Suomen ympäristökeskuksen tutkija Annika Uddström etsi keskiviikkona kuumeisesti uutta lukkilajia Kotkan Hallassa sijaitsevasta metsästä. Kyse on Lacinius dentinger -nimisestä lukkilajista, joka löydettiin Kotkasta viime kesänä.

Suurikokoinen lukki tuli alun perin Suomeen todennäköisesti Venäjältä puukuorman mukana. Suuren kokonsa lisäksi lukin tunnistaa piikikkäästä muodosta ja oliivinvihreästä väristä.

– Vaikuttaa siltä, että laji pystyy elämään täällä, ja se on muodostanut ihan pysyvän populaation. Se tulee jatkossakin löytymään täältä, sanoo Uddström.

Suurikokoisesta lukista ei tutkijan mukaan ole haittaa muille lajeille. Sama pätee myös useimpiin muihin vieraslajeihin.

Lopulta tutkija löytää uuden lajin edustajia ja sulkee ne näytepurkkeihin. Kotkasta ne lähetetään Turun yliopistoon kuvattaviksi. Lukeista ja valeskorpioneista on tekeillä määritysopas, joka valmistuu vuoden 2015 alkupuolella.

– Suomenkielisille määritysoppaille on tarvetta, sillä kiinnostus lukkien ja valeskorpionien määrittämistä kohtaan on kasvanut. Materiaalia ei ole kuitenkaan ollut saatavilla, ja yritämme saada aikaiseksi helposti lähestyttävän määritysoppaan, sanoo Uddström.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) mukaan poronhoitoalueen ilvesten määrä on vaikea arvioida, koska kyseessä on suuri alue, jolta löytyy harvakseltaan petoyhdysmiehiä. Myös pentuhavaintoja tehdään muuhun maahan verrattuna vähän.

Ministeriön mukaan ilvesten poroille aiheuttamat porovahingot ovat luotettavampi perusta ilvesten kaatamiselle. Riistavahinkorekisterin mukaan ilveksen poroille aiheuttamat vahingot ovat nousseet yli 57 prosenttia kahdessa vuodessa. Viime vuonna vahingot olivat noin 1,25 miljoonaa euroa.

Ministeriön mukaan jatkossa poronhoitoalueella voitaisiin myöntää nykyistä joustavammin poikkeuslupia vahinkoa aiheuttavien ilvesten kaatamiseen.

Poronhoitoalueella esiintyy vain noin viisi prosenttia Suomen ilveskannasta. Ministeriön mukaan muutos ei verottaisi kantaa juurikaan aiempaa enempää, koska ilveskiintiö on useana vuonna jäänyt käyttämättä. Kuluvana metsästysvuonna poronhoitoalueella kaadettiin kannanhoidollisin poikkeusluvin vain 12 ilvestä, kun kiintiö oli 40 ilvestä. Vahinkoperustein kaadettiin 13 ilvestä.

Ilveksen metsästyskiintiö on lausunnoilla syyskuun alkupuolelle saakka.

Tähän saakka Suomi on jaettu ilveksen hoitosuunnitelmassa poronhoitoalueseen ja muun Suomen kannanhoitoalueeseen. Nyt ministeriö esittää, että kaksi aluetta olisivat Läntinen osa ja Itäinen osa. Itään kuuluvat Pohjois- ja Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Kaakkois-Suomi, Keski-Suomi ja Kainuun poronhoitoalueen eteläpuoli ja länteen muu maa poronhoitoaluetta lukuunottamatta.

Läntinen osa-alue saisi ensi metsästysvuodelle 275 kaatokiintiötä ja itäinen 228. Tällä kiintiöllä ylläpidettäisiin itäisen Suomen ilveskanta ja leikataisiin hieman Länsi-Suomen kantaa.

– Aiempina vuosina kannan verotus on ollut kovempaa idässä, missä kehitys on tasaantunut. Nyt painopistettä siirretään läntiseen osaan maata, havainnollistaa neuvotteleva virkamies Sami Niemi ministeriöstä.

Niemi myös muistuttaa, että kiintiössä on kyse suurimmasta sallitusta saalismäärästä. Sen määrittelemällä ministeriö rajaa riistakeskuksen toimivaltaa lupien myöntämisessä. Kiintiö ei kuitenkaan välttämättä toteudu koko laajuudessaan.

Poronhoitoalueella vahinkoarvioihin

Poronhoitoalueella ilveskiintiöstä halutaan luopua kokonaan, koska arvio ilveskannasta on epäluotettavampi kuin muualla maassa. Petoyhdysmiehiä on harvakseltaan ja pentuhavaintoja tehdään vähän. Ministeriö pitää ilveksen aiheuttamia porovahinkoja luotettavampana perusteena kaadoille poronhoitoalueelle.

Ilveksen aiheuttamat porovahingot ovat kasvaneet parissa vuodessa 57 prosenttia, ja jatkossa poikkeuslupia voitaisiin myöntää nykyistä joustavammin. Poronhoitoalueella on vain noin 5 prosenttia maan ilveksistä. Toisaalta ilveskiintiötä ei ole moneen vuoteen alueella käytetty: esimerkiksi kuluvana metsästysvuonna poronhoitoalueella kaadettiin kannanhoidollisin poikkeusluvin vain 12 ilvestä 40:n kiintiöstä.

Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskuksen tuoreen arvion mukaan Suomessa elää nyt 2700–2900 yli vuoden ikäistä ilvestä.  Viime vuonna arvio oli 2500–2800. Kanta on kasvanut etenkin läntisessä Suomessa ja muualla maassa pysynyt vakaana.

Suojeltu eläin

Ilves on tiukasti suojeltu, ja sen metsästystä säädellään EU:n luontodirektiivissä. Direktiivi kieltää ilveksen tahallisen pyydystämisen ja tappamisen, paitsi jos ne aiheuttavat erityisen merkittäviä vahinkoja.

Ilves on rauhoitettu Suomessa ympäri vuoden. Suomessa ilvesten määrä on kuitenkin kasvanut niin paljon, että sitä voidaan säädellä kansallisesti kannanhoidollisella metsästyksellä. Kannansäätelyllä pyritään pitämään ilveskanta vakaana sekä säilyttämään eläinten arkuus ihmistä kohtaan.

