotteessa. Sotkamo ja Ristijärvi ovat viime vuosina olleet osittain metsäpeurojen talvehtimisalueita.

Metsäpeuroja saalistavien yksilöiden lisäksi riistakeskus suosittaa, että pyyntiä kohdistettaisiin sellaisiin ilveksiin, jotka liikkuvat mahdollisen vahinkokohteen tai pysyvän asutuksen läheisyydessä.

Ilveksen metsästys alkaa poronhoitoalueen ulkopuolella 1. joulukuuta ja kestää helmikuun 28. päivään.

Poronhoitoalueella ei vielä saalista

Suomen riistakeskus myönsi Kainuun poronhoitoalueelle jo aiemmin tänä vuonna poikkeusluvat yhteensä seitsemän ilveksen metsästämiseen.

Poronhoitoalueella ilvestä on voinut metsästää lokakuun alusta lähtien. Metsästys kestää helmikuun loppuun.

Viime päivien lumipeitteen ansiosta ilvesten metsästys on aloitettu, mutta saalista ei ole vielä tullut.