Chengdussa, Kiinassa sijaitsevan pandojen suojeluun ja lisääntymiseen erikoistuneen tutkimuskeskuksen eläintenhoitajalla oli elokuussa ongelmia erään keskuksen pandanpoikasen kanssa.

Hellyydenkipeä poikanen tarrasi tiukasti hoitajan jalkaan tämän viedessä kahta poikasta takaisin häkkiinsä. Hoitaja joutui käyttämään hetken irrottaakseen pandan jalastaan. Tutkimuskeskuksen yhteistyökumppani iPanda julkaisi turvakameran kuvaaman videon loppuviikosta.

Chengdun pandojen tutkimuskeskuksen tarkoituksena on edistää pandojen suojelua ja lisääntymistä. Se on ollut toiminnassa vuodesta 1987 lähtien.

Kiinassa syntyi viime vuonna 49 jättiläispandan poikasta, mutta niistä vain 42 jäi eloon.

Maailmanlaajuisesti tarhaoloissa on yli 370 pandaa, ja villeinä erittäin uhanalaisia jättiläispandoja on elossa noin 1 600.

Avajaispuheessaan Rautalammilla ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) kiitteli sitä, miten suhtautuminen kansallispuistoihin on vuosikymmenten aikana muuttunut.

– Tänään yhä useampi maaseutukuntakin näkee kansallispuiston myönteisenä vetovoimatekijänä, joka paikallisiin oloihin integroituna voi vahvistaa aluetaloutta ja edistää työllisyyttä, Niinisto sanoi.

– Kansallispuisto koetaan yhä useammin tärkeäksi osaksi seudun identiteettiä. Siitä ollaan ylpeitä, sitä esitellään vieraille ja se nostaa itsetuntoa, Niinistö luonnehti puheessaan.

Uusin kansallispuistomme täydentää kansallispuistoverkostoa muun muassa suojelemalla ikimetsiä ja erämaarantoja.

Ekologiasta ja maailmanlopun teemoista paljon kirjoittanut tieteiskirjailija Risto Isomäki on havainnoinut lapsuusajan kotimaisemiaan Lahden, Heinolan ja Asikkalan seuduilla, paikkoja, joissa Salpausselän harjut ympäristöineen ovat nähtävissä. Paikat ovat sulaneen mannerjäätikön aikaansaamia. 

– Ihmiskunnan kannalta on suuri kysymys, mitä tapahtuu silloin, kun mannerjäätiköt sulavat. Merenpinnan nousu voi olla meidän vuosisatamme kaikkein tärkein kysymys. Siksi harjujen synty ja mannerjäätikön sulamiseen liittyvä mekanismi kiinnostavat minua, Isomäki perustelee mannerjään sulamiseen liittyvää tutkimustaan.

Jäätikön sulamisen mekaniikasta on nähtävissä jotain Grönlannissa ja Etelänapamantereella Antarktiksella, jossa mannerjää jatkuvasti sulaa.

– Suurin osa tapahtuvaa on kuitenkin jään peitossa eli kaikkea ei voi nähdä. Tulevaisuuden näkemiseksi on siis tutkittava niitä paikkoja, joissa on jo jotain tapahtunut eli Salpausselällä ja sen reuna-alueilla, Isomäki kuvaa.

Salpausselkä on syntynyt mannerjään sulamisen huipulla?

Kouluopetuksessa Salpausselän harjujen synty ajoitetaan noin 13 000 vuoden päähän, jolloin jostain syystä ilmasto on viilentynyt Luoteis-Euroopassa noin 200 vuodeksi ja mannerjäätikön sulaminen on pysähtynyt ns. dryaskaudella.

– Vanhan teorian mukaan Salpausselän harjut ovat syntyneet eräänlaisessa mannerjäätikön tasapainotilassa, sulaminen on hiipunut ja jää on alkanut laajentua. Työntövoimallaan ja kesäaikaisten sulamisvesien avustamana jää on puskenut maisemaan kaksi suurta päätemoreenia ja harjumuodostelmat ovat syntyneet. Tässä on kuitenkin monta ongelmaa, Isomäki sanoo.

Isomäen mukaan mannerjäätiköt Grönlannissa ja Antarktiksella ovat tasapainotilassa, mutta eivät käyttäydy niin kuin Salpausselän syntyvaiheen aikana niiden oletettiin käyttäytyneen eli valuneen mereen suurena saarekkeena. Mannerjää virtaa tänä päivänä mereen syviä, kapeita ja monimutkaisia kanjoneita pitkin.

Tasapainotilassa oleva mannerjäätikkö tuottaa Isomäen mukaan myös hyvin vähän irtaimia liikkuvia sedimenttejä, eikä jää puske niitä edellään niin kuin Salpausselän vanhan teorian mukaan on tapahtunut.     

Millä voimalla sedimenttipatjat ovat liikkuneet?

Vanhan teorian mukaan Salpausselän harjut syntyivät Baltian jääjärvivaiheen aikana, jolloin mannerjään sulaminen oli pysähdyksissä. Itämeri oli jääpadon ympäröimä ja täynnä makeata vettä. Sulamisen alettua Itämeri muuttui vanhan teorian mukaan suolaiseksi ns. Yoldian mereksi.

– Näin päin se ei ole voinut mennä. Ajattelen niin, että kun mannerjäätikön päämassa on sulanut, Itämeren kautta on virrannut kymmenia Itämeren tilavuutta vastaavia määriä kylmää makeata vettä Atlanttiin, jolloin Itämeren on ollut oltava makean veden allas. Ja vasta mannerjään sulamisen jälkeen se on muuttunut suolaiseksi, Isomäki selittää.  

Salpausselkiin liittyy Isomäen mukaan myös erittäin laajoja ja massiivisia irtaimesta maasta koostuvia sedimenttipatjoja.

