Suomessa olevien lepakkojen määrästä ei ole vielä tarkkaa tietoa, kertoo väitöskirjatutkija Eero Vesterinen Turun yliopistosta.

Perjantaina alkavalla maanlaajuisella lepakkobongauksella toivotaan alustavaa selvitystä lepakkojen määrästä ja eri lajien esiintyvyydestä. Lepakkohavainnot voi ilmoittaa Suomen lepakkotieteelliselle yhdistykselle verkosta löytyvän lomakkeen avulla.

Viikonlopun aikana pidettävän lepakkobongauksen ideana on, että kuka tahansa voi havainnoida lepakoita yhden tunnin ajan vapaavalintaisella paikalla.

– Jos menee minkä tahansa järven tai isomman lammen rantaan hämärän aikaan, voi nähdä lepakoita liitelemässä. Paras aika bongata lepakoita on kello 21–22, kun ne lähtevät saalistamaan. Lepakot palaavat saalistusreissuiltaan aamuyöllä kello 1–3. Tällaiset ajat ovat parhaita lepakkojen bongaukseen, kertoo Vesterinen.

Lepakkolajeja voi maallikkokin tunnistaa

Eri lepakkolajeja on Suomessa arviolta noin 13. Näistä viisi on tavallisia lajeja, joita voi yleensä odottaa näkevänsä. Lepakkobongaukseen liittyvällä lomakkeella kaivataan tietoa muun muassa siitä, minkä lajin lepakko on havaittu.

– Yleensä lomakkeella ilmoitetaan, että laji ei ole tiedossa, sanoo Vesterinen.

Muutamalla muistisäännöllä yleisimpiä lepakkolajeja voi kuitenkin tunnistaa.

– Jos lepakko saalistaa veden päällä, se on vesisiippa. Jos se taas nähdään metsäaukealla, kaupungissa tai vähän pohjoisempana Suomessa, se on pohjanlepakko. Ja jos lepakolla on tosi isot korvat ja ne näkyvät kauas, niin kyseessä on korvayökkö, ohjeistaa Eero Vesterinen.

Kainuussa viikon korkeimmat lämpötilat ovat olleet yli 25 astetta. Maanantaina Suomussalmella mitattiin 26,3 astetta, tiistain korkeimmat lämpötilat mitattiiin Kuhmossa ja Suomussalmella, kun viralliset mittarit näyttivät 27,7 astetta.

Keskiviikkona lämpöä riitti vielä lisää, kun Vaalassa mitattiin 28,9 astetta. Torstain korkein lämpötila 27,9 astetta mitattiin Kuhmossa.

Ilmatieteen laitokselta saadun tiedon mukaan tulevalle viikonlopulle Kainuuseen voidaan odottaa entistä korkeampia lämpötiloja. Perjantaina lämpötila voi vaihdella 27–29 asteen välillä. Lauantaina Etelä-Lapissa on tiedossa ajoittaisia sade- ja ukkoskuuroja, joita voi tulla myös Kainuuseen. Lauantaina lämpötila voi nousta aina 30 asteeseen. Sunnuntaina sade- ja ukkoskuurot ovat mahdollisia, ja lämpötila vaihtelee 27–30 asteen välillä.

Alkuviikosta sateita on tiedossa laajemmin koko maakuntaan. Niiden myötä myös lämpötilat laskevat hiukan. Päivittäiset lämpötilat ovat kuitenkin noin 25 asteen tienoilla.

Vesi on lämmintä kuin linnun maito

Pintavesien lämpötilat ovat Kainuussa nyt keskiarvon yläpuolella. Kainuun kolmesta virallisesta mittauspaikasta pintavesi on lämpimintä Oulujärvellä Manamansalossa, 23,5 astetta. Lukema on lähes viisi astetta korkeampi kuin Manamansalossa mitattujen pintaveden lämpötilojen keskiarvo.

Suomussalmen Pesiöjärvellä pintavesi on 21,9 astetta eli reilut kolme astetta keskiarvoa lämpimämpää. Nuasjärvellä, Vuokatin mittauspisteessa, pintaveden lämpötila on 20,6 astetta, sekin asteen verran keskiarvoa lämpimämpää.

Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpolta (kok.) toimia saimaannorpan suojelemiseksi.

– Jos toimet eivät parane, maailman uhanalaisimman hylkeen ja samalla äärimmäisen uhanalaisten kalojen suojelu pitäisi siirtää ympäristöministeriöön, sanoo luonnonsuojeluliiton johtava asiantuntija Ilpo Kuronen liiton tiedotteessa.

Vielä kesäkuussa tuore maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo oli valmis harkitsemaan kalastusrajoitusten tiukentamista, mikäli saimaannorpan suojelu sitä vaatii. Luonnonsuojeluliiton mukaan hän on sittemmin pyörtänyt puheitaan.

Saimaannorpan suojelua koskevat nykyiset asetukset umpeutuvat keväällä 2016.

Myös ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) ja Maailman luonnon säätiö WWF ovat vastikään vaatineet norpan suojelun tiukentamista.

Pyydykset ja lumen vähyys verottaneet kantaa

Nykyiset Saimaalle asetetut alkukesään sijoittuvat kalastusrajoitukset eivät Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan ole riittäviä, sillä pyydyskuolemat siirtyvät nyt loppukesälle, ja niitä sattuu myös rajoitusalueen ulkopuolella. Liitto vaatiikin suojelualueen laajentamista ja kalastuskieltoajan pidentämistä. Nykyisin kalastuskielto alkaa huhtikuun puolivälistä ja ulottuu kesäkuun loppuun.

Liitosta muistutetaan, että tämän vuoden seitsemän norppakuolemaa ei ole poikkeuksellinen määrä. Todellisuudessa pyydyskuolemien määrä voi olla kaksinkertainen havaittuun verrattuna, liitosta arvioidaan. Tilannetta pahentaa entisestään se, että viime talvena yhdeksän kuuttia kuoli pesintäaikana lumen vähyyden vuoksi.

Saimaannorpan suojelustrategian mukaan norppakanta pyritään kasvattamaan noin 400:aan vuoteen 2025 mennessä. Luonnonsuojeluliiton mukaan nykymenolla tämä tavoite jää saavuttamatta.

Saimaannorppa on erittäin uhanalainen laji. Hyvälumisten talvien loppuminen on kuitenkin pysäyttänyt norppakannan kasvun noin 300 yksilöön.

Suomen ympäristökeskuksen merikeskus kerää viidentenä peräkkäisenä vuonna yleisön havaintoja meduusojen esiintymistä Itämeressä, avomerellä ja rannikoilla. Havainnot auttavat muun muassa selvittämään massaesiintymisiin liittyviä ympäristötekijöitä.

Loppukesällä ja syksyllä korvameduusoja voi olla Itämeressä niin paljon, että ne sotkevat kalaverkkoja ja tukkivat voimaloiden vedenottoputkia. Tarvittaessa tutkijat välittävät voimaloille tietoa meduusaesiintymistä.

– Viime vuonna Suomen merialueilla oli selvästi vähemmän korvameduusoja kuin edellisinä vuosina. Havaintoja saatiin vain parikymmentä. Aiempina vuosina korvameduusoja on havaittu ja ilmoitettu runsaasti, kertoo erikoistutkija Maiju Lehtiniemi Suomen ympäristökeskuksesta.

Meduusamäärien vaihtelun syitä ei tiedetä tarkkaan. Tuulet ja virtaukset voivat tuoda meduusoja keskiseltä Itämereltä lähemmäs Suomen rannikkoa, kerrotaan ympäristökeskuksen tiedotteessa.

