Poliisi on saanut muutamia vihjeitä Uuraisten Kangashäkissä paljastuneesta ympäristörikoksesta.
Rikoskomisario Veli-Pekka Välisaari kertoo, että parhaillaan poliisi varmistaa vihjeiden paikkansa pitävyyttä ja päättää mihin tutkinnassa edetään seuraavaksi.
Maanomistaja on luvannut ratkaisevasta tiedosta vihjepalkkion.
Itämeren vedenalainen äänimaailma kuulostaa ihmisen korviin hiljaiselta, mutta hiljainen se ei suinkaan ole. Veden alla metelöivät luonnonvoimat – sade, tuuli, aallot ja jää, mutta myös ihminen tuottaa vedenalaista melua.
Suurimmat melun lähteet ovat laivojen moottorit. Lisäksi epäluonnollista meteliä Itämereen tuottavat muun muassa rannikkojen tuulimyllyt sekä vedenalaiset työt kuten ruoppaukset, räjäytykset ja paalutukset.
Parhaillaan Itämeren pohjassa äänimaailmaa tallentaa 40 hydrofonia eli vedenalaista mikrofonia. Kuuden Itämeren alueen valtion yhteinen tutkimus kartoittaa melun määrää Itämeressä ensimmäistä kertaa.
– Takana on huoli siitä, että aiheuttaako ihminen luonnon äänien lisäksi liikaa ääniä, kuvailee Suomen osalta kansainvälistä tutkimusta johtava ylitarkastaja Jukka Pajala Suomen ympäristökeskuksesta.
Kahden vuoden päästä valmistuvassa tutkimuksessa ovat mukana Suomi, Ruotsi, Tanska, Saksa, Puola ja Viro.
Vedenalaisen melun vaikutuksia meriympäristöön tunnetaan huonosti.
Se tiedetään, että esimerkiksi kalat suunnistavat, kommunikoivat ja etsivät ravintoa äänen avulla. Siksi vedenalainen melu häiritsee kaloja ja voi aiheuttaa niille stressiä, fyysisiä vammoja ja jopa tappaa.
– Niin sanottu masking-effect estää kaloja havainnoimasta normaaleja äänilähteitä. Kalat harhautuvat, ja esimerkiksi trooppisista lajeista tiedetään, että niiden kommunikaatiokyky heikkenee, kertoo Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen erikoistutkija Teppo Vehanen.
Vehanen on selvittänyt melun ja äänen vaikutuksia kaloihin tuulivoimalasuunnitelmia varten.
– Ja jos mennään ihan ääriarvoille, niin esimerkiksi vedenalaisesta paalutuksesta tulee jo niin kova paine, että se aiheuttaa kuolleisuutta.
EU-rahoitteisen tutkimuksen tavoitteena on luoda työkalut Meristrategiadirektiivin mukaiseen vedenalaisen melun hallintaan. Käytännössä siis melututkimuksen tuloksia verrataan tutkimuksiin melun vaikutuksesta meriympäristöön ja pohditaan, pitäisikö merilainsäädännössä rajoittaa vedenalaista melua.
Lainmuutoksiin on kuitenkin vielä matkaa, sillä ensimmäiset analysoidut näytteet eivät näytä antavan aihetta melurajoituksiin.
– Suomenlahden alueen yhdeksän hydrofonia ovat kaikki meren pohjassa. Ainakaan siellä ei sitä laivaliikennettä kovasti kuulu, kertoo Suomen ympäristökeskuksen ylitarkastaja Jukka Pajala.
Viime maaliskuussa Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO antoi ohjeistuksen, jonka mukaan kauppamerenkulun melua tulisi vähentää kymmenen desibeliä 30 vuoden aikana. Pajala oli mukana laatimassa ohjeistusta. Silti hän on sitä mieltä, että vaikka Suomenlahdella kulkee paljon laivoja, melu ei ole meremme suurin ongelma.
– Missään nimessä ei ole. On muita ikävämpiä päästöjä, Suomen osalta kansainvälistä tutkimusta johtava Pajala sanoo.
Englantiin tehty puutarhamatka vahvisti Seppälöiden ajatuksen siitä, että puutarhassa voi olla muutakin kuin ruohoa. 25 vuoden aikana metsänpalanen on muuntunut hämyisäksi puutarhaksi, jossa kivet, porrastukset, kaytävät ja istutukset elävät sulassa sovussa metsän puiden ja luonnonkukkien kanssa kanssa.
