Vuoden luontokuvaksi on valittu kotkalaisen Matti Pukin Lokkien taidelento. Kuvan valinta on aiheuttanut sosiaalisessa mediassa keskustelua kuvausharrastajien keskuudessa.

– Ainahan väärä kuva tai henkilö voittaa. Juuri koskaan ei ole yksimielisyyttä, toteaa suorasukaisesti kainuulainen kuvauskojuyrittäjä ja luontokuvaaja Lassi Rautiainen.

– Mutta täytyy sanoa, että tämän valinnan yhteydessä muistelin omaa kuvaani vuodelta 2007. Että jos tarjoaa kilpailuun näitä deletoitavaksi aiottuja, epätarkkoja otoksia, niin ne ovatkin tuomaristolle jotain niin erikoisia, että sellaisella kuvalla voi sitten tärpätä.

Rautiainen voitti Vuoden luontokuva -palkinnon vuonna 2007. Öinen otos karhua kiusaavasta susijoukosta on sekin epätarkka. Rautiaisen mukaan epätarkkuus, "taiteellisuus" on päivän sana kuvamaailmassa.

– Suomen linjavalinta on noudatellut kansainvälisten isojen kuvakilpailujen linjaa. Olin keväällä Virossa sikäläisessä isossa valokuvauskilpailussa ja siellä käytiin aivan samaa keskustelua. Viikon päästä menen Saksaan, jossa paljastetaan vuoden parhaat eurooppalaiset luontokuvat. Näissä EM-kisoissakin meikäläinen saa tuijottaa pitkään muutamia kuvia ennen kuin edes tajuan, mistä on kyse.

– Vaikuttaa siltä, että kuvakilpailujen tuomaristojen on ikään kuin pakko keksiä jotain uutta – sikäli osittain ymmärränkin tuomareita. Mutta nyt on esimerkiksi tyyliä, että tarkennus on päin peetä. Kun on peura pellolla ja puu etualalla, niin tarkennus on tarkoituksella puussa eikä peurassa. Sitten sanotaan, että tämä on taidetta, Rautiainen tuhahtaa.

Luomu vs. luova kuva

Voitokkaan lokkikuvan ottanut Matti Pukki kuvasi karhukojulla aikansa kuluksi lokkeja pitkällä valotuksella liikuttaen samalla kameraa ylös ja alas. Kuva on syntynyt siis kuvaushetken tietoisena valintana, ei vahingossa. Lassi Rautiainen ei silti olisi kelpuuttanut taidekuvaa voittajaksi.

– Käytän näistä otoksista nimeä tröst bilder eli lohdutuskuva. Mennään kuvamaan jotain ja pääkohteesta ei tulekaan mitään. Sitten kekseliäs kuvaaja ryhtyy kehittämään jotain uutta ja luovaa. Eli kyllä kuvaaja on varmaan yrittänyt saada jotain erikoista. Mutta tästä käydään koko ajan keskustelua, että millainen kuva on statukseltaan riittävän hyvä voittamaan ison kilpailun.

Rautiainen ei tyrmää kaikkia taidevalokuvia.

– Mutta missä menee hyvän maun raja? Kuvaan itsekin poikkeavia kuvia, hämärässä, pitkällä valotusajalla otettuja suttuisia kuvia. Mutta jos tarkennus pannaan tarkoituksella pieleen, niin onko se hienoa, Rautiainen kysyy.

– Nyt, kun maailmalla on ikään kuin nähty kaikki, niin mikään hieno ja perinteinen ei enää pärjääkään.

Luontokuvat ovat herättäneet kautta aikain keskustelua. Esimerkiksi kuvien erilainen lavastaminen on puhuttanut alan harrastajia ja ammattilaisia.

Vuonna 1996 Vuoden luontokuva -palkinnon voitti kuva joutsenen raadon päällä istuvasta huuhkajasta. Sähkölankoihin kuollut joutsen oli viety kuvaukselliseen paikkaan odottamaan paikalle saapuvaa petolintua. Vuoden 2009 voitokas kuukkelikuva napattiin liikuttamalla tynnyrin pohjaan rakennettua nuotiota metsässä valon kannalta edulliseen paikkaan.

– Nykyään puhutaan valokuvauksessakin luomusta, luomutuotannosta. Toiset esimerkiksi halveksivat syvästi kuvauskojuilla otettuja otoksia, missä kaikki on järjestetty valmiiksi ja eläimet houkutellaan paikalle ruokinnan avulla. Se on toisten mielestä kaupallista saastaa. Tässä valossa voi pohtia vaikkapa sitä, onko kotipihalla talitintistä otettu kuva luomu, jos lintu on tullut pihaan syömään siemiä lintulaudalle, kuvauskojuyrittäjänä pitkään toiminut Rautiainen pohtii.

Lassi Rautiainen on ollut itse mukana kehittämässä Kuusamo Nature Photossa -kilpailua, jossa on nykyään oma sarja luomukuville ja luoville kuville. 

– Kuvissa oli niin usein manipulointia tai lavastusta, niin sitten ideoitiin luomu ja luova sarja erikseen. Perinteisen, dokumentaarisen linjan rinnalla on sarja, jossa suorastaan kannustetaan leikkimään ideoilla, vaikkapa liittämään kotkalle toisen eläimen pää.

Tekniikka uudistaa koko ajan valokuvausta, kuvia ja käsitettä "luonnollisesta" kuvasta.

– Meillä on jo esimerkiksi hyönteisen tuntosarvien kerroskuvausmenetelmä. Että voi olla 120 kuvaa, jotka otetaan eri tarkennuksialla hyönteisen sarvista ja näitä syntyy todellinen jättiläismäinen lähikuva. On digitaalinen panoraama, eli maisemasta otetaan monta kuvaa ja liitetään ne automaattiohjelmalla yhteen. Yökuvaukseen tulee koko ajan tulee uusia digitaalisia jippoja. Nämä muokkaavat valokuvaa ja koko ajan näitä uusia keinoja myös hyväksytään mukaan kilpailuihin, Lassi Rautianen kertoo.

Hämeenlinnan ympäristö- ja rakennuslautakunnalta haetaan ympäristölupaa kiviaineksen louhintaan ja murskaamiseen Velssinmäen alueella. Lisäksi lupahakemuksessa anotaan lupaa maa-ainesten ottamiseen ja asfaltin valmistukseen.

Jo aiemmin lupaa hakeneella yksityisellä maanomistajalla on ollut lupa pienimuotoiseen louhintaan, mutta nyt lupa koskee huomattavasti suurempaa toimintaa.

Velssinmäen hankealueen pinta-ala on lähes 6,5 hehtaaria ja arvioitu ottomäärä on 95 500 kiintokuutiometriä vuodessa.

YVA-menettelyä ei tarvita

Hämeen ELY-keskuksen mukaan Velssinmäen maa- ja kiviainesten ottohankkeen ympäristölupaa varten ei tarvita YVA-menettelyä, koska louhinta-alue on melko harvaanasuttua.

– Alueelta ei ole myöskään löytynyt mitään erityisiä luontoarvoja, kertoo Hämeen ELY-keskuksen erikoissuunnittelija Markku Paananen.