– Salpausselän reuna-alueilla etelässä kallioita ei näy lainkaan, toisin kuin Lahden kaupungin pohjoispuolella. Jään uurtamat rotkot ovat etelässä peittyneet kokonaan sedimenteillä. Muodostelmien synty liittyy ainakin osittain Salpausselkien syntyyn, koska sedimentit ovat paksuimmillaan Salpausselkien välisellä alueella ja ohenevat rannikkoa kohti mentäessä, Isomäki kuvaa tämän hetkistä maastoa Salpausselkien ympäristössä.    

Suurten sedimenttimassojen liikuttamiseen tarvitaan Isomäen mukaan todennäköisesti useita kymmeniä ellei satoja kertoja suurempaa sulavesimäärää kuin mitä tasapainotilassa oleva mannerjää kykenee tuottamaan 200 vuoden aikana.

Atlantiin syöksyneet jäävuoret aiheuttivat kylmän kauden? 

Tieteiskirjailija Risto Isomäki uskoo mm. Harvardin yliopiston tutkijoita, jotka ovat laskeneet mannerjäätikön painovoiman vaikutuksia merenpinnan korkeuksiin.

Salpausselän syntyyn liittyvän vanhan teorian mukaan Itämeren pinta on ollut 35-40 metriä korkeammalla kuin valtameren pinta noin 1500 vuoden ajan, koska meri on ollut jääpadon ympäröimä.

– Ei ole kovin uskottava selitys. Jääpadot eivät ole kovin pysyviä rakenteita. Nehän pettävät veden sulamisen vaikutuksesta. Entä jos kyse onkin ollut painovoimakentästä eli entä jos Itämeren pinnanlaskut ovatkin liittyneet mannerjäätikön sulamiseen ja mannerjään massan menetyksestä johtuvaan painovoimakentän heikkenemiseen, Isomäki teoretisoi. 

Isomäki kirjoittaa uutta kirjaa Salpausselkien syntyvaiheesta ja väittää, että selkien synty liittyy mannerjäätikön sulamisen huipunaikaan, eikä ns. tasapainotilavaiheeseen. 

– Tämä kiinnostaa siksi, että merenpinnan nousu voi olla kuluvan vuosisadan tärkein kysymys. Jos Salpausselkien synty tapahtui jään sulamisen huipulla, on todennäköistä, että koko nuoremman dryaskauden aikainen viileneminen on johtunut paradoksaalisesti mannerjäätikön sulamisesta ja siitä että jää on puskenut Pohjois-Atlantin täyteen jäävuoria ja murskaa. Ja jos nän on, se muuttaa ratkaisevasti tiettyjä ilmaston lämpenemiseen liittyviä ennusteita.

Isomäen mukaan silloin meidän pitäisi olla Grönlannin ja Etelenapamantereen suhteen eniten huolissaan jäävuorista. 

Illat pimenevät, syksy tekee tuloaan.

Korvameduusat saaristossa, kynnetyt pellot ja säilöheinäpaalit maaseudulla, keltaiset lehtirievut raitiovaunukiskoilla Helsingissä.

Miltä syksy näyttää eri puolilla maata juuri nyt?

Entä onko syksy maisema vai kenties mielentila, tunnelma?

Jaa oma syyskuvasi alla olevan linkin kautta tai Twitterissä aihetunnisteella #syyskuva. Kuvan voi myös lähettää sähköpostilla osoitteeseen somedeski@yle.fi.

Kuvista koostetaan Ylen sivuille galleria. Ylellä on oikeus käyttää jakamaasi kuvaa kaikissa välineissä.

Hirvikärpästilanne on nyt parhaimmillaan – tai pahimmillaan.

– Huippusesonkia eletään. Olen kuullut paljon viestejä, että niitä on paikoin enemmän kuin koskaan, mutta toisaalla taas vähemmän. Määrän vaihtelu on todella paikallista, sanoo dosentti Jari Haimi Jyväskylän yliopiston biologian laitokselta.

Hirvikärpäsen kannanvaihtelu selittyy pitkälti sen isäntäeläimen liikkeistä: siellä, missä on hirviä, on myös hirvikärpäsiä.

– Metsämaisema muuttuu ja niin myös hirvien laidunalueet. Niistä voi ennustaa, missä ensi vuonna on myös hirvikärpäsiä.

Hirvikärpäsen elinkaari kestää noin vuoden. Lentävän yksilön elämä riippuu siitä, miten nopeasti se löytää isännän. Se saattaa jäädä hirven iholle hyvinkin pitkäksi aikaa, jopa talven loppupuolelle.

– Siinä se istuu, imee verta ja tuottaa jälkeläisiä. Tämä koskee naaraita, sillä koiraan elinkaari on paljon lyhyempi. Naaraat synnyttävät koteloitumisvalmiita toukkia, jotka tippuvat hirvestä maastoon. Siitä niiden elämä sitten jatkuu kuoritumisen jälkeen siivekkäänä yksilönä.

Lapset välttävät hirvikärpäsen todennäköisemmin

Hirvikärpänen saattaa epähuomiossa eksyä myös ihmisen iholle ja alkaa imeä verta. Haimin mukaan on yksilöllistä, miten kukin reagoi pistokseen.

– Kuten muidenkin hyönteisten pistoissa, jotkut ovat herkempiä. Toisia kutittaa hetken, mutta joku voi saada kuukausia kestävän patin, joka ei rauhoitu sitten millään.

Koko perheen metsäretken jälkeen saattaa tuntua siltä, että hirvikärpäset eivät tartu lapsiin lainkaan niin hanakasti, kuin aikuisiin. Havainnossa on Haimin mukaan perää ja sille on myös selitys.

– Hirvikärpänen hakeutuu keskimäärin enemmän isomman yksilön iholle. Lapsilla myöskään hajumaailma ei ole samanlainen kuin meillä aikuisilla, joten aikuinen on hirvikärpäselle houkuttelevampi.

