Räntäsateiden ryydittämän kesäkuun jälkeen heinäkuussa luvassa on mitä mainiointa kesäkeliä. Kutuahvenen selkäevästä säätä ennustava mäntyharjulainen Matti Paasonen povaa, että heinäkuu on lämmin muttei helteinen.

– Hyvin kesäistä keliä on luvassa mutta mitään helleaaltoja ei tule. Hyvin kesäinen kuukausi tulee ja lämmintä pitäisi olla 23-24 astetta.

– Ukkoskuurot jos tulee ja pilaa, niin se on sitten eri juttu, kun tämä ei niitä ukkosia näytä, povaa Paasonen.

Kesäkuun ennusteessa tarkkuusvajetta

Paasosen ennusteen mukaan kesäkuun piti olla suorastaan helteinen ja juhannuksena uimavesien piti olla kuin linnun maitoa. Ei ollut. Ahvenprofessori löytää kuitenkin selkeän syyn kesäkuisen sääennusteen pienlievään tarkkuusvajeeseen.

– Nämä sateet ja kylmä ilma johtuivat jotenkin ukkosilmojen kierrosta. Luulen, että ukkosilmat muuttivat tuulet pohjoiseen ja itäpuolelle.

– Vaikka täällä ei paljoa jyrissytkään, niin luulen, että siinä se syy oli, arvioi Paasonen.

Ja juuri noita ukkosiahan ei kutuahvenen selkäevästä siis näe.

300-600 grammainen ahven on tarkin

Tuoreen ennusteen osalta tarkkuutta parantaa se, että käytössä on uusi ahven. Kesäkuun ennusteen Paasonen teki vielä vanhasta ahvenesta, mikä saattoi myös osaltaan aiheuttaa lievää epätarkkuutta. Uudesta ahvenesta havaitut merkit ovat tällä kertaa erittäin selvät.

– Sellaisia värivaihteluja siinä on ja heinäkuulle näyttää erittäin vahvat värit, avaa Paasonen metodejaan.

Ahvenen Paasonen on tälläkin kertaa nostanut synnyinkotinsa läheisestä järvestä. Tarkimman ennusteen saa 300-600 grammaisesta ahvenesta.

Ensimmäiset sienet tulevat yleensä nurmikoille ja hoidetuille puistoalueille keskikesällä. Esimerkiksi nurminahikasta, hyvää ruokasientä, on jo ennen juhannusta nurmikkopaikoilla. Tatit ja haperot ovat alkaneet nousta Kuopion korkeuksilla viikko–pari normaalia myöhemmin. Normaalisti ne ilmestyvät juhannuksen tietämillä.

– Heinäkuun lopun ja elokuun alun säät ovat ratkaisevimmat sienien kannalta. Jos esimerkiksi rouskuja ei tule silloin, niin harvoin niitä tulee myöhemminkään syksyllä, kertoo Juhani Ruotsalainen.

Sienet pitävät vaihtelevista säistä

Viileät ja kuurosateiset päivät eivät juuri haittaa sieniä, vaan vaihteleva sää herättelee monia sienilajeja nousemaan. Yhtäjaksoinen kuuma ja kuiva tai kylmä ja kuiva kausi tai toisaalta pitkä sadejakso eivät sen sijaan ole sienten ilmaantumiselle optimaalinen tilanne.

Kesän sienet tarvitsevat myös lämpöä. Syyssienet puolestaan tarvitsevat kylmän puraisun herätäkseen.

Mitä huonompi vuosi sienten ilmaantumisen kannalta, sitä varmemmin ne löytyvät vanhoilta, tutuilta kasvupaikoilta.

– Mutta kasvupaikkoja kannattaa etsiä myös aina uusia, Juhani Ruotsalainen vinkkaa.

Etsi sieniä metsän ja nurmikon reunasta

Juhani Ruotsalainen tietää, että Italiassa tykätään sienestää paikoilla, joissa nurmikko päättyy metsänreunaan. Rouskut, tatit ja haperot, jotka kasvavat tiettyjen puitten juurien kanssa, tulevat kasvamaan helposti nurmikon puolelle.

Jos metsään menee sienestämään, kannattaa suunnata koivumetsään. Koivujen kanssa kasvavat sienet ilmestyvät ensimmäisinä. Havumetsiin sienet ilmestyvät myöhemmin syksyllä. Syyskuun puolella laidunkoivikossa ei ole monesti ollenkaan sieniä, kun taas havumetsä on täynnä niitä.

Kaikki irti heikostakin vuodesta

Esimerkiksi Savossa ihmiset ovat oppineet löytämään suppilovahverot ja muita lajeja, kuten viiruvalmuskan, joka on mainio ruokasieni. Viiruvalmuska kasvaa lumen tuloon saakka.

Sienestäjän ei kannata menettää toivoaan huononakaan sienivuonna.

– Kannattaa opetella eri lajeja. Mitä laajemman sieniskaalan hallitsee, sitä varmempaa sato on, Juhani Ruotsalainen toteaa.  

Metsähallitus on kokeillut eri tapoja tehdä kansallispuistojen poluista kestäviä ja helppohoitoisia. Kokeiluissa polkuja on kestävöity soralla ja erityisesti kalliista pitkospuista pyritty eroon.

Kokeiluista on tullut sekä kiittävää että moittivaa palautetta.

Viestintäpäällikkö Päivi Rosenqvistin mukaan moni kansallispuistojen sorapoluista mielensä pahoittanut muuttaa näkökantansa, kun kuulee, mitä pitkospuiden ylläpito maksaa.

– Jos joku haikailee pitkosten perään, saatan kysyä, haluaako hän, että verovaroja käytetään niihin. Monesti ääni kellossa muuttuu.

Rosenqvist sanoo, että puistojen uudistamisessa pitää ajatella myös urbanisoitunutta nuorisoa, ulkomaalaisia ja ikääntyvää väestöä.

– Sorastettua polkua pääsevät kulkemaan myös esimerkiksi huonopolviset.

Kokeiluja on tehty mm. suosituissa Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa sekä Karhunkierroksella Oulangan kansallispuistossa.

Luonto maisemoi kivituhkapolunkin

Metsähallituksen erikoissuunnittelija Tapani Eskola on mukana valtakunnallisessa luontopalvelujen kenttäfoorumissa, joka pohtii mm. luontopalvelujen tarjontaa.

Eskola sanoo, että esimerkiksi murskeen käyttöä kansallispuistossa on aluksi kummeksuttu ja kyseenalaistettu, mutta muutamassa vuodessa kritiikki vaimenee.