Louhinnasta ei ole haittaa vesistöillekään, koska se ei ole pohjavesialuetta.

Sen sijaan Velssinmäen hankkeen liikenteestä voi aiheutua melua, pölyä, tärinää ja vaikutuksia liikenneturvallisuuteen. Paanasen mukaan tämäkään ei vielä riitä YVA-menettelyn käynnistämiseen.

Velssinmäen kallioalue sijaitsee Hämeenlinnassa Mäskälän kylässä lähellä valtatie kymmentä.

Jokasyksyinen muikunmätisesonki on nyt hippeimmillään. Mätiaika kestää muikulla kolmesta neljään viikkoa ja Puumalan pakastamolla suolaista mätiherkkua on tehty jo pari viikkoa. Tänä vuonna sesonki on alkanut viikon myöhässä, ja sesongin oletetaan jäävän tavallista lyhyemmäksi.

– Tänä vuonna kalastajia on aiempaa vähemmän muikkujen kimpussa ja monilla alueilla muikku on nyt tiukemmassa. Mutta kysynnänkään ei oleteta olevan edellisvuosien kaltaista, kertoo Kuopion kalatuotteen toimitusjohtaja Kari Ylihärsilä, joka viettää huippusesongin aina Puumalan tuotantolaitoksella.

Vaikka mäti on nyt se herkku, mitä muikusta halutaan, ei kalaa jätetä hyödyntämättä lypsämisen jälkeen.

– Meillä hyödynnetään koko kala, ei vain arvokasta mätiä. Päät ja suolet menevät eläinrehuksi kettutarhalle ja itse muikut menevät teollisuuteen raaka-aineiksi. Osa muikuista myydään suoraan liikkeisiin myytäväksi, Ylihärsilä kertoo.

Ruotsalaiset tykkäävät suolaisemmasta

Tuotantolaitoksella muikunmäti pestään lypsyn jälkeen. Kun ylimääräinen vesi on valutettu pois ja mäti suolattu, on se valmista myyntiin. 

– Jonkin verran mätiä menee tuoreeltaan myyntiin, mutta suurin osa pakastetaan odottamaan toimitusta asiakkaille. Suurin osa meidän markkinoista on täällä Suomessa, muutama asiakas on Ruotsin puolella. Yksi jännä ilmiö näiden kahden maan välillä on se, että suomalaiset haluavat noin 2 prosentin suolausta mädilleen, kun taas ruotsalaisille suolaa laitetaan semmoiset 4 prosenttia, Kari Ylihärsilä kertoo.

Suomi ja Ruotsi ovat muikunmädin käytön huippumaita. Muualla ei markkinoita juuri ole, vaikka esimerkiksi Japanissa mätiä käytetään paljon.

– Jostain syystä siellä maailmannurkalla ei olla kiinnostuneita suomalaisesta mädistä. Jos olisivatkin kiinnostuneita, olisi tilanne ihan toisenlainen täälläkin.

Monikäyttöinen, mutta kallis herkku

Taloudellinen taantuma on alkanut näkyä myös mädin käytössä. Mätiä ei käytetä enää huippuvuosien tavoin mikä näkyy myös hinnassa.

– Kun pari vuotta sitten vähittäishinta oli jopa yli 100 euroa kilolta, oli se viime vuonna alle satasen luokkaa. Tänä vuonna hinta asettunee 80 euron molemmille puolille, arvioi Kuopion kalatuotteen toimitusjohtaja Kari Ylihärsilä.

Mikkelin kalaherkun yrittäjä Raimo Heinänen kertoo, että mätiä on nyt kalatiskistä saatavilla, joskin kysyntä ei vielä ole kovin kovaa.

– Joulun alla on meillä muikunmädin sesonki, pakastettuna sitä silloin myydään. Tällä hetkellä hinta on karvan alle 90 euroa kilolta.

Mikä tekee muikunmädistä sitten niin himoittavan herkun, että siihen paperirahoja halutaan käyttää? Julkkiskokki Markus Maulavirta vannoo muikunmädin raikkaaseen makuun.

– Sopivan kypsä muikunmäti on niin suurta herkkua, ettei sitä oikein voi sanoiksi pukea. Jos sitä vertaa kaviaariin tai muihin mäteihin niin muikusta saatava mäti on yksinkertaisesti raikasta ja puhtaan makuista, Maulavirta heruttaa.

Televisiosta tuttu kokki kehuu muikunmätiä erittäin monipuoliseksi herkuksi. Ja nimenomaan herkuksi, ravintomielessä mädillä tuskin vatsaansa kannattaa täyttää, vaikka terveellistä se onkin.

– Onhan se sen verran arvokasta ettei sitä syömällä kannata syödä. Enempi se on nautiskeluun tarkoitettu herkku, jota voi lisätä liharuokiin, riistaan, keittoihin, melkein mihin vain. Sanoisin että muikunmäti on yksi monipuolisimmista raaka-aineista. Klassinen tapa on nauttia mätiä paahtoleivällä sipulin ja smetanan kanssa.

Syyttäjä vaatii vähintään 60 000 euron yhteisösakkoa Euran Kauttualla toimivalle Jujo Thermal Oy:lle ympäristörikoksesta.

Lisäksi pilaantuneella vedellä kukkia kastellut yrittäjä vaatii Jujo Thermalilta noin 100 000 euron korvauksia.

Tieto paperitehtaan aiheuttamasta päästöstä tuli julkisuuteen vasta useita päiviä tapahtuman jälkeen. Saastuneella vedellä ehdittiin kastella muun muassa tuhat neliömetriä kasvihuonekukkasia.

– Päästö tapahtui perjantaina ja kastelin kukat normaalisti lauantaina. Joskus kesäkuun alussa ihmettelin, että mitä on tapahtunut, kun kukkaset alkavat vioittua, kertoo maanviljelijä Pentti Filppula.

Satakunnan käräjäoikeus kokoontui tänään käsittelemään tapausta, joka johti Eurajoen veden pilaantumiseen ja väliaikaiseen käyttökieltoon toukokuussa 2011. Syytteessä on nyt neljä miestä, jotka olivat erikoispaperia valmistavan tehtaan työntekijöitä onnettomuuden sattuessa. Heitä syytetään ympäristön turmelemisesta.

Satakunnan käräjäoikeus käsittelee Jujo Thermalin oikeusjuttua Raumalla kolme päivää.

Vahingot oikeuskäsittelyyn hitaasti

Ympäristörikosten tutkinta kestää usein vuosia ennen kuin ne etenevät oikeuskäsittelyyn asti.

Maanviljelijä Pentti Filppulan mukaan Eurajokea saastuttanutta vahinkoa olisi pitänyt käsitellä oikeudessa jo aikaisemmin.

– Tässä on mennyt mielestäni liian kauan. Varsinkin nyt kun on mennyt jo kolme ja puoli vuotta ja yksi syyte hylättiin sen takia, että aikaa oli kulunut liian kauan. Prosessin pitäisi olla nopeampi.

Oikeusoppineiden mukaan vahingon vaikutusten arviointi on usein työlästä ja vie paljon aikaa.