Uusien soiden löytäminen ei Suomessa ole mahdotonta. Kesällä tehdyn suokartoituksen tavoitteena oli nimittäin etsiä sellaisia soita, jotka eivät vielä kuulu soidensuojeluohjelmaan. Kanta-Hämeestä suotutkijat inventoivat kaikkiaan 43 uutta suoaluetta tai suoryhmää.

– Tutkijat etsivät nimenomaan vesistöjen rantasoita ja purojen varsisoita, joilla on sellaisia luontoarvoja, jotka puuttuvat nykyisestä suojeluohjelmasta, kertoo Hämeen Ely-keskuksen ylitarkastaja Pertti Heikkinen.

– Nyt on varmaan aikalailla viimeinen hetki tehdä loppukiri luonnontilaisten soiden suojelemiseksi, koska tämän jälkeen on jäljellä enää pelkkää ojikkoa.

Soidensuojeluohjelmassa ovat jo mukana kaikki Kanta-Hämeen suurimmat suot kuten Hämeenlinnan Seitsemänlamminsuo-Hirvilamminsuo ja Tammelan Torronsuo.

Lisäksi ELY-keskuksella oli jo ennestään tiedot runsaasta tusinasta ohjelmaan vielä kuulumattomasta suosta, joiden joukossa on muutama suurehko suoalue, joka ei vielä ennestään kuulu mihinkään soidensuojeluohjelmaan tai maakuntakaavan suojeluvarauksiin.

– Eli Kanta-Hämeessä on runsaasti soita, jotka voisivat täydentää soidensuojeluohjelmaa, kertoo Heikkinen.

Luonnontilaiset suot ovat virkistysalueita ja marjastuskohteita

Hämäläiset suot ja varsinkin suuremmat suot ovat pääasiassa keidasrämeitä. Ne ovat luonnoltaan hyvinkin karuja eli niiltä ei löydy kauhean paljon mitään laji runsautta.

– Pienemmät suot, jotka liittyvät vesistöihin, rantoihin, purojen varsiin, harjuihin tai harjujen liepeisiin, niin siellä alkaa olla lajikirjavuutta paljon runsaammin kuin suurilla soilla. Monesti ne ovat uhanalaisten lajien esiintymispaikkoja, Heikkinen muistuttaa.

Luonnontilaiset suot ovat tärkeitä myös siksi, että ne ovat vesivarastoja ja tasaavat etenkin tulvia. Esimerkiksi sadevesi ei pääse valumaan luonnontilaiselta suolta suoraan vesistöön vaan se jää varastoon suoturpeeseen, josta vesi pikkuhiljaa valuu eteenpäin. Sen sijaan ojitetulta suolta vesi pääsee hulahtamaan ojia pitkin suon läpi suoraan vesistöön.

– Vedenpidätyskyvyn lisäksi luonnontilaiset suot ovat merkittäviä virkistysalueita ja marjastuskohteita. Ne ovat myös monille eläimille suoja- ja levähdysalueita.

Maanomistajat alkavat jo ymmärtää

Soidensuojeluohjelmaehdotukseen valittavien soiden maanomistajia kuullaan ensi syksynä loka-marraskuussa ennen ohjelmaehdotuksen valmistumista.

Oma prosessinsa on sitten se, kuinka ohjelman kohteista tulee suojelukohteita. Ylitarkastaja Pertti Heikkinen vakuuttaa, että kenenkään ei tarvitse suojella maitaan ilman korvauksia.

– Soidensuojeluohjelman vanhoja kohteita on suojeltu pääosin vapaaehtoisin keinoin. Heikkisen mukaan se on hyvä merkki siitä, että suomalainen maanomistajakin on ymmärtänyt, että luontoa kannattaa suojella eikä sitä välttämättä tarvitse tehdä ilmaiseksi.

Soidensuojeluohjelman on määrä edetä Valtioneuvostoon jo ensi vuonna.

Hanhiviikot ovat käynnistyneet Kiteellä. Kuukauden kestävistä hanhiviikoista on muodostunut yksi maan suurimmista ja erikoisimmista lintuharrastustapahtumista.

Sunnuntaina havaittiin ensimmäiset muuttavat valkoposkihanhien parvet. Suurempaa muuttoa odotetaan kuitenkin vasta säiden viiletessä, mahdollisesti vasta lokakuun puolella.

Hanhileiri sijaitsee valtakunnanrajan tuntumassa, Korkeakankaan kylässä Hatunvaaran peltomäen laella.

– Hatunvaara sijaitsee juuri hanhien syysmuuttoreitin varrella ja näkymät sieltä ovat hyvät joka suuntaan, puheenjohtaja Kari Antikainen Keski-Karjalan Luonto -yhdistyksestä kertoo.

Hatunvaaran hanhiviikoille odotetaan noin tuhatta kävijää.

Alkukesän öljyonnettomuus Raahessa ei ole aiheuttanut jatkotoimia enää syksyllä. Rautaruukin Raahen tehtaalta valui toukokuun lopulla öljyä maahan noin 13 000 litraa, josta mereen pääsi vajaat viisi tuhatta litraa.

Aiemmin pelättiin, että veden korkeuden vaihtelut voivat nostaa öljyä esille vielä pohjasta tai välivedestä.

Ilmoituksia öljystä Raahen edustalla ei ole kuitenkaan enää tullut.

Koko kesäkuu kului puhdistustöissä

Öljyä siivottiin Raahen edustan saarista kesäkuun ajan. Kesäkuun loppuun mennessä jouduttiin Raahen edustan saarilta siirtämään pois yhteensä liki 120 tonnia öljyisiä materiaaleja ja maa-ainesta.

Ympäristöviranomaisten mukaan saaret saatiin mittavassa operaatiossa vähintään tyydyttävään kuntoon, vaikka pahiten vahingosta kärsineillä rannoilla öljyisiä kivia saattoikin vielä kesän mittaan löytyä.

Karhunpyynti poronhoitoalueella aloi elokuun 20. päivä. Sen jälkeen on metsästetty yhteensä 26 karhua.