– Kivennäisaine aika nopeasti tiivistyy tasaiseksi ja tiiviiksi. Kun ihmiset tottuvat ja aika vähän maisemoi polkua, se hyväksytään.

Toisia kokeiluja ihmisten on vaikeampi nikottelematta niellä. Esimerkiksi teräksen käyttö keskellä luontoa hätkähdyttää kulkijoita.

– Totta kai, kun esimerkiksi harjateräksestä tehdyt portaat tulevat kansallispuistossa vastaan, se herättää kyllä ihmetystä, Eskola sanoo.

Kansallispuistoihin tehtiin viime vuonna 2,3 miljoonaa käyntiä. Suosituimpia polkuja on Metsähallituksen mukaan pakko suojata kulumiselta. Selkeä polku suojaa myös muuta luontoa.

– Herkän osuuden varjelu onnistuu parhaiten siten, että isoin massa ohjataan polulle, Rosenqvist sanoo.

Metsähallitus ottaa mieluusti vastaan palautetta Facebook-sivujensa ja Luontoon.fi –sivuston kautta.

Metsähallitus on kokeillut kansallispuistoissa eri menetelmiä, joilla paljon käytetyistä poluista tehdään helppokulkuisia ja halpahoitoisia.

Perinteisesti esimerkiksi soiden ja muiden kosteiden paikkojen yli on rakennettu pitkospuita, mutta nyt niille etsitään vaihtoehtoja.

Syynä on raha. Pitkospuut ovat lyhytikäisiä ja kalliita rakentaa, sanoo Metsähallituksen erikoissuunnittelija Tapani Eskola.

– Luonnonpuusta valmistetut pitkospuut kestävät suunnilleen 10–15 vuotta. Pitkosten rakentaminen on yhtä kallista kuin metsäautotien rakentaminen eli 20 000–25 000 euroa kilometriltä.

Metsähallituksella on hoidettavanaan noin 500 kilometriä pitkospuita.

– Joudumme miettimään, millä pitkospuuverkostoa pystytään pitämään yllä.

Kivituhkapolku ylittää suonkin

Posiolla Riisitunturin kansallispuistossa on pari vuotta sitten kunnostetttu Riisitunturin kiertävä reilun 4 kilometrin reitti. Reitti halkoo myös alueelle tyyppillisiä rinnesoita.

Polku on kokonaisuudessaan kestävöity mustalla kivituhkalla ja murskeella. Suon ylityksissä on jouduttu käyttämään suodatinkangasta ja salaojitusta.

Riisitunturin polku maksoi Eskolan mukaan noin 10 000 euroa kilometriltä. Kivennäisaineella tehtyä polkua ei tarvitse uusia 15 vuoden kuluttua.

Eskola pitää Riisitunturin kokeilua hyvänä.

– Polku oli hyvin kulunut ennen kestävöimistä. Nyt kun sitä on hyvä kävellä, ihmiset pysyvät polulla eikä se lähde laajenemaan.

Suosituimpia päiväreittejä on paranneltu murskeella myös esimerkiksi Oulangalla ja Helvetinjärven kansallispuistossa Ruovedellä.

Kokeilussa terästä, kestopuuta ja muoviakin

Kansallispuistoissa kokeillaan laajasti eri materiaaleja. Kokeilussa on mm. kyllästetystä puusta, komposiitista ja muovista valmistettuja pitkoksia.

Myös teräs tekee tuloaan. Esimerkiksi Pallaksella kokeillaan harjateräksestä hitsattuja pitkoksia, Oulangalla ja Nuuksiossa testataan teräksisiä portaita.

Pirkanmaan kansallispuistoissa työskentelevä erikoissuunnittelija Rami Tuominiemi totetaa, että millekään materiaalille ei kannata sanoa ei koskaan.

– Kokeilujen suhteen me olemme olleet hyvinkin vapaamielisiä siinä suhteessa, etukäteen ei ole suljettu kauheasti pois. Muovipitkostakin löytyy jostain.

Pitkospuita ei hylätä kokonaan

Huoltokustannuksia voidaan pienentää myös vetämällä reitit niin, että pitkoksia ei tarvita ja polun pohja kestää.

Pitkospuitakaan ei silti hylätä kokonaan, vakuuttaa Tapani Eskola.

– On paikkoja, joista tiedetään, että ihmiset tulevat nimenomaan kävelemään pitkospuilla.

 Metsähallitus tasapainottelee ratkaisuissaan talouden, ihmisten toiveiden ja luonnon kulumisen välillä.

– Meillä on niin paljon ihmisiä, jotka eivät enää luonnonpoluille mene. Jos ei olisi kestävöityjä polkuja, monet eivät pääsisi luontoon lainkaan.

– Jos taas käyttö on kovaa, luonto ei kestä ja tulee rumaa jälkeä. Toisaalta luonnosta lähdetään hakemaan luontokokemusta, joten joudutaan tasapainoilemaan.

Yhdysvaltalainen entinen delfiinikouluttaja toivoo Tampereen Särkänniemen delfinaarion sulkemista. Mm. Flipper-televisiosarjan eläimiä aikoinaan kouluttanut Ric O'Barry on tutustunut myös Särkänniemen delfinaarioon. Hänen mukaansa laji ei sovellu tarhoissa pidettäväksi.

– Minulla on vuosikymmenien kokemus delfiineistä. Kokemukseni ovat vahvistaneet käsitystäni siitä, että delfiinit eivät kuulu vankeuteen. Särkänniemen delfinaario on suljettava, sanoo O'Barry Oikeutta eläimille -yhdistyksen tiedotteessa.

O'Barry vierailee Ruotsissa Kolmårdenin eläintarhassa, jossa järjestetään lauantaina mielenosoitus sikäläisen delfinaarion sulkemiseksi. Ruotsin ainoassa delfinaariossa Kolmårdenissa elää kymmenen delfiiniä.

Kuopiossa sijaitseva Laivonsaari on vähitellen toipumassa viisi vuotta sitten tapahtuneesta maastopalosta. Luonto on alkanut toipua ja kasvit ovat palautumassa pahasti palaneelle alueelle. Esimerkiksi mustikanvarpuja on jo paikoin nähtävillä, mutta sammalten ja jäkälien palautuminen kestää pidempään.

