Laulujoutsenen metsästyksen puolesta puhuu Lapissa muun muassa Suomen metsästäjäliiton Lapin-piirin varapuheenjohtaja Veikko Piuva.

– Noita veistöjä ja mettälampia kun käy kattelemassa, niin kyllähän siellä runsaanlaisesti niitä joutsenia on. Jos siihen olisi jonkinlainen katto määrättäväksi niin niitä voisi vähissä määrin pyytää vähemmäksi, niin ne ei ala häiritsemään toisten lintujen elämää.

Piuva ei ota kantaa siihen, kuinka paljon joutsenia on riittävän suuri minimikanta.

– Se on semmonen asia, johon pitäisi saada työryhmä joka pohtii, että mikä on suotuisan suojelutason omaava määrä ettei kanta vaarannu.

Joutsenkanta on ehkä saavuttanut jo maksimin

Lapin lintutieteellisen yhdistyksen sihteeri Juhani Jalkanen toppuuttelee Suomen Birdlifen vuoden linnuksi valitseman joutsenen metsästysintoa.

– Meillä on semmonen töpinä, että se on saavuttanut sen kannan mitä se pystyy saavuttamaan ja sen kanta olisi pienentymässä ihan luontaisesti. Reviirit on täynnä.

Joutsenten määrä lasketaan Suomessa tämän kesän aikana. Jalkanen ei haluaisi sallia joutsenen metsästystä – ainakaan vielä.

– Tällä hetkellä ei, ainakaan ennen kuin saadaan kesän laskentatulokset ja nähdään, mikä se kanta itse asiassa on.

Laulujoutsen on rauhoitettu EU:n lintudirektiivillä, eli Suomi ei voi yksin päättää joutsenen mahdollisesta metsästyksestä.

Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti asiasta keskiviikkona. Liisa Pietolan mielipidekirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa maanantaina.

Korj. klo 15.35: Liisa Pietolan titteli on ympäristöjohtaja.

Viime päivien aikana on ukkostanut rajusti Lapissa ja koko maassa. Salamatiheydeltään ukkonen oli poikkeuksellisen rajua tiistaina Kittilän Pokassa, missä salamatiheys oli 97 maasalamaa sadalla neliökilometrillä. Myös Länsi-Lapissa havaittiin korkeita arvoja.

– Oli tunnin kestävä raju ukkosilma. Tuli rakeita ja vettä. Tuuli oli kova, koivut taipuivat luokalle. Salamoitti ja jatkuvasti jyrisi, oli kuin jyrä olisi päällä ollut. Kuului jatkuvaa jytinää. Ei minua pelottanut, mutta  vedin kaikki sähkölaitteet irti seinästä. Sähkötaulumittari piti meteliä. Koira tuli mieluusti sisälle, se oli ukkosen ajan paikallaan ja ääneti. Illalla kun sitten laitoin television päälle ei kaikki kanavat heti näkyneet, kertoo Kaarina Majava Kittilän Pokan kylästä.

Kuluvan kesän salamaennätys meni rikki tiistaina, kun salamoita paikannettiin vuorokauden aikana noin 13 600. Tämä ei ollut vuorokautiselle kokonaissalamamäärälle mitenkään poikkeuksellista. Ilmatieteen laitoksen mittaushistorian vuorokausiennätys on 40 000 salamaa, joka saatiin 29.6.1988.

Salamoista syttyi tiistaina kaksi maastopaloa, toinen Sallassa ja toinen Savukoskella.

Tilastollisesti heinäkuu on ylivoimaisesti vilkkain ukkoskuukausi.  Tähän mennessä on heinäkuussa paikannettu noin 30 000 maasalamaa. Tämä on puolet kuun pitkän jakson keskiarvosta, joten toistaiseksi heinäkuu on ollut ukonilmoiltaan varsin tyypillinen.

Ukkosia on luvassa Etelä-Lappiin Lappiin keskiviikkoiltana, yöksi riski vähenee.

Ukkonen katkaisi tiistaina sähköjä Posiolla ja Koillismaalla kahteen otteeseen. Sähkökatkot kestivät alle varttitunnin.

Paikallisia rankkasateita ja hellettä

Lapissa oli tiistaina myös paikallisia rankkasateita. Pokan havaintoaseman vuorokautinen sademäärä kohosi 53,5 millimetriin. Toiseksi eniten satoi Savukoksen kirkonkylällä 39,6 millimetriä ja kolmanneksi eniten Kittilän kirkonkylän havaintoasemalla, jossa vuorokautinen sademäärä oli 31,2 millimetriä. Kittilän Pokassa mitattiin myös suurin tuntisademäärä 38,3 millimetriä, määrä on poikkeuksellisen suuri.

Suurin koskaan mitattu vuorokautinen sademäärä 198 millimetriä mitattiin Espoossa 21.7. 1944.

Paikallisista rankkasateista huolimatta suurimmassa osassa maata kuluvan heinäkuun alkupuolisko on ollut tavanomaista vähäsateisempi. Kuluvan heinäkuun alkupuolisko on ollut suurimmassa osassa maata tavanomaista lämpimämpi, Lapissa jopa harvinaisen lämmin. Kuluvan kesän korkein lämpötila, 31,1 °C, mitattiin maanantaina Oulussa Pellonpään havaintoasemalla.

Hellepäiviä on heinäkuussa ollut tähän mennessä 10 kappaletta. Koko heinäkuun aikana jossain päin Suomea hellettä mitataan keskimäärin 16 päivänä.

Valkoposkihanhet, ja etenkin niiden jälkeensä jättämät ulosteet ärsyttävät monia kaupunkilaisia. Palautteen osoitteena on tavallisesti Helsingin ympäristökeskus, ja useimmiten aiheena on joko hanhien uloste tai ehdotukset lajin metsästämisestä.

Ympäristötarkastaja Raimo Pakarinen sai vastattavakseen muutamia yleisimpiä kysymyksiä hanhien karkottamiseen liittyen.

Voiko lintuja häätää?

Jos haluaa mennä piknikille puistoon, mutta se on täynnä hanhia, voiko linnut häätää puistosta?

– En usko että hanhien hätyyttäminen vaikkapa käsillä huitoen olisi kovin paha luonnonsuojelulain rikkomus, mutta ei siitä paljoa hyötyäkään olisi.

Eläinten kivittäminen tai jahtaaminen on kuitenkin yksiselitteisesti kiellettyä: eläinsuojelulain mukaan eläimille ei saa tuottaa tarpeetonta kärsimystä. Pakarisella on kuitenkin tarjota luontoystävällisempi ehdotus.

– Jos hanhet halutaan pois puistosta, kannattaisi kokeilla puutarhasuunnittelullisia keinoja. Valtaosinhan nämä ovat lintuja, joilla on poikaset, ja ne tulevat puistoihin veden kautta kävellen. Puistoihin voisi rakentaa aitoja, pensasaitoja tai sellaisia vyöhykkeitä, jotka eivät hanhia houkuttele. Ruohon voisi päästää vähän pidemmäksi ja antaa sen kulottua, jolloin se ei samalla lailla houkuttelisi hanhia.

Lintuvahti Kauppatorin tapaan

Kauppatorin lokkien karkottamista kokeiltiin muutama vuosi sitten ihmisvoimin, eli tehtävään palkattiin lokkivahteja. Voisiko kaupunki palkata hanhivahteja?

– Uimarannoillahan tätä tehdään jo nykyisin. Suosituilla uimarannoilla uimavalvojat karkottavat hanhia joka aamu ja korjaavat jätöksiä pois. Tätä on tulkittu niin, että toiminta ei riko luonnonsuojelulakia, eikä siihen ole tarvittu mitään poikkeuslupia.