Eniten havaintoja on viime vuosina tullut Saaristomereltä ja Suomenlahdelta sekä jonkin verran myös Ahvenanmereltä ja Selkämereltä.

Meduusat ovat litteitä ja pyöreitä

Meduusat kuuluvat hyytelöplanktoniin, joka on osa ulapan eläinplanktonyhteisöä. Pohjoisella Itämerellä esiintyy korvameduusaa. Lisäksi harvakseltaan vesillämme tavataan myös suolaisessa vedessä viihtyvää hiusmeduusaa.

Korvameduusat ovat malliltaan litteitä ja pyöreitä, kooltaan 1 - 20 sentin kokoisia. Ne ovat usein hiukan vaalean punertavia, ja niiden selässä näkyy selvästi neljä vaaleanpunaista hevosenkengän muotoista sukurauhasta.

Ihmiselle ne eivät ole vaarallisia, sillä polttiaissolujen teho on heikko, eivätkä ne ärsytä ihmisen ihoa.

Meduusahavainnosta voi ilmoittaa täyttämällä lomakkeen Itämeriportaalissa.

Lahden kaupungin kalastusvalvontapartio on tehnyt tänä kesänä kuusi valvontakeikkaa Vesijärvelle. Vaikka yhtään pyydysvälinettä ei ole vielä tarvinnut takavarikoida, huomautuksia on jaettu runsaasti, noin 80. 

–  Se on siinä mielessä paljon kun ajattelee, että laki pyydysmerkinnöistä muuttui jo pari vuotta sitten. Osa kalastajista taitaa olla tyypillisiä suomalaisia jääräpäitä ja on päättänyt, että kun on aina merkannut pyydyksen tietyllä tavalla, aikoo tehdä niin jatkossakin, toteaa kalastuksenvalvoja Veikko Karinkanta.

Yleisimmät virheet pyydysmerkeissä liittyvät yhteystietoihin. Pyydyksessä saattaa olla vain puhelinnumero, tai pelkkä nimi ilman osoitetta. Myös pyydysten lippumerkinnöissä sekä naruissa on ollut puutteita.

– Kelluvia naruja on ollut jonkin verran ja ne on pahimpia moottoriveneiden moottorien kannalta jos tarttuvat kiinni. Siinäkin mielessä olisi hyvä, että yhteystiedot olisivat oikein merkitty, että vahinkotilanteessa tietäisi keneen ottaa yhteyttä ja hakea mahdollista korvausta.

Vähän valvojia, paljon valvottavaa

Valvonta tuottaa myös tulosta, huomautusten jälkeen moni vapaa- ajan kalastaja on ottanut onkeensa ja korjannut epäkohdat. Suurimmalla osalla vapaa-ajan kalastajista myös kalastusluvat ovat kunnossa mutta salakalastusta tapahtuu aina ja sitä on hankala kitkeä. Esimerkiksi Lahdessa valvojista on pulaa ja valvottava alue suuri.

– Lahdessa on periaatteessa lähes 10 valvojaa, mutta vain muutama meistä on aktiivinen. Ja jotta valvonta olisi tehokasta, tietyissä järvenosissa pitäisi käydä ainakin 2-3 kertaa kesässä, sanoo Veikko Karinkanta.

Kalastuksenvalvojilla riittää myös ymmärrystä merkintöjen ja lupien kanssa pähkäileville kalamiehille. Sääntö- ja lupaviidakko voi tuntua kimurantilta kun valtion kalastusmaksun lisäksi pitää tietää kuka omistaa kalavedet ja kenelle maksetaan. 

– Kyllähän tässä pitäisi päästä sellaiseen yhden luvan malliin, toteaa kalastuksenvalvojien esimies, kenttämestari Esa Huhtanen Päijät-Hämeen kalatalouskeskuksesta.

Jos viranomaisvaateet tuntuvat suomalaisesta joskus kimurantilta, turistit vasta voivatkin olla ulapalla. Esimerkkinä Vesijärveltä torstaina tavattu itänaapurin kalamies, joka oli ostanut leirintäalueelta kalastusluvan kuten kuuluukin, mutta hänellä ei ollut tietoakaan valtion kalakortista.

– Eihän siitä tunnu olevan aina tietoa suomalaisillakaan, miten sitten ulkomaalaisilla. Turistien kohdalla ei useimmiten auta kuin katsoa asiaa läpi sormien, suomalaisille sen sijaan kirjoitetaan määräys käydä näyttämässä kalastuskortti poliisille, kertoo Esa Huhtanen.

– Kerran näin hanhenpoikasen, joka oli yksin rannassa syrjässä muista linnuista. Ihmettelin miksi ja menin lähemmäs katsomaan. Kävi ilmi, että siima oli kiertynyt linnun kaulan ympäri ja leikannut sen lähes kokonaan irti monen sentin leveydeltä.

Marja Saarisen kertoma esimerkkitapaus on vain yksi monista. Hän on ollut aktiivinen lintuharrastaja jo noin 15 vuoden ajan, ja törmää linturetkillään jatkuvasti vastaaviin tapauksiin.

Järkyttäviä tapauksia

Saarisen mukaan tyypillisin tapaus on valkoposkihanhi, jonka toinen jalka tai molemmat jalat ovat kietoutuneet siimaan. Kun lintu yrittää räpistellä eroon siimasta, se vain sotkeutuu pahemmin ja siima kiristää jalkaa aina vain enemmän.
– Ilman apua räpylä menee lopulta kuolioon ja lopulta irtoaa. Parhaillaan olen nähnyt jopa kolme yksijalkaista hanhea samassa paikassa samaan aikaan.

Saarisen mukaan useat Helsingin rannikon suositut kalapaikat ovat valitettavan vaarallisia paikkoja linnuille. Usein hän tietää jo lähtiessään, että ainakin yksi siimaan sotkeutunut lintu tulee vastaan. Järkyttäviä esimerkkejä on riittämiin.

– Olen nähnyt muun muassa tapauksen, jossa hanhella oli molemmat räpylät irronneet siimojen hankauksen seurauksena. Kun se lähti lentoon, molemmat räpylät vain roikkuivat perässä pelkkien siimojen varassa.

Pelastuslaitos tuntee ongelman

Tapaukset ovat tuttuja myös pelastuslaitokselle. Ylipalomies, eläinpelastusvastaava Vesa Nurminen Helsingin kaupungin pelastuslaitokselta kertoo, että heille ilmoitetaan useita tapauksia vuodessa.

– Pahimpana vuotena on ollut varmaan parikymmentä tapausta, ja tänä vuonnakin varmasti kymmenkunta eri puolilla kaupunkia.
– Yleisimpiä paikkoja on Vanhankaupunginlahti. Siellä on paljon kalastajia ja toisaalta paljon valkoposkihanhia, jotka nousevat vedestä kävellen rannalle.

Lintujen auttaminen on hidasta ja vaikeaa puuhaa, sillä luonnonvaraisen, loukkaantuneen linnun kiinni saaminen ei ole aina helppo tehtävä.

– Nämä ovat usein pitkäkestoisia, kyttäämistä vaativia tehtäviä. Meillä on sopimuspalokuntien kautta käytettävissä yksi eläinpelastusyksikkö, joka näihin tehtäviin usein lähtee, sillä vakinaisen väen puitteissa ei tällaiseen ole juuri mahdollisuuksia.

Kalastajille eläinpelastusvastaavalla on yksinkertainen viesti.

– Kaikki se mitä jaksetaan kantaa sinne rantaan, pitäisi viedä sieltä myös pois. Vähintäänkin sen pois heitettävän siiman voisi puukolla tai pihdeillä pätkiä pieniksi paloiksi, että siihen ei kukaan sotkeudu. Se ei paljon viitseliäisyyttä vaadi.