Vuonna 2009 Laivonsaaressa tuhoutui lähes 10 hehtaaria metsää rajussa maastopalossa. Metsähallituksen suojelubiologi Maaret Väänänen arvioi, että kokonaisuudessaan metsän palautumiseen menee kymmeniä vuosia. Hän korostaa, että metsäpalot ovat kuitenkin osa luontoa ja luonto on tottunut niihin.

– On myös hyönteislajeja, jotka tarvitsevat hiiltynyttä puuta, ne muuttavat palaneelle alueelle, Väänänen toteaa.

Maastopaloalueella ei ollut esimerkiksi uhanalaisia lajeja.

Tornionjoen tämän kesän lohennousu  on ylittänyt jo aiemmat koko kesän ennätykset. Riistan- ja kalantutkimuslaitoksen mukaan Ylitornion Kattilakosken kaikuluotaimen oli ohittanut toissapäivään mennessä jo yhteensä yli 71 247  lohta.

Edellisenä ennätysvuonna kaksi vuotta sitten RKTL laski jokeen nousseen noin 60 000 lohta koko kesän aikana. Parhaimpina päivinä laskurin ohitti 10 tuhatta lohta vuorokaudessa, eli yksi joka yhdeksäs sekunti.

Lohennousu on RKTL:n mukaan muutaman päivän tavanomaista aikaisemmassa.

Kainuun järvissä on ajankohtaan nähden poikkeuksellisen vähän sinilevää. Vain Kuhmon Haatajanjärvessä on havaittu hieman levää.

Kainuun ELY-keskuksesta kerrotaan, että Vaalan Rokuanjärven levättömyys heinäkuussa on harvinaista.

– Kuormittuneimpiin järviin levää tulee varmuudella vuosittain. Kainuussa näitä ovat muun muassa Rokuanjärvi ja Suomussalmen Kuivajärvi, kertoo Jouko Juntunen ELY-keskukselta.

Sinileväkasvustoja ovat hillinneet jopa 5 astetta normaalia viileämpänä pysyneet järvivedet. Esimerkiksi Suomussalmen Hossassa vesien lämpötilat ovat nyt 14 asteen tuntumassa heinäkuun alkupuolelle normaalin parinkymmenen asteen sijaan.

Viime vuonna sinilevää havaittiin useissa järvissä jo juhannusviikolla.

Ilmatieteen laitos lupaa viikonlopuksi lämpenevää säätä. Lämpötilan on luvattu kohoavan 20 asteen tuntumaan myös Kainuussa. Vedet lämpenevät viiveellä.

Sinileväkasvustojen voi odottaa lisääntyvän nopeallakin aikataululla, mikäli lämpimät ilmat jatkuvat.

– Levät ryöpsähtävät, kun vedet lämpenevät, Juntunen sanoo.

Asiantuntijoiden mukaan Suomen on nyt korkea aika herätä kimalaisten hätään.

Maatalouden murroksen myötä pölyttäjien luontaiset ravintokasvit ja lisääntymispaikat ovat vähentyneet dramaattisesti. Pellot on ojitettu ja kaupungista pörriäisille löytyy vain sileää nurmikenttää.

– Hyvin paljon on tehtävissä jo yksinkertaisilla keinoilla, jotka eivät maksa viljelijöille oikeastaan yhtään mitään, toteaa Ylen aamu-tv:n haastattelema projektisuunnittelija Anne Piirainen Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista.

Piiraisen mukaan vanhanajan kukkivat pientareet ovat helpoin ja nopein keino kimalaisten viihtyvyyden lisäämiseksi.

– Siellä on keväästä syksyyn aina jotakin ravintokasvia saatavilla. Siemenpankki löytyy jo pellolta, riittää kun annetaan kasveille mahdollisuus kasvaa, Piirainen perustelee.

Erityisen harmillisena Piirainen pitää sitä, etteivät viljelijät nykyisin saa jättää pelloille pajuja, joiden kukinnot ovat luonnonpölyttäjille kevään ensimmäinen ravinnonlähde.

Taloudelliset menetykset voitaisiin korvata

Viljelijöille on alettu tarjota neuvontaa myös pölytyksen edistämisessä. MTK:n kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen kertoo, että neuvojat auttavat viljelijöitä löytämään tiloiltaan sopivia paikkoja kukkiville suojavyöhykkeille. Neuvot on otettu vastaan vaihtelevasti.

– Siinä on aina se tasapainoilu, ettei rikkakasveja leviä suojakaistoilta pellon puolelle. Pitää löytää, miten tämä tilalla käytännössä hoidetaan, Virtanen selittää.

Projektisuunnittelija Piiraisen mielestä viljelijöitä tulisi kannustaa myös rahallisesti.

– Kompensoidaan se taloudellinen vaikutus, jos peltoon on jätetty suojelukaistoja. Se on tukitoimenpiteenä joissakin Euroopan valtioissa, Piirainen heittää.

Myrkkykielto toimii itseään vastaan

Suomessa pölyttäjiä houkuttelevat etenkin keltaisena kukkivat rypsi- ja rapsipellot. Tänä vuonna öljykasvien viljely Suomessa on kuitenkin romahtanut.

– Viljelyala on 44 000 hehtaaria, mikä on alin luku noin kolmeenkymmeneen vuoteen, kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen kertoo.

Virtasen mukaan romahduksen taustalla on nurinkurisesti EU:n joulukuinen päätös kieltää neonikotinoidi-yhdisteiden käyttö torjunta-aineissa. Yhdisteitä on epäilty mehiläisten vähentymisen syyksi. Suomessa neonikotinoideja sisältäviä torjunta-aineita on käytetty lähinnä siementen käsittelyyn ennen kylvöä.

– Se on mielestäni vähemmän riskialtista pölyttäjille kuin se, että joudutaan tuholaisia torjumaan ruiskutuksin. EU:ssa ei otettu huomioon jäsenmaiden välisiä eroja. Meillä Suomessa viljelytekniikka ja kylvöaika on erilainen.

Ruralia-instituutin Piiraisen mielestä kielto on kuitenkin perusteltu, sillä yhdisteiden uskotaan heikentävän muun muassa hyönteisten taudinkestävyyttä.

– Viljelytekniikkaa pitäisi kehittää ja muuttaa. Esimerkiksi luomupuolella on siirrytty syysrypsin viljelyyn, Piirainen väläyttää.

Kun jättimäinen karppi tarttui forssalaisen Matti Luostarisen verkkoon, hän kertoo ensin ihmetelleensä kuohuja ja pärskeitä Kaukjärven pinnassa. Kaukjärven titaani oli vankasti kiinni järvellä paljon kalastavan miehen verkossa.