Ilvestä voidaan metsästää kannanhoidollisella poikkeusluvalla lokakuun ensimmäisestä helmikuun viimeiseen päivään poronhoitoalueella. Metsästyslain mukaan vuotuista saaliin määrää voidaan rajoittaa kiintiöillä.

Poikkeusluvat ilveksen metsästykseen myöntää tarkkaa harkintaa käyttäen Suomen riistakeskus.

Ilveksen metsästyskiintiö on lausunnoilla syyskuun alkupuolelle saakka.

Keskellä kemiläistä metsää asuva Antero Raipalo on hoitanut luontoa, pieneläimiä ja riistaa koko ikänsä.

– Riistakannat lähti pienenemään, niin aattelin että jotakin pitää tehdä. Pienpetokannat lisääntyivät eli kun niitä rupeaa vähentämään, niin riistakanta lisääntyy, luontomies selittää elämäntapansa alkusysäystä.

Niinpä Raipalo pyytää edelleen loukuilla pienpetoja ja ruokkii muita eläimiä. Loukkuja hänellä on luonnossa vaihtelevasti, joskus viisi ja toisinaan parikin kymmentä. Niihin osuu eniten minkkejä, mutta myös supikoiria, kettuja ja näätiä.

– Minkkihän se pahin on, kun ei se Suomen luontoon kuulukaan. Ketut ja näädät kuuluvat luontoon, mutta ei niitäkään liikaa saa olla, Raipalo selvittää.

Eläimille mieluummin heiniä kuin hauleja

Talvella Raipalo vie heinää ja kerppuja metsän eläimille. Hän myös metsästää – tosin ei kovin vakavasti.

– Kyllä siitä pikku osa mullekin kuuluu, mutta tärkeämpää on syöttää heiniä ja kerppuja kuin haulilla ruokkia, Raipalo muotoilee hymyillen.

Hän ymmärtää kyllä, että monen luonnonystävän on vaikea ymmärtää eläinten tappamista.

– Mitäpä siihen sanomaan, minä olen tämmöinen luonnonystävä, otan niiltä ja annankin. On paljon semmosiakin mettämiehiä, että ne ampuu vain, ei ne muista että niitä pitäisi ruokkia ja niistä huolehtiakin, Raipalo huomauttaa.

Mies vie luonnon mukanaan kotiinkin, valokuvien muodossa. Luontokuvaus on kuulunut harrastuksiin vuoden verran.

Luonto vei miehen

Raipalo on ollut niin omistautunut luonnon hoitamiseen jo 60-luvulta lähtien, että vaimoakaan hän ei ole ehtinyt hommata.

- Kyllä se näin on, luonto se otti, Raipalo nauraa.

Metsän keskellä, hiljaisuudessa elellessä Raipalolla tulee kuitenkin pohdittua maailma mallilleen.

– Täällähän niitä tulee mietiskeltyä kaiken maailman asioita. Näyttää välillä, että huonompaan suuntaan mennään ja kovasti.

Forssan vesihuoltoliikelaitoksen Räyskälän pumppaamo Lopella on joutunut tuhotyön kohteeksi. Pumppaamolla on tehty toukokuusta lähtien koepumppausta, jolla on selvitetty voisiko Forssan kaupunki ottaa tulevaisuudessa talousvetensä osin Lopen Räyskälästä.

Koepumppaus kuitenkin keskeytyi dramaattisesti, kun metsässä ollut pumppaamo tuhottiin. Forssan vesihuoltojohtaja Kimmo Paakkonen arvioi, että tuhotyö on tapahtunut ilmeisesti viime yönä.

– Putki on aika vulgääristi vedetty poikki, pumppu helottaa kuumana, vesipumppuja on rikottu, sähkökaapeleita on revitty irti. Kyllä tämä aika lohduton näky on, mutta meidän koetoimintaan tällä ei ole tässä vaiheessa vaikutusta.

Paakkosen mukaan tuhotyöstä koituukin enemmän harmia alueen mökkiläisille, joille vesiyhtiö toimittaa purkulinjasta vettä.

– Alueen mökkiläisten vedensaannin turvaamiseksi Forssan vesihuoltoliikelaitos pyrkii korjaamaan pumppaamon mahdollisimman nopeasti.

Vahinkojen suuruus on useita tuhansia euroja. Tuhotyöstä on tehty rikosilmoitus.

Koepumppauksen tulokset saatu

Forssan vesihuoltoliikelaitos oli alkuviikosta tehnyt päätöksen jatkaa kiistanalaisia koepumppauksia syyskuun loppuun saakka, johon laitoksella on lupa. Koepumppaustulosten takia pumppauksia ei tarvitsisi jatkaa niin pitkään, sillä tarvittavat tulokset on jo saatu, sanoo Paakkonen.

Päätöstä pysyvästä vedenotosta ei ole vielä tehty, mutta Paakkonen pitää Räyskälän tuloksia lupaavina.

– Koko ajan pohjaveden laatu on ollut hyvä, happiarvot korkealla, pumppauspaikalla pohjaveden pinta on pudonnut vain 60 senttiä, mikä on todella vähän. Kaikki edellytykset vedenortolle ovat olemassa.

Alueen asukkaat ja mökkiläiset ovat olleet huolissaan omien kaivovesiensä ja järvivesien puolesta. Paakkonen rauhoittelee pelkoja.

– Koepumppauksilla on ollut varmasti pieni vaikutus vedenpinnan korkeuksiin Siltastenlammilla ja Parkuvassa, mutta käytännössä vaikutus on hyvin pieni.

Porin apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus puolustaa Porin ympäristöviraston toimintaa Norilsk Nickelin nikkelionnettomuuden tiedotuksessa.

Ympäristövirasto on saanut arvostelua sekä kansalaisilta että poliitikoilta, joiden mielestä tiedotus alkoi hitaasti ja nikkelionnettomuutta vähäteltiin. Hannuksen mielestä ympäristövirasto ansaitsee toiminnastaan kiitosta, kun taas ely-keskus voisi ottaa tapauksesta oppia.

– Täytyy muista, mikä on Porin ympäristötoimen tehtävä. Me emme valvo Harjavallassa olevaa laitosta, se on ely-keskuksen ja Harjavallan kaupungin asia. Meidän tehtävämme on valvoa uimarantoja ja kalojen nikkelipitoisuutta, muu valvonta on ely-keskuksen käsissä,  Hannus sanoo.