– En ole kuitenkaan ihan varma siitä, kuinka tällainen toimisi Kaivopuiston kaltaisessa puistossa, jossa on valtavasti pinta-alaa eikä puistossa luontaisesti ole uimavalvojan kaltaista henkilöä töissä, vaan tänne tullaan muualta hoitotoimiin. Siinä tulisi kustannukset äkkiä aika korkeiksi.

– Jos suurta yleisöä alkaisi houkutella hätyyttämään koirilla hanhia karkuun, syntyisi vahinkoja ja hallitsemattomia tilanteita.

Vanha kunnon linnunpelätin

Entäpä linnunpelättimien käyttö? Tiettävästi esimerkiksi kesämökeillä on päästy hanhista eroon jopa kumisen lelukäärmeen avulla.

– Se saattaa toimia kerran ja nimenomaan jossain mökkilaiturilla. Mutta linnut keksisivät kyllä tämän aika nopeasti. Hiukan vastaavasti olen saanut vinkkejä, että Kauppatorin lokkiongelma olisi ratkaistavissa sinisillä muoviämpäreillä, koska niitä lokit kuulemma mökeilläkin pelkäävät.

– Sitä paitsi kumiset käärmeet puiston nurmella saattaisivat aiheuttaa lieveilmiönä vähintäänkin sydänkohtauksia turisteille! Pakarinen nauraa.

Ampuminen ongelmallista

Hanhikannan harventaminen metsästämällä on niin ikään ongelmallinen ratkaisukeino. Valkoposkihanhi on luonnonsuojelulailla rauhoitettu. Sen tappaminen on luonnonsuojelurikos. Hanhen tappamisesta saa sakot, joutuu korvaamaan hanhen arvon (ohjehinta 336 euroa) sekä menettää rikoksentekovälineen, esimerkiksi haulikon, valtiolle.

– Aika moni ehdottaa metsästystä. Suuressa määrin hanhet ovat kuitenkin kaupunkialueella, jossa ei voi metsästää. Poliisi ei anna siihen lupia, se on varmaa.

– Kanta ei ole täällä Helsingissä juuri kasvanut neljään vuoteen, mutta Etelä-Suomessa se leviää. Jossain maaseudulla metsästysajatusta voisi kannattaakin, mutta täällä siitä ei ole ratkaisuksi.

Nykyisen metsästyslain mukaan lintuja ei saa pyydystää muulla keinolla kuin ampumalla. Esimerkiksi Uudenmaan kaatopaikoilla joitakin vuosia sitten harjoitettu harmaalokin loukkupyydystys on lopetettu lakiteknisistä syistä.

Entäpä sitten se ehdotettu munien rikkominen?

– Jos olisin sitä mieltä, että valkoposkihanhia on oikeasti liikaa ja määrää pitää vähentää, pitäisin outona sitä, että mennään piikittämään lintujen munia eikä hyödynnettäsi niitä. Ne pitäisi siinä tapauksessa mieluummin kerätä ja syödä samaan tapaan kuin Norjassa perinteisesti syödään harmaalokin munia. Hanhenmunat olisivat sitä paitsi terveellisempiä.

– En ole sitä mieltä että hanhia on täällä liikaa. Se haitta tai vaara, jonka ne ihmisille tuottavat, ei ole niin suuri, että pitäisi mihinkään poikkeaviin toimiin ryhtyä.

Itäsuomalaiset järvimaisemat pääsevät esille suositun dokumentin Metsän tarinan jatko-osassa Järven tarinassa. Järven tarina on dokumenttielokuva, joka kertoo järvien vuoden kierrosta ja vedenalaisesta elämästä. Järvidokumentin edeltäjä Metsän tarina oli Suomen katsotuin dokumentti kautta aikojen. Elokuvan tuottaja ja ohjaaja Marko Röhr on Puulan kesäasukas ja on saanut innoituksensa elokuvaan Puulan rannoilta.

– Olen aina haaveillut, että kuvaisin mahdollisimman paljon tätä elokuvaa Puulalla, myöskin vedenalaisia otoksia, mutta se jäänyt hyvin vähäiseen näissä näkyvyysolosuhteissa. Turvesedimentit alkavat ottaa ylivaltaa Puulalla ja monissa muissakin järvissä. Talvella meillä on vähän enemmän mahdollisuuksia ja Puulaakin tullaan käyttämään jäänalaiskuvauksissa enemmän kun valumat turvealueilta ja luonnollisetkin valumat vähenevät ja vedet ovat kirkkaampia.

Vaikka Puula ei pääse kuviin niin paljon kuin haaveissa oli, on Järven tarinassa Saimaa luonnollisesti suuressa roolissa. Kuvauksellisia paikkoja on kuitenkin etsitty ja löydetty ympäri Suomea aina Lapista Kainuun kauttaa Pohjois-Karjalaan, Savoon ja Etelä-Karjalaan. Kuvauksia on tehty myös Uudellamaalla ja Länsi-Suomessa. Reissaamaan on jouduttu paljon ja vedenalaista elokuva tehdessä on väistämättä jouduttu pohtimaan vesien puhtautta muuallakin kuin Puulalla.

– Jos meillä on 186 000 järveä kutakuinkin, niin meillä on suurin piirtein kaksikymmentä, missä voidaan työskennellä. Veikkaisin, että alunperin niitä on ollut tuhansia sitä kirkkausluokkaa, mitä me kuvauksissamme tarvitsemme, Röhr kertoo.

Röhr esitteli Järven tarinaa tänään Puula-foorumissa Kangasniemellä. Vaikka elokuvan ei ole tarkoitus esittää mielipiteitä, puhuu tuottaja-ohjaaja vahvasti sen puolesta, että järvien puhtautta ryhdyttäisiin vaalimaan.

– Elokuva kertoo tarinan ja herättää tunteita, mutta kun olen 40 vuotta liikkunut luonnossa ja tehnyt elokuvia, niin väistämättä olen tullut tutuksi sen kanssa miten luonto muuttuu huonompaan suuntaan, mutta myös parempaan. Esimerkiksi Itämeri on aikoinaan todella huonossa kunnossa, mutta kun sen eteen on tehty töitä, sieltä löytyy nyt todella hienoja paikkoja. Kyllä Puulakin voidaan pelastaa, ei se ole vielä menetetty, se on vieläkin helmi. Mutta jos ei pian ryhdytä toimenpiteisiin ja jokainen mietitä tosissaan sitä mitä asioille voidaan tehdä, niin ehkä se on mennyttä.

Norja valvoo tiukasti merikalan vientiä. Merestä pyydettyä kalaa, kuten turskaa, saa kuljettaa maasta verottomasti enintään 15 kiloa henkilöä kohden.

Norjan näkökulmasta esimerkiksi joesta pyydetty lohi on makean veden kala, jonka vientiä merikalaa koskevat rajoitukset eivät säätele. Suomeen lohta ei voi kuitenkaan tuoda rajattomasti. Säännöstely perustuu EU:n lainsäädäntöön ja on esitetty Tullin ohjeistuksessa matkustajille.

Tuliaisia 300 eurolla

Kalan tuontiin sovellettavan säännön löytyminen vaatii hieman luovimista pykäläviidakossa.