– Kalan kanssa työtä tehneenä tutkijana ja harrastajana se oli suurin elämys, joka on omalle kohdalle kalastajana sattunut, kertoo Matti Luostarinen.

Luostarinen kertoo nostaneensa karpin verkolla Kaukjärven syvänteestä jolla syvyyttä on yli 10 metriä.

– Kun verkko ylös vedettäessä nousi pystysuoraan ja alkoi ratkeilla, luulin, että verkkoon on tarttunut kanto. Mutta sitten siellä liikkuikin jokin! Karppi on tavattoman voimakas kala, varsinkin karppi, jonka ympärysmitta on yhtä suuri kuin tukevan miehen vyötärön mitta, eli metrin verran. Kun sain kädet tiukasti kiduskansien alle, niin kyllä se sieltä sitten nousi, kertoo Luostarinen.

Paino jää salaisuudeksi

MTT:n erikoistutkija, tohtori Matti Luostarinen on luvannut, että ei kerro kuinka paljon karppi painoi.

– Jos ennätystä parantaa hurjan paljon, se tuottaa toisille pettymystä. Seuraavien on kovin vaikea päästä uuteen ennätykseen. On ehkä parempi olla hiljaa, nauraa Luostarinen.

Tutkija uskoo silti vakaasti, että Kaukjärven karppi on suurin Suomen sisävesiltä pyydetty kala. Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön mukaan Suomessa 2000-luvulla suurin pyydetty kala oli Lohjalla satimeen saatu karppi, joka painoi 21,44 kiloa. Kaikkien aikojen suurin Suomessa pyydetty kala on kuitenkin sampi, joka saatiin Karjalankannaksen rannoilta 1934. Sampi painoi 177 kiloa.

Karppi on pyhä kala

Monet kansat pitävät karppia pyhänä kalana. Se kesytettiin aikoinaan luostarilaitoksessa ja sitä kautta se tuli suomalaistenkin käyttöön ja kartanoiden juhlapöytiin 1800-luvulla. Eurooppaan karppi tuli Aasiasta.

– Sitä on jalostettu pyhänä kalana ympäri Eurooppaa. Pyhän kalan karpista teki se, että  sitä käytettiin, kun oli katolisen kirkon paastoaika.

– Nyt pitää vain jäljittää se, mitä kautta juuri tämä lajike Kaukjärveen tuli. Laji kasvaa tavattoman suureksi juuri pitkän jalostamisen vuoksi ja kaloissa on jopa ulkonäössä suuria eroja, kertoo Luostarinen.

Suomen tuorein kansallispuistotulokas, Etelä-Konneveden kansallispuisto, sijaitsee Konneveden ja Rautalammin kunnissa. Sen yli 1 500 hehtaarin suuruinen pinta-ala ulottuu Pohjois-Savosta Keski-Suomeen saakka.

Metsähallituksen erikoissuunnittelija Raimo Itkonen kertoo, että alue ei ollut entuudestaan niin tuttu retkeilykohde kuin esimerkiksi Päijänne oli ennen kansallispuistoksi nimeämistään. Hän uskookin, että Etelä-Konneveden kansallispuistossa juuri kansallispuiston status lisää alueen käyttöä merkittävästi tulevaisuudessa.

Itkonen käyttää esimerkkinä Leivonmäkeä: joutsalaista, nuorta kansallispuistoa, jonka tunnettavuus nousi valtavasti perustamisvuotensa jälkeen.

– Leivonmäki oli jo entuudestaan suojelualue, jossa oli jokunen polku. Käyntimäärät olivat vuodessa parintuhannen tuntumassa. Kun alueesta tehtiin vuonna 2003 kansallispuisto, nousivat käyntimäärät parissa vuodessa muutamaan kymmeneen tuhanteen.

Etelä-Konneveden kansallispuiston luonnon vetovoimaisuus on Itkosen veikkauksen mukaan yksi merkittävä tekijä alueen kiinnostavuuden kannalta.

– Jo se, että jostain alueesta tehdään kansallispuisto, on itsessään tae ihmisille, että paikassa on jotain näkemisen arvoista, Itkonen miettii.

Uusia kansallispuistoja suunniteltaessa hyödynnetään aiemmin saatuja kokemuksia. Myös ihmisten antamalla palautteella on merkitystä. 

Itkonen toteaa, että sosiaalinen media on nykyään niin palautekanava kuin reitti, jonka kautta kansallispuistoista voidaan jakaa kokemuksia. Tunnettavuus kasvaa nykyään yhä nopeammin, kun käyttäjäkokemukset leviävät hetkessä.

Yhteistyön merkitys on suuri

Yksi tärkeimmistä tekijöistä Etelä-Konneveden kansallispuiston tunnettavuuden edistämisessä on Itkosen mukaan alueen toimijoiden yhteistyö.

– Se mikä merkitys kansallispuistolla tulee olemaan paikallistaloudelle on yrittäjistä kiinni. Kiinnostus alueen kehittämiseen on ollut innostunutta, Itkonen toteaa.

Yksi yhteistyössä mukana olevista paikoista on Törmälän loma- ja kurssikeskus. Törmälään rakennetaan kansallispuiston opastuskeskus. Paikan uudet pääomistajat, Sari Hintikka-Varis ja Matti Varis kertovat, että kansallispuiston läheisyys oli yksi tärkeä syy, joka houkutteli heidät paikan ostajiksi.

– On koko maakunnan kannalta hieno juttu, että saimme tänne kansallispuiston. Sitä emme vielä tiedä, miten pääsemme osallistumaan opastuskeskuksen suunniteluun, mutta olemme innolla kaikessa mukana, Hintikka-Varis summaa.

Matti Variksen mukaan esimerkiksi rippileirien ja kurssien sovittaminen yhteen tulevan opastuskeskuksen kanssa on haastavaa. Tarkoitus on, että kaikki elävät rinta rinnan sovussa.

– Leirit ovat tärkeitä ja niille on annettava oma rauhansa. Infopisteet, kioskit ja kahviopalvelut on rakennettava siihen sivummalle niin, että pystymme olemaan tässä niin sanotusti tontilla yhtä aikaa.

Etelä-Konneveden kansallispuisto on Suomen 38. kansallispuisto. Esimerkiksi eliöstön, kallioperän ja vesistömaiseman suojelu ja hoitaminen olivat syitä puiston perustamiseen. Eduskunnan kesäkuun puolivälissä hyväksymä laki Etelä-Konneveden kansallispuistosta astuu voimaan vahvistamismenettelyn jälkeen loppukesällä.