Vastaavanlaisia istuntoja on luvassa myös jatkossa, sillä maakunnassa on tapahtunut useita muitakin päästöjä.

Esimerkiksi Euran jätevedenpuhdistamon ohijuoksutukset ovat jatkuneet jo vuosia ja tänä kesänä Kokemäenjokeen pääsi suuri määrä muun muassa nikkeliä. Onnettomuuksien lopullisista vaikutuksista ympäristöön ei saa tietoa nopeasti. Esimerkiksi nikkelin vaikutusta nahkiaisiin tai niiden jälkipolviin ei ole helppoa tutkia.

A-studio halusi ottaa selvää, kuinka pahoja muut teollisuuden vahinkopäästöt ovat verrattuna Talvivaaraan.

Malli on teoreettinen: vahinkojen vaikutuksia on vaikea verrata toisiinsa todellisudessa, mutta laskelmalla yritämme ymmärtää päästöjen mittaluokkaa.

Suomalaista luontoa pilaa julkisessa keskustelussa tällä hetkellä vain Talvivaaran kaivos Sotkamossa.Todellisuudessa ongelma on laajempi. Teollisuuslaitoksista karkaa raskasmetalleja ja muita päästöjä parikymmentä kertaa vuodessa. Monet niistä vaikuttavat vesistöihin.

Teettämämme laskelman mukaan teollisuuden vahinkopäästöt voisivat pilata jopa viitisentuhatta keskikokoista järveä. Laskelmaan kerättiin vajaan kolmen viime vuoden tapaukset eri media-arkistoista.

Teollisuuden virheet voisivat siis pilata jopa viisituhatta keskikoista suomalaista järveä.

Järvi-mittari paljasti nikkelitehtaan suureksi päästäjäksi

Talvivaara on toki aivan syystä otsikoiden ja kauhistelujen kohteena. Sen vahingossa sattuneet päästöt ovat viime vuosilta vertaansa vailla. A-studiolle tehtyjen laskelmien mukaan niillä voisi pilata jopa 3 400 keskikoon järveä.

Eri medioiden arkistoista kootut, vesiä uhanneet teollisuuden päästöt löytyvät yllä olevasta interaktiivisesta kartasta. Tiedotusvälineiden arkistoja käytettiin, koska yksikään viranomainen ei kokoa keskitetysti tietoa aiheesta.

Mutta sattuu suuria virheitä muuallakin kuin Talvivaarassa. Talvivaaran asiakkaalta, nikkelitehdas Norilsk Nickelin tehtaalta, pääsi viime kesänä ennätyksellisen suuri määrä nikkeliä Kokemäenjokeen. Onnettomuuden nikkelimäärällä pystyisi pilaamaan peräti puolet Talvivaaran järvimäärästä eli 1 600 järveä.

Norilsk Nickelin toimitusjohtajan Joni Hautojärven mukaan viimekesäinen tapahtuma oli ympäristöonnettomuus, ei normaalia toimintaa.

– On vaikea kommentoida laskelmia, koska en ole nähnyt niitä. Lähtökohtaisesti emme päästä päästöjämme järviin, vaan joen kautta mereen. Viimekesäinen onnettomuus ei ollut normaalia toimintaa, Hautojärvi sanoo.

Laskelma suhteuttaa Talvivaaran päästöt muihin

Laskelmat kunkin päästön kyvystä pilata vesiä on tehnyt biokemisti Jari Natunen. Suomen luontoliittoa avustava Natunen laski A-studion pyynnöstä, kuinka monta keskikokoista järveä kukin lorautus voisi pilata.

Talvivaarasta tekee tuhansien järvien saastepäästäjän se, että kaivokselta on karannut joukko eri raskasmetalleja, uraania ja sulfaattia. Kun eri aineiden vaikutuksen laskee yhteen, seoksella pilaisia suuren määrän vettä.

– Aineilla on lisäksi yhteisvaikutuksia ja Talvivaaran toistuneet vuodot lisäävät kuormitusta, Jari Natunen kertoo.

Natusen laskelmat ovat teoreettisia. Laskelmat ja Järvi-mittari luotiin siksi, että toimituksemme halusi saada selville, miten paha ympäristöongelma Talvivaara on muihin vastaaviin teollisuuden päästöihin verrattuna.

Natusen laskelma kertoo, kuinka suuren vesimäärän kukin päästö pystyisi teoriassa pilaamaan. Tarkempi selostus laskelman teosta ja Järvi-mittarista löytyy jutusta Biokemisti Natusen Järvi-mittari.

Käytännössä esimerkiksi Talvivaaran päästöt ovat jääneet lähijärviin, osittain laskeutuneet järvien pohjaan ja osittain laimentuneet kulkiessaan kohti isompia vesiä. Norilsk Nickelin nikkelitonnit taas ovat huuhtoutuneet virran mukana merelle ja laimenneet siellä.

Joessa kulkiessaan päästöt ehtivät tappaa simpukoita ja kalojakin.

Metallikaivoksilta karkaa myrkkyjä usein

Suurin vesiä uhkaava teollisuuden ala näyttää olevan metallikaivokset. Metallikaivoksilta karkaa myrkkyjä usein verrattuna muihin suomalaisiin teollisuuden aloihin.

Kahdestatoista metallikaivoksesta peräti viisi pääsi saastekartallemme. Kaivoksista Pahtavaaran kultakaivoksen vuoto jäi kaivoksen lähimetsään, eikä lähivesissä ole huomattu merkkejä vuodosta.

Kaikilla kartan kaivoksilla on ollut ainakin jonkinlainen vaikeus jätevesien tai ympäristölupien määrittelemien rajojen kanssa. Mittakaava toki vaihtelee rajusti. Yksikään muu kaivos ei yllä Talvivaaran lukemiin A-studiolle laaditun Järvi-mittarin mukaan.

Ympäristö ja laatujohtamisen professorina Helsingin Teknillisessä korkeakoulussa työskennellyt Tuula Pohjola ei ole laisinkaan yllättynyt siitä, että metallikaivosala on tämän hetken suuri vesien sotkija.

– Kaikilta näiltä lirahtelee. Kysymys on turvallisuuskulttuurista. Näissä yrityksissä ei koeta ympäristö- ja turvallisuusasioita niin tärkeäksi kuin esimerkiksi puunjalostusteollisuudessa nykyään, nykyisin vastuullisen liiketoiminnan konsulttina työskentelevä Pohjola analysoi.

Pohjola on tehnyt viiden muun professorin kanssa selvityksen siitä, kuinka Talvivaaran kaivos saisi ympäristöasiansa hyvään järjestykseen.

EK:n johtaja pitää vahinkopäästöjä harvinaisina

Teollisuuden etujärjestön EK:n johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala pitää valitettavana jokaista päästöä, joka ylittää viranomaisen antaman luvan. Ympäristöasioista vastaava johtaja Kylä-Harakka-Ruonala haluaa suhteuttaa kartalle kerätyt onnettomuudet teollisuuden toimijoiden määrään.