Ensin tietysti oltiin niin kuin ihmiset ja tehtiin piha ja nurmikko ja ostettiin muutama vakiopensas. Sitten todettiin, että ei se nurmikko siinä kasva, pohtii tammelalaisen metsäpuutarhan omistaja Mirja Seppälä.
Vuosien mittaan taimia ja istutuksia on kertynyt niin paljon, että on ihan turha laskea niiden määrää tai arvoa.
Meidän tuliaiset on aina matkalaukullinen taimia. Niistä otetaan mullat pois ja pakataan laukkuun. Ja tuodaan laukku kotia. Metsäkukkiakin täällä on aika paljon säilytetty. On puna-ailakkia, kieloa ja ja tietysti sinivuokot ja valkovuokot ja päivänkakkarat, luettelee harrastajapuutarhuri Seppälä.
Honkamajan metsäpuutarha on hämyinen ja varjoisa, missä ei ole laajoja valoisia kenttiä. Katvepaikoillakin on Mirja Seppälän mukaan oma tehtävänsä.
Pieniä paikkoja on, mihin paistaa vähän enemmän aurinko, mutta sitten toisaalta se varjoisuus armahtaa. Ei tarvi kastella niin paljon.
Mutkittelevat polut ja käytävät, vehmaat köynnökset ja varjostavat puut luovat pihaan salaperäisen tunnelman.
– Tätä ei koskaan näe kerralla kaikkea. Puutarhan ei pidä olla niin avoin, että kun yhdestä kohtaa katsoo, niin näkyy kaikki, luonnehtii Seppälä.
Pöksäksi kutsuttu huvimaja on omanlaisensa sekin. Maakellarin päälle pultattuun kaksikerroksiseen majaan on otettu mallia Itä-Suomen paanukattoisista rakennuksista, mutta suurimmaksi osaksi majarakennuskin on perheen oman ideoinnin tuotosta.
– On siinä yksi suora kulma koko rakennuksessa. Loput on sitten tehty vähän oman mielen mukaan. Mä halusin, ettei se ole ihan tavallisen näköinen.
Aika ajoin puutarhoja harrastava väki pääsee tutustumaan Seppälän perheen omistamaan puolen hehtaarin tonttiin. Tulevanakin sunnuntaina Avoimien puutarhoiden päivänä portit ovat auki kaikelle kansalle.
– Vierailijat ihmettelevät yleensä tontilla olevien kivien määrää. Kaikki tontilla olevat kivenlohkareet ja murikat ovat alunperin omalta maalta, vakuuttaa Mirja Seppälä.
– Yhtään kiveä tänne ei ole muualta tuotu eikä mistään ostettu. Kivet on siirretty pääosin lihasvoimin ilman suuria koneita. Kottikärry, lapio ja rautakanki. Talikkokin on hyvä vehje, luettelee Mirja Seppälä käytössä olevat maansiirtovälineet.
Seppälät ovat entisiä maanviljelijöitä, jotka ovat vaihtaneet peltojen viljelemisen puutarhaharrastukseen.
– Kun se maanviljelystouhu loppui ei siitä mullasta päästy eroon. Sitä täytyi kaivaa ja kaivaa. Ja nyt on sitten kaivettu.
Mirja Seppälä myöntää, että huvimajassa tulee istuskeltua liian harvoin ja ihailtua omien käsien aikaansaannoksia, mutta kierros puutarhan sopukoissa hoitaa sielua ja mieltä.
– Kyllä se rauhoittaa, kun täällä kiertää ringin.
Akuuttilääketieteeseen erikoistuva lääkäri Thomas Björk Keski-Pohjanmaan keskussairaalasta suosittaa ensiavuksi kyypakkausta. Sen tehosta käärmeenpureman hoidossa on esitetty varaumia, mutta ensiavuksi se Björkin mukaan sopii hyvin. Tablettien kortisoni voi hänen mukaansa tasoittaa oirehtimista.
Oli kyypakkausta mukana tai ei, puremakohta pitää saada liikkumattomaksi. Sen jälkeen pureman kanssa kannattaa lähteä lääkäriin.