Kalanäytteille tehdyissä bakteriologisissa tutkimuksissa ei ole tavattu lohikaloille tautia aiheuttavia bakteereita. Virustutkimukset ovat vielä kesken ja Evira toivoo vielä lisänäytteitä huonokuntoisista, elävinä pyydystetyistä lohista.

– Toistaiseksi on tutkittu vasta yksi kuolleena löytynyt lohi sekä seitsemän lohta, jotka saatiin koepyynnillä viikko sitten. Kahden myöhemmin toimitetun kalan tutkimukset ovat vielä kesken. Lopullisten tulosten saaminen kestää joitakin viikkoja, kertoo tutkija Satu Viljamaa-Dirks Evirasta.

Veden korkea lämpötila edesauttaa lohien kuolemista

Tänä kesänä Tornionjoen lohia on löydetty kuolleina normaalia enemmän ja nousevissa lohissa on todettu paljon ihovaurioita. Ihovaurioihin tarttuu jossakin vaiheessa vesihomesieni, joka pahentaa vauriota. Lopulta kala menehtyy nestetasapainon häiriöihin tai toissijaisiin bakteeritulehduksiin.

– Tilannetta Tornionjoella on vaikeuttanut heinäkuussa veden korkea lämpötila, joka aiheuttaa lohille hapenpuutetta, vaikeuttaa muutakin aineenvaihduntaa ja alentaa tautien vastustuskykyä. Korkea veden lämpötila onkin todennäköinen syy lohikuolemien kasvuun, arvioi Viljamaa-Dirks.

Vesihometartuntaa on todettu jo kuluneen talven aikana sekä Ruotsin puolelta Kalix-joesta että Perämeren alueelta, myös Tornionjoeltakin jo kesäkuussa ennen vesien lämpenemistä.

Lohissa esiintyvien ihovaurioiden syyt ovat toistaiseksi epäselviä.

– Taustalla voivat olla muun muassa ihon hormonaaliset muutokset kutemaan valmistautumisen yhteydessä, mekaaniset vauriot tai tartunnalliset aiheuttajat. Ruotsin jokien lohissa on havaittu UDN-tautiin eli lohikalojen ihokuolioon viittaavia oireita, mutta diagnoosia ei ole vahvistettu. 1960- ja 1970-luvuilla UDN-tautiin kuoli Brittein saarilla ja Ruotsissa paljon kutemaan nousevia villilohia. Vilkkaasta tutkimuksesta huolimatta taudin syytä ei saatu selville. Myöskään sitä ei tiedetä, onko kyseessä tarttuva tauti vai aiheuttaako taudin jokin muu syy, toteaa erikoistutkija Perttu Koski Evirasta.

Evira haluaa lisänäytteitä sairaista lohista

Sairaista Tornionjoen lohista voi ottaa yhteyttä suoraan Eviran Oulun toimipaikkaan numeroon 040 569 4541. Sairaat tai aivan vastakuolleet lohet tulisi ensin jäähdyttää ( +1…+5 astetta), mutta ei pakastaa. Pakkaukseen mukaan kylmävaraajat tai muovipussissa olevaa jäätä. Näyte kiedotaan märkään voipaperiin ja sen jälkeen sen voi panna muovipussiin.

Mustikkasatoa tarkkaillut Taisto Jaakola Metlan Kannuksen asemalta kertoo, että viime päivät ovat yllättäneet, sillä mustikoita on jopa runsaasti ainakin Sievin, Toholammin ja Kannuksen metsissä.

Mustikka on Jaakolan mukaan alueella sopeutunut myös vähälumisiin talviin.

Marja voi kuitenkin kärsiä ahavasta eli keväisestä auringosta, jolloin varret eivät saa vettä. Ahava ei kuitenkaan ole haitannut nyt varsinkaan pohjoisilla rinteillä.

Markku Vaaraniemi on liponnut siikaa viisikymmentä vuotta. Hän muistelee, että ennen lipottiin kesäkuun alusta alkaen ja ruokasiikaa tuli jonkun verran. Varsinainen noususiika alkoi heinäkuun alusta, jolloin päästiin aloittamaan kylän vuorosysteemi. Nykyisin se alkaa elokuun alusta.

– Ennen kesän parhaat saalit saattoivat olla toistatuhatta siikaa vuorokaudessa. Nyt se tuppaa olemaan puolet siitä, Vaaraniemi vertaa.

Siian keskikokokin on pienentynyt Vaaraniemen mukaan huomattavasti. Syitä näihin ilmiöihin spekuloidaan parhaillaankin.

– RKTL:n mukaan merikalastus ratkaisee pitemmän päälle. Siian lippous ei ratkaise sitä, kuinka paljon täältä saadaan saalista.

Hankkeella tietoa siian liikkeistä

Vaaraniemi kertoo, että lippoajat molemmin puolin valtakunnan rajaa ovat yhteistyössä RKTL:n kanssa käynnistäneet kesäsiikahankkeen.

– Siinä katsotaan joenkin osalta, missä siika kutee ja minkälaisissa olosuhteissa. Myös olosuhteiden ja veden laadun muuttumisesta historian saatossa tiedetään hyvin vähän.

Vaaraniemi toteaa, että kuluvan kesän osalta tuskin kukaan osaa sanoa, milloin siikaa alkaa nousta.

– Jos etukäteistiedot pitävät paikkansa, niin elokuun puolenvälin tienoilla saattaisi saalista jo haaviin tarttua.

Lupa lippoamiseen alkoi Kukkolankoskella kesäkuun alussa ja päättyy syyskuun puolessa välissä.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että netissä.

Lähetä kuva osoitteella keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Mikäli haluaa nurmikon pysyvän kesällä kauniin vihreänä, sitä ei kannata ajaa ruohonleikkurilla liian lyhyeksi. Näin neuvoo emeritusylipuutarhuri Arno Kasvi.

– Ruohonleikkuri on hirveän helppo justeerata niin, että ruoho menee ihan millisängelle. Aurinko polttaa sen lehtitupen, ja siinä menee syksyyn saakka ennen kuin se tointuu. Siinä on sitten keltainen nurmikenttä, Kasvi kertoo.

Kasvi neuvoo, että myös leikkuujäte kannattaa ainakin osittain jättää nurmikolle lojumaan. Jokaista heinänkortta ei tarvitse kerätä tarkkaavaisesti kompostiin. Kellertäviä nurmikoita näkyy Kasvin mukaan kesäisin valitettavan paljon.

– Sitä näkee ammattipiirienkin tekevän, kun katsoo kirkkotarhoja ja tiettyjen kaupunkien puistoalueita. Siellä on ehkä paljon nuoria kavereita, joilla ei ole kokemusta, ja joille pomo ei ole sormi pystyssä näyttänyt, ettei koneen teriä saa justeerata liian alas.

– Se nurmikko on taitolaji, mutta ei mitenkään mahdoton, Kasvi sanoo.

Arno Kasvi vastaa viherpeukaloiden kysymyksiin Turun Radion Puhu Kasville -ohjelmassa aina kerran kuussa perjantaisin.

Kukapa ei olisi kuullut tappajaetanasta? Lihava lotjake on kymmenessä vuodessa levittäytynyt Etelä-Suomesta Ouluun saakka. Se putsaa tehokkaasti niin puutarhan kuin kasviviljelmänkin. Kuitenkin:

– Meillä ei ole tapahtunut kovin suuria muutoksia vielä. Niitä on varmasti tulossa, tutkija, filosofian tohtori Lauri Urho Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta (RKTL) varoittaa.