– Meillä on parikymmentätuhatta luvanvaraista teollista toimijaa, joten siinä mielessä tapauksia on vain pienessä osassa toimijoista. Valtaosa toimijoista pysyy luvan rajoissa, Kylä-Harakka-Ruonala vakuuttaa.

Monet ympäristöviranomaiset kertovat samaa viestiä kuin EK:n ympäristöjohtaja Kylä-Harakka-Ruonala. Taustapuheluissa huomautettiin usein, että vähänhän luvat ylittäviä vuotoja sattuu suhteessa toimijoiden lukumäärään. Heti perään usea virkamies toki totesi, että kaikista teollisuuden onnettomuuksista ja vahingoista ei  saada tietää koskaan.

Myös tavalliset tallaajat sotkevat öljyllä

Suomessa tapahtuu kaiken kaikkiaan 3 000 ympäristöonnettomuutta vuosittain. Luku löytyy Suomen ympäristökeskus Syken viime vuonna julkaisemasta selvityksestä.

Tuhansista tapauksista vain 20 päätyi kartallemme. Kiinnostuksen kohteena ovat tällä kertaa vain teollisuuden luvattomat päästöt ja onnettomuudet, jotka ovat lianneet vesistöjä tai ainakin uhanneet niin tehdä.

Tapauksia on kaikkiaan siis paljon. Suurin osa onnettomuuksista koostuu öljyvuodoista, joista pienimmät jäävät vain muutamaan desilitraan. Tekijänä voi olla autonsa tai veneensä kanssa tuhraava yksityinen ihminen.

Öljyä pääsee vesistöihin myös liikenneonnettomuuksista. Esimerkiksi tämän kuun alussa Torniojokeen valui tuhansia kuutioita kevytpolttoöljyä, kun säiliöauto kaatui ojaan.

Ruukin voimala aiheutti ikävimmän öljyvuodon

Viime kesän ikävin teollisuuden öljyonnettomuus sattui Raahessa. Terästehdas Ruukin alueen voimalaitoksesta joutui mereen saakka 5 000 litraa öljyä. Öljy tuhri viiden saaren rantoja ja tahrasi lintuja.

Biokemisti Jari Natusen laskelma kertoo, että Raahen päästö riittäisi pilaamaan peräti 65 keskikokoisen järven vedet. Luku on karkea ja tarkoitettu vain suhteuttamaan päästö muihin päästöihin.

Biokemisti Jari Natunen kehitteli käyttöömme karkean mittarin, jolla päästöjä voisi verrata toisiinsa. Nimesimme mittarin Järvi-mittariksi.

• Laskelma kertoo, kuinka paljon järvivettä kukin ylimääräinen päästö pystyisi saastuttamaan. Yhden järven kooksi valittiin keskikokoinen, 10 miljoonan kuutiometrin, suomalainen järvi. Sen kokoisia järviä löytyy Talvivaaran kaivoksenkin lähistöltä kaksi, Kolmisoppi ja Kivijärvi.
• Tohtori Natunen kaiveli viranomaisten ja eri tutkimuslaitosten selvityksistä, kuinka paljon eri aineita kuten raskasmetalleja oli kussakin vuodossa päässyt luontoon.
• Pilaantumisen rajana Natusen laskelmissa on tavallisesti ympäristölaatunormi. Se on lakiin kirjattu arvo siitä, kuinka paljon kutakin haitallista ainetta saa olla litrassa pintavettä. Jos haitallista ainetta on vesikuutiossa yli laatunormin, se vahingoittaa luontoa.
• Kaikille vuotaneille aineille ei löydy laatunormia Suomen laista. Niissä tapauksissa Jari Natunen etsi kirjallisuudesta ohjearvon tai raja-arvon, esimerkiksi Australian ja Kanadan suosituksista.

Esimerkiksi Norilsk Nickelin nikkelipäästön vaikutus järvivesiin on laskettu seuraavasti.

• Nikkeliä pääsi yhteensä 66 000 000 000 mg.
• Euroopan unionin uusi nikkelin laatunormi on 4 mikrogrammaa litrassa vettä. Nikkeliä ei siis saa olla neljää milligrammaa enempää yhdessä litrassa järvivettä.
• Laskutoimitus: 66 000 000 000 mg : 4 mg/m3= 16 500 m3
• Päästö, 66 tonnia, pilaisi siis 16 500 miljoonaa kuutiota vettä. Yhdessä keskiverto järvessä on taas vettä jo mainitut 10 miljoonaa kuutiometriä. Jaamme siis 66 tonnin saastuttaman vesimäärän yhden järven vesimäärällä.
• Laskutoimitus: 16 500 000 000 m3 : 10 000 000 m3 =  1 650
• Norilsk Nickelin nikkelipäästö pilaisi siis 1 650 järveä.
• Tällä hetkellä laatunormi on vielä 20 mikrogrammaa. Sen mukaisesti laskettuna saastuneita järviä tulisi vähemmän eli 330 kappaletta.

Käytännössä näin ei ole tapahtunut. Raskasmetalli huuhtoutui joen juoksun mukana merelle ja laimeni mennessään. Mutta totta on, että nikkelimäärä riittäisi pilaamaan valtavan määrän järvivettä.

Järvi-mittari on karkea ja teoreettinen. Se on tarkoitettu hahmottamaan kunkin viime vuosien ympäristöonnettomuuden tai muun ylimääräisen vesistöpäästön suuruutta suhteessa muihin.

Laskemissa ei ole huomioitu esimerkiksi paikallisia olosuhteita. Eri vesissä on jo luonnostaan esimerkiksi erilaisia metalleja, jolloin teoreettinen laskelma pitää paikkaansa vain suuntaa antavasti.

Kuluneet 12 kuukautta, eli ajanjakso viime vuoden lokakuusta tämän vuoden syyskuuhun ovat olleet maapallon tilastoidun ilmastohistorian lämpimimmät. Asiasta kertoo Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa oli jo aiemmin julkistanut omat mittauksensa, joiden mukaan tämän vuoden syyskuu oli mittaushistorian lämpimin. Vertailukelpoinen aineisto alkaa vuodesta 1880.

Tämän vuoden touko-, kesä- ja elokuu on mittauksissa todettu ennätyslämpimiksi. Huhtikuunkin keskilämpötilan arvioitiin alustavissa mittauksissa lyöneen aiemman ennätyksen, mutta kun lukemat tarkastettiin, todettiin sen olleen mittaushistorian toiseksi lämpimin.

NOAA:n ilmastotutkija Jessica Blunden muistuttaa, että myös viime vuoden marraskuu todettiin tilastohistorian lämpimimmäksi marraskuuksi. Kun tämä otetaan huomioon, kulunut vuosi on lämpimin 12 kuukauden jakso, mistä luotettavaa tilastoaineistoa on kerätty.

Kalenterivuosina mitattuna tähän mennessä lämpimin vuosi on ollut 1998. Ilmastotieteilijät muistuttavat, että tuolloin vuosi alkoi voimakkaan el Nino -sääilmiön vaikutuksessa. Tyynellä valtamerellä esiintyvä El Nino -ilmiö nostaa maapallon keskilämpötilaa. Tänä vuonna el Ninoa ei ole ollut, mutta on todennäköistä, että loppuvuodeksi se syntyy, ilmastotutkijat ennustavat.

