Nahkiaisenpyynti on pääsemässä pikkuhiljaa vauhtiin pohjoisen joilla. Keminmaan nahkiaistenpyytäjien puheenjohtaja Jouko Rantamaula kertoo, että lämpimien vesien takia alku näytti tosi heikolta, mutta nyt on merkkejä siitä, että nahkiainen alkaisi nousta Kemijoelle.

– Myös Tornionjoelta on kuulunut, että nahkiaista alkaa tulemaan, kertoo Rantamaula.

Nahkiaisen pyytäjien saaliista menee suurin osa ylisiirtovelvoitteen täyttämiseen joka on 100 000 nahkiaista vuodessa. Tällä hetkellä velvoitteesta on kasassa noin kymmenes osa.

– Ylisiirtovelvoite on tällä hetkellä kuitenkin reilusti velan puolella. Meillä on ollut kymmenkunta huonoa vuotta ja sieltä on kertynyt rästiä, joka pitäisi saada kiinni, Rantamaula sanoo.

Jouko Rantamaula suhtautuu haasteeseen hieman skeptisesti.

– Uusi kalatie pisti nahkiaisapajat uusiksi ja sen vuoksi meillä on tarkoitus kartoittaa uusia pyyntipaikkoja koepyytämällä. Jos apajapaikat  löytyy keskitämme pyynnin niihin, Rantamaula kaavailee.

– Keminmaan nahkiaiskopilla on halstrattu tänä syksynä kerran Iijoelta hankittuja nahkiaisia ja tulevana perjantaina ja lauantaina halstrataan lisää että kylälle saataisiin nahkiaisen tuoksu leijumaan jotta se ei kokonaan unohtuisi, kertoo Jouko Rantamaula.

Suomen Riistakeskus kerää paikallisten vinkkejä ympäri maata järjestettävissä kymmenessä työpajassa. Neljäs työpaja järjestettiin tiistaina Perhossa. Paikalliset toivat mielipiteensä esiin kaunistelematta.

– Totta kai susien vähentäminen metsästämällä nousi keskusteluun. Perholaisten ehdotus kaatoluvista lähtee nyt ministeriölle, kertoo uudistuksesta vastaava riistakeskuksen projektipäällikkö Mikael Luoma.

Tällä hetkellä kannanhoidollisia suden kaatolupia ei myönnetä. Viralliset susien määrän säätelytoimet siunaakin maa- ja metsätalousministeriö. Se saa paikallisten ideoista sekä sidosryhmien ja asiantuntijoiden kommenteista kootun ehdotuksen pöydälleen vuoden vaihteessa.

Keskustelu susista on käynyt Perhossa aika ajoin kuumana. Paikkakunnalla oli tammikuussa 2013 jahti, jossa kaadettiin luvatta kolme sutta. Viisitoista henkilöä on saanut syytteet törkeästä metsästysrikoksesta.

Tiistaina keskustelu oli avointa ja rakentavaa – ideoita kirjattiinkin runsaasti.

– Yksikään työpaja ei ole samanlainen. Ihmisten asuinympäristöt sekä susien käyttäytyminen ja elinolot vaihtelevat. Siksi eri paikkakunnalta tulee kovin erilaisia ehdotuksia, kertoo Luoma.

Perhossa oli paikalla kolmisenkymmentä perholaista ja halsualaista. Yksi pyyntö oli luottamuksen rakentaminen riistahallinnon, riistantutkimuksen ja paikallisten välille. Paikalliset heittivät toiveen, että tieto kulkisi jatkossa molempiin suuntiin.

Tietoa susien määrästä ja niiden säätelystä oli myös toivelistalla. Perholaista vaativat myös jonkinlaisia takeita metsäpeuran säilyttämiselle.

– Se oli yksi perholaisten tärkeimmistä toiveista, Luoma paljastaa.

Työpajat vain susireviirillä asuville

Perhon susityöpajaan olisi ollut tunkua myös muista kunnista, mutta tilaisuus oli rajattu vain perholaisille ja halsualaisille.

Tähän oli selkeä perustelu: pajoja pidetään vain susireviireillä ja vain paikallisille.

– Tämä oli ideointi- ei kuulemistilaisuus. Me halusimme kuulla paikallisia ihmisiä, jotka asuvat susien kanssa. Heillä on näkemyksiä, millaisia toimia tarvitaan, linjaa projektipäällikkö Luoma.

Vanha susikannan hoitosuunnitelma on vuodelta 2005. Uuden suunnitelman ydin on, että susien määrää tarkastellaan aina paikallisista lähtökohdista.

Yle Uutisten tietojen mukaan kaivosyhtiö Talvivaaran toimitusjohtajaa Pekka Perää epäillään ympäristörikoksesta. Rikostutkinnan nimike on törkeä ympäristön turmeleminen.

Rikosepäily liittyy jätevesipäästöihin Talvivaarassa ja kipsisakka-altaan ongelmiin.

Epäiltynä on myös vuonna 2012 yhtiön toimitusjohtajana toiminut Harri Natunen. Hän toimii nykyään yhtiön energiastrategiasta vastaavana johtajana.

Yle Uutisten tietojen mukaan esitukinnan piirissä on ollut Perän ja Natusen lisäksi 16 muuta henkilöä.

Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä sanoi keskiviikkoiltana Yle Uutisille, ettei voi lain mukaan kommentoida esitutkintamateriaalia.

Talvivaaran viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen sanoi Yle Uutisille, että yhtiön näkemyksen mukaan epäiltyä rikosta ei ole asiassa tapahtunut. Nissinen ei halunnut muutoin kommentoida keskeneräistä tutkintaa.

Yle Uutiset ei tavoittanut Harri Natusta asiassa.