Suomessa on noin 160 vieraslajia, jotka viranomaiset ovat luokitelleet haitallisiksi tai erittäin haitallisiksi ja 120 lajia, jotka on luokiteltu tarkkailtaviksi. Vieraslaji on haitallinen, kun se aiheuttaa luonnolle, taloudelle tai ihmisten terveydelle välitöntä tai välillistä kielteistä vaikutusta.

Moni haitallinen laji on siis jo kulkeutunut Suomeen, mutta vielä enemmän on tulossa. Niitä on lähialueillamme, mutta ne voivat saapua myös äkillisesti. Mikä on seuraava tappajaetanamme? Asiantuntijat ovat arvioissaan varovaisia.

– Lajit ovat voineet aiheuttaa suuria muutoksia ekosysteemissä toisella puolella maailmaa, mutta vaikutuksia meillä on vaikea arvioida. Aiheuttavatko ne loppujen lopuksi meillä mitään tai onko vaikutus jopa voimakkaampi? Se riippuu ekosysteemistä, johon se saapuu. Onko siellä sille sopiva lokero? erikoistutkija Maiju Lehtiniemi Suomen ympäristökeskuksesta huomauttaa.

Yle Uutisten pyynnöstä eri alan asiantuntijat lähtevät kuitenkin ajatusleikkiin mukaan. Eräs erittäin haitallinen petoeläin voisi tulla tänne lemmikkinä.

"Pesukarhu on se varsinainen uhka"

Tohtori Petri Nummi Helsingin yliopiston metsätieteiden laitokselta nimeää pesukarhun varsinaiseksi uhkaksi Suomen luonnolle. Pohjois- ja Keski-Amerikasta kotoisin olevaa puolikarhua on tarhattu Euroopassa. Saksassa kanta on kasvanut jo miljoonaan yksilöön.

– Niistä on havaintoja Etelä-Ruotsissa. On pohdittu, miten se on Saksasta sinne kulkeutunut, tohtori Petri Nummi miettii.

Skånen rannikolta maaliskuussa tavattu kuollut pesukarhu leimattiin Ruotsin lehdistössä "epätoivotuksi venepakolaiseksi". Pesukarhu tuskin saapuisi Suomeen Ruotsin kautta.

– Niitä pidetään lemmikkeinä. Se on sama kuin kaniinin alkuperä täällä, Petri Nummi huomauttaa.

Pesukarhusta tekee vaarallisen se, että se voi kantaa mukanaan niin rabiesta eli vesikauhua kuin suolistoparasiittejakin. Mutta on se hankala muutenkin.

– Sillä on näppärät käpälät. Se on innokas roskisten dyykkaaja. Se on myös kiipeileväinen. Sen saalisvaikutus ulottuu puissa pesiviin lintuihin, tohtori Petri Nummi selittää.

Pesukarhun tai todennäköisemmin jonkin muun pikkupedon mukana Suomeen voisi tulla myös vaarallinen loinen.

"Myyräekinokokki ei toivottavasti tule"

Myyräekinokokki on loiseläin, joka viihtyy esimerkiksi sudessa, ketussa, supikoirassa ja koirassa. Sitä esiintyy Huippuvuorilla ja Tanskassa. Harvinaisena sitä on tavattu myös Ruotsissa ja Virossa.

– Myyräekinokokki on sellainen loinen, joka ei toivottavasti tule Suomeen. Se on sellainen, jonka haittojen näkyminen kestää kauan. Se saattaa olla ihmisille aika vaarallinen, tutkija Lauri Urho RKTL:stä toteaa.

Ihmisessä se voi aiheuttaa vaarallisen ekinokokkoosin, jossa maksaan muodostuu monilokeroisia rakkuloita. Taudin itämisaika on 5–15 vuotta. Euroopassa tartunta todetaan ihmisissä vuosittain noin 50–60.

Osa asiantuntijoista pitää myyräekinokokin saapumista Suomeen vain ajan kysymyksenä.

Mustatäplätokko haitallisten listalle?

Meren pohjassa viihtyvä mustatäplätokko tarttuu yhä useamman suomalaisonkijan koukkuun. Ensimmäisen kerran se kävi pyydykseen Saaristomerellä vuonna 2005. Nyt sitä on havaittu Raahessa, Raumalla, Turussa, Naantalissa, Maarianhaminassa, Helsingissä, Porvoossa ja Kotkassa.

– Kun se rupeaa runsastumaan ja löytää hyvät olosuhteet, niitä ovat kaikki paikat täynnä. Ne muuttavat selvästi meidän omaa pohjaekosysteemiämme syömällä sieltä simpukoita ja pieniä äyriäisiä ja kilpailemalla ulos alkuperäislajeja, erikoistutkija Maiju Lehtiniemi Suomen ympäristökeskuksesta (SYKE) kertoo.

Mustatäplätokko esiintyy hyvin tiheästi. Laji on luokiteltu tarkkailtavaksi vieraslajiksi. Lehtiniemi kuitenkin arvioi, että mustatäplätokko on hyvää vauhtia nousemassa haitallisten vieraslajien listalla.

Myös RKTL:ssä sen leviämistä seurataan tarkkaan.

– Minun suurin pelkoni on, kun mustatäplätokko liikkuu laivojen mukana ja leviää tehokkaasti satamasta toiseen, että se siirtyy laivojen mukana Saimaan kanavaa pitkin Vuoksen vesistöön. Todennäköisesti se siirtyykin sinne, tutkija, tutkija Lauri Urho arvioi.

Urho huomauttaa, että meressä esimerkiksi silakka voi siirtyä mustatäplätokon tieltä uuteen kutupaikkaan. Sisävesistössä taimenen ja siian kutupaikat ovat kuitenkin harvassa, ja rohmutokko syö kalojen mätiä ja poikasia, siinä missä sammakoiden nuijapäitä tai vesiliskojen ja rupiliskojen varhaisvaiheitakin.

– Jos se pääsee pesiytymään ja asettumaan sisävesistöihin, niin se muutos kalastossa saattaa olla siellä suurempi.

Ja lisää on tulossa.

Rohmutokko lipuu lähivesillä

Pohjakala rohmutokko uiskentelee aluevesiemme lähellä itäisellä Suomenlahdella, ja karppikaloihin kuuluva hopearuutana on kymmenessä vuodessa levittäytynyt rannikolla Kotkasta Turkuun. Myös ne ovat kivunneet Suomessa tarkkailtavien vieraslajien listalle.

Hopearuutanan runsastumista on kokeeksi tutkittu Salon jätevesialtaassa. Se nousi lammikon valtalajiksi muutamassa vuodessa. Se huonontaa myös vedenlaatua.

– Se möyhii pohjasta kaiken mahdollisen. Lammikot samentuvat helposti, ja se saattaa vaikuttaa vesikasveihin ja lintuihin. Linnutkaan eivät viihdy, jos siellä ei ole syötävää, Lauri Urho RKTL:stä varoittaa.

Neljäs Itämereen saapunut laji, jota tarkkaillaan ja jonka asiantuntijat haluavat erityisesti nostaa esille, on liejutaskurapu. Parin sentin kokoinen amerikkalaistulokas on viidessä vuodessa valloittanut Saaristomerta hurjaa vauhtia.

– Se on ihan tyhmä juttu, koska meillä ei ole alkuperäistä taskurapulajia. Sillä on hyvät oltavat. Siellä se massuttaa menemään kaikki, mitä eteen tulee. Se syö suunnilleen kaikkea tai on hyvin moniruokainen, Lehtiniemi kuvailee.

Puutarhoissa muhii siemenpommi

Kasvirintamalla Suomen luonnossa rehottaa tällä hetkellä viisi erittäin haitalliseksi luokiteltua vieraslajia. Näistä neljä on jättiputkia. Jättiputkesta onkin tullut kasvimaailman tappajaetana.