Karhunmetsästys jatkuu lokakuun loppuun tai kunnes kaatokiintiö on täynnä. Itäisellä poronhoitoalueella saa kaataa vielä kymmenen ja läntisellä poronhoitoalueella kuusi karhua.

Supikoirien, kettujen ja minkkien kaltaisten pienpetojen metsästämisessä yksi tehokkaimmista keinoista on mielipiteitä jakava loukkupyynti. Loukkuja on kahdenlaisia, elävänä pyytäviä sekä hetitappavia. Etenkin elävänä pyytävien loukkujen käyttö on Kaakkois-Suomen riistakeskuksen riistapäällikön Erkki Kiukkaan mukaan Suomessa vähenemään päin.

– Sellaiset on kerran vuorokaudessa tarkistettava, joten niitä käytettäessä on käytännössä asuttava lähellä metsästysmaita, Kiukas sanoo.

Metsästyskortin ja -oikeuden hankkimisen lisäksi loukkupyynnin harjoittajien on syytä kiinnittää huomiota virallisiin metsästysaikoihin. Esimerkiksi pentueelliset naaraat ovat rauhoitettuja toukokuun alusta heinäkuun loppuun.

– Uroksia olisi tuona aikana mahdollista pyytää, mutta niistä mahdollisesti talteenotettava turkis on parhaimmillaan vasta loppuvuodesta, Kiukas tähdentää.

Loukut huomattu sosiaalisessa mediassa

Loukut ovat aiheuttaneet sosiaalisessa mediassa ajoittain hämmennystä. Yhteydenotot riistakeskukseen ovat kuitenkin Kiukkaan mukaan hyvin harvinaisia. Suomen luonnonsuojeluliittoon tiedusteluja sen sijaan tulee etenkin silloin, kun loukussa on jotain sinne kuulumatonta.

– On ollut tilanteita, jolloin loukkuun on jäänyt kotikissa tai vastaavaa. Silloin tulee kovin ihmetteleviä puheluja, luonnonsuojeluliiton hallituksen puheenjohtaja Risto Sulkava sanoo.

Vastaavien tilanteiden välttämiseksi loukkupyyntiin liittyviä säädöksiä on Sulkavan mielestä syytä tarkentaa esimerkiksi loukkujen suuaukkojen kokoja säätelemällä.

– On äärimmäisen tärkeää estää se, ettei loukkuihin mene muita lajeja, Sulkava painottaa.

Kirjoittaja on toimittajaharjoittelijana Yle Etelä-Karjalassa.

Isosorsimoa istutettiin monin paikoin Hämeeseen ja Lounais-Suomeen jo 1800-luvun loppupuolella. Alkuun se levisi hitaasti, mutta viime vuosikymmeninä sen leviämistahti on ollut vauhdikas. Nyt isosorsimoa tavataan jo Oulussa saakka. Kasvin juuripaakut leviävät vedessä helposti ja kiinnittyvät nopeasti uuteen kasvupaikkaan.

Isosorsimo on runsas etenkin rehevien ja säännösteltyjen järvien rantaniityillä, missä se nappaa tilaa korte- ja sarakasvustoilta.

Lehmät eivät innostuneetkaan kasvista

Viime vuosina laji on levittäytynyt voimakkaasti varsinkin Kokemäenjoen ja Kymijoen vesistöissä. Alkujaan kasvin tuontiin liittyi hyvä ajatus, mutta toisin kävi, tietää Vanajavesikeskuksen vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä.

– Kasvista oli karjan rehuksi suuria toiveita, mutta ei se lehmille maistunutkaan. Nyt virkistyskäytössä olevien järvien rannoille tämä ei sovi ollenkaan.

Isosorsimo voi syrjäyttää aggressiivisuudellaan jopa muita kasveja, sillä se on hyvin elinvoimainen. Mäkelä muistuttaa, että elinvoimaisena kasvina isosorsimoa on hankala torjua.

– Näiden tulokaslajien kanssa on usein niin, että ne löytävät oman paikkansa ja viihtyvät siellä liiankin hyvin, koska se ei ole meidän alkuperäistä lajistoa.

Isosorsimo on suurikokoinen vesistöjen äärellä kasvava heinäkasvi.

– Kun ottaa yhden kasvin esiin, niin sillä on selkeä pääverso, josta lähtee vuorotellen lehtiä, esittelee vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä. Isosorsimon kukinto on iso, mutta harva verrattuna esimerkiksi järviruokoon.

Isosorsimo kannattaa hävittää heti, kun se havaitsee

Hattulan Lehijärvessä isosorsimo on päässyt valloilleen. Onko sille enää mitään tehtävissä?

– Jos kasvi pääsee tähän malliin, niin eipä oikeastaan. Tässä täytyisi käyttää kaivinkonetta, jotta juuripaakut saisi täältä pois. Kyllä tämä on nyt tämän paikan todellisuutta tästä eteenpäin, toteaa Suvi Mäkelä seistessään Lehijärven rannassa.

Kasviin olisi siis syytä käydä heti kiinni, kun se havaitaan?

– Jos odottelee kymmenkunta vuotta, niin voi olla, että käsivoimin ei voi tehdä enää mitään.

Mikäli mökkirantaan ilmaantuu yllättäen uusi saari, on se mitä ilmeisimmin jostain irronnut ja uuteen paikkaan ajautunut isosorsimolautta.

Näin kävi Hämeenlinnassa keskustan etelälaidalla Vikmaninlahdella. Kelluvasta saaresta tuli nopeasti ison lokkiyhdyskunnan pesimäpaikka. Tänä kesänä saari murtui palasiksi ja hävisi. Sen osaset ovat jo jonkun rannoilla kasvattamassa uutta sukupolvea.

Muutaman vuoden tauon jälkeen kahdelle kainuulaissääkselle on laitettu satelliittiseurattava lähetinreppu hartioille. Satelliittilähetin asennettiin isä Jaskalle sekä tytär Onervalle, joka on tämän kesän poikanen.