Yleensä Euroopan unionin ulkopuolisista maista saa tuoda Suomeen verottomasti enintään 20 kiloa kalaa tai vaihtoehtoisesti yhden suolistetun kalan. Norja on kuitenkin yksi seitsemästä poikkeusmaasta, joita painorajoitus ei koske. Muut ovat Andorra, Liechtenstein, San Marino, Sveitsi, Färsaaret ja Islanti.

Näidenkin maiden joukossa säännöt vaihtelevat hieman: Norjan, Andorran, Liechtensteinin, San Marinon ja Sveitsin tuliaistuontiin  elintarvikkeita koskevia tullimääräyksiä ei sovelleta lainkaan, kun taas Färsaaret ja Islanti on vapautettu vain painorajoituksesta.

Vaikka poikkeusmaista tuotavan kalan määrää ei rajoiteta painon mukaan, ei eväkkäitä voi tuoda Suomeen vapaasti.

Tuontia säätelee yleinen määräys, joka rajoittaa tuliaisten verotonta tuontia EU:n ulkopuolelta. Jos unionin alueelle tullaan lentokoneella, saa tuliaisia tuoda verottomana ja tullaamatta 430 euron arvosta per henkilö. Jos raja ylitetään muulla kulkuneuvolla, on arvoraja 300 euroa.

Arvorajoitus koskee kaikkia tuliaisia: jos repussa on jo uusi 200 euron digikamera, voi kalaa tuoda lisäksi maahan vain 100 euron arvosta.

Ei ongelmia

Turskan salakuljetus on työllistänyt Suomessa erityisesti Kivilompolon tullia, jossa on tehty runsaasti yhteistyötä Norjan virkaveljien kanssa. Kivilompolon tullin päällikkö Erkki Heikurainen sanoo, että makean veden kalan tuonti ei ole muodostanut samanlaista ongelmaa.

Heikurainen arvelee, että säännöksiä ei välttämättä tunneta tarkkaan, mutta makean veden kalaa ei yksinkertaisesti välttämättä saada niin paljon, että sitä riittäisi tuontiin laittomia määriä.

Myös Karigasniemen tullista kerrotaan, että makean veden kalan tuonti ei ole muodostanut ongelmaa.

Ruokolaisen veljeksillä on noin 180 lammasta Nurmeksessa Saramon kylällä. Kaikki eläimet eivät kuitenkaan käyskentele kotinurkilla, vaan osa on viety kesätöihin muun muassa Kolille, Sotkamoon ja Kuopioon. Siellä ne syövät siisteiksi kylien pusikoituneita maisemia. Työkohteita lampaille löytyisi lähes mistä vaan, kertoo lampuri Kalle Ruokolainen.

- Meillähän on kaikki rannat ja peltojen reunat melkein pusikkoa, että paikkoja on valtavasti. Ja kyliltä tullut palaute on pääosin hyvin myönteistä. Lammas eläimenä kiinnostaa ja se palvelu kiinnostaa, eli avoimen maiseman esille tuominen, Ruokolainen kertoo.

Lampaista ja niiden työn jäljestä pidetään, mutta raivuutyön yleistymistä jarruttaa lammastalouden huono kannattavuus.

- Kyllä se semmosta nollasummapeliä on. Meillä on vuodesta 2006 ollut lampaita, enkä ole yhtenäkään vuotena vielä huomannut, että pussin pohjalle olisi jäänyt mitään. Eli kyllä kaikki mitä on tullut, on mennyt, Ruokolainen kertoo.

Lammastalous ei pyöri liha- ja villarahoilla vaan tukirahoilla, joiden byrokratia koetaan jäykäksi. Lampuria hiertää muun muassa käytännössä viidestä seitsemään vuoden sopimusaika maisemanhoidoissa. Vaatii rohkeutta solmia sopimukset ja lampaat kauas usein vieraan ihmisen hoitoon ja vieraisiin oloihin. Yrittäjä kertoo, että ei ole varmuutta, kuinka maanomistajan into hoitaa lampaita pysyy vuosien mittaan. Lisäksi esimerkiksi maanomistussuhteissa voi tapahtua muutoksia. Myös petojen ja irtokoirien riskit tiedetään todella vasta, kun lampaat ovat laitumella.

- Voisi kokeilla niin, että viiden vuoden sopimuksen jälkeen sopimusta voisi uusia vuoden kerrallaan, Ruokolainen ehdottaa.

Lisäksi tuki maksetaan tasaisesti viiden vuoden aikana, vaikka suurimmat kulut tulevat ensimmäiselle vuodelle. Esimerkiksi hehtaarin laitumen aitaaminen maksaa yli 1500 euroa.

- Käytännössä se mitä valtio maksaa, on kulukorvaus, eli ylimääräiset kulut peitetään. Tosin meidän laskelmien mukaan ne ei ihan riitä siihenkään, Ruokolainen ynnää.

Lisäksi valtion tukipolitiikkaa pidetään ailahtelevana. Nyt on lopuillaan kahden vuoden jakso, jonka aikana uusia maisemanhoitoon tarkoitettuja tukia ei myönnetä lainkaan.

Lampurin vaimo muistuttaa, että pelkän silmänilon lisäksi lampaat pitävät myös luonnon monimuotoisuuden puolta.

- Perinneympäristöt ovat taantuneet hyvin voimakkaasti viimeisen 50-100 vuoden aikana. Aikaisemminhan karja laidunsi luonnonlaitumella, mutta nyt se on hyvin vähäistä. Luonnonlaitumien kasvi- ja eläinlajisto on ollut hätää kärsimässä. Tällä on hyvin suuri merkitys luonnon monimuotoisuuden kannalta, biologi Mariko Lindgren kertoo.

Tornionjoesta on löytynyt kymmeniä kuolleita lohia. Kuolleita kaloja on tavattu molemmin puolin jokea Torniosta Kolariin ulottuvalta alueelta.

Viranomaisten mukaan kalakuolemien syy on vielä hämärän peitossa.

Suomalais-ruotsalaisen rajajokikomission puheenjohtaja Timo Jokelainen kertoo, että Ruotsin puolelta yhdestä Tornionjoen suvannosta on löytynyt ainakin 40 kuollutta lohta.

– Saatujen tietojen mukaan kuolleita lohia olisi Tornionjoessa kuitenkin kymmeniä, ehkä jopa satoja kappaleita.

Lämmin vesi osasyyllinen?

 Suomen ja Ruotsin viranomaiset selvittävät asiaa. Tässä vaiheessa kalakuolemien syitä vasta arvaillaan.

– Keskusteluissa on ollut muutama vaihtoehto. Ensimmäinen ajatus oli, että kun lämpimien säiden myötä veden lämpötila lähti nopeaan nousuun, lohet olisivat kuolleet veden lämpimyyteen ja siitä johtuvaan hapen puutteeseen, Jokelainen selvittää.

Toisaalta kuolleita lohia on tiettävästi näkynyt joessa jo ennen veden lämpötilan nousua.

– Tästä voisi päätellä, että mahdollisesti jotain muitakin syitä lohien kuolemiin olisi olemassa, Jokelainen sanoo.

Tuloksia ehkä torstaina

Lapin ELY-keskus on tiistaina hakenut Tornionjoelta yhden kuolleen lohen tutkittavaksi ja lähetettäväksi Eviraan. Alustavia tuloksia on lupailtu torstaiksi.

Jokelaisen mukaan Eviraan lähetetty lohi ei ulkoisesti näyttänyt sairaalta. Sen sijaan ruotsalaisissa tiedotusvälineissä on kerrottu, että lohissa näkyy selkeitä merkkejä jostain epätavallisesta.