– Siihen kiteytyvät monet ongelmat: talous, kiinteistön arvo, virkistyskäyttö, vanhempi tutkija Terhi Ryttäri SYKE:stä luettelee.

– Todennäköisesti meillä on puutarhoissa paljon lajeja, jotka tulevaisuudessa osoittautuvatkin haitallisiksi. Ilmaston muuttuminen on yksi selkeä tekijä, joka siihen vaikuttaa. Kasvukauden piteneminen mahdollistaa monien lajien lisääntymisen meidänkin olosuhteissa.

Hän mainitsee esimerkkinä kanadanpiiskun. Se on tuotu Suomeen koristekasviksi, ja sitä pidetään perinneperennana.

– Se on tyypillinen myöhään kukkiva laji, joka ei luultavasti aiemmin ole päässyt siemeniä kypsyttämään. Nyt se pystyy sen tekemään, Ryttäri toteaa.

Kanadanpiisku on voimakas kilpailija, joka syrjäyttää alkuperäisiä keto- ja niittykasveja. Se on jo luokiteltu Suomessa haitalliseksi vieraslajiksi.

Tarkkailtavien listalle on nostettu asterikasvi marunatuoksukki, jota Ryttäri pitää vaarallisena.

– Se on hyvin paha allergiakasvi. Se levittäytyy Etelä- ja Keski-Euroopassa hyvin aggressiivisesti peltorikkaruohona. Se on pahemmin allergoiva kuin esimerkiksi pujo.

Sitä esiintyy jo Suomessa, mutta toistaiseksi se ei ole pystynyt tuottamaan kelvollista siementä. Se on kulkeutunut tänne linnunsiemensekoitusten mukana.

Vieraslajitietoutta kansallisessa portaalissa

Internetiin avattiin toukokuun lopussa kansallinen vieraslajiportaali. Sinne on listattu kaikki Suomessa esiintyvät haitalliset ja tarkkailtavat vieraslajit, niiden tunnusmerkit, alkuperä ja levinnäisyys, haitat, torjunta ja käytännön vinkkejä torjuntaan.

Lisäksi siellä voi tehdä ilmoituksen niin puutarhaan muuttaneista uusista asukeista kuin ongenkoukkuun tarttuneista oudoista kaloistakin.

Vieraslajiportaalin ovat kehittäneet Luonnontieteellinen keskusmuseo, Suomen ympäristökeskus, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Elintarviketurvallisuusvirasto, Varsinais-Suomen ELY-keskus sekä Suomen luonnonsuojeluliitto. Sitä on rahoittanut maa- ja metsätalousministeriö.

Suomessa on noin 160 vieraslajia, jotka luokitellaan haitallisiksi tai erittäin haitallisiksi. Noin 120 vieraslajia on tarkkailtavia tai paikallisesti haitallisia. Osa niistä voi runsastua ja aiheuttaa tulevaisuudessa entistä suurempia ongelmia.

Uusia vieraslajeja on lisäksi mitä todennäköisimmin tulossa. Tässä Yle Uutisten asiantuntija-arvioihin perustuva lyhyt lista:

Pesukarhu kantaa tauteja

Pesukarhu (Procyon lotor) on Pohjois- ja Keski-Amerikasta kotoisin oleva puolikarhulaji. Sitä on istutettu turkiseläimeksi Euroopassa, ja sieltä se on levinnyt luontoon.

Kanta on runsastunut erityisesti Saksassa, jossa yksi pari myös päästettiin tietoisesti luontoon 1930-luvulla. Saksassa on nykyään miljoona pesukarhua, ja se aiheuttaa monenlaista haittaa.

Pesukarhu syö kaloja ja nilviäisiä, lintujen munia, selkärangattomia, hedelmiä ja marjoja. Vieraslajina se voi tehdä tuhoa alkuperäiselle eliöstölle, puutarhoille ja viljelyksille. Kaupunkiympäristössä se penkoo roskakoreja ja pesiytyy rakennuksiin. Lisäksi se levittää tauteja, kuten rabiesta ja ekinokokki-loista.

Siitä on tehty yksittäisiä havaintoja Ruotsissa ja Norjassa, ja sen leviämistä Pohjoismaihin pelätään. Suomeen se tulisi todennäköisesti lemmikkikarkulaisena.

Myyräekinokokki on vaarallinen loinen

Myyräekinokokki (E. multilocularis) on loinen, joka viihtyy sudessa, ketussa, supikoirassa, koirassa ja kissassa. Sitä esiintyy lähialueillamme Huippuvuorilla ja Tanskassa. Sitä on myös todettu Ruotsissa ja Virossa.

Talvella 2010–11 Ruotsissa tutkittiin yli 3 000 kettua, joista neljä oli tartunnankantajia. Myöhemmin on löydetty kaksi lisää. Virossa vuonna 2003 tutkituista 17 ketusta neljällä oli näitä loisia.

Myyräekinokokki leviää kantajaeläinten ulosteesta ja mahdollisesti niiden ulosteen saastuttaman veden, marjojen tai sienien välityksellä. Ihmiset voivat saada tartunnan myös lemmikkieläimien turkkiin tarttuneista madon munista.

Ihmisessä E. multilocularis voi aiheuttaa monilokeroisia rakkuloita, joita kehittyy yleensä maksaan. Rakkulat kasvavat hitaasti vuosien ajan ja kasvaessaan painavat kohde-elintä ja tuhoavat sitä. Rakkulat voivat myös lähettää etäpesäkkeitä. Taudin itämisaika on erittäin pitkä: 5–15 vuotta.

Ekinokokkoosin oireena voi olla kipua vatsan alueella, laihtumista ja huonovointisuutta. Euroopassa tautiin sairastuu vuosittain viitisenkymmentä ihmistä.

Mustatäplätokko runsastuu nopeasti

Mustatäplätokko (Neogobius melanostomus) on pohjakala, joka on kotoisin Mustanmeren ja Kaspianmeren alueilta.

Suomessa se on havaittu ensimmäisen kerran vuonna 2005, ja se runsastuu nopeasti. Se on tullut tänne todennäköisesti laivojen painolastivesissä tai runkoihin kiinnittyneinä munina.

Mustatäplätokko kasvaa useimmiten 5–15-senttiseksi, mutta sillä voi olla jopa 25 senttiä mittaa. Paino useimmiten noin 30 grammaa.

Ensimmäinen havainto Suomesta on Saaristomereltä. Kymmenen vuoden aikana havainnot ovat levinneet Raaheen, Raumalle, Turkuun, Naantaliin, Maarianhaminaan, Helsinkiin, Porvooseen ja Kotkaan.

Se syö simpukoita, mutta myös muita pohjaeläimiä sekä pieniä kaloja. Se verottaa myös muiden lajien mätiä. Lisäksi se valtaa alkuperäislajien pesäkoloja ja hätistää ne muualle.

Liejutaskurapu leviää Saaristomerellä

Liejutaskurapu on alun perin kotoisin Pohjois-Amerikasta, ja Suomesta sitä on tavattu ensimmäisen kerran vuonna 2009. Kaikki havainnot on tehty Saaristomereltä Naantalin, Turun ja Kaarinan lähistöltä.

Liejutaskurapukin on kulkeutunut meille ilmeisesti laivojen mukana painolastivesissä tai runkoon kiinnittyneenä.

Se on pienikokoinen taskurapu. Aikuisen selkäkilpi on noin kaksi senttimetriä leveä.