Esitutkinta ja sen jälkeinen syyteharkinta Talvivaaraa koskevassa ympäristörikosjutussa on venynyt syksyyn. Kainuun ELY-keskus jätti asiassa ensimmäisen tutkintapyynnön vuonna 2011. Tämän jälkeen tutkinta on laajentunut mm. kipsisakka-altaiden vuotojen takia.

Juttu on tällä hetkellä MTV:n mukaan syyteharkinnassa. Oulun kihlakunnansyyttäjä Kimmo Vakkala kommentoi asiaa MTV:lle. Vakkalan mukaan syyteharkinta on aivan loppusuoralla, lähinnä teknisiä tarkastuksia vaille valmis. 

Kihlakunnansyyttäjän lopullisesta päätöksestä riippuu se, viedäänkö juttu oikeuteen ja keille syyte nostetaan.

Metsähallitus ja Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti selvittivät, kuinka paljon valtion metsiin luvan ostaneet metsästäjät käyttivät rahaa jahtireissullaan. Koko Suomessa valtion metsiin tehdyillä mehtuureissuilla tehtiin ostoksia 24 miljoonan euron edestä.

Eniten metsästäjät käyttivät rahaa ruokaostoksiin.

Eniten metsästysmatkailusta hyötyi Lappi, jonne mehtuumiehet ja -naiset jättivät lähes 11 miljoonaa euroa. Kainuu sai 5,6 miljoonan verran ja Pohjois-Pohjanmaa 3,3 miljoonaa metsästäjien rahoja.

Metsästäjät jättävät Pohjois-Karjalaankin runsaasti vihreää kahisevaa. Valtion metsissä tehdyt jahtireissut toivat maakuntaan viime vuonna noin 2,5 miljoonaa euroa.

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Metsästäjä-lehti .

Eri puolilla Saimaata on taas tänä kesänä tavattu erikoinen, elävä vieras – sammaleläin. Hyytelömäinen kasa ei ole levää, vaan elävä eläin. Sammaleläimestä on tehty useita havaintoja, muun muassa Lappeenrannasta, Savitaipaleelta, Lapinlahdelta ja Varkaudesta.

Sammaleläin ei ole tyypillinen suomalaisjärvien eläin. Se on kotoisin Pohjois-Amerikasta, Mississippijoelta. Se on kuitenkin levinnyt Euroopan lisäksi myös Kanadaan, Japaniin ja Korean niemimaalle, kertoo Suomen ympäristökeskus SYKE tiedotteessaan.

Tavatut sammaleläinyhdyskunnat koostuvat jopa tuhansista yksilöistä. Suurimmillaan yhdyskunnat voivat olla jopa yli puolimetrisiä.

Eliö lisääntyy suvuttomasti lisääntymissolujen avulla, kertoo limnologi Sari Mitikka Suomen ympäristökeskuksesta.

Ei vaarallinen, mutta harmillinen

Sammaleläimen leviäminen on vielä hieman hämärän peitossa, koska havaintoja siitä on Suomessa saatu vasta kymmenisen vuotta. Limnologi Sari Mitikka sanoo, että tulokaslaji voi levitä Vuoksen vesistöalueelta muuallekin, jos vesien lämpeneminen jatkuu.

– Jos vedet lämpenevät jatkossa entisestään, myös yhdyskuntia tavataan enemmän. Tämän kesän esiintymät ovat varmasti lämpimän kesän satoa, sanoo Mitikka.

Hän uskoo lajin levinneen Suomeen sekä lintujen että laivojen painovesilastien mukana. Saimaalle laji on todenäköisesti tullut laivojen painovesilastien mukana Saimaan kanavaa pitkin. Myös Hollannissa ja Luxemburgissa lajia on tavattu laajasti.

Ihmiselle sammaleläimen ei tiedetä olevan vaarallinen eikä edes haitallinen. Harmia isot yhdyskunnat voivat kuitenkin aiheuttaa esimerkiksi kalastajille.

– No ehkä se voi olla vähän inhottava kohtaaminen, jos uidessa törmää isoon yhdyskuntaan. Kalastajille harmia voi aiheutua myös isosta yhdyskunnasta joka kiinnittyy nuottaan tai kalaverkkoon, Mitikka jatkaa.

Keski-Euroopasta on raportoitu myös tukkeutuneista vesiputkista, joista on löydetty sammaleläimiä.

Havaintoja kaivataan

Suomen ympäristökeskus toivoo, että se saisi mahdollisimman laajasti havaintoja lajista.

– Kaikki havainnot, tiedot ja kuvat ovat tervetulleita, että tuntisimme lajin ja sen levinnäisyyden jatkossa paremmin, toivoo limnologi Sari Mitikka.

Havainnot voi ilmoittaa vieraslajiportaaliin.

Muun muassa Yle Uutiset kertoi kesäkuun puolessavälissä, että Itä-Suomen yliopiston tutkijaryhmä oli löytänyt uuden, täplärapunaaraita vaivaavan taudin.

Tutkijoiden mukaan useissa suomalaisissa täpläravun luonnonkannoissa havaitut rapukannan taantumiset ja äkilliset romahdukset voivat osin selittyä pyrstöjalkataudilla. Tauti syö naaraiden pyrstöjalat, heikentää lisääntymistä ja voi lisätä kuolleisuutta.

Molekyylibiologisten tutkimusten mukaan pyrstöjalkoja syö ja taudin varsinaiset oireet aiheuttaa Fusarium-suvun sieni.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ohjelmapäällikkö Markku Pursiainen pitää huolta pyrstöjalkataudista liioiteltuna. Pursiaisen mukaan pyrstöjalkatauti on täpläravuissa tavallisesti esiintyvän rapuruton yksi ilmenemismuoto.