Syy täytyy selvittää

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa tiedot Tornionjoen lohikuolemista otetaan vastaan huolestuneena, sillä luonnonlohikanta on arvokas.

– Jos kyse on kymmenistä kuolleista kaloista, niin asia pitää selvittää ja toimittaa useita kaloja tutkittavaksi, painottaa tohtori Eero Niemelä RKTL:stä.

Kalatalousasiantuntija Kare Koivisto Lapin ELY-keskuksesta on tyytyväinen, että tutkittavaksi on saatu edes yksi iso lohi.

Hänen mukaansa kuollut kala alkaa hajota ja haista nopeasti lämpimässä vedessä, joten useamman kalan toimittaminen tutkittavaksi on jo vaikeampaa.

Yhtenä mahdollisena kalakuolemien aiheuttajan on mainittu muun muassa vesihome. Niemelän mukaan vesihome ei tartu kovin helposti ellei kalan suomupinta ole vahingoittunut. Sen sijaan lämmin vesi edistää vesihomeen syntymistä.

Tässä vaiheessa Niemelä ei ota tarkemmin kantaa Tornionjoen kalakuolemiin, koska hän ei ole nähnyt joesta löydettyjä kuolleita kaloja.

Suomessa mikään taho ei tilastoi erillisesti teollisuusonnettomuuksien aiheuttamia ympäristövahinkoja, kustannuksia ja seurauksia. Virallista asteikkoa ympäristötuhoille ei ole. Vain öljytuhoista on olemassa virallinen tilasto.

– Yhteisluetteloa ei suoraan ole olemassa. Tiedot tapauksista toki ovat olemassa, mutta eri päästöjä tai niiden vaikutuksia ei vertailla kootusti, sanoo Suomen ympäristökeskuksen SYKEn luontoympäristökeskuksen johtaja Petri Ahlroth.

Ahlroth sanoo, että tutkijoilla on käytössä epävirallisia tilastoja. Näin voitiin esimerkiksi arvioida, että Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n tehtaan nikkelivuoto oli pahin jokivesistöön päässyt raskasmetallivuoto.

– Nämä onnettomuudet ovat kuitenkin harvinaisia tapauksia, Ahlroth muistuttaa.

Ympäristöministeriön teettämän selvityksen mukaan Suomessa tapahtuu vuosittain enintään muutamia huomattavia ympäristövahinkoja. Näissäkään vahingot eivät ole vaikuttaneet ympäristön yleiseen tilaan, mutta paikalllisesti seuraukset ovat olleet merkittäviä.

Eniten öljyvahinkoja

Selvitys koottiin eri rekistereistä, hälytysjärjestelmistä ja muun muassa pelastuslaitosten ja tiedotusvälineiden tiedoista, ja raportissa tarkasteltiin vuosia 2006–2012.

Tuona aikana kirjattiin yhteensä kolme huomattavaa ympäristövahinkoa. Niistä kaksi koski Talvivaaran kaivoksen vuotoja ja kolmas oli kaivosyhtiön toiminta Natura-alueella, josta oli tuhottu metsää ja kasvistoa kaivostoiminnan valmisteluun liittyvässä toiminnassa.

Valtaosa vahingoista eli 90 prosenttia liittyi öljyperäisiin aineisiin. Vuosittain tilastoidaan erilaisia öljy- ja kemikaalivahinkoja noin 3 000. Tapausten suuri määrä johtuu siitä, että pelastuslaitoksille on ilmoitettava pienistäkin öljy- tai kemikaalivahingoista.

Suurin osa öljyvahingoista jää varsin pieniksi. Tyypillisessä tapauksessa maahan vuotaa muutamia kymmeniä tai enintään satoja litroja esimerkiksi bensiiniä ajoneuvoista tai säilöistä.

Raportoiduista kolmesta tuhannesta tapauksesta noin kolmisensataa on vaarallisten kemikaalien ja aineiden aiheuttamia vahinkoja. Kemikaalivahingot sattuvat pääsääntöisesti kuljetuksessa: kemikaalia kuljettanut auto on joutunut liikenneonnettomuuteen ja ainetta on päässyt valumaan tielle. Jonkin verran sattuu myös esimerkiksi putkirikkoja.

Kuinka vertailla vahinkoja?

Tilastoinnin vaikeuksia selittää osittain myös erilaisten onnettomuuksien erilainen luonne. Kustannuksia on vaikea vertailla, koska tietoja ei välttämättä saa esimerkiksi teollisuusyritysten liikesuojan vuoksi tai vakuutusyhtiöt eivät niitä kerro.

Myös vuotaneet aineet ovat erilaisia, niiden vaikutukset ovat erilaisia ja niitä voi olla maalla, vedessä tai ilmassa. Tuotantolaitoksilla tapahtuu hyvin erityyppisiä vahinkoja, kuten kemikaalivahinkoja, haitallisia jätevesipäästöjä tai savukaasupäästöjä.

Paljon riippuu myös siitä, minne onnettomuudessa vuotanut aine päätyy. Pienikin vuotomäärä voi olla paikallisesti vakava, jos se päätyy esimerkiksi pohjaveteen vedenottoalueella tai tuhoaa tärkeää luontoa suojelualuella.

Kattavaa järjestelmää on raportin mukaan hankala luoda:

Näyttää siltä, että ympäristövahinkojen määrän seurantaan on vaikea luoda yhtä yleistä tietojärjestelmää. Eräs syy tähän on se, että ympäristöonnettomuuden käsitteen yksiselitteinen määrittely on hankalaa, jolloin on vaikeaa asettaa oikeudellista velvoitetta ilmoittaa tai tilastoida ympäristöonnettomuuksia.

Ei ympäristökatastrofeja

Suomi on toistaiseksi välttynyt katastrofiluokan ympäristötuholta. Kemikaalionnettomuuksien ja -päästöjen vaikutus on ollut Suomessa lähinnä paikallista ja tilapäistä.

Maailmalla isoja katastrofeja on sattunut muun muassa kaivosten jätealtaiden patojen murruttua, öljykuljetuksiin ja -tuotantoon liittyvissä vahingoissa ja kemikaalien tuotantolaitosten tulipaloissa. Lisäksi on sattunut muutamia vakavia ydinvoimalaonnettomuuksia.

Aiempina vuosikymmeninä Suomessa kuitenkin syydettiin luontoon valtavia määriä vahingollisia aineita, joiden vaikutukset näkyvät luonnossa vielä tänäkin päivänä. Puhdistuksiin on jouduttu käyttämään miljoonia ja niiden kustantajista on kiistelty oikeusasteita myöden.

Syövät yleistyivät

Yksi esimerkkitapaus on Helsingin Myllypuron vanha kaatopaikka. Myllypurossa toimi 1954–1962 Helsingin kaupungin yleinen kaatopaikka. Kaatopaikalle vietiin myös teollisuuslaitosten jätteitä muun jätteen mukana. Vanhan kaatopaikan päälle rakennettiin 1970-luvulla kerrostalolähiö, koska maaperää ei nähty tuolloin esteeksi rakentamiselle.

Maaperässä havaittiin kuitenkin marraskuussa 1998 kohonneita syanidin ja polyaromaatisten hiilivetyjen pitoisuuksia. Asiaa selvitettiin lopulta perinpohjaisesti, ja tässä yhteydessä havaittiin muun muassa, että alueella asuneet miehet sairastuivat muuta väestöä yleisemmin muutamiin syöpiin.