Laji elää matalissa, pehmeäpohjaisissa vesissä. Se kaivautuu mutaan tai hakee suojaa kivien ja kasvillisuuden seasta. Liejutaskurapu on murtovesilaji, mutta sietää ainakin aikuisena myös makeaa vettä.

Se on hyvin moniruokainen ja runsastuu nopeasti. Viranomaiset saavat siitä nykyään havaintoja päivittäin.

Rohmutokko ui Suomenlahden pohjukassa

Rohmutokko (Perccottus glenii) on lähtöisin Venäjän Kaukoidän, Koillis-Kiinan ja Korean niemimaan pohjoisosan alueilta.

Sitä tuotiin Pietarin seudulle 1900-luvun alussa ja Moskovan alueelle 1940-luvulla. Sitä käytettiin akvaariokalana, mutta myös tutkittiin aivokuumetta ja malariaa levittävien hyttysten torjuntaan.

Rohmutokkoa istutettiin lammikoihin ja päästettiin luontoon. Nyt se on levittäytynyt Suomenlahden pohjukkaan.  Suomea lähimmät havainnot ovat Venäjältä noin 30 km päässä rajasta, Uuraan (Vysotsk) satamakaupungista Viipurinlahdelta.

Rohmutokko voi kasvaa noin 25 senttimetrin pituiseksi ja 350 gramman painoiseksi.

Se syö kalan mätiä ja poikasia, sammakon nuijapäitä, vesiliskojen ja rupiliskojen varhaisvaiheita.

Hopearuutanaa Kotkan ja Turun välillä

Siperian Amurjoesta kotoisin ollut hopearuutana (Carassius gibelio) otettiin lammikkoviljelyyn 1900-luvun alkupuolella, ja sitä siirrettiin vähitellen länteen. Viron lampiin sitä tuotiin vuonna 1948, ja Viron merialueelle se ilmestyi 1985.

Suomesta hopearuutanan esiintyminen varmistettiin ensimmäisen kerran 2005. Lajia on löydetty rannikon tuntumasta Kotkan ja Turun väliseltä merialueelta, runsaana lammikoista Helsingissä ja Salossa ja joitakin yksilöitä kolmen joen alaosilta.

Se on vaaleakylkinen makeanveden särkikala, joka menestyy myös Itämeren rehevissä lahdissa. Hopearuutana voi kasvaa noin 50 senttimetrin pituiseksi ja 3,5 kilon painoiseksi, vaikka jääkin sisävesissä usein 20–30 senttimetrin pituiseksi ja alle 300 gramman painoiseksi.

Hopearuutanan runsastumista on kokeeksi tutkittu Salon jätevesialtaassa. Se nousi lammikon valtalajiksi muutamassa vuodessa.

Kanadanpiisku on alkanut siementää

Kanadanpiisku on kotoisin Pohjois-Amerikasta laajalta alueelta, joka ulottuu Alaskaan ja Nova Scotiaan asti. Eurooppaan se tuotiin koristekasviksi 1600-luvulla ja Suomeenkin niin varhain, että sitä pidetään perinneperennana.

Suomessa ensimmäinen havainto luontoon karanneesta kanadanpiiskusta on vuodelta 1910. Nykyisin sitä kasvaa etenkin Uudenmaan ja Etelä-Hämeen tiheästi asutuilla alueilla.

Se on monivuotinen juurakollinen kookas ruoho, joka muodostaa laajoja kasvustoja. Se voi kasvaa 1,5 metriä korkeaksi. Kasvi kukkii elo–lokakuussa keltaisin, alle yksi senttimetriä levein mykeröin.

Piiskut lisääntyvät sekä kasvullisesti juurakonkappaleista että siemenistä. Ilmaston lämpenemisen myötä sen siemenet ehtivät nykyään kypsyä Suomessa. Yksi verso voi tuottaa yli 10 000 siementä.

Kanadanpiisku on voimakas kilpailija, joka syrjäyttää etenkin kedoilta, niityiltä ja tienpientareilta niiden alkuperäistä lajistoa. Piiskukasvustojen on todettu vaikuttavan kielteisesti muurahaisiin, mehiläisiin, kukkakärpäsiin, perhosiin ja jopa lintuihin.

Marunatuoksukki pahempi kuin pujo

Marunatuoksukki (Ambrosia artemisiifolia) on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Asterikasveihin kuuluva yksivuotinen ruohovartinen kasvi on peltojen rikkakasvi.

Suomessa marunatuoksukki on linnunsiemensekoitusten mukana kulkeutuva vieraslaji, jota esiintyy satunnaisena Oulun korkeudelle saakka. Suomessa se kukkii vasta syys-lokakuussa, eikä tiettävästi ehdi tuottaa itämiskykyistä siementä.

Se on pystykasvuinen ja runsaasti haaroittuva. Kasvin koko voi vaihdella kymmenestä sentistä jopa metriin.

Sen tähkämäiset kukinnot ovat vaatimattomat, mutta se tuottaa pujon tapaan runsaasti siitepölyä, jolle voi allergisoitua. Pohjois-Amerikassa se on pahin allergiaa aiheuttava kasvi. Euroopassa sille allergisoituu 3–6 prosenttia väestöstä.

Se voi tuottaa jopa 100 000 siementä. Siemenet voivat säilyä maaperässä elinkykyisinä 40 vuotta.

Vieraslajien maahanmuuton estäminen on hankalaa. Villit petoeläimet, kalat, linnut ja hyönteiset liikkuvat huoletta maasta toiseen, eikä kukaan pysäytä niitä rajalle ja kysy niiltä papereita. Vieraslajeista kasvien torjunta on ehkä helpointa, vaikka se onkin työlästä.

– Kasvilajit ovat hyvä sisäänheittoryhmä koko vieraslajikysymykseen. Niiden kanssa on helppo osoittaa vieraslajien haitallisuus, vieraslajiasiantuntija Markus Seppälä Suomen luonnonsuojeluliitosta toteaa.

Jättiputkissa tiivistyvät vieraslajien haitat. Ne kasvavat kookkaiksi ja niin tiheiksi, että ne muodostavat läpitunkemattomia jättiputkiryteikköjä. Ne ovat maisemallinen haitta. Ne voivat estää kalastuksen ja liikkumisen jokivarsilla. Ne voivat tontin vallatessaan alentaa kiinteistön ja maan arvoa. Lisäksi ne voivat aiheuttaa ihmisille palovamman kaltaisia iho-oireita, kun niiden kasvineste reagoi auringonvalon kanssa.

Puutarhakarkulaiset suurin ryhmä

Jättiputket ja jättipalsami tuotiin Eurooppaan ja Suomeen koristekasveiksi jo 1800-luvulla. Suurin osa Suomen vieraslajeista leviääkin luontoon puutarhoista: joko karkulaisina ja kasvijätteen mukana.

Suomalaisilla pihoilla kasvaa todennäköisesti paljon lajeja, jotka osoittautuvat haitallisiksi. Ilmaston lämpeneminen pidentää kasvukautta, ja yhä useampi laji, kuten kanadanpiisku, on alkanut tuottaa siemeniä.

– Pohjoisamerikkalaiset piiskut ovat varmasti sellaisia lajeja, joista tulevaisuudessa puhutaan paljon enemmän, Markus Seppälä Suomen luonnonsuojeluliitosta ennustaa.

Kanadanpiisku on jo luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi. Se pitäisi pitää puutarhan rajojen sisäpuolella, ja sen kukinnot pitäisi katkaista ennen siementen kypsymistä. Tehokkain keino hävittää kasvusto kokonaan on kaivaa kasvit ylös juurineen.