Jos näin käy, tästä vuodesta muodostuu suurella todennäköisyydellä mittaushistorian lämpimin. Lisäksi on todennäköistä, että ensi vuosi lyö tämänkin vuoden lämpöennätykset.

Kun tutkitaan kuukausien keskilämpötilojen ennätyksiä, vanhin lämpimyysennätys on vuodelta 1997, ilmastotutkija Blunden kertoo. Sen sijaan uusin kylmyysennätys on vuodelta 1916.

Suomalaisen hirvennahan laatuongelmana on pidetty jo vuosikausia hirvikärpästä, joka yleisen uskomuksen mukaan syö nahan käyttökelvottomaksi. Eläkkeellä olevan hirvennahka-asiantuntija Markku Onnelan mukaan tämä uskomus on kuitenkin jo vanhentunut.

- Hirvikärpänen ei ole enää teollisuudelle ongelma, Onnela sanoo.

Puukon tekemät jäljet nykyään pahin ongelma

Kärpäsen tekemät reiät on onnistuttu Onnelan mukaan paikkamaan oikealla käsittelyllä, eivätkä ne näy lopputuotteessa juuri lainkaan. Suurimmat ongelmat löytyvät hirven käsittelystä heti kaadon jälkeen.

- Laukauksen jälkeiset vauriot ovat niitä pahimpia. Vetojäljet, koiranpuremat ja erityisesti nylkemisestä tulevat veitsenvedeot näkyvät kaikkein pahiten. Tämä selviää vasta sitten kun on tehty iso työ nahan kanssa. Puolenkymmentä eri työvaihetta ja kun nahka menee ohennukseen, niin puukonkärjen pienet viillot tulevat näkyviin, Onnela kertoo.

Korvaus 10 euroa nahalta

Ongelma on Onnelan mukaan erityisesti se, että tieto ja osaaminen ei välity enää eteenpäin metsästäjältä toiselle. Esimerkiksi Itä-Suomessa ei ole olemassa keräilyrengasta.

- Käsittelytaito on ruostunut. Toisaalta mukaan nylkemiseen on tullut kiire mukaan ja toisaalta ajatellaan, ettei siitä makseta mitään. Siitä maksetaan 10 euroa per nahka.

Onnela penää metsästäjiltä eräänlaista ryhtiliikettä nahkojen käsittelyn kanssa.

- Se on kunnia-asia hoitaa riista näiltä myös näiden sivutuotteiden osalta. Saalista pitää kunnioittaa myös sen kaatamisen jälkeen.

Myrskyt ovat tehneet vaikutuksen Ylen meteorologiin Matti Huutoseen jo lapsuudessa. Hän muistelee 1982 ollut Mauri-myrskyä, joka jäi hänelle mieleen lähinnä uutiskuvista ja vanhempien puheista.

– Lisäksi joskus 1980-luvun lopulla kotiseutuni yli pyyhkäisi ukkosmyräkkä, johon liittyi näin jälkikäteen tarkasteltuna todennäköisesti trombi tai syöksyvirtaus. Tuolloin noista ei kyllä tiedetty Suomessa oikeastaan mitään, Huutonen vertaa.

Hänen ammatinvalintaansa nuo lapsuuden myrskyt eivät kuitenkaan vaikuttaneet. Ammatti valikoitui sattuman kautta vasta paljon myöhemmin.

Matti Huutosen mieleen jääneet myrskyt

Kun Matti Huutonen saa tehtäväksi pohtia itselleen mieleen jääneitä myrskyjä, ei periaattessa tapauksista ole pulaa.

Jokaista myrskyä ei kuitenkaan meteorologikaan muista.

– Näissä myrskyissä on itse jollakin tapaa osallisena tai siihen on jonkinmoinen henkilökohtainen ote. Muuten tilanteita ei muista kovin hyvin jälkikäteen, kuvaa Huutonen työnsä arkea.

Voimakas Veera

Ensin tulee mieleen kesä 2010 ja etenkin heinä-elokuun taite. Olin tuolloin kesälomalla Keski-Suomessa. Alueen yli pyyhkäisi heinäkuun lopulla ja elokuun alussa useita erittäin voimakkaita ukkosmyrskyjä.

Mieliinpainuvin oli tietenkin elokuun alun Veera-myrsky, jonka yhteydessä trombi pyyhkäisi Uuraisilla leirintäalueen ylitse. Olen itse Uuraisilta kotoisin ja olin alueella tuolloin, joten myrsky on kyllä jäänyt hyvin mieleen. 

Jouluna myllertäneet Hannu ja Tapani

Toisena taas nousee mieleen vuoden 2011 joulunajan myrskyt, Hannu ja Tapani. Noissakin tilanne oli se, että satuin olemaan alueella, missä sähkökatkot kestivät juuri joulunpyhinä pitkään.

Nuo molemmat myrskyt olivat poikkeuksellisen laaja-alaisia, eivätkä rajoittuneet pelkästään Suomeen.

Unohtumaton Unto

Kolmantena muistot nousevat kesästä 2002 ja Unton-päivän myrskystä.

Tuolloin laaja-alainen ukkosmyrsky aiheutti mittavat aineelliset vahingot varsinkin Itä-Suomessa. Silloin en itse ollut varsinaisella myrskyalueella, vaan liikuin myrskyn etu- ja pohjoispuolella, sivusta seuraten myrskyn nousua.

Tuossa vaiheessa kännykät ja mobiilidata oli vielä sen verran kehittymätöntä, että säätutkaa tai salamadataa en päässyt reaaliaikaisesti seuraamaan. Nykyäänhän tällainen tekniikka on itsestäänselvyys.

Pien-Saimaan rannalla Leväsen Tujulassa tien vieressä on lammikko, josta nousee muovipönttö. Lampi on kosteikko, jonka avulla ravinteet ja kiintoaineet siepataan kiinni ennen niiden menoa järveen. Kosteikoiden rakentamiseen on kannustettu maanomistajia Pien-Saimaan rannoilla, jotta vedenlaatu saataisiin paremmaksi.

Kosteikkoja nousee kovaa tahtia

Pien-Saimaan suojelusta innostuneet maanomistajat ovat yllättäneet jopa ympäristötoimen. Kosteikkoja on viidessä vuodessa rakennettu 29 kun aikaisemmin niitä oli vain yksi. Buumin takana on savolainen kosteikkoasiamies Antti Happonen, joka on ollut mukana jokaisen kosteikon rakennusprojektissa.

– Itselläni on 30 hehtaaria kosteikolla Kuopion lähellä. Maksoin siitä aikoinaan noin 300 000 euroa. Ajattelen, että ne olivat oppirahat ja nyt toteutan oppia täällä, sanoo Antti Happonen.

Rantavesi kirkastuu

Kosteikoiden vaikutukset koko vesistössä näkyvät hitaasti ja niiden tehosta ei voida vielä olla täysin varmoja, mutta kosteikoiden rakentajat ovat tyytyväisiä valintoihinsa. Monilla rannoilla on iloittu rantaveden kirkastumisesta ja liejun vähentymisestä.