Syöpien todettiin yleistyneen myös Hämeessä Kärkölässä, jossa pohjavedestä löydettiin kloorifenolia 1987. Läheinen pohjavedenottamo joutui lopettamaan toimintansa joulukuussa 1987. Kloorifenolit olivat ilmeisesti peräisin sahalta, joka sijaitsi alle kilometrin päässä vedenottamosta.

Sahalla käytettiin 1930-luvun lopusta aina vuoteen 1984 puutavaran sinistymistä estävää ainetta, jossa on kloorifenolia. Saha oli palanut 1976, jolloin sinistymisenestoainetta oli levinnyt sammutusvesien mukana.

Takavuosina sinistymisenestoaineita käytettiin sahoilla miltei valvomatta, jolloin niitä pääsi valumaan sahojen alueelle ja sitä kautta maaperään monin paikoin.

Kärkölän tapausta ei ole vieläkään selvitetty loppuun saakka. Korkein hallinto-oikeus määräsi vuonna 2008 tekemään suunnitelman Kärkölän alueen tutkimiseksi ja tekemään riskiarvion alueesta.

Monet muistavat takavuosilta myös Laukaan Lievestuoreen kuuluisan lipeälammen. Sen alkuvaiheet johtivat jo vuoteen 1935, kun sellutehtaalta rakennettiin lipeäpitoisia jätevesiä kuljettava jäteputki Koivusuolle. Vuosikymmenten mittaan suo muuttui pahanhajuiseksi lammikoksi.

Kun pääkaupunkiseutu alkoi 1980-luvulla ottaa raakavetensä Päijänteestä, tuli lipeälammesta valtakunnallinen kysymys. Lampea ja maaperää on puhdistettu 1980-luvulta saakka, eikä alue enää nykyisin juuri haise. Lipeälampi saatiin täytettyä vuonna 2004.

Maatalouden torjunta-aineissa käytetyillä neonikotinoideilla on yhteys lintujen vähenemiseen, uusi tutkimus kertoo. Hollantilaisen tutkijaryhmän havainnot julkaistiin tiedelehti Naturessa viime viikolla.

Hyönteismyrkkyjen haittavaikutuksia on selvitetty laajasti viime vuosina. Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA totesi tammikuussa 2013, että neonikotinoidit ovat vaaraksi mehiläisille.

Kesäkuussa kansainvälinen 29-henkinen tutkijaryhmä kertoi, että neonikotinoidit uhkaavat myös muita eläinlajeja, kuten matoja, perhosia ja lintuja.

Nyt julkaistu tutkimus osoittaa, että yleisimmin käytetyllä neonikotinoidilla, imidaklopridilla, on yhteys lintujen vähenemiseen. Tutkijoiden mukaan tulokset viittaavat siihen, että neonikotinoidien haitalliset vaikutukset ympäristöön ovat aiemmin tiedettyä laajemmat.

Kottaraiset, kiurut ja pääskyt vähenivät

Tutkimuksessa seurattiin maaseudun lintulajien kantoja Hollannissa vuosina 2003–2010.

Tutkijat vertasivat eri alueiden lintukantoja pintavedestä mitattuihin imidaklopridin määriin. Korkeat myrkkypitoisuudet olivat johdonmukaisesti yhteydessä useiden lintulajien vähenemiseen. Yhteys oli merkittävä muun muassa kottaraisten, kiurujen ja haarapääskyjen kohdalla.

Alueilla, joilla vedestä mitattiin vähintään 20 nanogrammaa imidaklopridia litraa kohden, lintujen määrä väheni keskimäärin 3,5 prosenttia vuodessa. Kymmenen vuoden ajanjaksolla se tarkoittaisi 30 prosentin lovea lintukantaan.

Tutkijat mittasivat silti jopa 50 kertaa suurempiakin myrkkypitoisuuksia.

– Tämän vuoksi se on niin järkyttävää. Vedessä on valtava määrä imidaklopridia, tutkijaryhmän johtaja Hans de Kroon sanoi brittilehti Guardianin mukaan.

Tutkimus osoittaa kuitenkin vasta neonikotinoidin ja lintukantojen välisen korrelaation, ei syy-seuraussuhdetta niiden välillä.

Hyönteiskato vie lintujen ravinnon

Hollantilaistutkijat epäilevät lintukantojen heikkenemisen johtuvan siitä, että neonikotinoidit tappavat hyönteisiä, joita linnut käyttävät ravinnokseen. Tarkastelluista 15 lintulajista yhdeksän syö yksinomaan hyönteisiä. Kaikki lajit ruokkivat poikasensa hyönteisillä.

Tutkijat eivät sulje pois mahdollisuutta, että neonikotinoideista voi olla linnuille haittaa muillakin tavoin. Myrkyt voivat kulkeutua lintuihin niiden syömien hyönteisten tai siementen kautta.

Lintujen vähenemiselle selvitettiin myös muita, neonikotinoideista riippumattomia selityksiä, kuten muutoksia maankäytössä. Neonikotinoideilla oli silti selvästi merkittävin yhteys lintujen vähenemiseen.

Brittiläisen Sussexin yliopiston biologi, professori Dave Goulson pitää hollantilaistutkimusta vakuuttavana. Hän uskoo, että juuri ravintohyönteisten puute on syynä lintujen vähenemiseen. Goulson, joka ei kuulunut tutkijaryhmään, arvioi tutkimusta artikkelissaan Nature-lehdessä.

Kemikaalivalmistaja Bayer, tutkimuksen tarkastelemien neonikotinoidien tuottaja, kiistää tutkijoiden päätelmät. Bayerin mukaan tutkimus ei todista, että imidaklopridilla olisi epäsuoria vaikutuksia hyönteisiä syöviin lintulajeihin.

Myrkyt kulkeutuvat ympäristöön

Suurin osa vesiliukoisista torjunta-aineista kulkeutuu maaperään ja vesistöihin. Myrkyt voivat vaikuttaa tuhohyönteisten ohella myös muuhun ympäristöön.

Goulson sanoo BBC:lle, että jos hyönteisiä syövät linnut vähenevät neonikotinoidien vuoksi, se tarkoittaa, että myös muut hyönteisiä syövät eläimet vähenevät. Goulsonin mukaan vaikutukset voivat heijastua muun muassa lepakoihin, päästäisiin ja kaloihin.

Myös tutkijaryhmän johtaja Hans de Kroon sanoo, että neonikotinoidien haittavaikutukset tuskin rajoittuvat vain lintuihin.

Neonikotinoidien mahdolliset kerrannaisvaikutukset ympäristöön tulee ottaa huomioon tulevassa lainsäädännössä, tutkijat kirjoittavat.

Näkymä Helsingin edustalla aurinkoisena kesäpäivänä on, että veneitä suhaa sinne tänne. Tallinnaan meneville risteilyaluksille kipuavat matkustajat joutuvat usein odottamaan vuoroaan, kun liikennettä on niin paljon.

Suomen ympäristökeskus Syke selvittää tämän ja ensi vuoden aikana, kuinka paljon Itämeren veneistä ja laivoista syntyy melua ja miten se vaikuttaa mereen hyvinvointiin.

Johtava tutkija Kai Myrberg Sykestä kertoo tutkijoiden oletuksen olevan, että tavallinen kaupunkimelu ei haittaa merenelijöiden oloja, mutta ihmisen aiheuttama melu merellä vaikuttaa jollakin tavalla.

Suomen satamiin saapuu vuosittain yli yhdeksän miljoonaa matkustajaa ulkomailta, mikä on 2,5 kertaa enemmän matkustajia kuin vaikkapa 30 vuotta sitten. Kun päälle laskee vielä pelkät kotimaan venematkat Itämerellä, lukema nousee miljoonilla.