Tämän vuoden aikana alueella ehostetaan olemassa olevia varustuksia ja laajennetaan reitistöä.

Perustamistahti hidastunee

Suomi saa 39:nnen kansallispuistonsa todennäköisesti Salosta. Teijon kansallispuiston lakiesitykset ovat paraikaa eduskunnan käsittelyssä.

Metsähallituksen erkoissuunnittelija Raimo Itkonen ei usko, että uusia kansallispuistoja perustetaan jatkossa kovinkaan tiheään tahtiin. Hän kertoo, että esimerkiksi kansallispuiston kriteerit ovat nousseet.

– Sen sijaan jatkossa varmaankin lähinnä kunnostetaan olemassa olevia kansallispuistoja, Itkonen toteaa.

Kolhon kylässä Uittosalmentien varrella Mänttä-Vilppulassa on kaatopaikka, joka kunnostettiin 1990-luvun lopulla. Tarkoitus oli puhdistaa saastunut maa-aines, johon oli imeytynyt puun kyllästysaineita.

Maaperään valuneiden myrkkyjen epäillään saastuttaneen alueen kaivoja. Lähistöllä asuvien asukkaiden vedensaanti on sittemmin turvattu kunnan vesijärjestelmällä.

Pari vuotta sitten entisen kaatopaikan alueella havaittiin kreosoottiöljyn aiheuttamien pitoisuuksien nousua, mikä johti uusiin tutkimuksiin.

Tulevaisuus huolettaa

Pirkanmaan ELY-keskus pestasi ympäristökonsultin selvittämään nousseita pitoisuuksia. Tutkimukset ovat valmistumassa, ja ainakin ELY-keskuksen mukaan kaikki on kunnossa.

Kolhon kyläläisiä tulokset eivät vakuuta. Alueen omistava MetsäBoard Oy on pyrkinyt keskustelemaan asiasta alueen asukkaiden kanssa. Ympäristöpäällikkö Timo Kanervan mukaan aiemmille vahingoille ei tässä vaiheessa voida mitään. Likaiseksi jäänyt maa-alue on kuitenkin poistettava, ja tähän on jo Kanervan mukaan ryhdytty.

Timo Jodat asuu parin kilometrin päässä entisestä kaatopaikasta. Hänen porakaivostaan ei vettä voi enää ottaa, mikä harmittaa kunnallisesta vedenjakelusta huolimatta.

– Minulla itselläni on kolmivuotias tyttö, Jos hän asuu täällä vielä 50 vuoden päästä, kaikki alueen vesi tulee putkia pitkin. Miten vedensaanti taataan tulevaisuudessa, tämä huolettaa tyttäreni ja hänen lastensa puolesta, Timo Jodat toteaa.

Pakkausjätteiden keräyspisteiden määrä on vähenemässä varsinkin pohjoisessa. Koko maassa keräyspisteiden määrä tippuu alle puoleen. Muutoksen takana on se, että pakkausjätteen keräysvastuu siirtyy vuoden 2016 alussa kunnilta pakkausten tuottajille.

Valtioneuvosto on asettanut pakkausten tuottajille keräyspaikkojen määrästä vähimmäisvaatimuksen. Ympäristöneuvos Riitta Levisen mukaan vaatimuksesta käytiin pitkä kädenvääntö.

– Näkemykset vaihtelivat. Joidenkin mielestä 500 keräyspistettä olisi riittävä määrä, kun taas jotkut pitivät nykyistä yli 4 000:a keräyspaikkaa liian vähänä. Olemme hakeneet kompromissin tältä väliltä, Levinen sanoo.

Tuottajien vastuulla olevia lasi-, metalli- ja kuitujätteen vastaanottopaikkoja tulee olla vähintään 1850.

Esimerkiksi Meri-Lapissa lasi-, metalli- ja kuitupakkausjätteen keräyspaikkoja on nyt kuutisenkymmentä ja niistä jää pahimmassa tapauksessa jäljellä vain parikymmentä.

Pakkausmuoville keräyspaikkoja

– Pakkausmuovin kierrätys alkaa Suomessa käytännössä nollasta, Levinen sanoo.

Pakkausmuovin keräyspisteitä eri puolilla Suomea tulee olla vähintään 500. Jatkossa keräämistä pyritään lisäämään. 

Lähivuosina Meri-Lapissakin päästään ottamaan pakkausmuovi talteen, tosin keräyspaikkoja on muita ekopisteitä harvemmassa.

– Todennäköisesti Meri-Lappiin saadaan ainakin kaksi pakkausmuovin keräyspistettä, kertoo Perämeren Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja Tuija Ahrikkala.

Myös lasinkierrätys muuttuu monissa paikoissa ja jatkossa lasinkeräyspisteeseen kelpaa vain pakkauslasi eli esimerkiksi hillopurkit.

Jätteet sinne mistä ne tulevatkin

Vastaanottopaikkoja sijoitetaan jatkossa pakkausjätteiden synnyinsijoille eli kauppojen läheisyyteen. Muutos tuo myös yhtenäiset kierrätyspisteet eri puolille maata.

– Muutoksen ehdoton hyvä puoli on se, että nyt kun me kaikki maksetaan tuotteita ostaessa kierrätysmaksua, niin nyt se palvelu kattaa koko Suomen, sanoo Ahrikkala.

Ahrikkala toivoo, että kierrätyspisteiden verkosto olisi myös pohjoisessa ja haja-asutusalueilla riittävän kattava. Liian pitkä matka jätteiden kierrätyspisteille voi latistaa kierrätysintoa.

– Ei voi edellyttää, että kukaan haluaa kuljettaa jätteitä kovin pitkiä matkoja autonsa perässä, Ahrikkala summaa.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että netissä.

Lähetä kuva osoitteella keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Sudet ovat raadelleet useita lampaita Tohmajärven Kaurilan kylässä.

Lampuri Helinä Leppänen löysi keskiviikkona kolme lammasta raadeltuna reilun kolmen hehtaarin aitauksesta. Kyseessä oli lammastilan ensimmäinen petovahinko.

Petojen kynsiin joutuneista lampaista kaksi oli harvinaisia kainuunharmaa-rotuisia emolampaita ja yksi kantava suomenlammasuuhi.

Lampuria surettaa eläinten kohtalo ja harmittaa arvokkaiden jalostuseläinten menetys senkin vuoksi, että petoihin oli tilalla varauduttu.