Kritiikki ymmärrettävää

Porin apulaiskaupunginjohtajan Kari Hannuksen mukaan on selvää, että tiedottamisesta tulee aina kritiikkiä tällaisissa tapauksissa.

– Siihen oli luonnolliset syyt, koska tuli erilaisia pitoisuuksia. Esimerkiksi me mittasimme pitoisuudet uimarannalta ja ely-keskus keskeltä jokea. Ely-keskuksen tulokset olivat suurempia, koska nikkeli virtasi keskellä jokea. Tämä herättää epäluuloja ja hämmennystä, vaikka mittaustulokset ovat varmasti olleet oikeita, Hannus sanoo.

Hannus: Porissa ei lomailtu

Kari Hannuksen mukaan erityisesti ely-keskuksella olisi opittavaa nikkelipäästöstä.

– Meillä oli koko ajan väki ympäristövirastossa ja laboratoriossa töissä. Ely-keskuksen asiantuntijoista suurin osa oli lomalla. Kun pidimme neuvotteluja, niitä jouduttiin pitämään puhelin- ja videoneuvotteluina. Olisi sieltä Turusta voinut lähettää "noileemminkin" väkeä katsomaan Porin suuntaan, miten tätä asiaa hoidetaan ja ennen kaikkea tiedotetaan, Hannus sanoo.

66 tonnin nikkelipäästön jälkeen Porin kaupunki ei missään vaiheessa antanut Kokemäenjoen vedelle käyttökieltoa. Kalojen käyttöä kehotettiin välttämään joitakin päiviä, kunnes tuli tieto, että kaloissa ei ollut nikkeliä. Ely-keskuksen tiedotteissa puolestaan varoitettiin veden käytöstä hyvin voimakkaasti alusta asti.

Metsien ennallistamispoltot ovat jäämässä haaveeksi tältä kesältä Etelä-Savossa. Metsähallitus on maakunnassa polttanut ennallistamistarkoituksessa suojelualueiden metsiä parinkymmenen hehtaarin verran vuosittain. Sää on kuitenkin estänyt polttamisen tänä kesänä, sillä vettä on tullut liikaa.

– Paras polttoaika on toukokuun viimeisestä viikosta juhannukseen saakka, tuolloin yökasteita ei ole, Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluiden erikoissuunnittelija Rauli Perkiö sanoo.

– Metsäpalovaroitus pitäisi olla voimassa, eikä tuulta saa olla liikaa, avaa Perkiö hyvää polttosäätä.

Metsää piti polttaa muun muassa Kolovedellä Enonkoskella ja Kakonsalossa Savonlinnan Savonrannalla. Polttokelejä odotellaan vielä elokuun puoliväliin saakka.

Poltoilla elintilaa uhanalaisillekin lajeille

Vuosien 2007 ja 2012 kesät ovat olleet sellaisia Etelä-Savossa, jolloin metsää ei ole ennallistettua polttamalla lainkaan.

Käytännössä kohteet ovat olleet hyvin usein yksipuolisia istutusmänniköitä eli kaukana luonnontilasta. Ennallistamispoltot ovat tuoneet uhanalaisille lajeille elintilaa.

– Kyllä se poltto tutkimustietojen mukaan aika tärkeää on ollut. Polttokohteilta on löydetty paljonkin uhanalaista lajistoa, sekä kääpiä että kuoriaisia ja muita pienempiä eliöitä. Tietysti se aina suojelualueiden tilaa parantaa, jos siellä saadaan poltettua jonkin verran metsää, Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluiden erikoissuunnittelija Rauli Perkiö sanoo.

Perkiö muistuttaa, että luonto hoitaa luonnon monimuotoisuutta itsekin.

–  Nyt on ollut viime viikkoina ukkosen sytyttämiä luontaisiakin metsäpaloja.

Keminmaan Isohaaran kalatiet ovat tänä kesänä jääneet helteiden vuoksi vähäiselle käytölle.  Kalateitä on voitu käyttää vain hetkittäin, sillä veden vähyyden vuoksi voimalaitos ei ole voinut juoksuttaa vettä.

Helleaalto on myös hyydyttänyt tälle kesälle suunnitellut lohikalojen ylisiirrot aliselle Kemijoelle ja Ounasjokeen. Yli  22 asteiseksi kivunnut vesi on ollut liian lämmintä ylisiirtoihin.  Pelkona on muun muassa kalat sairastuttava vesihome.

– Kun mennään yli 20 asteen, niin kalasta näkee selvästi, että se hermostuu. Kaikki mitä sille tehdään, tuottaa tuskaa. Myös otteet kovenevat ja silloin voidaan rikkoa kalan limakerros, Lohijokitiimin toiminnanohjaaja Jukka Viitala kuvaa.

Tavoitteet eivät tule täyttymään

Jos rikkoontuneen limakerroksen omaava kala siirretään yläpuoliseen vesistöön, niin se on oiva tartuntapaikka vesihomeelle.

– Kun vesihome puolestaan tarttuu kalaan ja ihmiset alkavat ilmoitella kuolleista kaloista, niin kyllä täytyy rehellisesti sanoa, että Viitalan poika ei nuku ja tähän tilanteeseen minä en itseäni halua saada, Viitala tunnustaa.

Viitala toteaakin, että kesäksi asetettuja 1000-1500 kalan ylisiirtotavotteita ei saada täyttymään.

– Tokihan me puhutaan sadoista kaloista, joita tulemme siirtämään. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että hankkeesta tulee kaksivuotinen ja ensi vuonna paikataan sitä, mitä nyt jäi tekemättä.

Kylmempiä vesiä odotellessa

Viitala kertoo, että kalaa aletaan pikkuhiljaa keräilemään altaisiin ja tällä hetkellä odotellaan veden lämpötilan tippumista.

– Sitten lähdemme kuljettamaan kaloja ensin aliselle Kemijolle ja sen jälkeen mennään Ounasjoelle, Viitala selventää.

Kalojen ylisiirto tulee kestämään aina syys-lokakuun vaihteeseen saakka.

– Tilanne ei ole samanlainen kuin luonnonjoessa, että kala tulee juhannuksen kieppeillä ja sen nousu on sitten ohitse. Täällä kun kala on tullut tänne voimalaitoksen tuntumaan, niin se pyörii tässä ja on koko ajan saatavilla, Viitala täsmentää.