Äänitutkimus on Itämerellä ensimmäinen lajissaan. Samalla selvitetään, millaisia vaikutuksia muovijätteellä on Pohjanlahteen ja Suomenlahteen.

Itämeren tila huonompaan suuntaan

Melu- ja muovijätetutkimukset ovat osa 100–150 tutkijan ponnistusta, jossa käydään läpi Virosta, Venäjältä ja Suomesta kerättyjä tutkimusaineistoja viimeisen yli 15 vuoden ajalta.

Viimeistään ensi vuoden lopussa ilmestyvän yhteenvedon on tarkoitus selittää, miksi Itämeren happitilanteessa on voimakkaita vaihteluita.

Syken tutkimusalus Arandan touko-kesäkuussa keräämät aineistot osoittavat, että Itämeren tila on notkahtanut taas huonompaan suuntaan – ainakin hetkellisesti.

Itämeren pääaltaan koillisosassa ja läntisellä Suomenlahdella happitilanne on huonompi kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Syvässä vedessä on runsaasti rikkivetyä, jota mitattiin joistakin paikoista ensimmäistä kertaa 2000-luvulla.

Käytännön vaikutus on, että pohjaeläimiä on kuollut enemmän ja syntynyt vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Sen sijaan Selkämerellä ja itäisellä Suomenlahdella happitilanne on hyvä.

Tänä vuonna vietetään Suomenlahti 2014 -teemavuotta.

Ensi maanantaina alkavasta ravustuskaudesta on odotettavissa hyvä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan rapukanta jäi edellisen ravustuskauden jälkeen vahvaksi, mikä voi ennakoida hyvää saalista tänä vuonna.

Heinäkuun alun koeravustusten perusteella täplärapujen talvehtiminen näyttäisi onnistuneen.

Saaliit voivat olla paikoin hyviä jo kauden alussa, mutta parasta saalista on odotettavissa kauden loppupuolella.

Ravustuskausi päättyy lokakuun lopussa.

Svedjehamn, Björköbyssä Vaasan kupeessa, tunnetaan merestä, rauhallisesta luonnosta sekä monipuolisesta lintulajivalikoimasta. Suuri lintutietäjä ei kuitenkaan tarvitse olla, jotta alueen kauneudesta hullaantuu. Näkötornin näkymä moreenimuodostelmiin, saaristoon, satamaan ja vajoihin yllättää myös ne, jotka tietävät, mitä tulevan pitää.

– Sen jälkeen, kun kävijät ovat alueeseen tutustuneet, he ovat olleet vakuuttuneita. Monesti tulee semmoisia asiakkaita, jotka ovat kerta kaikkiaan haltioituneita, kuvailee Svedjehamnissa oppaana toimiva Ari Lähteenpää.

Moni Svedjehamniin tuleva haluaa tutustua sen monipuoliseen lintulajivalikoimaan. Alueella on paljon suojaisia poukamia ja saaria, mikä mahdollistaa pesinnän aivan lähietäisyydellä.

– Merilinnusto on täällä monipuolinen. Tässä on aivan muutaman sadan metrin päässä kymmenkunta vesilintulajia, joilla on poikaset. Jos on kiikarit mukana, pääsee melko läheltä katsomaan, kertoo Lähteenpää.

Mikäli lintutietämys ei ole priimatasolla, alueella on mahdollisuus tutustua myös puusta valmistettuihin lintumalleihin sekä saaristolinnuille tehtyihin linnunpönttöihin.

Kävijämäärät kasvussa maailmanperintöalueella

Kesä kasvattaa Svedjehamnissa vierailevien turistien määrää.  Suurin osa kävijöistä on kotimaan matkailijoita, mutta myös ulkomaalaisten, varsinkin keskieurooppalaisten, käyntimäärät ovat lisääntyneet. Näkötornissa oleva laskuri laskee kävijöiden määrää.

– Sen kesäkuun saldo oli 4300 kävijää, ja kun nyt ajattelee, että oli tavattoman kylmä kesäkuu, ja viime vuonna vastaavasti poikkeuksellisen lämmin, niin tänä vuonna kävijöitä on ollut noin 500 enemmän, kertoo Ari Lähteenpää.

Kävijämäärä Svedjehamnissa on suuri ja se on kasvanut kokoajan. Lähteenpää arvioi alueella käyvän kesän aikana jopa 20 000 vierailijaa. Ajanjakso pitääkin kaksi opasta työntäyteisenä, mutta toistaiseksi opasmäärä on riittänyt.

– Määrä on tällaiseen kohteeseen todella paljon, mutta kyllä me kohtalaisesti ollaan pärjätty. Eikä oppaiden kohdalle kaikki vierailijat tule. Osa kävijöistä on käynyt aiemmin tai tietää, mitä on tullut hakemaan, Lähteenpää selventää.

Kasvinsuojeluaineiden jäämät näkyvät mansikoissa herkästi. Eviran mukaan myynnissä olevista mansikoista löytyy torjunta-ainejäämiä selvästi useammin kuin vihanneksista: jopa 80–90 prosentissa tutkituista näytteistä.

Enimmillään mansikkanäytteistä on löytynyt jopa 14:ää eri kasvinsuojeluainetta: muun muassa fenheksamidia ja syprodiniilia. Esimerkiksi vuonna 2010 kaikista kotimaisista vihanneksista vain 28 prosentista löytyi jäämiä.

Mansikkaa syövien ei tarvitse säikähtää tilastoa, niin hätkähdyttävältä kuin se saattaa vaikuttaakin. Vaikka torjunta-aineita on löytynyt kesäherkuista usein, kaikki määrät ovat olleet sallittujen rajojen puitteissa. Tällöin myöskään terveyshaittoja ei ole, vakuutetaan kasvinsuojeluaineiden haittoja tutkivasta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesista.

– Testit ovat laajat ja vaatimukset ovat niin tiukat, että jos ollaan raja-arvojen alapuolella, niin (mansikan syöminen) ei ole haitallista, sanoo ylitarkastaja Sirpa Luomahaara.

Entä jos kasvinsuojeluaineet huolestuttavat siitä huolimatta?

– Sitten ei voi kuin syödä luomua.

Tukes selvittää kasvinsuojeluaineiden haitallisia terveys- ja ympäristövaikutuksia. Evira ottaa näytteitä mansikkaviljelyksillä ja mittaa markkinoilla olevien mansikoiden kasvinsuojeluainejäämiä.

Ei tarvitse pestä

Onko sillä merkitystä, jos mansikat huuhtelee ennen käyttöä? Kyllä ja ei: Luomahaaran mukaan huuhteleminen voi vähentää jäämiä, jos mansikka huuhdellaan pian käsittelemisen jälkeen.

Käytännössä mansikkakasvustot kuitenkin ruiskutetaan jo hyvissä ajoin ennen myyntiin poimimista. Tällöin ne torjunta-aineiden jäämät, mitä ylipäänsä mansikoihin jää, ovat ehtineet imeytyä, eikä huuhteleminen vaikuta.

Monet huuhtelevat mansikat muun muassa sen vuoksi, että ne ovat käsin poimittuja.

– Onhan meidät opetettu pesemään kätemmekin, että ei se mitään haittaa, jos pesee mansikatkin. Mutta se ei ole tarpeellista, sanoo suonenjokinen mansikanviljelijä Veikko Raivio.