- Petoaidattua laidunta on meillä yhteensä 20 hehtaaria, joten turvallisuuteen on satsattu. Aita on 140 senttia korkea ja siinä on 6-7 sähkölankaa, joista saa selvästi kovemman sähköiskun kuin normaalista sähköpaimenesta. Silti sudet olivat päässeet aidan sisälle, Helinä Leppänen kertoo.

Sähköiskut eivät tehonneet

Sudet olivat kaivaneet tiensä aitaukseen petoaidan alitse ja saaneet jäljistä päätellen myös sähköiskuja.

Yli 30 vuotta Tohmajärvellä petoyhdyshenkilönä toiminut Jukka Kolehmainen kohtasi nyt ensimmäistä kertaa tapauksen, jossa petoaita ei estänyt susien pääsyä kotieläinten aitaukseen.

- Aita testattiin aamulla ja sähkö oli päällä. En ole kuullut tällaisesta muualtakaan, tähän asti petoaita on pitänyt pedot poissa, Kolehmainen ihmettelee.

Petoyhdyshenkilö arvelee, että kerran lampaiden makuun päässeet sudet yrittävät saman lammaslauman kimppuun uudelleen.

- Jälkien perusteella siellä on käynyt kaksi aikuista ja useampia pentuja, joita nyt opetetaan metsästämään.

Sudenpennut varttuneet tavallista aiemmin

Kolehmainen uumoilee, että Tohmajärvellä on ensi syksynä vaikeaa metsästää koiran kanssa.

- Täällä on tehty havaintoja jo kahdesta susilaumasta ja vielä yksi pentue on vain vähän pohjoisempana. Harmittaa koirametsästyksen puolesta, itsekin ajokoiran omaava petoyhdyshenkilö tuumii.

Nyt seudulla odotetaan, tuleeko lisää petovahinkoja ja saadaanko sudenmetsästykseen ehkä poikkeuslupia. Kaurilassa pidetään joka tapauksessa toistaiseksi koko yli 400 lampaan lauma sisällä öisin, vaikka se aiheuttaakin päivittäin lisätyötä hoitajille.

- Sekä minä että lampaat nukumme näin rauhallisemmin yöt, Helinä Leppänen perustelee vaivannäön.

Lampaiden raatelusta kertoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.

Monivuotiset kasvit sekä kaali ja sipuli ovat pärjänneet tänä kesänä muita paremmin. Esimerkiksi papujen, porkkanan ja punajuuren itäminen on ollut kituliasta.

Tuuli on lisännyt koleuden vaikutusta, tästä on kärsinyt etenkin basilika.

Puutarhuri Ari Vainionpää on lohduttaa, että tilanne on vielä korjattavissa.

– Luulen niiden vielä kirivän. Nyt tuli vettä mukavasti, joten kastelu on kunnossa.

– Jos saamme vielä lämpöä, en usko alkukesän vaikuttavan satoon. Yleensä kasvit kirivät, vaikka kylvötyöt tehdäänkin myöhemmin, Vainonpää jatkaa.

Metsien vapaaehtoinen suojelu on lyönyt läpi toden teolla Lapissa. Lähes kaikki aloitteet tulevat suoraan maanomistajilta eikä heitä tarvitse maanitella mukaan.

Projektipäällikkö Noora Raasakka Lapin ELY-keskuksesta sanoo, että usein käy vielä niin, että suojeltava ala kasvaa, kun kohteita käydään läpi rauhassa tilalla.

– Ihmisillä on suojeluun on pääsääntöisesti tunnepohjainen syy, mutta on myös paljon luontotietoisia maanomistajia, jotka tunnistavat harvinaiset, arvokkaat lajit oman tilan metsistä ja haluavat, että ne suojellaan.

Liikkeelle omasta halusta

Metsänomistajalle maksetaan suojelusta korvaus, joka on verotonta tuloa. He arvostavat myös ilmaisia palveluita, joita tulee vapaaehtoisuuden kylkiäisenä, kun kohteen sopivuutta arvioidaan.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin oma halukkuus, nyt ei suojella pakon edessä.

– Osa maanomistajista muistelee vielä Natura-suojeluohjelmaa eikä aina niin hyvällä. Mutta nyt näitäkin maanomistajia, joilta on maita aikoinaan viety suojeluun vastoin tahtoa, on lähtenyt omaehtoisesti mukaan. Maanomistajuuden säilyminen itsellä on tärkeä seikka, nyt ei hankita maita valtiolle väkisin, painottaa Raasakka.

Suojelun piiriin tarjotaan alueita laidasta laitaan. Osa on hyvinkin laajoja ja toiset pieniksi pirstaloituneita palstoja.

Etelä-Lapissa arvokkaimpia ovat luonnontilaiset metsät sekä puuntuotannon kannalta haastavat kohteet kuten esimerkiksi puustoiset suot ja louhikot.

Ripeässä tahdissa

Suojelukorvauksia on maksettu jo pelkästään Lounais-Lapin alueella  parina viime vuonna yli 2,5 miljoonaa euroa.

Päätökset suojelualueista syntyvät ripeässä tahdissa, koska valtakunnallista Metso-suojeluohjelmaa toteutetaan Lapissa erillisen NATNET-hankkeen turvin.

- Pystymme nyt tekemään tavanomaista enemmän töitä Metson eteen sekä toteuttamaan lisäksi luonnonhoitosuunnittelua, ennallistamistöitä ja käymään läpi nopealla aikataululla läpi meille tulevat suojeluhakemukset, toteaa Raasakka.

EU:n myöntämällä lisärahalla on palkattu esimerkiksi viisi ihmistä lisää tekemään töitä vapaaehtoisen suojelen parissa.

– Meillä ei jää hakemukset makaamaan mihinkään pinoon vaan ne otetaan heti käsittelyyn. Toki jotkut tilat vievät enemmän aikaa, kun tehdään maastotöitä ja toiset voidaan käydä läpi nopeammin, kun niistä on olemassa hyvät pohjatiedot, luonnehtii Raasakka.

Lounais-Lapissa metsänomistajien kanssa tehdään pysyviä suojelupäätöksiä, mutta valtakunnallisessa METSO-ohjelmassa vaihtoehtona on myös määräaikainen suojelu tai metsäpalstan myyminen.