– Siitä nostettiin hirveä metakka, koska se vaikuttaa naaraiden kykyyn kantaa mätimunia, mutta ehkä on parempi tutkia kuin hutkia, Pursiainen sanoo.

Evira selvittää vaurioita

Pursiainen on tutkinut syyskuun alkuun mennessä runsaasti rapuja muun muassa Päijänteellä, Näsijärvellä ja Säkylän Pyhäjärvellä. Hänen mukaansa pyrstöjalkavaurioita on vain muutamalla prosentilla naaraista.

– Mikä hienointa, ne näyttävät myös regeneroituvan, eli vauriot näyttävät palautuvan ennalleen parissa kuorenvaihdossa, samalla tavalla kuin katkenneet sakset tai katkennut jalka, Pursiainen sanoo.

Pursiainen on lähettänyt pyrstöjalkavaurioista kärsiviä rapuja Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tutkittavaksi. Evira selvittää, onko ravuissa ruttoa ja löytyykö siitä jotakin muuta.

– Olen melko varma, että mitään muuta ei löydy kuin rapuruttoa. Rutolla on eri ilmenemismuotoja selkäkilvessä, saksissa, pyrstössä ja näköjään sitten pyrstöjaloissakin, Pursiainen sanoo.

Nyt eletään juuri sitä aikaa syksystä kun esimerkiksi Meri-Lapissa tiiraillaan taivaalle ja ihastellaan postikorttimaista näkymää, missä kurkiaura on jättämässä pohjoista ja suuntaamassa hienossa aurassa kohti lämpimiä maita.

Matkan aikana kurjet kuitenkin tekevät tuhoa useilla ohrapelloilla. Ohrapellot ovat lintujen suosikkiruokapaikkoja ja kurkien vierailun jälkeen pellot ovat usein todella huonossa kunnossa.

– Usein kun pellolle menee niin sieltä lähtee ylös useampi satapäinen kurkilauma ja ne etsivät sitten uuden paikan missä ei ole häiriötä ja johon laskeutua. Muuttomatkalla on siis erittäin hyviä ruokailupaikkoja, kertoo maaseutusihteeri Heikki Pennanen.

Suuria lohkoja tallattu

Pennanen oli torstaina katsastamassa kurkien ohrapelloille aiheuttamaa tuhoa Tornion Karungissa yhdessä viljelijä Vesa Stenuddin kanssa.

– Täällä on ihan lohkoja tallottu ihan sataprosenttisesti. Polkeentuminen on suurin vahinko ja myös syöminen aiheuttaa suurta vahinkoa. Osaa pelloista ei ole tarvinnut puida puimurilla ollenkaan, Pennanen sanoo.

Viljelijä Vesa Stenuddin mukaan ohra on merkittävää karjan ruokaa.

– Se on nurmirehun ohella toinen pääkomponentti ja se toimii energiarehuna, on siis hyvin merkittävä osa kokonaisuutta. Jos ajatellaan koko satoa niin menetystä tulee nyt noin 20 prosenttia, kertoo viljelijä Vesa Stenudd.

- Metsän kuvaaminen on ihan tolkuttoman vaikeaa, mutta sen vuoksi se on myös todella kiinnostavaa, sanoo valokuvaaja Sanni Seppo.

Sanni Seppo on pystyttänyt yhdessä kuvaajaparinsa Ritva Kovalaisen kanssa Kuusamon luontokuvatapahtuma Nature Photon päänäyttelyn Kuusamotalolle. ”Kultainen puu” –näyttely koostuu pienistä sarjoista erilaisia lähestymistapoja luonnon ja puiden kuvaamiseen.

Näränkä isossa osassa

Isoa osaa näyttelyssä esittää takavuosina ankarien kiistojen jälkeen suojeltu etelä-kuusamolainen Närängän ikimetsä.

- Näränkä on mielestäni hienoin metsä mitä Suomesta löytyy. Se on pyhättö. Se on oikeastaan paikka missä jumalat laskeutuvat maan päälle, Ritva Kovalainen maalailee.

Sekä Kovalainen että Seppo haluavat Närängän kuvillaan kunnioittaa myös takavuosina Närängän puolesta taistelleita. Kuvat ovat siten myös kannanotto luonnon puolesta.

- Suomessa on hirveän vähän vanhoja metsiä jäljellä. Meidän sukupolvi päättää jäljellä olevien metsien kohtalosta. Halutaanko me, että tuleville sukupolville jää jotakin ainutlaatuista luontoa? Elämme kohtalon aikoja, Sanni Seppo muistuttaa.

- Kyllä me halutaan niiden arvot, merkitys, esteettinen merkitys ja henkinen merkitys saada ihmisten ymmärrykseen.

Nuorten kiinnostus kasvaa

Kuusamo Nature Photo –luontokuvakilpailuun saapui sähköisesti tänä vuonna 810 kuvaa 182:lta kuvaajalta. Lasten ja nuorten sarjaan saapui tuomariston arvion mukaan ”varteenotettavia” kuvia 74, joka on luontokuvatapahtuman ennätys.

Kuvakilpailun pääsarja on niin sanottu luomukuvasarja, missä kuvaa ei saa käsitellä. Luovan sarjan osallistujamäärät ovat kasvussa. Kuvatapahtuman taiteellinen johtaja Hannele Fors sanoo, että tekniikan kehittyessä ihmiset haluavat käsitellä kuviaan yhä enemmän.

- Ihmisten taito käsitellä kuvaa on lisääntynyt. Ennen aikoihin oli hirveän paljon sellaista leikkaa liimaa systeemiä ja kuviin tehtiin vaikka mitä hassua ja outoa. Nyt riittää ihan pieni, pikantti elementti, joka sinne lisätään ja kuvasta tulee tosi hieno.