Kokkolan Keiskinjärven mökkiläiset alkoivat huolestua kolme vuotta sitten. Lumpeet valtasivat järven keskiosan ja umpeenkasvu uhkasi. Vaihtoehtoja rannan omistajille ei juuri jäänyt.

– Ely-keskuksesta ja Kokkolan kaupungilta ei löytynyt työlle tekijää tai rahaa, joten se jäi meidän harteille. Kaupunki teetti alustavan kunnostussuunnitelman, jossa todettiin, että järven tila on hälyttävä, kertoo Keiskinjärven rannalla asuva Anne Mäkelä.

Vielä 1990-luvun alussa Keiskinjärven uintipaikoilla sopi ylpeillä, eivätkä kaislat ja korteet rehottaneet rannoilla. Nyt tilanne on toinen.

– Osassa rantoja ei pysty enää uimaan ja kun saunavettä ottaa, niin ämpäri mahtuu juuri ja juuri lumpeiden sekaan, Mäkelä huokaa.

Keskipohjalaisjärven on rehevöittänyt vuosikymmeniä suo-ojista valunut humus.

Samassa jamassa olevia järvi pohjalaismaakunnissa riittää. Rehevöityneet ja matalat järvet ovat yleinen ongelma. Hankkeet ovat jäämässä osittain vapaaehtoisten harteille, myös rahallisesti. Keiskijärven kunnostuksesta pääosan maksavat rannan asukkaat.

– Jo kunnostussuunnitelmat maksavat useampia tuhansia, oli sitten niitto- tai ruoppaushanke kyseessä. Varsinaisen työn tekeminen maksaa vielä paljon enemmän. Pahimmassa tapauksessa kymmeniä tuhansia, kertoo vesistöjen kunnostuskampanja Vyyhti-hankkeen hankevastaava Satu Järvenpää.

Järvien ja purojen puolesta valmiina taistoon

Erityisesti järvien kunnostaminen on onneksi saanut kuntalaisia liikkeelle. Viime keväänä startannut vesistöjen kunnostuskampanja on poikinut jo vajaat parikymmentä pientä vesistöjen parannustyötä pohjalaismaakunnissa. Suurin osa parannustöistä on juuri järvien niittoja tai hoitokalastuksia.

Eniten huolettaa yleensä lähijärven kunto: pääseekö järveen uimaan ja nouseeko kalaa?

Hankevastaava Satu Järvenpään mukaan järven kunnostus tuntuu olevan henkisesti helpoin urakka.

– Oman kylän järven tila kiinnostaa, koska siinä on monen omakin etu kyseessä. Vapaaehtoisia niihin töihin on ollut kyllä tarjolla, Järvenpää kertoo.

Kälviän Keiskinjärveä niitettiin koneellisesti heinäkuussa – se on vasta lähtölaukaus kunnostustyölle. Vesikasvustoa kaadetaan noin 10 hehtaarin alalta. Niiton, heinän paalauksen ja poiskuljetuksen hoitaa yksityinen yritys.

Urakka maksaa noin 12 000 euroa, jonka kustantavat pääasiassa rannan omistajat.

– Onhan se kalliimpaa kuin itse niittäminen, mutta samalla myös perusteellisempaa ja tehokkaampaa, arvioi Järvenpää.

Keiskinjärven aktiivit laativat syksymmällä laajan kunnostussuunnitelman linnustoltaan rikkaalle järvelle. Kasvustoa pitänee leikata vielä useampana vuotena, että se saadaan kunnolla kitkettyä. Yhteisponnistuksen lähtivät mukaan kaikki mökkiläiset.

– Ei kaduta, vaikka tämä aikamoinen paperisota välillä onkin. Muutaman vuoden päästä tätä järveä ei olisi ollut enää olemassa, Mäkelä toteaa.

Hakasuon kalantutkimuslaitos Paltamossa on välttynyt kalakuolemilta helteellä. Usean viikon helteestä huolimatta vesi on onnistuttu pitämään 14–15 asteisena ennakoiduilla juoksutuksilla, sanoo tutkija Pekka Korhonen.

– Me laskimme kesän tulevan, vaikka kesäkuussa kylmä olikin. Otimme altaisiin yläpuolisista vesistä syvännevettä, minkä ansiosta vesi on edelleen mukavan viileää.

Korhosen mukaan edes ennustettu helteiden jatkuminen ei lämmitä vettä liikaa.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ylläpitämällä Hakasuolla on tällä hetkellä 3000–4000 kiloa tutkimuskalaa ahvenesta meriloheen.

Suomen kotilolajistoon on lisätty kaksi uutta tulokasta, mikä lisää maamme maanilviäisten lukumäärän 94:än lajiin.

– Suomesta voidaan odottaa löytyväksi vielä paljon uusia maanilviäislajeja, sillä kotilo- ja etanalajistoa on kartoitettu melko vähän ja eliöryhmän aktiivisia harrastajia ei juurikaan ole, kertoo Putte-hankkeen päätutkija ja nilviäisasiantuntija Anne Koivunen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta.

Uudet lajit ovat pieniä maanilviäisiä

Uudet tulokkaat ovat Ahvenanmaalta löytynyt pulleasilokotilo (Cochlicopa nitens)  ja Kuusamosta tavattu kalkkitorvikotilo (Quickella arenaria).

Molemmat nilviäiset ovat kooltaan pieniä, pulleasilokotilo on 6–7 millimetrin mittainen ja kalkkitorvikotilo vain 5–10 millimetrin mittainen.

Uudet lajit vaativat elinympäristöltään paljon, ne elävät ainoastaan kalkkipitoisissa kosteissa ympäristöissä. Molempien kotiloiden kotiseudut tunnetaan suomalaisittain harvinaisesta lajistosta.

Putte-ohjelma on puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelma.

Viime viikkojen helteiset säät aiheuttavat päänvaivaa myös kalastajille. Pyhtään Keihässalmen kalankäsittelyhallissa työskentelevät yrittäjät Sami Kirjavainen ja Jan Sjögren ovat viime aikoina painineet jalostamon kylmäkompressorin toimivuuden kanssa. Lisäjäähdytyksen saamiseksi laitteen ympäriltä on purettu peltejä.