– Vieraslajien torjunnassa on tahtotila varmasti se tärkein. Ei kannata käsiä nostaa pystyyn heti alkuun. Se vaatii suunnitelmallisuutta. Se ei voi jäädä yhteen kertaan. Kohdetta pitää käsitellä useamman vuoden ajan, että kaikki varmasti saadaan pois, vanhempi tutkija Terhi Ryttäri SYKE:stä arvioi.

Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistykset järjestävät vieraskasvilajien kitkentätalkoita eri puolilla maata, muun muassa pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Jyväskylässä. Yhdistykset ovat käyneet esimerkiksi jättiputken ja jättipalsamin kimppuun. Helsingissä ensimmäiset talkoot järjestettiin jo vuonna 2005.

– Ne pysyvät paikallaan, ja niille on helpompi tehdä jotain kuin vaikka Itämeren plankton-kokoisille lajeille, Markus Seppälä lohduttaa.

"Ei niitä voi haalia sieltä pois"

Vieraslajien torjunta onkin hankalinta merissä. Vieraslajit, olivatpa ne sitten kaloja, kotiloeläimiä, planktoneita tai vesikasveja, havaitaan usein myöhään.

– Suurin ongelma on, että kun me saadaan joku laji tänne, ja se asettuu ja alkaa lisääntyä, niin niistä ei pääse sitten millään enää eroon, erikoistutkija Maiju Lehtiniemi Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

– Ei niitä voi haalia sieltä pois, koska sieltä lähtee kaikki muukin. Se on ummikkona haavimista. Vesiekosysteemi on haastavampi kuin maaekosysteemi, Lehtiniemi toteaa.

Hän koordinoi keväällä laajaa seitsemän tahon yhteistä tutkimushanketta HAVINA:a vieraslajien levinnäisyyden ja torjuntakeinojen kartoittamiseksi. Hankkeessa korostettiin, että torjunnan edellytys on vieraslajien havaitseminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa sekä nopea tiedonvälitys, jotta lähialueet voivat varautua tilanteeseen.

Meressä havaintoja vieraslajeista tekevät lähinnä sukeltajat ja kalastajat. Luonnonsuojeluliiton vieraslajiasiantuntija Markus Seppälä kehottaakin vähintään ottamaan kuvan kummallisesta kalasta ja vielä mieluummin ottamaan sen mukaan ja pistämään sen pakkaseen myöhempää tunnistusta varten. Havainto kannattaa ilmoittaa vieraslajiportaaliin, Luonnontieteelliseen keskusmuseoon (LUOMUS) tai Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokseen (RKTL).

– Kaikki kalastajat varmasti hiffaavat, että jos tulee tällainen uusi laji, joka osoittautuu haitalliseksi ja lähtee pilaamaan muiden lajien elinmahdollisuuksia tai syömään niitä pois, niin sehän on kaikilta kalastajilta pois. Tässä on varmasti hyvä herrasmiessopimushenki päällä, Seppälä arvelee.

"Ratkaistaan ongelma syömällä se pois"

Kasvavia vieraslajikantoja kannattaa kalastaa ja vaivan palkaksi syödäkin. Suomessa nopeasti runsastuvaa mustatäplätokkoa käytetään alkuperäisalueillaan Mustameren ja Kaspianmeren alueella yleisesti ravinnoksi. Se on yhä yleisempi näky suomalaisenkin onkimiehen koukussa.

Mustatäplätokon onkimisessa järjestetään kilpailujakin. RKTL:n, Helsingin kaupungin liikuntaviraston ja Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran järjestämän kilpailun voittaja onki viime vuonna 40 kalaa.

– Alkuperäismaissa sitä kalastetaan ihan tonneittain. Lihan koostumus on sen verran kiinteä, että se sopii ihan hyvin ruoanlaittoon. Me emme vaan ole tottuneet siihen, tutkija Lauri Urho RKTL:stä huomauttaa.

Suomen luonnonsuojeluliitto ei ainakaan vielä järjestä kalastuskilpailuja, eikä tarjoa vieraslajien pyydystäjälle "tapporahaa". Markus Seppälä kuitenkin uskoo, että sekä mustatäplätokko että hopearuutana voisivat päätyä suomalaisten ruokapöytiin.

– Ainakin englanninkielisessä maailmassa on liike, joka pyrkii ratkaisemaan haitallisten vieraslajien ongelman syömällä sen ongelman!

Internetissä ja Twitterissä ryhmän löytää hakusanalla "invasivore".

– Nyt kun jättipalsami rupeaa näillä näppäimillä kukkimaan, ja itse asiassa ensimmäiset kukat ovat tulleetkin, niin aion kyllä lähteä kukkien terälehtiä keräämään. Niistä kuulemma tulee hyvä salaatti, Seppälä kertoo.

Asiantuntijat korostavat, että tärkeintä kaikkien merestä nostettujen vieraslajien kohdalla on, että niitä ei päästetä takaisin veteen.

– Kaikki, mitä me otetaan sieltä pois, pitää kurissa kantoja, tutkija Lauri Urho huomauttaa.

Tarkkailtavien kalalajien yksilöitä ei saa siirtää tai käyttää syöttinä alueilla, joilla lajia ei vielä esiinny.

"Lemmikeissä kesäkissameininkiä"

Vaikka villieläimet liikkuvat rajojen yli vapaasti, lemmikkieläinten omistajien on syytä noudattaa Eviran ja Tullin ohjeita ja sääntöjä eläinten tuonnista ja viennistä. Torstaina Suomessa todettiin ensimmäisen kerran Leishman-loista.

Suomen lähialueilla esiintyy myyräekinokokki, joka on Leishmanin tapaan ihmisellekin vaarallinen loiseläin.

– Ehkä sellainen, mihin voidaan eniten vaikuttaa on, että se ei tulisi koirien mukana. Koirille pitäisi antaa madotuskuuri, jos niillä sattuu olemaan se, niin se saataisiin korjattua, tutkija Lauri Urho RKTL:stä arvioi.

Lemmikkieläimiä ei missään tapauksessa pidä vapauttaa luontoon, olivatpa ne kissoja, sammakoita tai käärmeitä.

– Tuntuu, että näissäkin on sellaista kesäkissameininkiä. Tokihan niitä voi päästä karkuunkin, mutta koetaan yllättävän helpoksi, kun lemmikkiä ei pystytä tai haluta pitää, päästää se takaisin luontoon. Ajatellaan, että se on järkevintä siinä vaiheessa, vieraslajiasiantuntija Markus Seppälä Suomen luonnonsuojeluliitosta hämmästelee.

Turun lähistöltä on esimerkiksi tavattu vieraslajina keskieurooppalainen alppivesilisko, joka on todennäköisesti vapautettu luontoon. Se havaittiin ensi kertaa toukokuussa 2013, kun kaksi luontokuvaajaa löysi pienen liskopopulaation metsälammesta.

– Niitä tarkkaillaan tällä hetkellä. Toivottavasti se ei pääse ottamaan mittaa meidän kotoisista liskoistamme, Markus Seppälä sanoo.

Uhkana on muun muassa liskon kotialueilla esiintyvän kytridiomykoosi -sienitaudin leviäminen Suomen sammakkoeläimiin.

Suomessa maa- ja metsätalousministeriö vastaa maa- ja metsätalouden, riistatalouden sekä kalatalouden vieraslajeista ja ympäristöministeriö luonnonsuojelulain mukaisista vieraslajeista. Liikenne- ja viestintäministeriö koordinoi väylänpitoon, liikenteeseen ja kuljetuksiin liittyviä vieraslajikysymyksiä. Kehitysyhteistyöhankkeisiin liittyvä vieraslajivastuu kuuluu ulkoasiainministeriölle.