– Raaja laitetaan liikkumattomaksi ja koholle. Potilas kannetaan autoon tai ambulanssiin. Aiemmin suositeltiin kiristyssidettä ja sitä voi käyttää, jos matka hoitoon on kovin pitkä. Side ei saa kuitenkaan olla liian tiukalla. Sitä pitää löysätä ainakin viideksi minuutiksi puolen tunnin välein ja kiristää jälleen, ohjeistaa Björk.
– Keski-ikäinen aikuinen kestää puremaa yleensä paremmin kuin lapsi tai ikäihminen. Pureman saanut pitää kuitenkin viedä hoitoon ainakin terveyskeskuksen päivystykseen. Lapsi on saatava hoitoon mahdollisimman pian.
Puremakohdan tunnistaa helposti, jos ihossa on kaksi vierekkäistä, pientä reikää. Joskus reikiä näkyy vain yksi. Aina purema ei aiheuta voimakkaita oireita, jolloin koko tapahtuma saattaa jäädä huomaamatta. Oireet voivat tulla myös viiveellä.
Usein kyyn purema aiheuttaa kuitenkin selviä oireita: voimakas kipu, turvotus ja raajan värin muuttuminen. Seurauksena voi olla myös voimakasta oksentelua, päänsärkyä, sydämentykytystä ja hengenahdistusta. Terveyskirjasto Duodecimin mukaan kurkunpään turvotus ja hengenahditus ovat merkkejä allergisista oireista.
Jos myrkky on päässyt verenkiertoon, yleisoireet voivat olla vaarallisia. Muun muassa verenpaine saattaa romahtaa.
Thomas Björk toteaa, ettei kyy väijyskele odottamassa purtavaksi ilmaantuvia ihmisiä. Kyy puree useimmiten vain, jos se kokee itsensä uhatuksi eli silloin, kun ihminen astuu päälle tai aivan viereen. Yleensä matelija luikertaa ihmistä pakoon. Tömistely karkottaa sen tehokkaasti.
Kuivana keväänä kyykäärmeitä kohtaa helposti vesistöjen äärellä, sillä ne etsivät juomista. Niinpä saaressa tai rannoilla kyyn kohtaaminen on todennäköistä. Kaupungeissa käärmeitä ei vilise toisin kuin metsässä ja saaristossa.
Ile des Chênesissa, Manitoban osavaltiossa, Kanadassa sijaitsevaan villieläinhoitolaan tuotiin jokin aika sitten potilas, jollaisia hoitolan henkilökunta ei työssään joka päivä näe. Auton alle jääneen maakilpikonnan kuori oli hajonnut ja se piti korjata.
– Kilpikonnan kuori oli hajonnut useasta kohdasta, osa paloista oli painunut kasaan ja ikään kuin romahtanut sen pään päälle, kertoo eläinhoitolan työntekijä Tiffany Lui.
Eläinhoitolan henkilökunta käytti kilven korjaamiseen hieman epätavallisemmilta tuntuvia korjausvälineitä, kuten superliimaa, nauloja ja teräslankaa.
– Liimasimme naulankannat kilpeen ja kiersimme rautalankaa niiden ympärille ja tuimme kilven siten paikoilleen, Lui kertoo.
Kilpikonnan kilpi on elävä elin, joten tuettuna kilven murtuneet palaset voivat kasvaa jälleen yhteen. Kilpikonna joutuu kuitenkin kantamaan tukirakennelmaa kilvessään puolesta vuodesta vuoteen, minkä aikana sitä ruokitaan ja lääkitään hoitolassa tarkan suunnitelman mukaan.
Kilpikonna ei ole aivan tavallinen potilas hoitolassa.
– Hoidamme kilpikonnia ehkä kaksi tai kolme kertaa vuodessa, joten tämä on vaihtelua. On myös mukava tietää, että avun ansiosta kilpikonna saa elää vielä pitkään, Lui sanoo.
Mitä kivaa voi kylmällä tehdä? Ovatko lapsesi lojuneet sisällä tietokoneen ääressä? Miten kasvimaasi voi näillä ilmoilla? Estääkö koleus urheilun tai retkeilemisen? Onko hyttysiä vähemmän kuin normaalikesinä?
Keskustelua jatketaan Radio Suomessa Ajantasan Suorassa linjassa maanantaina 30.6. klo 10.03 alkaen. Toimittajana Jari Mäkäräinen.