Kalojen pitäminen kylmänä helteillä on vähintäänkin haastavaa. Kylmäketjun ylläpitäminen vaatii Kirjavaisen ja Sjögrenin mukaan tarkkaa suunnittelua. Toistaiseksi jäät ovat riittäneet.

Keihässalmen jalostamo tuottaa jäätä vuorokaudessa noin puolitoista tonnia. Sami Kirjavaisen mukaan jäätä ei tarvita myyntikojuihin erityisen paljon, mutta tilanne on toinen merille lähtiessä.

– Silakka on laitettava troolista suoraan jäihin, jotta se saadaan heti kylmäksi. Lämmin merivesi kuitenkin laimentaa sitä. Jäätä pitääkin olla paljon mukana, jotta se jäävesi saadaan nolla-asteiseksi.

Jan Sjögren kertoo puolestaan, että lohia ei ole tarvinnut juuri syöttää viime aikoina. Altaan happitilanne menisi huonommaksi kalojen noustessa pinnalle ruokailemaan. Syvemmällä veden lämpötila on alempi ja kaloille suotuisampi.

Kuumien ilmojen myötä kalastajan on myös lähdettävä verkkoineen kauemmas rannikosta. Silakat ovat siirtyneet sisäsaaristosta kohti isompia vesiä.

– Ulkosaariston rajalle saa mennä, jotta saalista löytyisi. Normaalisti on ajettava kalastuspaikalle reilut puoli tuntia, mutta nyt on ajettava jopa kolme tuntia, Sami Kirjavainen.

Heinolan Vierumäellä sattunut putkirikko on nostanut bakteerien määrää vesistössä. Nyynästenlahteen laskevassa Myllyojassa fosforipitoisuus on jo niin korkea, että se ylittää huonon vesistön arvon.

Kolibakteereja on lähellä vuotopaikkaa edelleen runsaasti, mutta selvästi vähemmän kuin viikko sitten. Muissa näytteenottopaikoissa kolibakteerien määrä oli normaalitasolla. 

Suolistoperäisten bakteerien pitoisuus on laskenut samalle tasolle kuin saastumattomassa Myllyojan haarassa. Myöskään uimavesinäytteiden bakteeritasot eivät ylitä suosituksia. 

Typpipitoisuus vuotopaikan lähellä on korkea.

Ruoppausta ja vedenlaadun seurantaa

Vedenlaadun seurantaa jatketaan edelleen. Alkuviikosta ojaa myös ruopattiin pahimpien jäämien poistamiseksi.

Vierumäellä tukkeutunut viemäriputki saatiin avattua viime keskiviikkona. Viemärivettä pääsi vuotamaan ojaan, josta vedet virtaavat Lemmonjokeen ja Nyynästenlahteen.

Vuoto huomattiin edeltävänä perjantaina, mutta putkirikko sijaitsi niin hankalassa paikassa, että sen korjaaminen oli hidasta.

Mölysammakoiden kartoittaminen on osoittautunut luultua hankalammaksi.

Aiemmin oltiin siinä käsityksessä, että mölysammakot olisivat levinneet vuoden 2008 jälkeen noin 50 lampeen Turun seudulla. Yhtään vahvistettua näköhavaintoa ei kuitenkaan ole, kertoo Ari Karhilahti Turun yliopiston biologisesta museosta.

– Laji oli määritetty virheellisesti. Se johtuu siitä, että on olemassa kolme vihersammakkolajia: lessonansammakko, syötävä sammakko ja mölysammakko. Nämä kaikki pystyvät lisääntymään keskenään. Syötävä sammakko on lessonansammakon ja mölysammakon sekamuoto, ja sen ääripäät muistuttavat hyvin paljon kahta muuta lajia. Lajimääritys on perustunut mölysammakkomaiseen syötävään sammakkoon, Karhilahti kertoo.

Lajimääritys vaikeaa

Luullut mölysammakkohavainnot tehtiin Ruissalossa vuonna 2008. Ensin paikalta äänitettiin sammakon ääntelyä, joka kuulosti mölysammakon ääntelyltä. Myöhemmin paikasta napattiin kiinni sammakko, jota luultiin mölysammakoksi, mutta DNA-tutkimukset paljastivat sammakon olevan syötävä sammakko eli risteymä.

– Siellä on useita sammakoita, joten ei sitä tiedä, mikä niistä ääntelee. Siellä saattoi hyvinkin olla aito mölysammakko, mutta kiinni otettiin väärä yksilö. Eivät ne silloin huuda, kun haaviin joutuvat, Karhilahti sanoo.

Sammakoita on pyydystetty enemmän vasta viime vuoden ja tämän vuoden aikana. Lajimääritykset ovat paljastaneet, että yksikään niistä ei ole ollut mölysammakko.

Tunnistusta vaikeuttaa useampikin asia. Pienistä lammikoista sammakon kiinni saaminen on vaikeaa, sillä Karhilahden mukaan sammakot ovat hyvin arkoja. Ne ovat ulkomuodoltaan hyvin samannäköisiä, joten varman lajimäärityksen voi tehdä vain DNA-testin avulla.

– Lajit ovat niin lähellä toisiaan, että se on osoittautunut genetiikan laitoksellakin aika haasteelliseksi.

Karhilahti uskoo, että Turun seudulla kuitenkin on mölysammakoita, niitä ei ole vain vielä onnistuttu löytämään.

– Tämän syksyn uutinen varmaan tulee olemaan se, että löytyy ihan oikeakin mölysammakko. Pidän sitä varmana juttuna, että sellainen täällä on. Se on vaan löytymättä.

Pihallaan kettuja ihaillut Tuula Ledentsa huomasi keväällä Mustajalan pyöristyneen äkisti. Vapun alla Ledentsa huomasi ketun jälleen hoikistuneen rutkasti. Pian riistakamerassa virnuili kolme uutta kettua ja pian neljäskin.

– Tiesimme lähistöllä olevan vanhan ketunpesän hiekkatörmässä ja kävimme katsomassa sitä. Samalla viritimme riistakameran paikalle. Pian näimme kameran kuvissa pieniä ketunpentuja ja totesimme iloisen perhetapahtuman olevan totta. Ihastuneena seurasimme, kun kettuemo hoiti pentujaan, ruokki niitä ja komenteli. Yllätys oli, ettei uroskettua ole näkynyt, Tuula Ledentsa nauraa.