– Täytyy toivoa, että Jaska ja Onerva pääsevät perille asti Afrikkaan, mihin sitten menevätkään talvehtimaan, biologi Vesa Hyyryläinen kertoo.

Jaskan nimi tulee Hyyryläisen mukaan inhimillisen tapauksen seurauksena.

– Kun lintu pyydystettiin elo-syyskuussa, niin huomasin, että tämähän on tuttu. Kun tarkastin tiedostoista, niin löytyi kuvakin, että minä olin rengastanut tämän linnun pesäpoikasena Jaakon päivänä kolme vuotta sitten kuhmolaisella sääksenpesällä. Se on tavattoman hieno hetki itselle, kun ymmärtää, että nyt on sama lintu tässä uudelleen käsittelyssä aikuisena. Se sai nimensä siis Jaakon päivän mukaan.

Sääksi viettää kaksi ensimmäistä vuottaan Afrikassa kuten Jaskakin, joka palasi tänä vuonna takaisin Suomeen ja Kainuuseen pesimään ensimmäistä kertaa. Takaisin etelän lämpöön Jaska aloitti muuttonsa 13. syyskuuta Hyrynsalmella sijainneelta pesältä. Sääksi on matkannut jopa 450 kilometriä päivässä aina Latviaan saakka kalastelemaan.

Pyydystämisessä haasteita

Sääksitytär Onerva aloitti oman muuttomatkansa jo 4. syyskuuta. Sääkselle ominaisesti se lähti matkaan yksin. Linnun pyydystäminen ja lähettimien asentaminen koitui tänä vuonna hieman ongelmalliseksi, sillä lintua ei päästy pyydystämään alkuperäisen suunnitelman mukaan, ennen kuin se ehtii lähteä lentämään.

– Tilaamamme lähettimet tulivat 2,5 viikkoa myöhässä. Poikanen ehtikin lentää ja siinä meni sitten sormi suuhun, että miten saa ison lentävän linnun kiinni.

– Minä sitten kehitin pyydysmenetelmän. Sovelsin vähän vanhaa tietoa, miten isoja petolintuja on pyydystetty houkuttelemalla niitä saaliin kanssa. Houkuttelin siialla lintua pesälle syömään, ja se sitten jäi kiinni.

Aikuisen linnun pyydystämiselle on omat menetelmänsä.

– Ne otetaan kiinni niin sanotulla petoverkolla. Verkossa on erikoiskuminauhat päissä. Lintu houkutellaan vihollisen avulla, minä käytän Oulun yliopiston täytettyä maakotkaa, jonka asetan näkyville. Sääksi hyökkää kotkan kimppuun ja lentää suoraan verkkoon.

– Kun lintu on verkossa, pitää se tulla ripein askelin irrottamaan, Hyyryläinen sanoo.

Lintua pitää joskus odotella pitkäänkin. Hyyryläinen kertoo odottaneensa lähestulkoon kahdeksan tuntia linnun tuloa vaimonsa kanssa.

– Pikkuisen kärsivällisyyttä se vaatii.

Seurannalla saadaan arvokasta tietoa

Jaska ja Onerva ovat järjestyksessään toinen ja kolmas sääksi Kainuussa, joille satelliittilähettimet on asennettu. Ensimmäinen lähetin asennettiin jokunen vuosi sitten Eikka-sääkselle, jonka muuttomatka päättyi Ukrainaan, missä se ammuttiin.

Linnun selkään asennettava muutaman sokeripalan kokoinen, alle 30 grammaa painava lähetin kiinnistetään teflonnauhoilla, joita saa ainoastaan Britanniasta.

– Lähettimet on asennettava erittäin huolellisesti, ettei linnun elämä vaikeudu millään tavalla. Se vaatii asiantuntemusta ja kokemusta, mutta ongelmaa ei ole, kun tietää mitä tekee, biologi Vesa Hyyryläinen kertoo.

Seuraaja jää joskus uutispimentoon

Muuttomatkalle jo lähteneiden Jaskan ja Onervan taipaleesta tulee tuoretta tietoa puolen tunnin välein. Onervasta viimeinen paikannus on Äänisen eteläpuolelta viime keskiviikolta. Vesa Hyyryläinen ei kuitenkaan ole vielä huolissaan.

– Pahin skenaario on, että se on menehtynyt. Mutta ihan yhtä mahdollista on se, että lintu on jonkinlaisella katvealueella, mistä signaali ei kulje. Aikaisemminkin aikuisten kohdalla on voinut olla kaksikin kuukautta hiljaista, minkä jälkeen lähetin yhtäkkiä jostain päin maailmaa lähettää taas signaalia.

Jo nyt lintujen eriävistä muuttoreiteistä on saatu arvokasta tietoa.

– Seurannalla saamme todella tärkeää tietoa lintujen muuttoreiteistä. Tässä tapauksessa erityisen mielenkiintoista on se, että aiemmin ei ole laitettu saman pesän aikuiselle ja poikaselle lähetintä. Nyt voimme verrata isän ja tyttären lentoreittiä, Hyyryläinen huomauttaa.

Ilmaston lämpiäminen ja väestön lisääntyminen voi pistää kaupunkimetsät koville. Aina on lajeja, jotka hyötyvät, mutta nopea muutos voi köyhdyttää luontoa.

Tampereen metsistä iso osa on rehevää ja kuusivaltaista. Lehtipuita on siellä täällä, mutta ilmaston lämmetessä niiden osuus kasvaa. Saarni, tammi, lehmus ja vaahtera leviävät.

Vielä ei voi täkäläisistä metsistä sanoa, näkyykö nimenomaan ilmastonmuutoksen vaikutus jossain tietyssä kohdassa. Pitkällä aikavälillä, vuosikymmenien tai -satojen kuluessa muutos kuitenkin tapahtuu, ennakoi Tampereen kasvitieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Matti Kääntönen.