"Erittäin herkkä tuote"

Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksen toiminnanjohtaja Eeva Leppäsen mukaan mansikasta havaitut torjunta-ainejäämät saattavat johtua useastakin asiasta. Toisin kuin monet muut kotimaiset vihannekset, mansikka on avomaaviljelyn varassa ja kaiken päälle vielä monivuotinen kasvi.

– Me kuluttajina olemme vaatimassa, että mansikan täytyy olla siloposkista, eikä värivirheitä tai muotovirheitä saa olla. Ammattiviljelyssä joudutaan käyttämään kemiallista kasvinsuojelua, perustelee Leppänen.

Eviran mukaan mansikasta löytyneet torjunta-ainejäämät kertovat siitä, että mansikka on "erittäin herkkä tuote". Sen viljelyssä joudutaan käyttämään erityisesti homeenestoainetta.

Varoajat säätelevät sitä, kuinka lähellä poimimista torjunta-aineita saa vielä ruiskuttaa. Aineesta riippuen varoajat ovat 3–21 vuorokautta. Tosin viljelijät noudattavat Leppäsen mukaan oma-aloitteisesti tiukempia varoaikoja.

– Käytännössä kukaan ei noudata niitä lyhyimpiä varoaikoja. Viljelijät ovat hyvin varovaisia: kasvinsuojeluaineet levitetään viimeistään viikkoa ennen poimimista.

Torjunta-aineiden käytöstä ei myöskään puhuta mielellään julkisuudessa, varmuuden vuoksi. Leppäsen mukaan aiheeseen suhtaudutaan varovaisesti, koska mansikan markkinakausi on lyhyt ja kysyntä herkkä.

Lakiuudistus vähensi tuholaismyrkkyjen käyttöä

Kemiallisten aineiden käyttö mansikanviljelyssä on vähentynyt viime vuosina. Torjunta-aineiden tarpeeseen vaikuttavat viljelypaikka, väliviljelykasvit (mansikan viljelykierron välissä viljellyt kasvit), lajike, viljelytekniikka ja istutustiheys.

Myös luonnonmukaisia menetelmiä, kuten mehiläisten levittämää harmaahomeen torjunta-ainetta tai härmää torjuvaa rypsiöljyvalmistetta on käytetty viime vuosina. Varsinainen luomutuotanto yleistyy mansikanviljelyn ydinalueella Suonenjoella hitaasti.

– Luomuviljelijöitä saisi kyllä tulla lisää. Ehkä se on asennekysymys – myös se voi vaikuttaa, että mansikalla on niin lyhyt satokausi, sanoo Leppänen.

Vuodenvaihteessa astui voimaan myös määräys niin sanotusta integroidusta kasvinsuojelusta. Leppäsen mukaan tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että esimerkiksi tuholaismyrkkyä ei saa enää käyttää, ellei tuholaisista ole havaintoja.

– Ehkä kaikki viljelijät eivät ole ennen menneet köntölleen katsomaan (löytyykö tuholaisia), vaan ovat itsekin ruiskuttaneet, jos naapuritkin ovat niin tehneet.

Nyt kuolleen kuutin löytöpaikka ei kuulunut pyydysrajoitusalueisiin.

– Saimaannorpan poikaset kalastavat nyt aktiivisesti. Valitettavasti näyttää siltä, että ahvenen ja kuhan verkkokalastajat liikkuvat kuuttien kanssa samoilla alueilla. Erityisesti lahdet ovat kuuttien suosiossa, kertoo yliopistotutkija Mervi Kunnasranta Itä-Suomen yliopistosta.

Verkkoihin kuolleista norpista viisi on ollut nuoria kuutteja. Itä-Suomen yliopiston mukaan tänään löytynyt yksilö oli varustettu radiolähettimellä. Radioseurannassa on vielä kaksi kuuttia.

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) on sanonut, että saimaannorpan nykyisten suojelutoimenpiteiden toimivuutta tullaan selvittämään, kun nykyisille asetuksille aletaan syksyllä valmistella jatkoa.

Korkeasaaren villieläinsairaalaan on lyhyen ajan sisällä tullut kymmeniä orpoja siilinpoikasia.

– Meillä on tällä hetkellä yli 40 pientä siiliä. Niitä tulee meille jonkun verran joka kesä, mutta koskaan aikaisemmin ei ole tullut näin montaa näin lyhyessä ajassa, sanoo eläintenhoitaja Andrea Kurten villieläinsairaalasta.

Siilit päätyvät sairaalan hoiviin yleensä silloin, jos niiden emo kuolee. Tyypillisimmin emosiilin kohtaloksi koituu liikenne. Luonnossa orvoksi jääneitä poikasia uhkaa kylmyys ja ravinnon puute.

– Meillä alle 200 grammaa painavat siilit saavat aluksi maitosekoitusta. Kun niiden paino nousee tarpeeksi, voidaan maito vaihtaa jauhelihaan ja kissanruokaan.  

Kun poikaset ovat keränneet tarpeeksi painoa ja elämänkokemusta, ne palautetaan takaisin luontoon. Jos vapautus venyy lähelle syksyä, voidaan pienimmät poikaset pitää talven yli hoidossa ja vapauttaa luontoon vasta keväällä.

– Yritämme antaa siileille erilaisia luonnon materiaaleja ja luonnon hyönteisiä, jotta ne eivät erkanisi liikaa luonnollisesta elinympäristöstään. Yleensä siilit myös vapautetaan paikkoihin, missä ihmiset ruokkivat niitä jonkun aikaa, jotta ne pääsevät pikkuhiljaa tottumaan oman ravinnon etsintään.  

Tornionjoen lohikuolemat eivät alustavien tulosten mukaan johdu vesihometartunnasta.

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan tutkittavaksi tiistaina lähetystä lohesta ei ole vielä saatu kaikkia tuloksia, mutta alustavien tulosten mukaan kalan kuolemaa ei ole aiheuttanut vesihome.

Lohikuolemien tutkinta jatkuu. Eviran kalatautitutkija saapuu perjantaina paikalle selvittämään tilannetta yhdessä Lapin ELY-keskuksen asiantuntijoiden kanssa.

Tutkijat haluavat saada tutkittavakseen lisää kuolleita tai kuolevia lohia.

Tornionjoesta on löytynyt kymmeniä kuolleita lohia. Kuolleita kaloja on tavattu molemmin puolin jokea Torniosta Kolariin ulottuvalta alueelta.

Kuolleita lohia on löytynyt myös Ruotsin puolelta. Suomalais-ruotsalaisen rajajokikomission puheenjohtaja Timo Jokelainen kertoo, että Ruotsin puolelta yhdestä Tornionjoen suvannosta on löytynyt ainakin 40 kuollutta lohta.

Kirjanpainajakuoriaisen tuhot jäänevät Uudenmaan metsissä viime vuotista pienemmiksi.

Uudenmaan metsänhoitoyhdistyksen mukaan viileä alkukesä on vähentänyt kirjanpainajatoukkien määrää.

Kirjanpainajien määrä saattaa kuitenkin seuraavina vuosina kohota nopeasti, sillä metsissä lojuu liian paljon kaatuneita puita.

– Etenkin suojelumetsissä on hyvin paljon kaatuneita puita ja ne ovat kirjanpainajakuoriaisen lisääntymiseen otollisia paikkoja. Jos tällaisen suojelumetsän ympärillä on sitten yksityismetsiä, niin ne ovat kyllä vaarasssa, sanoo metsänhoidon neuvoja Jukka-Pekka Vapaniemi Uudenmaan metsänhoitoyhdistyksestä.