Tuhottu pesä löytyi viime viikolla. Pesässä olleista poikasista toisesta oli vain siipi jäljellä. Toinen poikanen oli selvinnyt rytäkästä hengissä mutta loukkaantunut ja poliisi kuljetti sen Ranuan eläinpuistoon.
Eläinpuistosta kerrotaan, että poikasen siivestä joudutaan amputoimaan pala pois eikä siitä enää tule villilintua. Jos lintu selviää leikkauksesta, se voi jäädä eläinpuistoon.
Poliisi pyytää tapauksesta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä Rovaniemen rikospoliisiin.
Haaparantalainen Pekka Rauvala suuntasi viime viikonloppuna kalastamaan Tornionjoelle ja sai elämänsä saaliin. Hän kerkesi soudella vain hetken, kun uistimeen nappasi kiinni tavallista suurempi kala. Rauvalalle valkeni heti, että luvassa on pitkä väsytystaistelu.
– Kyllä sen heti huomasi, että kyseessä oli isompi kala. Noin kolme varttia siinä meni kun väsytin kalaa. Siinä venekin seilaili väylää alas päin varmaan noin kolmen kilometrin matkan, Rauvala kuvailee tapahtunutta.
– Kyllähän se hermoja kysyy eikä siinä auta alkaa hätäillä.
Rauvala ei osannut varautua näin ison kalan saamiseen. Haavikin oli jäädä pieneksi.
– Hieman haastetta siinä oli kun lain mukaan kalaa ei saa kiskoa nostokoukulla, vaan se pitää ottaa veneeseen haavilla. Haavikaan ei ollut kovin raponen eikä iso, mutta sain kalan kuitenkin vedettyä ylös.
Rauvala nappasi kalan omin sanojensa mukaan ihan normikamppeilla.
– Sain kalan kaverin tekemällä vaapulla. Rullakelalla, kunnon vavalla ja siimalla olin liikkeellä eli normikamppeilla, Rauvala hymyilee.
Siimakin kesti hyvin pitkän väsytyksen. Rauvala tuumaakin, että ison kalan saa kyllä ohuemmallakin siimalla kun vain malttaa väsyttää.
Tuleviin koitoksiin Rauvala aikoo varustautua hieman paremmin. Esimerkiksi vanha haavi meni samantien vaihtoon.
– Tuossa oli toinenkin iso kala siiman päässä, joten kyllä se vanha haavi meni vaihtoon. Olen jo hankkinut isomman ja kestävämmän haavin.
Rauvalalla on siis edellytykset napata lisää saalista Tornionjoen ennätyksellisen hyvästä lohikesästä.
Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että netissä.
Lähetä kuva osoitteella keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.
Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.
Jättilohi on tiettävästi suurin Alakönkäältä perholla nostettu. Kala saatiin jokitörmälle 400 metriä ottipaikalta alavirtaan. Lohi tarttui Rimpauttaja-perhoon.
Laakkonen on käynyt Tenolla 42 vuoden ajan. Vain yksi kalastuskausi on jäänyt väliin.
-Lapin huuma iski heti ensimmäisellä reissulla. Ei voi olla pois. Siihen ei ole muuta lääkettä kuin Tenon-reissu.
Laakkosen kello soi perjantaiaamuna kello kaksi, mutta miestä väsytti niin, että hän siirsi herätyksen viideksi. Uni karisi kuitenkin silmistä jo neljältä, joten hän otti kalastusvehkeet ja laskeutui joelle. Siellä oli aamuvarhaisella hyvin tilaa. Tenossa pyörähteli pienempiä lohia, joten Laakkonen heitti perhonsa niiden sekaan.
Silloin jytkähti ja mies sanoo, että huomasi heti, että siiman päässä on melkoinen järkäle.
-Sitten lähdettiin lipumaan alan jokea. Kala meni peruuttamalla, sillä minulla oli jarru niin tiukalla kelassa.
Lähes tunnin väsyttämisen jälkeen jättivonkale saatiin vihdoin nostettua kivikkorannalle. Laakkonen fileerasi kalan, pussitti ilmatiivisti ja vei sen pakkaseen.
Miehen kalastusreissu vielä jatkuu, mutta saallilla ei ole enää väliä.