– Esimerkiksi Tujulassa omistajat sanovat, että he ovat ensimmäistä kertaa yhteentoista vuoteen voineet istua suoraan uimasta ruokapöytään, eikä ole tarvinnut tulla suihkun kautta, sanoo kosteikkoasiamies Antti Happonen.

Vesien suojelu on hidasta

Kosteikkorakentamisen suosio on Lappeenrannan seudun ympäristötoimessa yllättänyt positiivisesti. Viiden vuoden aikana Pien-Saimaata on kosteikkorakentamisen lisäksi suojeltu hoitokalastamalla sekä virtausohjauksella eli rakentamalla pumppaamo. Vaikka Pien-Saimaan laatu on parantunut, suoria yhtäläisyysmerkkejä ympäristösuojelutoimenpiteisiin ei voida vetää. Veden laadun parantuminen voi olla myös luontaista vaihtelua.

– Veden laatu on viimeisenä kolmena vuotena parantunut mutta on aikaista sanoa mistä se johtuu, koska vaihtuma on hidasta.  Pysyvää kunnostustyötä tulee jatkaa 10-20 vuotta, jotta tulokset alkavat näkyä, sanoo Lappeenrannan ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen.

Laulujoutsen on BirdLife Suomen vuoden 2014 lintu. Niiden määrä maassamme on lisääntynyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana merkittävästi ja nykyisin se onkin tavallinen näky koko Suomessa. Vielä 1950-luvulla lajin uskottiin häviävän Suomesta. Ari Lähteenpää Merenkurkun Lintutieteellisestä Yhdistyksestä ei tiedä kannan kasvuun varmaa syytä.

– Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana laulujoutsenen kannat ovat kasvaneet todella voimakkaasti, enkä tiedä mistä se johtuu. Ilmeisesti jos lintu saa olla rauhassa sen kanta vain alkaa kasvaa voimakkaasti, Lähteenpää sanoo.

Joutsenbongauksella lisää tietoa lajista

BirdLife Suomi järjestää kolmannen kerran joutsenbongausviikonlopun, jolloin kuka tahansa pääsee antamaan arvokasta tietoa maamme joutsenkannasta. Lisäksi tarkoitus on kerätä tietoa laulujoutsenten muuttoreiteistä ja erityisesti vaarallisista sähköjohdoista.

– Joka toinen kuolleena löytynyt laulujoutsen löytyy sähkölinjan alta. Viikonlopun tapahtuman toinen tarkoitus onkin löytää ne vaaranpaikat, mihin linnut voivat lentää. Näitä vahinkoja pystytään estämään esimerkiksi huomiopalloilla, joita kiinnitetään muuttoreiteillä oleviin sähkölinjoihin. Näistä paikoista ilmoittaminen olisi erittäin tärkeää, Lähteenpää painottaa.

Kannan harventaminen noussut myös puheeksi

BirdLife Suomi arvioi laulujoutsenten pesimäkannaksi Suomessa noin 10 000 paria. Laulujoutsen rauhoitettiin vuonna 1934. Aika ajoin laulujoutsenten kantojen kasvun myötä puheenaiheeksi on noussut myös niiden metsästyksen salliminen.

– Aika outoa on jos kansallislintua ruvettaisiin metsästämään, Lähteenpää ihmettelee. En usko, että ne häiritsisivät muita lintuja niin paljon, että niitä olisi vähennettävä. Ehkä kyse on siitä, että metsästäjät haluavat metsästää uusia lajeja ja siksi esittävät tällaisia näkemyksiä, Lähteenpää jatkaa.

Kyhmyjoutsen ja laulujoutsen samalla alueella

Myös Suomessa pesivien kyhmyjoutsenten kannat ovat kasvaneet viime vuosina. Ari Lähteenmaa on huomannut muutoksia lajien pesimäalueilla.

– Vaasan saaristossa voi mielenkiintoisesti nähdä, että laulujoutsenten ja kyhmyjoutsenten pesimisalueet alkavat mennä päällekkäin pienellä alueella. Mielestäni se on aika epätavanomaista, Ari Lähteenmaa sanoo.

Porojen vapaa liikkuminen yli valtioiden rajojen elvyttäisi jäkälikköjä ja vähentäisi lisäruokinnan tarvetta.  Ekologian professori Lauri Oksasen mukaan vanhaan jutaamismalliin kannattaisi palata.

- Poro löytää ruokaa aina kunhan se pääsee liikkumaan vapaasti. Se olisi taloudellista poromiehille. Kesällähän poro syö mielellään tuntureiden vaivaiskoivuja ja näin tunturi ei pääse pensoittumaan tai metsittymään. Syksyllä poro syö paljon sieniä ja talvella lumen alta jäkälää metsissä, sanoo Oksanen.

Oksanen kehottaa vertailemaan satellittiikuvia Norjan ja Suomen poronhoitoalueilta. Norjan puolen jäkälikköjä on runsaasti, koska porot pääsevät ruokailemaan rannikolle ja metsiin. Suomessa jäkälikköjen kuluminen näkyy kuvissa selvästi.

- Ja Norjassahan porotiheys on suurempi, muistuttaa Oksanen.

Raja kiinni 1852

Porot pystyivät liikkumaan yli rajojen ainakin 1852 saakka, jolloin Norjan, Ruotsin ja Suomen rajat virallisesti suljettiin. Tätä aiemmin oli syntynyt riitaa norjalaisten oikeudesta laiduntaa poroja Suomen puolella ja suomalaisten oikeudesta kalastaa rannikolla. Norja päätti suojella kalavesiään ja raja suljettiin.

Suomen paliskuntien rajat ja raja-aidat noudattelevat kuntien rajoja ja estävät porojen kulkua ruoan perässä. Siirtyminen jutaamiseen olisi raju muutos.

- Olisi toki haastavaa ohjailla tokkia. Jäkälän elpymiseen menisi kenties parikin vuosikymmentä. Mutta EU varmasti tukisi tämänkaltaisia valtioiden rajoja ylittäviä hankkeita taloudellisesti, uskoo Oksanen.

Jutaaminen viilentäisi ilmastoa

Jutaaminen olisi hyväksi ilmastonmuutoksen kannalta, sillä porojen ruokailu eri paikoissa laajentaisi tundra-aluetta. Tundralla lumi on kovaa ja se sulaa keväällä hyvin paljon hitaammin kuin metsissä. Lumi heijastaa auringon säteitä ja näin ilmasto viilenee.

- Uudet tutkimukset todistavat, että tundran maaperässä on hyvin runsaasti hiiltä, paljon enemmän kuin metsässä.

Oksanen johtaa laajaa yhteispohjoismaista tundratutkimushanketta. Hänellä on professuuri Turun ja Tromssan yliopistoissa. Oksanen luennoi tiistaina porotalousseminaarissa Rovaniemellä.

Ensi kesänä Simojoessa on jälleen runsaasti yksivuotiaita lohenpoikasia, jos luonnonolosuhteet ovat olleet tänä syksynä lohen kudulle optimaaliset.