Mustajalka hoiti pentujaan niin ahkerasti, että Tuula Ledentsan mukaan se laihtui itse kovasti. Yksinhuoltajan elämä ei eläinmaailmassakaan ole helppoa.

Nimet vai ei?

Tuula Ledentsa on jo oppinut tuntemaa uudet kettuystävänsä hyvin. Nyt hän pohtii, pitäsikö niille antaa nimetkin.

– Yksi ketuista täyttää täysin ADHD:n tunnusmerkit, se on vilkas ja aina toisten kimpussa. Yksi vetäytyy syrjään ja on eniten emonsa varassa. Sillä on myös samanlaiset mustat jalat kuin emollaan. Yhdellä on täplikkäät jalat. Kyllä niistä nimivinkkejä saa, Tuula Ledentsa kertoo.

Nyt kun emo on vieroittanut pennut, Tuula Ledentsa pyrkii seuraamaan niiden kehittymistä ja tarkkailemaan kuinka kettujen leikit opettavat pennut saalistamaan ja jäämään henkiin.

Mustajalan kohtalo kysymysmerkki

Tällä hetkellä pennut ovat jo omillaan ja Mustajalka omilla teillään. Kettujen varaäiti Tuula Ledentsa Angelista toivoo näkevänsä vielä Mustajalan, tai ainakin kuulevansa, että sillä on kaikki hyvin. Mustajalkaa ei ole näkynyt vähään aikaan riistakameran kuvissa eikä Ledentsojen pihamaalla. Tuula Ledentsa toivookin, ettei tuoni ole korjannut Mustajalkaa.

– Pelkään, että se on voinut jäädä auton alle tai jotain. Poromiesten kanssa olen jutellut ja he eivät näe ketuista haittaa elinkeinolleen, joten en usko poromiesten eliminoineen Mustajalkaa. Ehkä se on mennyt isoveljen perässä erämaahan, Tuula Ledentsa arvelee.

Jääkö sitten Mustajalan jälkikasvu nyt hoitamaan pihaketun virkaa? Se jää nähtäväksi.

Ketut pian televisiossa

Kettujen elämästä kerrotaan pian myös televisiossa. Ketut näyttelevät pääosaa Yle TV 1:n Ulos luontoon -sarjan yhdessä jaksossa. Kuvausryhmä kävi Ledentsojen pihalla kuvaamassa ensin Mustajallkaa maaliskuussa ja sitten koko laumaa kesäkuussa.

Tuula Ledentsa toivoo, että ihmiset seuraisivat kettujen elämää nimenomaan median välityksellä, eikä kansainvaellusta Angeliin kettujen luo syntyisi.

– Toivottavasti ihmiset ymmärtävät, että kyseessä ovat nimenomaan villit ketut, joiden elämä on täällä erämaan rauhassa, Tuula Ledentsa sanoo.

Kettuja pääsee seuraamaan Ulos luontoon -ohjelmassa TV1:llä lokakuussa.

Yle Kainuu keräsi kesä-heinäkuun aikana yhdessä kuuntelijoidensa kanssa digikasvion. Kasaan saatiin heinäkuun loppuun mennessä huikeat 207 kasvikuvaa.

Asiantuntija-apuna kasvien tunnistuksessa toiminut Metsähallituksen luontopalveluiden erikoissuunnittelija Riitta Nykänen ei ole yllättynyt digikasvion saamasta suosiosta.

– Ei se hirveän iso yllätys ollut, koska kesä kuitenkin on kasvien kukinta- ja esiintymisaika. Äkkiähän niitä lajeja ihmiset löytävät, kun ympärilleen vähän katselevat, Nykänen toteaa.

Ylivoimainen enemmistö digikasvion kuvien lähettäjistä oli naisia. Sekään ei Nykästä päässyt yllättämään.

– Tämä vahvistaa sitä tietoa, joka minulla on aikaisemmin ollut. Arkipäivän kasvilajituntemus kulkee selkeästi naislinjassa. Naiset katselevat tarkemmin ympäristöään. Sitä voisi selittää se, että ruokatalous ja puutarhan viljeleminen ovat olleet perinteisesti naisten hommia, Nykänen pohtii.

Iso-Hiitosesta se lähti

Nykäselle itselleen kiinnostus kasvien tuntemiseen periytyi kuitekin isältä.

– Sain isältäni lahjaksi Iso-Hiitosen eli Suomen kasvion, joka on 700–800 sivua paksu kirja. Siinä oli määrityskaava kasvien määrittämiseksi, eikä yhtään värikuvaa, mutta minua se kiehtoi tavattomasti heti, Nykänen kertoo.

– Minusta oli suunnattoman mielenkiintoista ja jännittävää lukea, tutkia ja poissulkemismenetelmällä oppia tunnistamaan kasveja. Myöhemmin olen miettinyt, että sen määrityskaavion käyttämisen opetteleminen oli sellainen älyllinen saavutus, johon tuskin nykyään edes pystyisin.

Kiitettävää kasvituntemusta

Lajien tunnistamisesta Riitta Nykänen antaa digikasvioon kuviansa lähettäneille kiitettävän arvosanan.

– Kasvit oli tunnistettu todella hyvin. Kaikki olivat ainakin ryhmälleen oikein. Joitakin rinnakkaisnimiä oli käytetty, koska monet kasvit kulkevat useilla nimillä puhekielessä. Esimerkiksi monien tuntema saunakukka on oikealta nimeltään pihasaunio. Pihatähtimöä kutsutaan monilla eri nimillä, kuten vesiheinä tai kanaheinä, Nykänen selvittää.

Nykänen teki asiantuntijana kasvien tunnistuksia Yle Kainuun digikasvioon kuvien perusteella. Hän muistuttaa, että etenkin heinä- ja putkikasvien tunnistaminen pelkän kuvan perusteella on erittäin hankalaa.

Kasvion keräämiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa ja se onkin mukavinta kasata omien mieltymyksien ja mielenkiinnon mukaan persoonalliseksi. Nykänen sanoo, että kasvion voisi halutessaan koota vaikka oman pihansa perennoista.

Yle Kainuun digikasviossa apuna olleelle asiantuntijalle kaikki kasvit ovat rakkaita, mutta yksi on ylitse muiden.