- Nykyisin otetaan paljon lähikuvia luonnosta. Mennään alas, mennään osittain veden alle, mennään yksityiskohtiin. Hyvin paljon on myös sellaista, että selkeytetään kuvaa niin, että kuvassa on selvä pääaihe ja taustat saattavat olla hyvinkin tummia. Osittain on siirrytty takaisin mustavalkokuviin, Fors kertoo.

Riistakeskuksen aluetoimistoiden arvioiden perusteella Suomen luonnossa on noin 500–1 000 villisikaa, valottaa Suomen Riistakeskuksen kenttäpäällikkö Ilkka Ala-ajos.

– Henkilökohtaisesti epäilen kannan olevan lähempänä viittäsataa kuin tuhatta, mutta se on toki lisääntymään päin tällä hetkellä.

Villisikahavaintoja on tehty Suomessa 1950-luvulta asti. Ala-ajos kertoo, että niiden oletetaan tulleen itärajan yli Karjalankannakselta ja Laatokan pohjoispuolelta.

Villisiat pärjäävät Suomen luonnossa, mutta talvien suhteen ne ovat osittain ihmisten varassa. Kauriiden ja peurojen talviruokintapaikoista on hyötyä myös villisioille.

– Vaatimattomampikin ravinto riittää itäisen ja pohjoisen villisioille, mutta kyllä se tulee olemaan tulevaisuudessa jonkinmoinen rajoittava tekijä. Tämän vuoksi kanta on vielä riippuvainen ihmisen tarjoamasta avusta.

Vähemmän pyydetty riistaeläin

Villisika ei kuulu Suomessa luvanvaraisesti metsästettäviin riistaeläimiin. Metsästystä säätelee rauhoitusaika, joka kestää maaliskuun alusta toukokuun loppuun. Villisikanaaras, jota seuraa poikanen, on rauhoitettu ympäri vuoden. Poikkeusluvan tähän voi myöntää riistanhoitopiiri, mikäli se kokee kyseisen yksilön aiheuttavan alueella vahinkoa.

– Suomesta metsästäjiä käy Virossa ja Keski-Euroopassa metsästämässä villisikaa. En usko, että Suomessa siitä tulee kovin yleinen metsästyskohde.

Metsästäjiltä toivotaan tarkkuutta

Tällä hetkellä Virossa on havaittu afrikkalaista sikaruttoa villisiasta. Tapaus on aivan tuore, ja se on herättää pientä mielenkiintoa kenttäpäällikössä.

– Tapaus on tullut heille tietoon ihan näinä päivinä. Kyseessä on haastava tilanne, jossa metsästäjien pitäisi olla myös aktiivisia. Saalisilmoitukset villisiasta pitäisi nyt tehdä ja toimittaa Eviralle näytteitä tutkittavaksi kaadetuista sioista. Tällä tavoin saisimme seurattua tilannetta omalta osaltamme, sanoo Suomen Riistakeskuksen kenttäpäällikkö Ilkka Ala-ajos.

Simon Lohirannan kalastusmatkailuyrittäjän Eeva Kesosen mukaan Simojoen kalastuskausi on ollut hyvä ja mielenkiintoinen.

–  Ihan mieltä lämmitti tämä yllätyksellinen lohien nousu. Kalaa on noussut jokeen hyvin ja kalamiehet ovat olleet tyytyväisiä joten valoa on tunnelin päässä Simojoen lohitilanteessa. Eli kahdella sanalla sanottuna - hyvä kesä, Kesonen hymyilee.

Edes viileä kesäkuu ei haitannut kalastusintoa.

– Kyllä sää hieman vaikutti, mutta kun kalamies on päättänyt, että hän tulee kesäkuussa Simojoelle kalalle niin kyllä niitä kalastajia joella liikkui. Syksyä kohti mentäessä kalastajia ja asiakkaita oli jo tosi paljon.

Meri-Lapin alueen hyvä lohikesä näkyy myös Lohirannan omissa kalatilastoissaa.

– Kyllä se näkyy kalojen määrässä. Pidämme tässä Lohirannassa omaa lohitilastoa ja se näyttää kyllä ihan hyvältä. Toki meillä ei ole koko joen saalistilastoa tiedossa, Kesonen kertoo.

Törkeiden ympäristörikosten rangaistuksia kovennetaan. Tarkoitus on muuttaa lakeja niin koviksi, ettei rikoksiin syyllistyminen enää kannattaisi. Myös kiinnijäämisriskiä halutaan lisätä.

Ympäristörikosten torjunnassa ollaan keskittymässä vakaviin ja törkeisiin tapauksiin. Lievät rikokset jäävät valvovien viranomaisten kontolle ja poliisi saisi keskittyä vakaviin tapauksiin.

– Suomessa on valittu se linja, että panostetaan resursseja näihin vakaviin tapauksiin. Kiristetään siellä lainsäädäntöä ja pyritään sitten parantamaan näitä hallintopakkokeinoja ympäristöviranomaisilla, että hallintopakoilla voidaan näissä lievissä rajatapauksissa hoitaa nämä asiat kuntoon, selvittää ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) tehtyjä linjauksia.

Pykäliä on tarkoitus muuttaa niin, että rikoslakiin lisättäisiin määritelmä törkeästä luonnonsuojelurikoksesta.

Ministerin arvion mukaan lakeja muuttamalla päästään siihen, ettei kenenkään enää kannata lähteä rikollisuuden tielle.

– Riski on se, että jos ympäristörikoksesta kiinnijäämisen vaara on pieni, jotkut toimijat, jotka toimivat harmaalla alueella, hyödyntävät sitä saadakseen taloudellista etua yritystoiminnassa.

"Ympäristörikoksiin suhtaudutaan eri lailla eri paikoissa"

Poliisiasioista vastaava sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) olisi valmis madaltamaan kynnystä ilmoittaa rikoksista.