Simojokeen palaava lohimäärä on ollut kasvussa viimeiset kolme vuotta ja mennyt kesä päättyi uuteen ennätykseen. Riistan- ja kalantutkimuslaitoksessa hyvän kehityksen on odotettu näkyvän myös kesän vanhojen lohenpoikasten tiheydessä, mutta näin ei välttämättä ole ollut.

Tutkijoiden mukaan muun muassa kudun aikaisilla luonnonolosuhteilla näyttäisi olevan iso merkitys Simojoen lohikannan kehitykseen. Luultavasti jokiveden korkeus syksyllä vaikuttaa  siihen, miten emolohien kutu onnistuu.

Veden korkeudella on väliä

Tutkija Erkki Jokikokon mukaan toissa syksynä joessa oli kutuaikaan vettä runsaasti ja lohi kuti ilmeisesti laajalle alueelle rantoja myöten. Koska Simojoessa virtaamaolosuhteet ovat äärevät, niin pienentyneen virtaaman vuoksi osa mädistä jäi talvella kuiville ja se jäätyi, eikä odotettua poikastiheyden kasvua näkynyt.

– Sen sijaan viime syksynä kutu tapahtui vähän veden aikaan, eli tällöin mäti oli ikään kuin turvassa talven ajan joen keskiuomassa, ja poikasia syntyi runsaasti. Tämä saattaa selittää erot lohen poikastiheyksissä, vaikka kutukannan koko oli molempina vuosina jokseenkin saman suuruinen, pohtii Jokikokko.

Hänen mukaansa ainakaan muuta selvää eroa ei luonnonolosuhteissa ole todettu vuosien välillä.

Syksyllä vettä oli vähän

Simojoella moni asia lohen selviämisessä on kiinni sattumasta kuten luonnossa yleensäkin.

Joki on kuitenkin pieni, joten sattuman vaikutus - onpa kyse jokiveden korkeudesta kutuhetkellä tai sitten merikalastuksen vaikutuksesta joen omaan lohikantaan, on suurempi kuin esimerkiksi kertaluokkaa suuremmalla Tornionjoella.

– Esimerkiksi merialueella on edelleen sen verran pyyntikapasiteettia, että merikalastus saattaa jossain tilanteessa lohkaista Simojoen emokaloista suuren osan vaikka yhdellä kertaa, toteaa Jokikokko.

Tänä syksynä Simojoessa on ollut jälleen kohtalaisen vähän vettä siinä vaiheessa, kun lohet ovat laskeneet mätinsä. Eli jos virtaamateoria pitää paikkansa, niin ensi kesänä Simojokeen syntyisi jälleen runsaasti lohenpoikasia, koska joessa on ollut emolohia kutemassa ennätysmäärä.

Kalastus on vähentynyt

Simojoella näyttää myös siltä, että lohet saavat olla rauhassa virkistyskalastajilta. Simojoelle on nimittäin myyty viime vuosina keskimäärin kolmasosa kalastuslupia siitä määrästä kuin huippuvuosina 2000-luvun taitteessa.

Jokikokon mukaan Simojoen poikastuotanto lähentelee jo maksimia mutta toistaiseksi kaikki perustuu arvioihin.

– Kaikuluotauksen perusteella tiedetään, että viime kesänsä jokeen nousi reilut 3000 lohta ja todennäköistä on, että kovin paljon suurempiin lukemiin ei nykytilanteessa päästä.

Simojokeen palaava lohimäärä on ollut kasvussa viimeiset kolme vuotta ja edelliskesä päättyi uuteen ennätykseen. Hyvän kehityksen on odotettu näkyvän myös kesän vanhojen lohenpoikasten tiheydessä, mutta näin ei ole ollut.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on jättänyt hallitukselle maksutonta kalastusoikeutta laajentavan lakialoitteen. Siinä toivotaan, että työttömät ja toimeentulotukea saavat voisivat kalastaa ilmaiseksi.

– 700 euron peruspäivärahaa saavalle työttömälle kalastonhoitomaksu on suuri summa ja toisaalta kalastus tuo mielekästä tekemistä arkeen, toteaa lakialoitteen jättänyt kansanedustaja Jari Myllykoski.

Hallituksen esityksessä maksuvapautusta oltaisiin antamassa yli 65-vuotiaille. Myllykoski toivoo, että lain valmistelussa huomioitaisiin myös tuloerot.

– On oikeudenmukaista, että työttömiltä ei peritä samaa maksua kuin citymaasturilla rantaan kaartavilta vapaa-ajankalastajilta.

Keskustelu susista käy kuumana Pohjois-Savossa. Kuopiossa kello 18 alkavassa susi-illassa käydään läpi maakunnan susitilannetta, susien aiheuttamia vahinkoja ja sitä mitä susikannalle pitäisi tehdä.

Paikalla on muun muassa metsästäjien, koiraharrastajien, viranomaisten sekä luonnonsuojelijoiden edustajia. Voit seurata keskustelutilaisuutta verkossa klikkaamalla ylläolevaa kuvaa.

Puusepät pelkäävät hyvän, laadukkaan puun loppuvan ennen pitkää, jos niin sanottu tehokasvatettu puu yleistyy entisestään.

Alan ammattilaisia edustavan yhdistyksen mukaan tilanne on jo nyt sellainen, että luonnontilassa kasvanut puu vähenee koko ajan. Asiasta kertoo Puuseppämestarit ry:n puheenjohtaja Risto Kiilunen.

– Kunnon materiaalia puuseppien teollisuuteen saadaan luonnontilassa kasvaneista puista. Se on tiheäsyistä ja kovaa, hän sanoo.

– Tällä hetkellä kunnon puuta riittää, mutta koko ajan tietysti on pelko siitä, että tehokasvatettu puu yleistyy.

Kiilunen on kaikesta huolimatta toiveikas. Hän sanoo metsänuudistuksen muuttuneen siten, että metsissä voidaan tehdä harvennushakkuun kaltaista metsänhoitoa.

– Siellä tunnetusti kasvaa vähän hitaammin varttuneita puita, jotka ovat materiaaliltaan parempia.

Ihannepuu on vähäoksainen

Puuseppänä työskennellyt Kiilunen arvottaa hyväksi havupuuksi sellaisen, joka on kasvanut myös muunlaisten puiden seassa. Hyvässä metsässä on hänen mukaansa luonnollista kasvukilpailua.

– Sitä kautta on tullut lisää pituutta, tullut oksattomuutta. Männyssäkään oksat eivät lähde tyvestä, vaan männyssä on tupsulatva ja sileä runko.

– Se on parasta.

Laadukkaimmat koivut kasvavat Keski-Suomesta maan itäosaan ulottuvalla alueella, Kiilunen kertoo. Mänty vaatii hiekkapohjaisen kangasmaan, jotta se voi kasvaa tiheäsyiseksi. Kuusella parhaan lopputuloksen tuottaa Kiilusen mukaan lehtomainen ravinteikas metsä, jollaisia on enimmäkseen Suomen eteläisellä puoliskolla.

Hän katsoo laadukkaan puun saatavuuden huonontuneen 1960-luvulta lähtien. Syynä hän pitää metsätalouden kehittymistä.