Kirjanpainaja aiheuttaa kallista tuhoa

Kirjanpainajakuoriainen on etupäässä kuusien tuholainen. Kirjanpainajan saapuminen metsään tietää metsänomistajalle sievoisia menetyksiä.

– Jos ajatellaan, että kuusitukin hinta tänä päivänä on 60 euroa ja pystyyn kuivaneesta puusta mätsänomistaja saa kympin, niin kyllä kirjanpainajan vierailun hinta nousee äkkiä tuhansiin euroihin, Vapaniemi laskee.

Tuulenkaadot pois

Uudenmaan metsänhoitoyhdistyksessä ollaan huolissaan metsiin jääneistä kaatuneista puista. Metsänhoidon neuvoja Jukka-Pekka Vapaniemi Uudenmaan metsänhoitoyhdistyksestä haluaisikin eroon näistä puista.

– Metsistä pitäisi saada kaatuneita puita nykyistä enemmän pois. Olisi hyvä, jos myös suojelumetsistä voitaisiin poistaa tuulenkaatoja. Tämä taitaisi kuitenkin vaatia jonkinlaista lainsäädäntötyötä ennen kuin se on mahdollista.

Jotain tapahtui Hämeenlinnan Aulangon Joutsenlammella sunnuntai ja maanantain välisenä yönä. Lammella asuva kyhmyjoutsenpariskunta Aino ja Janne lienee joutunut hyökkäyksen kohteeksi, jonka takia Jannen vasen siipi roikkuu.

– Siipeen on osunut jotain, sillä se roikkuu. Siipi on maassa ja siitä on sulkia lähtenyt, mutta kyllä se tuosta toipuu, uskoo Metsähallituksen suunnittelija Ari Väänänen.

Väänänen arvelee, että perhettä on yrittänyt vahingoittaa koira tai ihminen. Ketut osaavat jo varoa äkäistä joutsenta.

– Pihaketut ovat muutaman kerran saaneet köniinsä Jannelta.

Joutsen on saanut ihmiset soittamaan hätänumeroon

Puistossa käyneet vieraat ovat soitelleet surkean näköisestä linnusta hätänumeroon. Jannesta ollaan huolissaan. Paikalla on käynyt niin poliiseja kuin useita asiantuntijoita.

Pohdintojen tuloksena nyt katsotaan toipuuko loukkaantunut lintu vammoistaan. Janne on juonut vettä ja syönyt jyviä ja se on pirteämpi.

Kaiken varalta Metsähallituksesta ollaan koko ajan yhteydessä Ähtärin eläinpuistoon ja Heinolan lintutaloon, jos joutsenen toipumisessa tapahtuu muutos huonompaan suuntaan.

Silloin Janne jouduttaisiin ottamaan kiinni ja viemään hoitoon. Emo Aino saattaisi tällöin tulla kuitenkin huolestuneeksi ja ryhtyä etsimään puolisoaan jopa lammen ulkopuolelta, jolloin poikaset jäisivät oman onnensa nojaan.

– Poikaset ovat muuten kasvaneet hyvää vauhtia. Voikukkaa menee paljon ja painoa niille tulee lisää puoli kiloa viikossa.

Jannen loukkaantumisesta kertoi ensimmäisenä Hämeen Sanomat.

Tornionjoella lohikesä on ollut ennätyksellinen. Rajaväylässä on ollut lohta yhtä paljon kuin 1960-luvun huippuvuosina, mutta alkukesän innostus on vaihtunut nyt epäuskoon.

Tornion-Muonionjoessa on kuolleita lohia jopa satamäärin. Niitä on havaittu laajalla alueella niin rajajoessa kuin sen sivujoissakin sekä Suomessa että Ruotsissa.

Tietoja halutaan nopeasti

Torniolaisen kalaliike Haavin yrittäjä Kimmo Auno ostaa lohta suoraan merialueen ammattikalastajilta. Aunon mukaan he eivät ole kertoneet kuolleista lohista vaan kaikki tiedot ovat tulleet jokivarren asukkailta, mökkiläisiltä ja kalastajilta.

– Oma poika löysi kuolleen lohen viime tiistaina Liakanjoesta, josta hän kävi nappaamassa kuolleen lohen mukaansa uimalla. Kalassa ei ollut kuitenkaan mitään ulkoisia merkkejä, jotka olisivat voineet aiheuttaa kuoleman, kuvailee Auno.

Jos Tornionjoen luonnonlohikanta voi huonosti, se tietää vaikeuksia laajalti Itämeren alueen lohenpyytäjille. Se, mikä tappaa Euroopan suurimman lohijoen kantaa, kiinnostaa erityisesti jokivartisia, jotka pääsevät viimeisenä hyötymään jokeen palaavasta lohimäärästä.

–  Meille olisi hyväksi, että lohikuolemien aiheuttaja saataisiin selvitettyä nopeasti ja estettyä, luonnehtii Tornionjoen kalastusalueen puheenjohtaja Kalervo Liisanantti.

Tutkija tulee jokivarteen

Elintarviketurvallisuusvirasto ja Lapin ELY-keskus alkavat selvittää lohikuolemia seuraavaksi paikan päällä jokivarressa, jonne Eviran kalatautitutkija saapuu perjantaina.

Jotta lohikuolemat saataisiin selvitettyä perinpohjaisesti, kuolleista tai kuolevista kaloista kaivataan nyt jokivartisilta lisää näytteitä. Jotta kuolinsyyn jäljille päästäisiin, kala olisi laitettava kylmään, mutta sitä ei saisi pakastaa.

Elintarviketurvallisuusvirastosta kerrotaan, että Pellon Lappeasta tutkittavaksi saadussa lohessa oli laaja-alaisia ihovaurioita, mutta ei merkkejä vesihomeesta.

– Kun lohikanta on tiheä, niin taudinaiheuttajat leviävät nopeasti. Vaikutusta saattaa olla myös kalojen kokemalla nousustressillä ja korkealla vedenlämpötilalla, toteaa kalatautieläinlääkäri Satu Viljamaa-Dirks Evirasta.

Selvitettävänä on myös, onko vuosikymmeniä pois pysytellyt lohikalojen ihokuolio tehnyt paluun Tornionjoelle. Ilmiöstä on Viljamaa-Dirksin mukaan viitteitä jo Skotlannista.

– Tämän ihokuolion aiheuttajaa ei tiedetä, mutta kymmeniin vuosiin siihen ei ole törmätty, sanoo Viljamaa-Dirks.

Jokivartiset epäilevät, ovatko lohikuolemat luonnon keino hoitaa asiat jälleen tasapainoon.

– Ompa kyse sitten maalla tai vedessä elävistä, niin luonto on armoton ja karsii siten, että heikot väistyy ja vahvat jatkaa, toteaa Liisanantti.

Ähtärinjärvessä on löytynyt myrkyllistä sinilevää. Muutamat ranta-asukkaat ovat alkuviikon aikana saaneet sinilevän aiheuttamia myrkytysoireita.

Järven vettä oli käytetty löylyvetenä ja järvessä oli uitu kukinnan aikana. Järvestä otetut näytteet osoittavat, että Ähtärinjärvestä otettu levänäyte sisältää myrkkyjä.

Ähtärinjärven pohjois- ja keskiosissa esiintyi viikon alussa runsaasti sinilevää. Myös Korsnäsin edustalla havaittiin sinileväkukinta viikon alussa. Muilla Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella olevilla havaintopaikoilla ei ole havaittu tällä viikolla sinilevää. Lappajärven tilanne näyttää rauhoittuneen.

Sinileväkukintojen riski kasvaa aurinkoisina ja tyyninä päivinä.