– Esimerkiksi kuusi saa jossain määrin väistyä. Lehtipuut, myös jalot lehtipuut, laajentavat aluettaan pohjoiseen. Silloin perinteinen pohjoismainen havupuusto osittain väistyy.

Muutos ei uutta, mutta nopeus on

Matti Kääntönen huomauttaa, että monet Keski-Euroopalle tyypilliset lehtipuut ovat kyllä kasvaneet Suomessa jo jääkautta seuranneesta lämpökaudesta alkaen. Nyt niiden uusi kukoistuskausi näyttää olevan lähellä.

Jatkuva muutos kuuluukin luontoon. Uutta on kuitenkin sen tämänkertainen nopeus, joka voi käydä raskaaksi monille lajeille - ehkä ihmisellekin.

Tampereen harjualueilla onkin esimerkkejä vielä nopeammasta muutoksesta kuin rehevissä kuusi- ja sekametsissä. Puolukanvarpuja saa Tampereen Kalevanharjulla nykyään hakea, mutta pihlajanvesaa riittää.

Tämä johtuu kuitenkin enemmän ihmisen paikallisesta toiminnasta kuin ilmastonmuutoksesta. Koirankakat saa vielä korjatuksi pussiin, mutta myös lemmikin lirauttelu lannoittaa. Karun paikan kasvit jäävät häviölle.

Metsäkäsityksiäkin on monenlaisia

Paljon on myös kiinni metsänomistajasta, joka Tampereen keskustan ja Hervannan seudulla on yleensä kaupunki.

– Nykyään suositus on, että kaupungin metsiä, jotka ovat tärkeitä virkistysalueita, hoidettaisiin vähän kevyemmällä kädellä, Matti Kääntönen toteaa.

– Silti edelleen joskus harmittaa, että saatetaan aika ankaralla kädellä käsitellä puustoa. Myös sellaisilla alueilla, jotka on kaavoitettu virkistyskäyttöön.

Tampereen kaupungin metsäohjelmassa on paljon mainintoja alueiden virkistys- ja luontoarvoista. Siitä näkee myös ristipaineet: tuottoakin odotetaan hoitokulujen vastineeksi.

Lisäksi asukkailla on hyvin erilaisia käsityksiä siitä, miltä kaupunkimetsän pitäisi näyttää. Yksi kaipaa puistomaista, huoliteltua ilmettä, toinen aarnimetsän kaltaista.

Muutama puu ja leikattu nurmikko on kuitenkin köyhä ympäristö verrattuna luonnontilaiseen. Varsinkin rehevässä metsässä maapohja pursuaa mitä erilaisimpia kasvilajeja sekä niillä eläviä hyönteisiä ynnä muita eläimiä. 

Vuonna 2013 valtion maille luvan ostaneet toivat maakuntiin 34 miljoonaa euroa. Metsästäjien osuus on 24,4 miljoonaa ja kalastajien 9,4 miljoonaa euroa. Metsästäjien ja kalastajien suora vaikutus työllisyyteen oli 445 henkilötyövuotta.

Eniten metsästäjät ja kalastajat jättivät rahaa Lappiin, missä kassat kilisivät kokonaisuudessaan 16,3 miljoonan euron edestä.

Pohjois- ja Itä-Suomen suuret tulosummat selittyvät sillä, että valtion maat sijoittuvat nimenomaan näille alueille. Lisäksi metsästäjät ja kalastajat pitävät Pohjois- ja Itä-Suomea hyvinä kohteina, joihin kannattaa tulla pidemmänkin matkan päästä.

Metsähallituksen ja Ruralia-instituutin tutkimukseen vastasi noin 8 000 metsästäjää ja kalastajaa, jotka olivat lähinnä valtion alueiden pienriistan- ja hirvenmetsästäjiä sekä virkistyskalastajia.

Valtion mailla on lisäksi suuria eränkävijäryhmiä, joiden aluetaloudellisia vaikutuksia ei arvioitu. Ryhmiin kuuluvat esimerkiksi metsästysoikeuden vuokranneet seurat sekä yleiskalastusoikeudella kalastavat.

Lisäksi suurin osa eränkäynnistä kohdistuu yksityismaille ja -vesille, joita tutkimus ei koskenut.

Kainuussa kassaa kartuttivat karhunmetsästäjät

Kainuussa valtion mailla viime vuonna metsästäneet tai kalastaneet henkilöt toivat maakuntaan seitsemän miljoonaa euroa suoraa tuloa asioimalla muun muassa kaupoissa ja huoltoasemilla.

Metsästäjiltä liikkeiden kassoihin kilahti 5,6 miljoonaa ja kalastajilta 1,4 miljoonaa euroa. Esimerkiksi Kainuun ulkopuolelta maakuntaan tulleet karhunmetsästäjät jättivät per metsästyslupa Kainuuseen 1 316 euroa ja hirvenmetsästäjät 747 euroa.

Kainuussa metsästäjät ja kalastajat vaikuttivat 17,2 henkilötyövuoden verran kokonaistyöllisyyteen.

Eniten Kainuussa metsästettiin kanalintuja. Suurin osa maakuntaan saapuneista metsästäjistä ja kalastajista oli Pohjois-Savosta.

Korjaus 16.9.2014 klo 10.36: Korjattu metsästäjien ja kalastajien kokonaistyöllisyysvaikutus 445 htv valtakunnalliseen kohtaan. Lapissa vaikutus on 46 htv.

Korjaus 16.9.2014 klo 14.32: Korjattu kokonaistyöllisyysvaikutus suoraksi vaikutukseksi työllisyyteen ensimmäisessä kappaleessa. Lapissa kokonaistyöllisyysvaikutus on ensimmäisessä korjauksessa olevan huomion mukainen. Lisäksi täsmennetty Kainuun tietoihin, että laskettu rahamäärä per karhunmetsästyslupa koskee maakunnan ulkopuolelta tulleita metsästäjiä.