– Meille tulee vähän ilmoituksia ympäristörikoksista. Tarvitaan matalampaa kynnystä, jotta mahdollisia ympäristörikoksia ilmoitetaan poliisille.

Ympäristörikosten tutkinnasta raportin kirjoittanut tutkija Iina Sahramäki muistuttaa, että tilanne on kohentunut viime vuosina, vaikka piilorikollisuuden määrä on merkittävä. Alalla tarvitaan entistä enemmän koulutusta rikosten havainnointiin, paljastamiseen ja tutkintaan.

– Kun näitä juttuja tulee yhä enemmän ilmi tulevaisuudessa, silloin tarvitaan enemmän asiantuntemusta.

Sitä ennen jopa tapauskohtaisuus vaikuttaa siihen, miten asioita viedään eteenpäin. Tutkija Sahramäki pitää mahdollisena, että kaikki tulkinnat eivät ole ihan samat joka puolella Suomea.

– Valtakunnallisesti saattaa olla mahdollista, että pienempiin ympäristörikoksiin suhtaudutaan eri lailla eri puolilla Suomea.

Suomessa tehdään vuosittain noin 500 ilmoitusta ympäristörikoksista. Ruotsissa luku on kymmenkertainen. Suomi on perässä myös tutkijoiden määrässä.

Oripäässä Kantatie 41:n varrelta on löydetty kuollut naarassusi. Suden toinen takajalka oli poikki. Poliisi sai ilmoituksen löydöstä torstaina.

Alustavan selvityksen mukaan on todennäköistä, että jokin ajoneuvo on törmännyt suteen. Poliisilla ei ole tietoa ajoneuvosta.

Poliisin mukaan löytöpaikalle hälytettiin suurpetoyhdyshenkilö. Kuollut susi toimitetaan Eviralle tutkittavaksi.

Tähän aikaan vuodesta rakennusvalvonnan puhelin pirisee tiuhaan tahtiin, kun ihmiset valittavat pihalle putoilevista puiden lehdistä.

Toimistoinsinööri Marja Fagerlund Jyväskylästä kertoo, että erityisesti aidan toiselta puolelta satelevat lehdet kismittävät.

- Tulee puheluita, että naapurin puiden lehdet putoilevat väärälle puolelle ja sotkevat pihaa. Ja niissä on kova työ korjata pois.

Roskaaminen ei ole syy kaataa puuta

Toisinaan syksyn lehdistä saadaan kunnon kärhämä aikaiseksi ja naapuri saattaa jopa vaatia roskaavan puun kaatamista.

Asemakaava-alueella puun kaatamiseen tarvitaan aina lupa kaupungilta ja sen voi saada vain kiinteistön omistaja. Toisen tontille ei siis puuta voi mennä kaatamaan. Puun kaadolle pitää myös aina löytyä kunnon perusteet.

Fagerlundin mukaan roskaaminen ei riitä syyksi puun kaatamiselle: puu nyt vain on sellainen, että se pudottaa lehtensä syksyllä.

- Siihen pitää tottua ja kiltisti vain siivota lehdet omalta tontiltaan, jos ei niitä sinne halua jättää. Kyllä puun kaatamiselle pitää olla painavammat syyt. Joku huonokuntosuus tai joku lahovika tai jotain muuta.

Naapurinkin puustoa saa tarvittaessa siistiä

Jyväskylässä rakennusvalvontaan tulevista yhteydenotoista jopa kolmannes koskee puiden kaatamista. Fagerlundin mukaan suurin osa yhteydenotoista on asiallisia ja lupa puun kaatamiseen myönnetään hyvässä hengessä.

Aina aika ajoin rakennusvalvonnassa joudutaan kuitenkin toimimaan sovittelijoina naapureiden puunkaatokiistoissa.

Tiukkojen paikkojen varalle toimintaohjeet löytyvät vuonna 1920 laaditusta Naapuruussuhdelaista. Sen mukaan naapurinkin puustoon voi tietyissä tapauksissa kajota. Jos esimerkiksi naapurin puiden oksat ovat omalla tontilla, niitä saa trimmata.

- Jos puun oksat tai juuret haittaavat naapuria ja puun omistaja ei itse niitä poista, niin naapuri saa ne poistaa kohtuullisen ajan kuluessa.

Fagerlund kertoo tapauksesta, jossa puun juuret luikertelivat naapurin rakenteisiin ja tukkivat vesi- ja viemärijohdot. Puun omistajaa kehotettiin kaatamaan puu, mutta hän ei tehnyt asialle mitään. Niinpä naapuri katkoi juuret itse.

- Kyllä se puu vielä seisoo paikallaan, mutta on se jo kallellaan sinne omistajan taloon päin.

Toimistoinsinööri Marja Fagerlundia Jyväskylän rakennusvalvonnasta Yle Keski-Suomelle haastatteli Anne Karppinen.

Pellervon taloustutkimus ja Suomen Ympäristökeskus ovat koonneet viime vuonna tehtyjen kyselytutkimusten pohjalta raportin kaivostoiminnan hyödyistä ja haitoista. Kyselytutkimuksia tehtiin matkailuyrittäjille Kuusamon, Kolarin ja Sotkamon alueella, sekä Kemin, Kittilän, Sotkamon, Polvijärven kaivoksille sekä Kaavin rikastamolle.

Sotkamon alueen haastatelluista matkailuyrittäjistä neljännes vastusti kaivostoimintaa, kun taas liki 21 prosenttia tutkimukseen osallistuneista toimijoista kannatti kaivostoimintaa. Vähän vajaa puolet vastanneista olisi ollut valmis kannattamaan kaivostoimintaa, mikäli ympäristövaikutuksia rajattaisiin. Talvivaaran kestävän kehityksen johtaja Eeva Ruokonen pitää ajatusta ymmärrettävänä.