Kesäaikaan voi törmätä mitä moninaisimpiin luonnon erikoisuuksiin. Omassa kotipihassa voi kesällä nähdä esimerkiksi mehiläispallon, jossa on satoja ja jopa tuhansia pesästä karanneita mehiläisiä.

– Osa mehiläisistä lähtee kuningattaren kanssa etsimään uutta pesäpaikkaa, kun vanhaan pesään tulee paljon lisää väkeä ja tila loppuu. Mehiläiset saattavat myös muusta syystä haluta uuden pesäpaikan ja silloin parvi lähtee liikkeelle, kertoo Suomen Mehiläishoitajain Liitosta tutkimuskoordinaattori ja tiedottaja Tuula Lehtonen.

Pesästä karanneessa parvessa voi olla jopa tuhansia mehiläisiä, jotka suuntaavat yleensä johonkin lähistölle puun oksalle miettimään, missä olisi seuraava pesäpaikka.

– Se voi olla hyvinkin näyttävä, oikea luonnon näytös kun mehiläisparvi suhahtaa puun oksalle, Lehtonen naurahtaa.

Mehiläiset voivat viihtyä puussa joitakin tunteja tai päiviä.

– Tiedustelijamehiläiset etsivät uutta pesäpaikkaa ja kun sellainen löytyy, parvi jatkaa taas matkaansa. Tässä vaiheessa kannattaa soittaa kiinniottajalle, koska parvi voi suhahtaa vaikka savupiippuun ja sieltä ne on hankalampi saada pois kuin puun oksalta, Lehtonen ohjeistaa.

Hän kertoo, että mehiläisparven näkymät eivät ole kovin hyvät, mikäli se matkaa savupiippuun tai esimerkiksi onttoon puuhun. Mehiläiset eivät myöskään selviä luonnossa talven yli, minkä vuoksi parvet olisi hyvä saada nopeasti talteen.

Mehiläisparvea ei kannata säikähtää

Suomessa on melkein 200 mehiläisparvien kiinniottajaa. Kiinniottajat ovat mehiläistarhaajia, jotka vapaaehtoisesti käyvät nappaamassa pesästään karanneita parvia. Lehtosen mukaan mehiläisten parveilu kesäaikaan on ihan normaalia eikä siitä kannata hätääntyä.

– Mehiläiset ovat parveillessaan hyvinkin rauhallisia, koska niillä ei ole pesää mitä pitäisi suojella. Tietenkään ei kannata mennä parveen sohimaan, koska mehiläiset saattavat pistää. Ne eivät kuitenkaan ole hyökkäysaikeissa.

Lehtonen muistuttaa, että parvesta kannattaa pysyä etäällä ja soittaa mehiläistarhaaja apuun.

– Hänellä on varusteet, millä mehiläiset saa napattua nopeasti takaisin talteen. Aina kannattaa myös varmistaa, että onhan kyseessä varmasti mehiläiset, eikä sekoita niitä vaikka ampiaisiin tai kimalaisiin. Niille mehiläistarhaajat eivät valitettavasti voi mitään, ne ovat ihan eri asia, Lehtonen huomauttaa.

Kylmä ja märkä kesä on aiheuttanut paljon pesätappioita. Hyönteisiä syöville linnuille ei ole riittänyt ravintoa, lisäksi kylmyys on koetellut poikasia.

– Tilanne on koko Suomessa hankala, jopa kokonaisia poikueita on kuollut. Hyönteisravintoa ei ole ollut saatavilla. Tällaista ei ole ollut moneen vuoteen, vaikka toisaalta vaihtelua onkin luonnossa säännöllisesti, kertoo Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos.

Pönttöjä kolunnut rengastaja on joutunut poistamaan pesistä kuolleita poikasia elävien seasta. Nastolalainen Ohto Oksanen on kulkenut rengastusretkillä mukana 1990-luvulta asti. Yhtä hankalaa vuotta kuin kuluva hän ei muista.

– Emoilla on ollut täysi työ löytää ruokaa itselleen sekä nälkäisille suille. Jos koko pesä on kuollut, niin otan pesämateriaalin kokonaan pöntöstä pois. Elävien poikasten sekaan ei olisi hyvä jättää kuolleita, niiden jääminen pesään voi aiheuttaa toisille poikasille vahinkoa.

Pesinnässä voi olla alueellisia eroja

Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkija Markus Piha sanoo, että lopulliset tiedot kesän lintukannasta saadaan vasta myöhemmin. Rengastajat ovat vielä maastossa, mutta arviot kertovat jo hyvin tarkasti tilanteesta.

– Vuosi on ehdottomasti poikkeuksellinen. Esimerkiksi Turussa kirjosieppojen seuranta-alueella pesintä on ollut historian huonoin, vaikka tietoja on jo 70 vuodelta. Myös esimerkiksi Maaningassa telkällä on kolmen vuosikymmenen seurannan huonoin pesintävuosi.

– Kanalinnut ja avolinnut ovat kärsineet pahasti. Esimerkiksi pajulintu pesii maassa, kuvailee Piha hallaöiden ja sateen kurittamien lintujen olosuhteita.

Uusintapesinnästäkään ei ole välttämättä lohtua.

– Kaikkien emojen voimat eivät riitä uusintapesintöihin, ne voivat olla fysiologisesti liian huonossa kunnossa. Toisen aallon pesinnät jäävät normaalia vähäisemmäksi.

Vahvimmat yksilöt selviävät

Myös onnistuneita pesintöjä on tänäkin vuonna. Nastolalainen rengastaja Ohto Oksanen sanoo, että linnut selviytyvät ankarista olosuhteista yksilöllisesti.

– Toiset emot ovat taitavampia saalistajia kuin toiset. Myös hyönteisravinnon määrä on paikkakohtaista.

– Toukokuun lämpöaallon aikana pesinnän aloittaneiden lintujen poikaset ovat saattanet selviytyä parhaiten, arvioi Suomen ympäristökeskuksen Mikkola-Roos.

Markus Piha huomauttaa, että pohjoisessa elävillä maakotkilla ovat tänä vuonna menneet pesinnät hyvin.

– Myös ne linnut, jotka ovat saaneet poikueensa varhain liikkelle, ovat voineet pärjätä.

Lintukannat eivät huonosta pesintävuodesta huolimatta välttämättä putoa kovin rajusti.

– Pikkulinnuilla tämä vuosi voi vaikuttaa ensi vuoden populaatioon. Pitkäikäisillä linnuilla kannalle ei käy niin. Kannat kuitenkin palautuvat äkkiä kuopasta, sanoo Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkija Piha.