Seuraavat 15 vuotta ovat ratkaisevia maailman tulevaisuuden kannalta, arvioivat asiantuntijat tänään tiistaina julkaistussa raportissa. Viidessätoista vuodessa maailmantalouden ennustetaan kasvavan yli puolella. Samassa ajassa kaupunkilaisten määrän arvioidaan kasvavan miljardilla. Ongelmana ovat etenkin hallitsemattomasti leviävät kaupungit. Vuonna 2029 maailman ennustetaan olevan kovin erilainen paikka kuin nyt myös teknologian kehityksen vuoksi.

Ilmastonmuutoksen vastaiset sijoitukset voivat kannustaa myös talouskasvua, pikemminkin kuin hidastaa sitä, selviää tuoreesta raportista.

– On mahdollista taistella ilmastonmuutosta vastaan ja samaan aikaan talous voi kasvaa, kuvailee Kansainvälisen talous- ja ilmastokomission johtaja Felipe Calderón, joka muistetaan myös Meksikon entisenä presidenttinä.

– Olennaista on, kuinka maailman suurimmat ja nopeimmin kasvavat kaupungit kehittyvät, raportissa kuvaillaan.

Ongelmat eivät koske vain kehittyvien maiden kaupunkeja:

– New Yorkissa, Lontoossa ja Pariisissa viidennes polttoainekuluista käytetään pysäköintipaikan etsimiseen, muistuttaa raportintekoa johtanut Jeremy Oppenheim.

Sekä talouden että ilmaston kannalta parasta olisi, että kaupungit olisivat tiiviitä, sillä niissä energiaa kuluu vähemmän kuin suurelle alueelle levittäytyvissä kaupungeissa. Maailman runsaasta seitsemästä miljardista ihmisestä puolet asuu nykyisin kaupungeissa. Niissä syntyy noin 70 prosenttia maailman kasvihuonekaasuista.

Valtiot tukevat fossiilisia kuusi kertaa enemmän kuin uusiutuvaa energiaa

Raportin kirjoittajat kehottavat valtioita luopumaan vähitellen fossiilisten polttoaineiden käytön tukiaisista. Heidän mukaansa niitä jaetaan vuosittain maailmassa 600 miljardin dollarin eli runsaan 460 miljardin euron arvosta. Samaan aikaan valtiot tukevat uusiutuvaa energiaa 100 miljardilla dollarilla eli 77 miljardilla eurolla.

Selontekoa oli tekemässä muun muassa joukko entisiä valtiojohtajia, yritysjohtajia, taloustieteilijöitä ja muita asiantuntijoita. Yksi heistä oli Maailmanpankin entinen pääekonomi Nicholas Stern. Hän painottaa, että hallitusten on unohdettava keinotekoinen kilpajuoksu talouskasvun tavoittelun ja ilmastonmuutoksen torjunnan välillä.

– Haaste on yhdistää nämä kaksi. Se on ainoa järkevä keino, hän sanoo.

Maailman johtajat kokoontuvat 23. syyskuuta YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin isännöimään ilmastokokoukseen. YK painottaa, että ihmiskunnan on toimittava nopeasti, jotta sään ääri-ilmiöiltä kuten lämpöaalloilta, tulvilta ja kuivuudelta sekä merenpinnan nousulta vältytään.

Ensi vuonna Pariisin ilmastokokouksessa on tarkoitus saada aikaan kansainvälinen ilmastosopimus.

Lupien myöntäminen siirtyy tästä päivästä alkaen poronhoitoalueen Riistakeskuksille. Ne voivat periaatteessa antaa lupia niin paljon kuin haluavat, mutta niiden pitää ottaa huomioon esimerkiksi suotuisan suojelutason ylläpitäminen sekä luontodirektiivi.

Käytännössä muutos ei todennäköisesti ole suuri, koska aiemmasta neljänkymmenen ilveksen kiintiöstä on esimerkiksi viime talvena käytetty vain 12 kaatolupaa. Vahinkoperustein kaadettiin 13 ilvestä.

Poronhoitoalue poikkeaa muusta Suomesta

Poronhoitoalueella esiintyy vain noin viisi prosenttia Suomen ilveskannasta, noin 90-145 yksilöä, mutta sen tekemät vahingot ovat muuta maata suuremmat.

Enimmäiskiintiöistä luopuminen antaa Riistakeskuksille itsenäisemmät ja nopeammat mahdollisuudet reagoida esimerkiksi ongelmayksilöihin.

Ilveksen metsästys alkaa poronhoitoalueella lokakuun alussa ja jatkuu helmikuun loppuun.

Villit tiikerit lasketaan vuoteen 2016 mennessä, päättivät 13 maan edustajat tiistaina Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa. Täsmällinen tieto auttaa kohdistamaan suojelutoimia entistä paremmin.

Neljä vuotta sitten 13 maata, joissa tiikereitä elää, tekivät suunnitelmat kantojen kaksinkertaistamiseksi vuoteen 2022 mennessä. Esimerkiksi Intiassa, Nepalissa ja Venäjällä suojelutoimet näyttävät tepsineen hyvin, mutta ongelmia on yhä joka puolella.

Etenkin laiton metsästys on paisunut valtavaksi vitsaukseksi, toteaa WWF. Villieläinten kauppaa valvova Traffic-järjestö arvioi, että joka viikko otetaan kiinni keskimäärin kaksi tiikeriä.

– Salametsästys on edelleen suurin uhka. Hallitukset eivät ole riittävän sitoutuneita kitkemään metsästystä, sanoo WWF:n tiikeriasiantuntija Mike Baltzer.

Lisäksi tiikereitä uhkaa elinalueiden häviäminen.

Tällä hetkellä on epäselvää, kuinka paljon villejä tiikereitä on. Arvioiden mukaan maailmanlaajuinen kanta oli vuonna 2010 hieman yli 3 200 yksilöä, kun niitä oli vuosisataa aiemmin noin 100 000.

Kolme tiikerin yhdeksästä alalajista kuoli sukupuuttoon viime vuosisadalla. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto luokittelee jäljelle jääneet kuusi alalajia joko äärimmäisen tai erittäin uhanalaiseksi.