– Aina on toiveissa, että teollinentoiminta aiheuttaisi mahdollisimman vähän häiriötä, ja tähän myös kaivostoiminnassa pyritään. Haittoja on aina pyrittävä minimoimaan.

Vaikka kaivostoimintojen alueelliset erot ovat merkittäviä, osoittaa raportti kaivostoimintojen palkkahyötyjen olevan suurempia kuin matkailualan kokemien palkkahyötyjen menetysten.

Talvivaarassa palkkahyötyä laskettiin olevan liki 5 miljardia euroa. Talvivaaran toiminnanaikaisten haittavaikutusten hinnaksi on arvioitu noin 620 miljoonaa euroa. Kaivosten tuottamista ympäristöhaitoista ilmahaitat muodostavat 60 prosenttia.

Talvivaaran vesistövahinkojen kunnostuskustannukset liikkuvat Pellervon taloustutkimuksen ja Suomen Ympäristökeskus arvion mukaan 20-30 miljoonan euron välillä. Ruokosen mukaan Talvivaaran omien tarkempien laskelmien mukaan kunnostuskustannukset ovat enintään 10 miljoonaa euroa.

– Tutkijat ovat soveltaneet yleispätevää arviointia kaikkien kaivosten kohdalla, näin saadut tulokset ovat suuntaa antavia. Tällainen arviointi vaatii kuitenkin aina tarkempaa tutkimista.

Muuten Ruokonen pitää raporttia onnistuneena.

– Ongelmien tunnistaminen on aina tärkeää, ja siinä raportti helpottaa jälleen. Vaikka haittojen taloudellinen arvioiminen on aina hankalaa, on hyvä katsella kokonaiskuvaa. Hyödyt ovat nyt suuremmat kuin haitat.

Tutkimuksessa keskityttiin vaikutuksiin kaivosten toiminnan ajalta. Ympäristövaikutuksia toiminnan päättymisen jälkeen tutkimuksissa ei arvioitu.

Matkailijat ja sijoittajat edelleen mukana

Vuokatin ja Kajaanin Sokos-hotellien hotellinjohtaja Pasi Tolonen ei ole yllättynyt matkailuyrittäjille tehdyn kyselytutkimuksen tuloksista.

– Keskustelua tästä aiheesta on käyty Sotkamossa ja Vuokatissa pitkään ja paljon. Näin ollen tulokset kuvaavat hyvin yrittäjiltä kantautuvia ajatuksia.

Tolonen mielestä kaivosteollisuuden toiminta haittaa matkailun imago-kuvaan.

– On täysin ymmärrettävää etteivät matkailuyritykset halua teollisuutta lähialueelleen. Siinä pelätään kaivosten vaikutusta matkailualueen ja sen toimijoiden maineeseen.

Tolonen kehottaa kuitenkin katsomaan kokonaiskuvaa.

– Jos hommat toimivat niin kuin pitää, voivat teollisuus ja matkailu kulkea käsi kädessä. Kainuun kaltaisessa maakunnassa kaikki liike- ja yritystoiminta vaikuttaa toisiinsa. Matkailualallekin merkityksellistä on se kuinka alue voi muuten taloudellisesti.

Pohjolan Myllyn hallituksen puheenjohtaja Juha Tanskanen on Tolosen kanssa samoilla linjoilla. Tanskanen toteaa matkailijoiden ja sijoitusten puhuvan omaa kieltään.

– Talvivaaralla ei ole ollut negatiivista vaikutusta Vuokatin matkailuun. Siinä missä Talvivaara on viimeiset kaksi vuotta ollut esillä ikävässä valossa, on Vuokatin matkailijoiden ja investointien määrä samassa ajassa kasvanut todella hyvin.

Lisäys 12.9.2014 klo 14:31 Juttuun lisätty hotellinjohtaja Pasi Tolosen ja Pohjolan Myllyn hallituksen puheenjohtajan Juha Tanskasen kommentit Talvivaaran vaikutuksista Sotkamon alueen matkailuun.

Saimaan veden lämpötila on tällä hetkellä lähes neljä astetta tavanomaista korkeampi. Saimaan lämpötila oli Lauritsalan mittauspisteessä perjantaina 18,3 astetta. Tätä korkeampi lukema syyskuussa on mitattu vuonna 2002, jolloin veden lämpötila oli 18,7 astetta.

Vesistöjen lämpötilat ovat tällä hetkellä tavanomaista korkeampia koko maassa Kilpisjärveä lukuun ottamatta. Yli neljä astetta tavanomaista korkeampia veden pintalämpötiloja on mitattu Närpiön Hinjärvessä ja Tornionjoen Kukkolankoskessa.

– Maan etelä- ja keskiosien järvien lämpötilat ovat nyt selvästi keskiarvojen yläpuolella. Tällaiset muutaman asteen poikkeamat tähän aikaan vuodesta ovat suhteellisen suuria. Yleensä näin suurta vaihtelua on kesällä, sanoo hydrologi Johanna Korhonen Suomen ympäristökeskuksesta.

Saimaalla ennätyskesä

Saimaan lämmin syyskuu on seurausta lämpimästä kesästä, jota hydrologi Johanna Korhonen pitää lähes sadan vuoden mittausjakson lämpimimpänä.

Heinäkuussa Saimaalla mitattiin kaikkien aikojen ennätys, kun veden lämpötila kipusi Lauritsalan mittauspisteessä 25 asteeseen. Saimaan kanavan suulla sijaitsevassa mittauspisteessä on seurattu lämpötiloja jo vuodesta 1916 lähtien.