– Tähtitalvikki teki minuun jo lapsena suuren vaikutuksen. Sillä on yksi tähtimäinen kukka, joka kukkimisen aikana taipuu kauniisti. Tieto siitä, että se on myös lahottaja, kiehtoi minua heti. Sen tuoksu on minusta hauska ja hyvä, vaikka jotkut sanovatkin, että se haisee halvalle partavedelle, sanoo Metsähallituksen luontopalveluiden erikoissuunnittelija Riitta Nykänen.

Korkeasaaren urostiikerille annettiin tiistaina erikoinen tehtävä maailman tiikeripäivän kunniaksi. Se sai revittäväkseen Von Hertzen Brothers -yhtyeen bändipaitoja, joiden sisään oli kätketty muun muassa lihaa ja ulostetta tiikerin huomion herättämiseksi. Raadellut paidat myydään myöhemmin huutokaupassa ja varat käytetään amurintiikerien suojeluun.

Korkeasaari lainasi idean Japanista, jossa on myyty eläintarhan suurpetojen raatelemia farkkuja.

Tornion Röyttän merituulivoimapuiston kaavasta tehdyt valitukset voivat viivästyttää hanketta useita vuosia.

Valtuuston hyväksymästä kaavasta jätettiin kuusi valitusta, joissa oltiin huolissaan muun muassa tuulivoimaloiden vaikutuksesta nousukaloihin sekä maisema- ja meluhaitoista.

Merituulivoimapuistoa suunnitteleva Rajakiiri Oy ei kuitenkaan valituksista lannistu, sillä se katsoo tässä vaiheessa tehneensä riittävän laajat selvitykset. Nyt asia on hallinto-oikeuden ratkaistavana, ja sen jälkeen on vielä useita vaiheita ennen rakennuspäätöstä.

– Oikeus nyt tulkitsee ovatko selvitykset riittäviä, ja voihan se olla, että sieltä jotain lisäselvityspyyntöjä tulee. Mutta joka tapauksessa vesilupavaiheessa muun muassa selvitämme tarkemmin, toimitusjohtaja Frans Liski kertaa.

Valitustie käydään ensin läpi

Ennen kuin tuulivoimaloiden rakentamispuuhiin päästään, edessä on useita vaiheita. Nyt käsittelyssä on vasta tuulipuiston kaava, sen jälkeen pitää hakea vesilain mukaista lupaa ja vielä rakennuslupaa.

Rajakiirin kannalta pahimmassa tapauksessa jokaisesta vaiheesta valitetaan aina korkeimpaan oikeusasteeseen saakka.

– Monesti tuulivoimarakentamisessa tilanne on se, että jos on vastustusta, loppujen lopuksi kyse on siitä rakennetaanko vai ei, Liski huomauttaa.

Ja sitä, rakentaako Rajakiiri Röyttään merituulivoimapuiston, ei vielä voi sanoa. Ensin käydään läpi valitustie, sitten yhtiö tekee omista kaupallisista lähtökohdistaan päätöksen siitä, kannattaako rakentaminen.

– Ihan on mahdollista, että tässä menee vaikka kuinka monta vuotta, ennen kuin kaikki hallinto-oikeusprosessit on käyty läpi, Liski toteaa.

Rahaa on palanut suunnitteluun

Yhtiössä on kuitenkin vielä uskoa hankkeeseen, sillä Röyttässä on jo useita tuulivoimaloita, ja edellinen maalle sijoitettu tuulipuistokin laajenee lähiaikoina.

Uskosta kertonee jotain sekin, että Rajakiiri on tähän mennessä käyttänyt Röyttän merituulivoimapuiston suunnitteluun toista miljoonaa euroa.

Lounais-Hämeestä on jo lähtenyt Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle kaksi valitusta, joissa muutoksenhakijoina on yhteensä lähes 400 yksityishenkilöä. Lisäksi Kanta-Hämeen vaihemaakuntakaavan tuulipuistoaluevarauksista on valitettu Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Tammelan Sukkulan kylässä asuva tuulivoimaa vastustava Pete Nurmi uskoo, että valituskierrokset ainakin viivästyttävät tuulimyllyjen rakentamista oleellisesti.

Hankkeita viedään Nurmen mielestä eteenpäin ylenkatseellisesti, todellisuudesta piittaamatta. Kylässä on seurattu tuulivoimayhtiöiden touhuja kulmakarvojaan kohotellen.

– Välillä meininki on ollut sellaista, ettei oikein usko elävänsä oikeusvaltiossa nimeltään Suomi.

Nurmesta tuntuu, että hankkeita viedään eteenpäin vain muodin takia.

– Kysymyksessä on pelkästään veronmaksajien rahojen kuppaus. Se on eniten kummastuttava, hämmästyttävä ja ihmetyttävä asia.

Sukulan kylällä on historiallisia arvoja

Esimerkiksi Pete Nurmi nostaa tuulivoimapuistojen karttapohjien tarkkuudet. Niistä on vaikeaa ottaa tolkkua.

– Ihmiset eivät pysty edes hahmottamaan, missä heidän oma kotitalonsa tai kesämökkinsä sijaitsee. Suunnitelmien tekstit eivät avaudu kaikille ilman ulkopuolista apua.

Nurmen kotikylällä Sukulalla on paljon sekä kulttuurihistoriallisia että maisema-arvoja. Kylällä sijaitsee lintujärvenä tunnettu Talpianjärvi, lähellä on myös Torronsuo. Nyt Sukulaan suunnitellaan pienelle alueelle tuulivoimaa eli kuten Nurmi asian itse ilmaisee: kymmenen Näsinneulaa plus tötsät päälle.

– Eniten suunnitelmissa harmittaa se, että alueen asukkaita ja maisemaa ajatellaan kaikista vähiten. Markkinavoimat ovat etusijalla.

Tuulivoima kannattaa vain aluksi?

Pete Nurmi kummastelee sitä, miksi tuulivoima-asiaa ajetaan niin voimallisesti eteenpäin. Hän ei halua ymmärtää, miksi voimalat halutaan keskelle asutusta, vaikka tilaa olisi muuallakin.

– Ollaan ohuilla perusteilla liikkeellä, jos asiaan on ryhdytty sen takia, että valtakunnan sähköverkko on lähellä ja infra olisi jotakuinkin halpaa rakentaa.