Metsähallitus on saamassa päätökseen Suuripään soiden ennallistamisen Tervolan Natura-alueella. Ojitettuja soita on palautettu luonnontilaan kaikkiaan 350 hehtaaria.

Kustannuksiin nähden ennallistamisesta saatavaa hyötyä pidetään merkittävänä ja sen uskotaan palauttavan alueella aikoinaan esiintyneen lettolajiston.

Ennallistamisen odotetaan palauttavan Suuripään suolle sen alkuperäistä kasvilajistoa.

– Tervolassa suot ovat ravinteikkaita ja reheviä ja lajisto on tästä johtuen vaativaa. Lettolierosammal on laji, joka tulee varmaan piakkoin takaisin. Kultasammal on toinen todennäköinen palaaja, kertoo suunnittelija Mika Puustinen Metsähallituksen luontopalveluista.

Suon entisöinnin kustannukset eivät olleet kovin suuret. Kaadetun metsä tuotto korvaa osan kuluista.

– Tässähän korjataan vanhoja ojitusalueita, jotka eivät ole onnistuneet. Jos tämä jäisi talousmetsäksi ja ojitettaisiin, ei puunmyyntituloa jäisi kovin paljon. Paras vaihtoehto on laittaa tämä alue luonnontilaan, jolloin puuntuotolla maksetaan kaivinkonekustannuksia, Puustinen kertoo.

Yhdysvalloissa Yellowstonen kansallispuisto aikoo karsia biisoneitaan tulevana talvena. Biisonien kantaa vähennetään jopa 900 yksilöllä, eli jopa viidennes laumasta surmataan. Kyseessä on suurin kannanvähennys seitsemään vuoteen, kansallispuiston edustaja kertoi tiistaina.

Kannasta vähennetään viranomaisten mukaan lähinnä kansallispuiston alueelta pois vaeltavia yksilöitä.

Suunnitelma paljastettiin sen jälkeen, kun luonnonsuojelijat olivat jättäneet vetoomuksen liittovaltion hallinnolle, jossa vaadittiin lopettamaan vuosittaiset kannanvähennykset, joiden perusteella viimeisen vuosikymmenen aikana tuhansia Yellowstonen biisoneita on toimitettu Yhdysvaltain alkuperäisväestölle teurastettavaksi.

Tuleva kannanvähennys laskee maan viimeisen puhdasverisen ja vapaana vaeltavan biisonilauman pääluvun vajaasta 5 000:sta noin 4 000:een. Pitkäaikainen liitto- ja osavaltioiden viranomaissuunnitelma on, että biisoneiden lukumäärä Yellowstonessa asettuisi jonnekin 3 000 ja 3 500 yksilön välille.

Miljoonia biisoneita vaelsi aikanaan Mississippin länsipuolen tasangoilla, kunnes systemaattinen metsästys karsi määrän alle 50 yksilöön. Ne sijoitettiin Yellowstonen kansallispuistoon 1900-luvun alkupuolella.

Yellowstonen kansallispuisto ulottuu Wyomingin, Montanan ja Idahon osavaltioiden alueille. Biisonilaumat vaeltavat joka vuosi Yellowstonesta Montanaan, missä paikalliset karjankasvattajat pelkäävät näiden levittävän bakteeriperäistä infektiotautia bruselloosia.

Yellowstonen kannanvähennysten määrä vaihtelee vuosittain. Leutona talvena 2011-2012 vain 40 biisoniyksilöä teurastettiin, mutta talvella 2007-2008 kantaa vähennettiin 1 600 yksilöllä.         

Kokemäenjoen varren asukkaita on vaivannut epätietoisuus heinäkuisen nikkelipäästön vaikutuksista jo kahden kuukauden ajan. Päästön jälkeen on tutkittu joen eliöstöä, mutta nikkelin välillisistä vaikutuksista on tietoa vain vähän. Monia on arveluttanut esimerkiksi nikkelipitoisen kasteluveden käyttö jokivarren puutarhoissa. Huolestuneet porilaiset ovat päättäneet aloittaa omat tutkimuksensa asiassa.

Porin siirtolapuutarhassa kesäkurpitsoja viljellyt pariskunta luovutti tutkimuksiin yhden nikkelipitoisella vedellä kastellun kesäkurpitsan.

– Kesäkurpitsaa oli kasteltu Kokemäenjoen vedellä nikkelipäästön jälkeen 8. heinäkuuta. Pariskunta oli itse tutkituttanut kasteluveden ja siinä oli nikkeliä 200 mikrogrammaa litrassa. He säästivät kurpitsan, kun eivät epätietoisuudessaan tohtineet syödä sitä, kertoo Minna-Liisa Salonsaari Mun Kokemäenjoki on tärkeä -yhteisöstä.

Kesäkurpitsa epävarmuuden symbolina

Mun Kokemäenjoki on tärkeä -yhteisö lähetti nikkelipitoisella vedellä kastellun kesäkurpitsan tarkempiin tutkimuksiin Pyhäjärvi-instituuttiin. Nyt se odottaa laboratorioon pääsyä pakastimessa.

– Tämä on vain yksi kesäkurpitsa, mutta se symboloi sitä, että ihmisillä on edelleen epävarmuutta asiassa. Mistään ei ole saatu tietoa, onko elintarvikkeita tutkittu. Pyhäjärvi-instituutti on luvannut tutkia asiaa ja tuloksista tiedotetaan kunhan ne valmistuvat, Minna-Liisa Salonsaari kertoo.

Tarkennus juttuun klo 10:07. Mun Kokemäenjoki on tärkeä -yhteisö haluaa muistuttaa, että kesäkurpitsa oli Turun yliopiston järjestämän työpajan satoa. Työpajassa kerättiin kokemukseen perustuvaa tietoa alueelta. Yhteisö ei itse teetä tutkimuksia kesäkurpitsalle.