Hämeenlinna on Etelä-Hämeen lehtokeskuksen aluetta, missä luonto on rehevämpää kuin maassa keskimäärin. Vaihtelevuutta tuovat vesistöt, harjut ja lehdot. Erilaisia luontotyyppejä on runsaasti. Vanhastaan tunnettuja helmiä ovat mm. Aulangon ja Ahveniston suojelualueet. Evon vanhat valtionmaat ovat Etelä-Suomen suurimpia yhtenäisiä metsäalueita. Ihmisten ja monimuotoisuuden suojelun tarpeet ovat jatkuvasti vastakkain lisääntyvän maankäytön myötä.

– Luonnon köyhtymisen taustalla ovat maailmanlaajuiset megatrendit, kuten yleinen monimuotoisuuden väheneminen, joka liittyy ihmistoimintaan. Ihminen käyttää yhä enemmän luonnonvaroja hyväkseen. Ilmastonmuutos kytkeytyy tähän, ja kansallisempana ongelmana on rehevöityminen. Niiden kautta monimuotoisuus vähenee ja luontotyypit muuttuvat yksipuolisemmiksi, summaa Hämeenlinnan kaupungin ympäristöasiantuntija Heli Jutila.

Yksi on maatalousympäristön voimakas muutos, ja sitä kautta melkein uhanalaisimpia ovat perinnebiotoopit. Niillä esiintyy toiseksi eniten uhanalaisia lajeja. Enitenhän niitä on metsissä. Ihmisen aiheuttama käyttöpaine johtaa mm. elinympäristöjen pirstoutumiseen. Se johtaa monien lajien vähenemiseen:Hämeenlinnassa ekologiset yhteydet ovat päässeet katkeamaan mm. liikenneväylien rakentamisen takia.

– Metsien osalta uusi trendi on, että paitsi että metsäluonto itsessään kärsii, muutokset metsissä voivat vaikuttaa hyvin karujen järvien tilaan. Erittäin karut järvet ovat oikeastaan häviämässä meiltä, ja latvajärvien tila on heikentynyt metsätalouden muutosten myötä. Vielä ei tiedetä aiheuttaako se lajien häviämistä.

Suuri vastuu monimuotoisuuden varjelussa

– Viimeisimmissä uhanalaistarkasteluissa rantojen lajit ovat vähentyneet voimakkaasti. Meillä ei enää ole rantaniittyjä, joilla tietyn tyyppiset lajit elävät. Putkilokasvien osalta tilanne on ollut heikentyvä. Jotkut linnut ovat pystyneet parantamaan tilannettaan, kuten jotkut tikat. Toisaalta peltoympäristöissä monien lintujen tila on heikentynyt, ja esimerkiksi peltosirkun tilanne on tosi heikko. Hämeessä hämeenkylmänkukan tilanne on ikävä kyllä suojelutoimista huolimatta edelleen heikentynyt.

– Kyllä Hämeenlinnalla on luonnon monimuotoisuudesta suuri vastuu, koska lähtökohtaisesti alkuperältään alueen luonto on erittäin monimuotoinen. Täällä lehdot ovat arvokas luontotyppi, jota onneksi on vielä melko paljonkin jäljellä. Toki niitä on otettu ihmiskäyttöön, ja lajisto on tullut uhanalaiseksi. Sikäli vaikka lehdot täällä tuntuvat yleisiltä, laajemmin ne ovat maassa harvinaisia.

– Hämeenlinnan luontaisia arvoja kuvaa myös se, että täällä on paljon suojelukohteita ja -ohjelma-alueita. Kanta-Hämeenlinnassa oli Natura-kohteita kymmenisen, kaikkiaan nyt Naturassa on yli tuhat hehtaaria. Suojelualueita on perustettu lisää, ja vaikkapa lehtoja tulee suojeluun luontotyyppipykälän kautta, kuten pienialaiset pähkinäpensaslehdot tai metsälehmusmetsiköt.

– Hämeenlinnassa kansallinen kaupunkipuisto on merkittävä luonnonsuojelunkin kannalta, samalla kun se suojelee kulttuuriympäristöä. Jo perustamisen aikana suunniteltiin, että se voisi jatkua Vanajaveden rantoja myöten Miemalaan asti, ja toisaalta Ahveniston harjulle missä on jo valmiita suojelualueita. Suojelun laajeneminen toivottavasti etenee lähivuosina. Siinä samalla pystytään säästämään Vanajaveden rantojen sekä Ahveniston ja Hattelmalan harjujen ekologisia käytäviä. Se voisi olla kanta-Hämeenlinnan suuri tavoite, sanoo Heli Jutila.

Ilmastonmuutos ja vieraslajit ovat uusi uhka

– Vieraslajien kanssa olemme tehneet paljon työtä. Esimerkiksi jättiputken molemmat lajit kaukasianjättiputki ja persianjättiputki ovat levittäytyneet Hämeenlinnassa, ja niitä pyrimme hävittämään. Jättipalsami on oikeastaan jo mahdottomassa tilassa. Vaikkapa lupiini typettää tienpientareita ja penkereitä, jotka olisivat muuten pelastuspaikka perinnebiotooppien keto- ja niittykasveille. Kaikkein laajin ongelma on isosorsimo, joka on jo täyttänyt Vanajaveden rannat ja vienyt alkuperäiseltä luonnolta kuten luhtaorvokilta tilaa.

– Ilmastonmuutoksen takia jalot lehtipuumme kasvavat yhä pohjoisempana, se on myönteinenkin merkki. Mutta kielteisenä ilmastonmuutos ja rehevöityminen yhdessä vaikuttavat niin, että stressiä sietävät ja karujen ympäristöjen lajit ovat kärsineet ja joutuneet työntymään pohjoista kohti. Hyvä esimerkki on metsäjänis, joka on jouduttu ottamaan uhanalaisten listalle kannan voimakkaan laskun vuoksi.

– Itse pidän tärkeimpänä ekologisten yhteyksien turvaamista, että eliölajeilla on mahdollisuus siirtyä paikasta toiseen. Suojelualueet ovat niin pieniä paloja, koska maanomistus on niin pirstoutunut. Esimerkiksi Hattelmalanjärvelle ollaan toteuttamassa uutta pientä suojelualuetta muiden pienten rinnalle. Uusien alueiden perustaminen on varmaankin kiinni siitä, päätyykö uusia kohteita Natura- tai soidensuojeluohjelmaan. Tuskin paikallisesti on suurta intoa suojella.