Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luonto ja ympäristö | Tuoreimmat uutiset
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live

Suomen susikanta pienentyi edellisvuodesta hieman

$
0
0
Suomen susikanta on tällä hetkellä noin 135 -145 yksilöä, arvioi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Kanta on hieman pienempi kuin vuosi sitten, jolloin hukkia havaittiin 150 -160 yksilöä.

Toronton eläinmuseo tutkii mehiläisten joukkokuolemaa

$
0
0
Kanadassa kuninkaallisen Ontarion museon virkailijat selvittelevät museon 20 000 mehiläisen yllättävää kuolemaa. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevässä näyttelyssä olleet mehiläiset kuolivat parin päivän aikana lasilla eroteltuun mehiläiskennoonsa.

Kasvihuoneiden hiilijalanjälkeä kutistetaan led-valoilla

$
0
0
Led-valoilla pyritään vähentämään merkittävästi ympärivuotisessa tuotannossa olevien kasvihuoneiden energiankulutusta. Närpiössä on otettu kaupalliseen koekäyttöön led-valaistus tomaattien ja kurkkujen kasvattamisessa. Sähköä säästyy jopa puolet tavanomaiseen valotukseen verrattuna.

Itämerisäätiön palkinto ruotsalaiselle ekosysteemitutkijalle

$
0
0
Ahvenanmaalainen Itämerisäätiö on myöntänyt vuoden 2011 Itämeripalkinnon ruotsalaiselle Itämeren ekosysteemin tutkijalle Ragnar Elmgrenille. Myös kansanedustaja Christina Gestrin saa tunnustuksen Itämeren ympäristöasioiden ajamisesta.

Öljyjätti Chevronille jättisakot Ecuadorissa

$
0
0
Ecuadorilainen tuomioistuin on määrännyt yhdysvaltalaisen öljyjätti Chevronin maksamaan yli 8 miljardin dollarin eli noin 6 miljardin euron korvaukset Amazonin alueen ympäristötuhoista. Korvaukset määrättiin 1970- ja 80-lukujen öljynporauksista.

Turveteollisuudelle jäämässä laajat oikeudet soihin

$
0
0
Soiden käyttöä miettivä työryhmä jättää teollisuudelle hyvät mahdollisuudet uusille tuotantoalueille. Soiden suojelua työryhmä edistäisi uuden suojeluohjelman valmistelun aloittamisella. Luontoväki on pettynyt esitysten heikkouteen ja epävarmuuteen.

Luonnonsuojeluliitto valittaa soiden tilasta EU:lle

$
0
0
Suomen luonnnonsuojeluliitto valittaa soiden tilan heikentymisestä EU:n komissiolle. Järjestön mukaan suotyöryhmän epäonnistuminen rikkoo unionin lintu- ja luontodirektiivejä.

Japani keskeyttänyt valaanpyynnin Etelämantereen vesillä

$
0
0
Japanilainen valaanpyyntilaivasto on keskeyttänyt saalistuksen Etelämantereen vesillä. Asiasta kertoivat keskiviikkona maan kalastusviranomaiset. Syyksi kerrottiin ympäristöjärjestön harjoittama häirintä.

Etelämantereella ilmakin käyttäytyy toisin

$
0
0
Suomalainen tutkimusretkikunta on palannut kahden kuukauden matkalta Etelämantereelta. Meteorologisia tutkimuksia ei ole koskaan aikaisemmin tehty yhtä monipuolisilla laitteilla.

Luonnonsuojelijat tyrmäävät tuoreen suostrategian

$
0
0
Riidat soiden käytöstä ja suojelusta jatkuvat. Soiden käyttöä ohjaava suostrategia julkistettiin keskiviikkona, mutta se ei tyydytä luonnonsuojelijoita eikä turveteollisuutta. Luonnonsuojeluliitto ja Suomen ympäristökeskus jättivät ohjelmasta eriävän mielipiteen, koska strategia ei niiden mukaan turvaa luontoarvoja. Turveteollisuus taas arvioi kustannusten kasvavan.