Nurmi sanoo tutkineensa tuulivoima-asiaa perusteellisesti. Hän on muun muassa ottanut selvää eri maiden tuulivoimayhtiöiden kannattavuudesta.

– Tuulivoima saattaa aluksi olla kannattavaa, mutta jossain vaiheessa sen kannattavuus laskee, hän väittää.

Tuulivoimayhtiö ei hätkähdä valitusrumbaa

Forssaan ja Tammelaan tuulipuistoa suunnittelevaa Voimavapriikki Oy:tä eivät valitukset hätkähdytä. Toimitusjohtaja Immo Sundholm sanoo, että hankkeeseen tulee nyt todennäköisesti sisään jätettyjen valitusten vuoksi vuoden viive, mikä merkitsee vain odottelua.

– Rakentamisen aloitus lykkääntyy niin kauan, että Hämeenlinnan hallinto-oikeus on ehtinyt käsittelemään valitukset. Voimavapriikki tekee sinä aikana puiston valmistelevia töitä.

Sundholm uskoo, että päätökset ovat sen suuntaisia, että hankkeet ovat täysin toteuttamiskelpoisia. Yhtiö aikoo jättää tuuliturbiinien rakennuslupahakemukset kuntiin vielä syksyllä.

– Ne on tehty kaiken vallitsevan lainsäädännön sekä Suomessa olevan ohjeistuksen ja säätelyn mukaisesti viimeisen päälle. En oikein muuta päätöstä osaa odottaa kuin että hankkeet ovat toteutuskelpoisia.

Lounais-Hämeen tuuliolosuhteet kiinnostavat tällä hetkellä peräti kolmea eri tuulivoimayhtiötä.

Norppatutkijoiden kuutteihin asentamat radiolähettimet voivat lisätä kuutin riskiä takertua kalastajien verkkoihin. Metsähallituksen ylitarkastaja ja saimaannorpan tutkimuksessa yli kolme vuosikymmentä vaikuttanut Tero Sipilä kertoo, että radiolähetin lienee osasyynä kesällä toisen verkkoihin kuolleen kuutin kohtaloon.

– Sillon, kun norppaa irrotetaan verkosta, voi syytä arvioida. Yliopiston Metsähallitukselle toimittamien tietojen mukaan toinen näistä nyt kuolleista norpista oli todennäköisesti tarrautunut lähettimestä ja toinen kuonostaan. Norppahan tarttuu verkkoon kiinni ulokkeistaan. Luontaisesti norpalla on räpylät sekä nokka ja nyt on sitten yksi uloke lisää eli tämä lähetin, kyllähän se voi vaikuttaa, Sipilä pohtii.

Itä-Suomen yliopiston norppatutkimuksesta vastaava Mervi Kunnasranta vahvistaa epäilyn.

– Toisessa tapauksessa näytti siltä, että se on voinut jäädä lähettimestä kiinni verkkoon. Saimaannorpan kuuttien yleisin kuolinsyy on kalanpyydys, joten olisi outoa, jos nämä seurattavat eläimet eivät samalla tavalla käyttäytyisi. Ja toisaalta tänä vuonna on jäänyt verkkoihin seitsemän norppaa, joista kuusi on kuutteja. Näistä viidellä ei ole ollut lähetintä, Kunnasranta kertoo.

"Lähetin ainoa menetelmä kertomaan norppien liikkeistä"

Radiolähettimiä on tänä vuonna kiinnitetty yhteensä viiteen kuuttiin. Luku tarkoittaa alle kymmentä prosenttia tämän vuoden syntyneistä kuuteista, kun kuutteja syntyi keväällä noin 60 kappaletta. Lähettimillä tutkitaan norppien liikkeita osana Saimaannorppa Life -hanketta, jota koordinoi metsähallitus.

– Riskienarvinointi tehtiin laajemmalla porukalla noin kaksi vuotta sitten. Todettiin, että lähettimistä saatu tieto on niin arvokasta, että riski kannattaa ottaa. Lisäksi todettiin, että lähetinnorppien todennäköisyys jäädä kalanpyydykseen ei merkityksellisesti ole suurempi kuin muidenkaan kuuttien. Vielä ei tosin ole kaikkea yliopiston tietoa. Kun saadaan kaikki tiedot, pitää pysähtyä ja miettiä, kannattaako tämä riski ensi vuonna ottaa,  Sipilä kertoo.

Kunnasrannan mukaan 19 kuuttia on ollut lähetinseurannassa vuodesta 1995. Näistä seitsemän on jäänyt kalanpyydykseen.

– Ei se (lähetin) koskaan lisää eläimen hyvinvointia, mutta tällä hetkellä se on ainut menetelmä, jolla voidaan tällä tarkkuudella saada tietoja norpista, Kunnasranta kertoo.

Myös Metsähallitus uskoo, että lähettimistä saatu tieto on tärkeää norppien tulevaisuuden kannalta.

– Kyllä kuuteilla kannattaa pitää lähettimiä, jotta saadaan kiistatta selvitettyä se, kuinka kuutit laajentavat elinpiiriiään ja missä ne viettävät aikaansa. Valitettavasti saimaannorppien ja kuuttien liikkumisesta ja levittäytymisestä ei saa muuten tietoa kuin radiolähettimillä. Nämä tiedot ovat ensiarvoisen tärkeitä, kun pyritään määrittämään kalastuksen suoja-alueet kuuttien suojaksi.

Lähetin ei koske norpan ihoa

20–40 gramman lähetin kiinnitetään noin kahden ja puolen kuukauden ikäiselle kuutille, joka osaa jo uida ja sukeltaa.

– Kuutti siltä kohdin desinfioidaan ja uloimpaan kerrokseen laitetaan ohut liimakerros. Siihen kiinnitetään lähetin, joka on kosketuksissa vain karvalatvoihin, ei ihoon. Kun syksyllä eläin lihoo, niin lähetin irtoaa. On pohdittu, vaikuttaako lähetin norpan liikkumismääriin. Nyt näyttäisi siltä, että kansainvälistenkin tutkimusten perusteella yleinen käsitys maailmalla on se, että kunhan lähetin on tarpeeksi pieni, niin silloin se ei liikkumiseen vaikuta, Sipilä kertoo.