-Pitää perho kuitenkin ainakin huuhtoa puhtaaksi virrassa, onnellinen kalamies tuumaa.
Aiheesta ensimmäisenä kertoi Suomen Vapaa-ajan kalastajien Keskusjärjestö facebook-sivuillaan.
Mustikan sato jää tänä vuonna keskinkertaiseksi, arvioi Metsäntutkimuslaitos. Sato kypsyy poimittavaksi heinäkuun puolivälin jälkeen, keskimäärin viikkoa myöhemmin kuin viime vuosina.
Mustikan kukinta onnistui alkukesästä hyvin ja pölyttäjiä oli liikkeellä. Kun säät viilenivät, mustikka alkoi olla jo raakilevaiheessa. Sadon osittainen epäonnistuminen johtuukin edellistalven säistä.
Vähäluminen talvi on ollut syynä siihen, että mustikan varvut ja versot ovat kärsineet paleltumisista ja pakkaskuivumisesta. Esimerkiksi Suomenselän alueella, Etelä-Pohjanmaalla ja Vaasan saaristossa on laajoja vaurioalueita. Valoisissa harvapuustoisissa rantametsissä ja järvien saarissakin on pakkasvaurioita esiintynyt.
Perinteisesti tällaiset mustikkakasvustot ovat olleet hyviä poimintapaikkoja, mutta tänä vuonna sato voi näillä alueilla olla tavallista niukempi. Laajoja vaurioita on ilmoitettu Metlaan esimerkiksi Lapualta, Seinäjoelta, Alavudelta, Ähtäristä, Kauhavalta, Lappajärveltä ja Kuortaneelta. Myös saaristosta vaurioita on ilmoitettu mm. Raippaluodosta ja Björköstä.
Myös puolukka kukkii tänä vuonna keskimäärin viikkoa myöhemmin. Kukinta on parhaillaan menossa ja se on paikoin runsasta. Hallavaurioita ei Pohjanmaan alueelta ole Metlaan ilmoitettu.
Alkukesän kylmät säät sekä lumi- ja räntäsateet ovat paikoin haitanneet etenkin suomuuraimen kukintaa. Sekä puolukan että lakan satotaso selviää kuitenkin vasta seuraavien viikkojen kuluessa.
Kylmän sään takia myös sieniä joudutaan vielä odottamaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että suurempia määriä haperoita, tatteja ja rouskuja poimitaan vasta elokuussa.
Kainuun parhailta rapuapajilta Kuhmon Pajakkakoskesta ja Hyrysalmen reitiltä rutto vei rapukannan jo pari vuotta sitten. Oulujärven rapukanta oli aikaisempina vuosina hyvässä kasvussa, mutta viime vuoden rapurutto tuhosi odotukset tiheästä rapukannasta.
– Ei tässä kovin toiveikkaita auta olla. Kun rutto oli ylävirran puolella Oulujärvessä, niin se sitten alavirran puolelle leviää, toteaa kalataloustarkastaja Kalle Torvinen Kainuun Ely-keskuksesta.
Nykyisin istutuslupia ei helposti myönnetä, sillä ongelmana on, että ravustusalueille on voinut jäädä ruttoa kantavia rapuja.
– Myös tämä jokirapu jää rutonkantajaksi, eli se on elossa mutta kasvaa huonommin ja kanta on harvempi. Rapuruttosieni on kehittynyt koko ajan. Se on muuttunut ja leviää paremmin kuin aikaisemmin. Tässä on kysymys vuosien projektista, sanoo Kalle Torvinen.
– Nyrkkisääntönä voi sanoa, että istutuksista menee kymmenen vuotta, kunnes päästään tiheään rapukantaan, josta voi ammentaa myyntiin saakka, arvioi Jussila.
Suomessa esiintyy kahta rapuruttotyyppiä. Oulujärven rapukantaan iski täpläravun aiheuttama ruttotyyppi, eli jokirapualueelle tehtiin luvattomia siirtoja.
– Tämä on karmea teko kainuulaiselle luonnolle. Täpläravun siirtäminen jokiravun vesistöihin on ympäristörikos, sanoo rapututkija Japo Jussila.
Rutto leviää myös eläinten kuten lintujen, saukkojen ja minkkien mukana. Usein ruton viljelijöitä ovat ajattelemattomat ihmiset, jotka tuovat vesistöihin likaisia pyydyksiä.