NASA lupaa revontulia ja radiohäiriöitä

$
0
0
Yhdysvaltain avaruushallinto NASA ennakoi revontulia lähiajoille. NASA on havainnut verraten suuren auringonpurkauksen, joka on lehtitietojen mukaan jo sotkenut radioliikennettä.

Karhun talviunesta etsitään apua ihmisten lääkintään

$
0
0
Tutkijat ovat saaneet selville, että talviunta nukkuvan karhun ruumiinlämpö ei laske kovin alas, vaikka sen energiantarve pienenee. Karhun elimistön toiminnan ymmärtämisestä saattaa olla apua ihmisten sairauksien kuten sydänkohtausten ja halvausten hoidossa.

Öljykatastrofi uhkaa kansallispuistoa Etelä-Norjassa

$
0
0
Norjan vesillä Hvalerin saarten edustalla karille ajaneesta rahtialuksesta vuotavan öljyn leviäminen on saatu pysäytettyä puomien avulla. Aluksen kahdesta polttoainetankeista vuosi tuntien ajan mereen dieselöljyä ja aine pääsi leviämään läheisille rannoille. Aluksen vuotavia tankkeja ei kuitenkaan ole saatu tukittua. Norjalaismedian haastattelema pelastusaluksen kapteeni Pål Bustgaard sanoi aiemmin, että öljyä vuoti aluksesta suuria määriä.

Japani ei jatka valaanpyyntiä tänä keväänä

$
0
0
Japani on päättänyt, ettei se jatka keskeytynyttä valaanpyyntiä enää tänä keväänä. Japani ilmoitti keskiviikkona keskeyttävänsä pyynnin toistaiseksi eläintensuojelijoiden häirinnän vuoksi.

Norjan laivaturma luultua pahempi

$
0
0
Oslovuonossa torstaina tapahtunut rahtilaivan karilleajo on aiheuttanut suuremmat ympäristövahingot kuin aiemmin on arvioitu. Norjan merivartioston mukaan tilanne on kuitenkin hallinnassa.

Sata valasta ajautui rannalle Uudessa-Seelannissa

$
0
0
Syrjäiselle uusiseelantilaiselle rannalle lenkkeilleitä kuntoilijoita odotti sunnuntaina surullinen yllätys, sillä rantaan oli tuntemattomasta syystä ajautunut yli sata pallopäävalasta. Suurin osa valaista oli kuollut.

YK: Vihreään talouteen sijoitettava lähes tuhat miljardia euroa vuodessa

$
0
0
Maailmantalouden vihertäminen vaatii noin tuhannen miljardin euron vuosisatsauksen, kertoo tuore YK-raportti. YK:n laatima strategia lupaa jopa nykyistä nopeampaa kasvua, mutta samalla se puolittaisi luonnon kuormituksen.

Ilves tappaa enemmän poroja kuin susi

$
0
0
Ilves on noussut suden ohi porojen tappajana poronhoitoalueen eteläisillä alueilla. Vuoden kestäneessä petohankkeessa tutkittiin koillismaan alueella 6 000 poron raadot.

Tutkijat: 50 miljoonaa ympäristöpakolaista vuonna 2020

$
0
0
Ilmastonmuutos ajaa jopa 50 miljoonaa ihmistä ympäristöpakolaisiksi seuraavan kymmenen vuoden aikana. Amerikkalaistutkijoiden mukaan ruokavarastojen hupeneminen hätyyttää ihmiset pohjoiselle pallonpuoliskolle vuoteen 2020 mennessä.

Aranda tutkii jäiden puristusvoimaa

$
0
0
Merentutkimusalus Aranda tutkii, kuinka pahasti merialueiden jäät puristavat laivoja. Tänään tiistaina Helsingistä kohti Perämeren eteläosia lähtevä alus selvittää lisäksi, antavatko Euroopan avaruusjärjestön ESAn satelliittien mittaukset totuudenmukaisen kuvan jään paksuuden muutoksista.
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live