Mikäli lämpimät päivät jatkuvat voi syyskuun ennätys Saimaalla rikkoutua lähipäivinä.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että netissä.

Lähetä kuva osoitteella keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Siitä on jo reilusti päälle parikymmentä vuotta kun Lapin kärpänen puraisi Tuulaa niin kohtalokkaasti, että siitä lähtien veri on vetänyt pohjoisen perukoille aina yhä uudelleen. Syksyn patikointiretki ajoittuu ruskan aikoihin ja talven ohjelmaan kuuluu hiihto.

– Kyllä silloin alkuun, kun kävin Lapissa vaeltamassa, niin olin ihan sellaisessa euforisessa tilassa parikin viikkoa. Töissäkin sanoivat, että etkö sinä osaa mistään muusta puhua kuin Lapista!

Sittemmin euforinen tila on hieman laantunut, mutta edelleen vaeltamaan pitää päästä vuosittain. Aiempina vuosina Tuula vaelsi yhdessä miehensä kanssa, mutta nyttemmin matkaan lähdetään naisporukassa.

Miehen tekemä kuksa kulkee silti aina mukana. Siitä on kätevä hörpätä vettä, kun jano yllättää.

Ruijan polulla ensimmäistä kertaa

Viikon vaellusreittinä on vanha Ruijan polku, joka lähtee Vuotson korkeudelta päättyen Kiilopäälle. Vaellusta on runsaat 30 kilometriä ja se kulkee Nattastuntureiden välistä Sompion luonnonpuiston halki. Suunnitelmissa on myös parin tunturin laen valloittaminen.

– Tämä on ihan uusi reitti meille. Ystäväni sanoi, että hänestä olisi mukava katsoa Ruijan polku.

Reissuun lähdetään Lahdesta Tiirismaan Ladun järjestämällä kuljetuksella. Vuonna 1957 perustettu Tiirismaan Latu on Suomen Ladun jäsenyhdistys. Yhdistys haluaa edistää toiminnallaan hiihtoa, retkeilyä ja kaikenlaista luonnossa tapahtuvaa liikuntaa.

Tuula kertoo, että Lappi tarjoaa niin paljon vaihtoehtoja erilaisille vaellusreiteille, että ikä loppuu ennen kuin uudet kohteet. Lisämaustetta antavat ruskan upeat värit, joskin tällä vaelluksella ruska voi jäädä vähänlaiseksi.

– Siellä ei ole ollut nyt oikein pakkasta, joten ruskaa ei oikein ole, mutta vielähän tässä ehtii ensi viikolla sitäkin tulla.

Varpaat tuuletetaan krokseilla

Matkavarustukseen kuuluvat makuupussi, ilmatäytteinen makuualusta ja teltta. Myös kamera ja kiikari kulkevat matkassa sekä otsalamppu. Rinkan enimmäispaino saa olla 15-20 kiloa ja varsinkin ruokatavarat punnitaan tarkasti, ettei tule mitään liian painavaa mukaan.

Muuhun varustukseen kuuluvat luonnollisesti kunnon vaelluskengät, mutta sitten pitää hieman hieraista silmiä ja kysyä, miksi avonaiset kroksit kulkevat myös matkassa.

– Ne on iltakäyttöön, kun vaelluskengät pitää laittaa tuulettumaan. Ne on kevyet kantaa ja riippuvat rinkan ulkopuolella.

– Villapipo pitää myös olla, se on paras, ja vaatteita, kartta ja kompassi.

Reitin suunnittelussa otetaan huomioon, että leiriytymispaikoilla on vettä saatavilla luonnosta.

– Tällä kerralla yhtään kämppää ei ole reitin varrella, vaan majoittuminen tapahtuu aina teltassa.

Vaelluksen on oltava rentoa

Vaikka Tuula liikkuukin monipuolisesti ympäri vuoden muun muassa suunnistamalla ja sauvakävelyillä, niin silti vaeltamaan lähteminen nostattaa aina pienoista jännitystä.

– Joka kerta se vähän jännittää. Sitä ajattelee, että toivottavasti jalat kestävät, pää ja selkä kestää. Ja että pysyy terveenä, Tuula naurahtaa.

Reissun jälkeen kokoonnutaan yhteen katsomaan kuvia ja videoita sekä muistelemaan vaelluksella koettuja hetkiä.

– Ihmiset haluavat mennä sinne rentoutumaan, sen takia sitä ei pidä ottaa liian tiukasti.

Kuusamon kansainvälisen Nature Photo –luontokuvakilpailun pääsarjan voittokuvan on ottanut kotkalainen Timo Vesterinen. ”Untuvikossa”  -kuva on lähikuva joutsenen höyhenistä.

Kuva nousi tuomariston mukaan nopeasti ja yksimielisesti kilpailun kärkeen.

- Loistava sommittelu, hyvin toteutettu vinjetointi ja värien kyllästäminen nostavat esiin sulkien hienovaraiset muodot, jota kastepisarat komeasti rytmittävät, tuomariston perusteluissa todetaan.

Luovan sarjan voittokuvan otti Tommi Kuisma. Lasten ja nuorten sarjan voittajakuvaaja on Juho Jolkkonen.

Hirvikärpäsiä löytyy tänä vuonna paikoittain runsaasti. Havainnot vaihtelevat selvästi ajallisesti ja paikallisesti.

Hirvikärpäsen elämään vaikuttaa sekä kesän että talven sää. Talvella kovat pakkaset tappavat hirvikärpäsen koteloita.

– Jos on leuto talvi, eivätkä kotelot altistu pakkasille, hirvikärpäsiä on todennäköisesti seuraavana syksynä enemmän, sanoo museoamanuenssi Tomi Kumpulainen Tampereen luonnontieteellisestä museosta.