Metsäpaloriski kasvaa metsästys- ja marjastuskaudella, kun ihmiset liikkuvat tavallista enemmän luonnossa. Pelastuslaitos voi nostaa valmiustasoa voimakkaan myrskyrintaman edellä, mutta ihmisten ajattelemattomuuteen on vaikeampi varautua.

Kainuun pelastuslaitoksen palomestari Ari Pelli muistuttaa, että metsäpalo voi syttyä herkästi.

– Salamat sytyttävät maastopaloja, mutta kyllä ihmisten toimintakin on hyvin merkittävää. Ei tulla ajatelleeksi miten pienestä maastopalo voi syttyä. Tämmöisillä keleillä jopa savuke voi sytyttää palon, vaikka voi näyttää, että eihän siihen mitään jää.

Pelastuslaitos on valmiudessa joka päivä vuoden ympäri, joten helteet eivät erityisesti muuta toimintatapoja. Maastopaloriski vähenee syksyn edetessä.

– Marjastuksen ja metsästyksen alkaessa tuppaa tulemaan pieniä maastopaloja. Mutta metsäpaloriski pienenee syksyä kohden, kun helteet vähenevät ja yökosteus pitää maaston kosteampana, sanoo Pelli.

Palomestari Pelli kehottaa luonnossaliikkujia varoivaisuuteen.

– Ensinnäkin kannattaa miettiä, ovatko olosuhteet sellaiset, että tulta kannattaa sytyttää. Vaikka metsäpalovaroitus ei olisikaan voimassa, maalaisjärkeä kannattaa käyttää. Nuotion pohjat täytyy aina kastella ja sammuttaa huolellisesti, neuvoo Pelli.

Hyvänä kalapaikkana tunnetussa Isohaarassa kalastetaan lohta monella tapaa: niin perhoilla, verkoilla kuin soutu-ja rantakalastamallakin. Yön hämyiset tunnit houkuttelevat paikalle kuitenkin myös salaa lohta pyytävät rokastajat.

He heittävät puntilla varustetun koukun loheen ja yrittävät vetää kalan kiinni jääneen koukun avulla rantaan. Koukun haavoittamista kaloista saadaan vain pieni osa vedestä pois.

– Arviolta kahdeksan kymmenestä kalasta pääsee koukusta irti ja jää kitumaan jokeen. Vesihome ja muut taudit pääsevät iskemään siitä koukun kylkeen aiheuttamasta haavasta ja lohi pikkuhiljaa kuolee vammoihinsa, Kemin Merivartioaseman vanhempi merivartija Jussi Nuojua kuvaa.

Pojat opetetaan tavoille

Merivartijoiden mukaan rokastajien joukko on pieni, mutta sitäkin vaikeammin laittomasta kalastuksesta kiinni otettava. Vakioporukalla on lailiset ja laittomat kalastusvälineet mukanaan ja valvonnan osuessa kohdalle ei laittomia rokastusvehkeitä ole mailla eikä halmeilla.

– Pääsääntöisesti ne on hävitetty eli keretty heittää jokeen, Nuojua sanoo.

Nuojua kertoo, että Isohaaralla harrastetaan rokastusta useammassakin sukupolvessa.

– Näin se valitettavasti on, että tämä harrastus näyttää periytyvän isältä pojalle. Isä saattaa katsella rannalla, kun alaikäiset pojat kalastavat rokastamalla.

Niukat resurssit vaikeuttavat valvontaa

Rokastaminen on vaikea saada kokonaan loppumaan. Voimalaitoksen kalastuskieltoalueelle on asennettu vaijereita, joihin rokastukoukkujen toivotaan tarttuvan ja näin estävän laittoman rokastuksen. Pahimmillaan vaijerit siirtävät kuitenkin rokastuksen vain eri paikkaan.

– Eikä niitä vaijereita voi ihan joka paikkaan laittaaa. Isohaaralla on kuitenkin paljon paikkoja, missä rokastusta voi harrastaa. Eli ei niillä vaijereillakaan pysty kokonaan tätä ongelmaa kitkemään pois, Nuojua toteaa.

Vaikka kalastusta valvotaan useiden viranomaisten yhteistyönä, on siihen käytettävät resurssit kuitenkin pienet. Merivartioston pääasiallinen tehtäväkenttä on meripelastustehtävät, jotka menevät aina kalastuksen valvonnan edelle.

– Meripelastusvalmius on koko ajan ylläpidettävä, eikä meillä ole laittaa erillistä partiota rokastuksen valvontaan, vartioupseeri Markku Häggman tähdentää.

Seoskasvustoa viljellään erityisesti Perhon- ja Kalajokilaaksoissa, yhteensä noin parillasadalla hehtaarilla.

Seoskasvusto on tavallista vaatimpi kasvi. Se vaatii tasaisen kasvupaikan ja hyvin hoidetun ojituksen sekä mieluiten kivennäismaan

– Aiemmin se ei ole menestynyt näillä leveysasteilla, mutta ilmastonmuutos on ollut sille suotuisa, heittää ProAgria Keski-Pohjanmaan kasvinviljelyneuvoja Sirkku Koskela.

Maustekasvi kuminaa ja rypsiä viljellään maakunnassa lähes edellisvuosien malliin. Kuminan viljelyala on kutistunut hieman: tänä vuonna kuminaa kasvaa alle 400 hehtaarilla. Sen pääviljelyaluetta on Kokkola.

Öljykasveja eli kevät- ja syysrypsiä viljellään noin 800 hehtaarilla, lähinnä Sievissä, Kalajoella, Halsualla, Kannus ja Kokkolassa.

Viljelijät ovat löytäneet öljykasville muitakin myyntikanavia, vaikka Ylivieskan Raision tehdas lopetti rypsin vastaanottamisen.

– Maatalousliikkeiden kautta niitä on saatu kaupaksi ihan hyvin, Koskela kertoo.

Öljykasveja käytetään lähinnä elintarvikkeiden valmistukseen.

Perinteinen nuotanveto alkaa nuotan kääntämisellä, eli painot ja kohot järjestetään eri puolille venettä. Joutsalaisen vapaa-ajankalastajan Anssi Saaren pieni perusnuotta on noin 15 metriä korkea ja 140 metriä leveä. Pienen nuotan käsittelyyn riittää kaksi ihmistä.

Nuotanveto ei ole kiireisten ihmisten hommaa. Aikaa pitää varata useampi tunti, eikä saaliista ole mitään takeita. Hyvällä tuurilla muikkua voi nousta jopa satoja kiloja, toisinaan Ahti on kitsaammalla päällä.

Anssi Saari kertoo, että luotaimella yritetään katsoa missä on hyvät paikat ja kalaparvi liikkuu, mutta monesti saaliiksi nousee pelkkää kuoretta.

Iso muikku osaa karata nuotasta

Aina ei sekään riitä, että tietää missä saalis liikkuu. Lisäksi kalaparven täytyy olla oikeassa kohdassa vesistöä. Järvessä on vain määrätyt paikat missä nuotta kulkee sujuvasti.

– Hakoja, kalliota ja kiviä, niitä ei ole Mankinsaaren selän laidalla kuin kolme kappaletta, sanoo Anssi Saari.

Kun nuotta on potkittu veneestä, alkaa kelaaminen. Pikku hiljaa veneiden välimatkaa kavennetaan ja saalis voidaan kiskoa veneeseen.

Anssi Saaren mukaan keskimääräinen saalis on noin 70–80 kiloa muikkua. Toivotuin saalis on isokokoinen muikku, sillä sen menekki on hyvä. Saari toimittaa muikut paikalliselle kalastajalle, joka jatkojalostaa ja myy ne eteenpäin. Nuotanvetoon osallistuneet mökkiläiset ja naapurit saavat toki saaliista oman osansa.