– (Saatavuus) on lähtenyt heikkenemään siinä vaiheessa, kun isoja avohakkuita on lähdetty tekemään ja istutuspuita laittamaan. Se ei ole luonnollista uudistumista. Puun laatu muuttuu.

"Ammattitaito alkaa kadota"

Kiilunen ei osaa arvioida, miten monta puuseppää ala Suomessa työllistää. Määrä on hänen tietojensa mukaan joitakin satoja.

Tulevaisuuden näkymiä hän kuvaa huonoiksi.

– Huonekalupuoli on mennyt koko ajan erittäin huolestuttavaan suuntaan. Kun työpaikat ja opiskelupaikat vähenevät, käy niin, että pikkuhiljaa myös ammattitaito alkaa kadota.

Jäljellä olevat puusepät hankkivat puunsa määrättyjen toimijoiden eli sahureiden kautta, Kiilunen sanoo. Aiemmin teollisuus hankki materiaalinsa tukkipuusta asti itse.

Hänen mukaansa malli on voimassa vielä muun muassa hirsirakentajilla.

– Siellä käydään valitsemassa metsästä puut, ja sen mukaan sieltä lähdetään sitten tekemään. Puuseppien teollisuudessa se on häipynyt miltei kokonaan.

Metsähallituksen markkinointipäällikkö Olli Puukko arvioi laatupuuta riittävän puusepille koko valtakunnan alueella.

– Eri puusepillä ja eri tuottajilla määrät ovat aika pieniä. Heidän tarvitsemansa laadut, jopa puulajit, saattavat vaihdella.

Puuseppämestarit ry:n puheenjohtaja Risto Kiilunen sanoi aiemmin Yle Uutisille, että "kunnon puuta riittää" toistaiseksi. Koko ajan on kuitenkin pelko siitä, että tehokasvatettu puu yleistyy, hän totesi.

Puukon mukaan osa Metsähallituksen vanhoista metsistä on siirtynyt taloustoiminnan ulkopuolelle.

– Nykyisin kohteita, joissa niin sanotusti semmoista vanhaa perinteistä ikihonkaa, on vähemmän, mutta uskoisin, että niihin tarpeisiin löytyy kyllä vielä, jos halutaan ja etsitään tapauskohtaisesti.

Puukko kertoo, että puusepät ovat yleensä veneenrakentajia tai huonekaluja tekeviä ihmisiä.

– Isossa mittakaavassa uskoisin, että myös tulevaisuudessa Suomen hakkuumäärästä löytyy (laatupuuta) puusepille, hän sanoo.

Kuhmon Metsästys- ja Ampumaseuran Reijo Heikuralle riistaeläinten talviruokinta on tuttua puuhaa. Hän on tarjonnut jäniksille ravintoa luontoon 1980-luvulta lähtien. Jänisten ruokalistalle on vuosien ajan kuulunut heinän ohella myös puunkuoret.

– Niille paikoille, joille heinää viedään, kaadetaan myös haapaa ja pajua, että jänisten ruokavalio olisi vähän monipuolisempaa.

Heikura kertoo levittäneensä heinää vuosien varrella laajaltakin Kuhmon alueella. Aiempaa liikkumista on hankaloittanut hieman kelkkailulupien hankaloitunut saanti, mutta se ei ole ollut esteenä ruokinnalle. Ajokoiraharrastajana toimivan Heikuran mukaan talviruokinnalla on ollut suosiollisia vaikutuksia alueen jäniskantaan ja sen käyttäytymiseen.

– On havaittavissa, että ruokintapaikoille syntyy keskittymiä. Ajotkin saadaan ajokoirien kanssa helpommin aikaan kun liikutaan alueilla, joissa ruokintaa on tehty.

Reijo Heikuran mukaan Kuhmon jäniskanta on vaihdellut vuosikymmenien aikana rajustikin.

– Joskus on saanut hakemalla hakea jäniksen jälkeä jopa talvellakin. Nyt kanta on ollut useita vuosia erittäin hyvä. Oma näkemys ja tuntemus on, että ruokinnalla on positiivisia vaikutuksia kannan hyvänä pysymiseen.

Monenlaista herkkua ympäri talven

Suomen Riistakeskus toteaa ohjeissaan, että riistaeläimille löytyy paljon sopivia ruoka-aineksia tarjottavaksi. Monipuoliseen ruokavalioon voivat kuulua erilaiset juurekset, heinät ja viljat sekä syksyn omenat. Riistalinnuille voi viljojen ohella tarjota myös soraa jauhinkiviksi. Riistalinnuille tehdyistä ruokintapaikoista hyötyvät myös pikkulinnut.

Talviruokinta on hyvä aloittaa jo ennen lumen tuloa, näin varmistetaan että eläimet löytyvät ruokintapaikoille ja tottuvat tarjottuun ruokaan. Aloitettua ruokintaa tulee myös jatkaa talven yli.

Jänisten ja riistalintujen ohella myös pienet hirvieläimet ovat tyypillisiä talviruokinnan kohteita. Myös perinteisen hirven talvista ruokavaliota voi laajentaa suolakivien avulla.

Tutkija Antti Paasivaara seuraa huolestuneena metsäpeurojen paluuta Venäjän kesälaitumilta Kainuuseen. Ainakin kaksi pannoitettua yksilöä on joutunut susien suihin Kuhmon Rytipalosen alueella.

– Pantapeuroja on vain kolmisenkymmentä, joten niiden perusteella ei saa kuvaa koko populaatiosta. Tilanne selviää ensi talven laskennoissa.

Pari vuotta sitten lentolaskennoissa Suomenselältä löytyi 1065 metsäpeuraa, Kainuusta 793.

Vaikeita päätöksiä edessä

– Tämän hetkinen tilanne ei ole metsäpeuralle suotuisa. Kainuussa on vahva susi- ja karhukanta. Peurat ovat vaarassa, koska hirviä on vähän, sanoo tutkija Antti Paasivaara Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.

Paasivaaran mukaan maa- ja metsätalousministeriö on vaikeiden päätösten edessä, jos metsäpeurakanta on pienentynyt reippaasti. On pakko miettiä, kuinka pitää peto- ja metsäpeurakannat sopivan kokoisina.

– Ei ole kovin monen vuosikymmenen juttu, että peurakunta supistuu rajusti, jos vasatuotto ei pysty korvaamaan aikuistappioita.

Lieksan lauma kiinostaa

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos pannoittaa tällä viikolla metsäpeuroja Pohjois-Pohjanmaan Pyhännällä. Paasivaaran mukaan on tavoitteena saada panta noin viidelle metsäpeuralle.

– Jos lentotunteja säästyy, suuntaamme Lieksaan.

Lieksan metsäpeurat kiinnostavat tutkijoita, koska lauma on syntynyt hiljakkoin, muutamien vuosien aikana.  Kesän jälkeen Lieksan metsäpeurat vaeltavat viettämään talvea Sotkamoon ja Kuhmoon. Tarkkaa tietoa lauman koosta ei ole, mutta Paasivaara arvelee porukan kooksi noin tusinaa yksilöä.

– Jos saamme sieltä yhdenkin peuran pannoitetuksi, voisimme seurata sen suunnan porukan liikkeitä.