Myös kaksijakoinen kesä on voinut vaikuttaa hirvikärpästen määrään. Koska alkukesä oli viileä, melkein kaikki hirvikärpäset ovat kuoriutuneet kerralla myöhemmin tulleen lämpöjakson aikana.

Tärkeä rooli on myös hirvien liikkeillä. Talvella kotelot kulkevat hirvien mukana ja putoilevat sinne, missä hirvet liikkuvat.

– Jos hirvien liikkeisiin vaikuttaa talvien leutous, niin voi olla, että jollakin alueella hirvikärpäset lisääntyvät ja toisilta katoavat, Kumpulainen pohtii.

Hirvet viihtyvät talvisin muun muassa aukioiden reunoilla sekametsissä, jossa on ravinnoksi kelpaavaa vesakkoa. Sellaisilla paikoilla myös hirvikärpäsiä on syksyisin eniten.

Hirvikärpänen on kömpelö lentäjä

Kuoriuduttuaan hirvikärpänen ei liiku paljon. Sen lentomatka on lyhyt, puhutaan kymmenistä metreistä.

– Se jää odottelemaan kasvistoon, että milloin sopiva uhri sattuu lähietäisyydelle, Kumpulainen sanoo.

Hirven turkissa hirvikärpänen voi tietysti liikkua kymmeniä kilometrejä.

Hirvikärpänen etsii kohteensa lämmön, hahmon koon ja jossain määrin värityksen perusteella. Tämän vuoksi esimerkiksi erilaiset hajusteet eivät välttämättä toimi sen karkottamiseksi.

– Hirvikärpänen suunnistaa yleensä kohti isoa, lämmintä ja tummaa kohdetta. Siitä voi sitten tehdä johtopäätöksiä, mikä ehkä auttaa, Kumpulainen sanoo.

Silti esimerkiksi vaaleat vaatteet eivät karkota hirvikärpäsiä.

– Se voi ehkä vähentää hirvikärpästen hyökkäyksiä, mutta ei se torju niitä, Kumpulainen sanoo.

Aikuisia ihmisiä vähemmän hirvikärpäset häiritsevät lapsia ja matalia eläimiä, kuten koiria, mikä saattaa liittyä nimenomaan kokoon.

Munat kehittyvät toukaksi ennen syntymää

Moni pelkää, että hirvikärpänen lentää hiuksiin ja munii sinne. Tämä on turha pelko, sillä hirvikärpänen ei muni ollenkaan.

– Se synnyttää yhden koteloitumisvalmiin jälkeläisen kerrallaan, yhteensä ehkä joitakin kymmeniä. Munat kehittyvät toukaksi jo emon sisällä, Kumpulainen kertoo.

Hirvikärpänen on levinnyt Suomessa 60- ja 70-luvuilta lähtien. Sitä on tutkittu useiden yliopistojen voimin.

Hirvikärpänen ei pure vaan pistää ja imee vertaa, kuten hyttynen. Jotkut voivat olla allergisia hirvikärpäsen erittämille valkuaisaineille.

Fiskarsilla on mittava metsäomaisuus Länsi-Uudellamaalla. Yhtiö omistaa Hankoniemellä ja Raaseporissa maa- ja metsäalueita yhteensä 18 000 hehtaaria. Yhtiöllä on pitkät perinteet metsien omistamisessa ja hoidossa, metsäpäällikkö Kåre Pihlström kertoo.

– Metsät ovat olleet tärkeitä Fiskarsille ihan alkuajoista lähtien. Alunperin puu oli tärkeää hiilen ja raudan valmistamisessa, on ollut sahoja ja puun tuotantoa ja metsiä on hoidettu iät ja ajat. Tänä päivänä metsien omistaminen ei tietenkään ole mikään elinehto, mutta tällä on oma historiansa ja metsien hoitaminen on osa ruukin ylläpitämistä.

Milloin tahansa yhtiön metsäalueille ei ole menemistä. Esimerkiksi Fiskarsin ruukkikylän ympäristön metsäteillä on puomit, joiden ohi ei ainakaan autolla pääse. Järjestelyyn on syynsä.

– Ehkä tärkeimmät syyt ovat ralliajelut ja roskaaminen eli dumpataan roskaa metsiin. Silloin tällöin voi olla myös salametsästäjiä liikkeellä. Missään tapauksessa emme halua rajoittaa marjastajien ja sienestäjien kulkua, mutta valitettavasti metsät eivät pysy ihan kuosissa jos tiet olisivat aina auki, Pihlström pahoittelee.

Ruukkikylään myös uusi luontopolku

Fiskarsin ruukkiin avataan metsien esittelyviikon aluksi myös uusi luontopolku. Kuuden kilometrin mittainen lenkki on aina avoinna yleisölle. Luontopolusta on mahdollista kiertää myös lyhyempiä osuuksia.

– Siitä on ollut jo pitkään puhetta, että saataisiin tällainen reitti avattua yleisölle. Täällähän on paljon kävijöiötä ja halutaan tarjota myös tällainen mahdollisuus vierailijoille. Reitin varrella on muun muassa historiallinen Risslan pato sekä jalopuuistutuksia.

Metsätalousinsinööri Eija Sulkavalla on ollut unelmien kesätyö Fiskarsissa, kun hän on merkinnyt uutta luontopolkua koiriensa kanssa.

– Olen hehkuttanut näitä maisemia ihan kaikille. Myös koirat ovat tykänneet, kun ovat saaneet olla pitkiä päiviä metsässä minun mukanani. Luontopolullakin on paljon eläimiä, esimerkiksi peuroja. Yhdellä urospeuralla on tosi komeat sarvet, mutta siitä en ainakaan vielä ole saanut otettua kuvaa, Eija Sulkava harmittelee.