– Ihmiset pyytävät rapua jollain alueella, ja kun sieltä rutto vie ravut niin he siirtävät samat pyydykset toiseen vesistöön. Jos muita kalanpyydyksiä kuten verkkoja tai katiskoja siirtää vesistöihin, ne tulisi puhdistaa ja kuivata huolella, opastaa Torvinen.
Kainuun vesistöihin rapumertoja ei kannata laskea.
– Kyllä nyt voi suoraan sanoa, että unohtaa ravustuksen ja kalastaa kaloja, virkkoo Torvinen.
Keravalainen Kalle Välitalo hätistelee hyttysiä pois kimpustaan Lapinsalmen tulentekopaikalla Repoveden kansallispuistossa. Mies on saapunut poikiensa kanssa ensimmäistä kertaa tutustumaan kansallispuiston tarjontaan.
– Hyvältä ja rauhalliseltahan tämä vaikuttaa. Mukavasti muksuille tilaa juoksennella, Välitalo toteaa.
Huolimatta viileästä säästä, Välitalo ei ole ainoa Repovedellä liikkuja perjantaina. Repoveden kävijämäärä on kasvanut tasaisesti ja viime vuonna kävijöitä oli jo yli 90 000. Myös yöpyjien määrä on kasvanut viime vuodesta. Tähän yhtenä syynä on lisääntynyt mökkitarjonta, kun yhteistyö Verlan tehdasmuseon kanssa alkoi.
– Nyt majoittuminen on mahdollista myös Verlan mökeissä ja uittotuvassa, kertoo Repovedellä toimivan Tervarummun yrittäjä Sami Hänninen.
Tämän vuoden toukokuun helteiden jälkeen on ollut hiljaisempaa, mutta kansallispuiston polkuja tallataan silti tasaiseen tahtiin.
Myös perjantaina melomaan Repoveden maisemiin saapinut iittiläinen Leena Määttä viihtyy Repovedellä säällä kuin säällä.
– Nyt on ollut oikein sopiva sää meloa. Viime yön yövyin Karhulahdessa ja eilen kävin myös Mustalammen vuorella näköalatornissa katsomassa maisemia, Määttä sanoo.
Seikkailuviikarit Oy:n yrittäjä Kari Niemi kertoo, että luonnossaliikkujat hakevat nykyään varsinaisen leirielämän sijaan nopeampia elämyksiä.
– Esimerkiksi koskenlaskut tai kallion laskeutumiset ovat suosittuja, Niemi toteaa.
Kalle Välitalo aikoo saapua Repovedelle vielä uudestaankin.
– Tuossa syksymmällä on tuttavan kanssa tarkoitus tulla tänne ja myös yöpyä. Sitten kun on päästy näistä hyttysistä, mies naurahtaa.
Länsi-Afrikan aavikkoisessa Namibiassa sijaitsevalta vulkaaniselta alueelta on löydetty uusi hyppypäästäisiin kuuluva nisäkäslaji, joka muistuttaa ulkoisesti pitkänenäistä hiirtä mutta on geneettisesti läheisempää sukua norsuille ja muille paljon suuremmille nisäkkäille.
Tieteellisen nimen Macroscelidea micus saanut otus muistuttaa sen löytäneiden tutkijoiden mukaan elintavoiltaan ja joiltakin anatomisilta ominaisuuksiltaan paljon itseään suurempia nisäkkäitä, kuten antilooppeja ja muurahaiskarhuja. Olento elää maan päällä ilman onkaloihin kaivautumista, synnyttää kävelykykyisiä poikasia ja syö hyönteisiä pitkällä nokallaan muurahaiskarhun tapaan.
Uudella lajilla on punainen turkki, jolla se sulautuu ympäristönsä vulkaanisten kivien sekaan. Pituudeltaan lajin aikuinen on häntä mukaan lukien noin 19 senttiä ja se painaa noin 28 grammaa.
Hyppypäästäiset tunnetaan englanniksi nimellä elephant shrew eli elefanttipäästäinen johtuen niiden nokkien kärsämäisyydestä. Pinnallisesta syystä annettu nimi osoittautui enteelliseksi, sillä lajin on todettu olevan myös geneettisesti lähempänä norsuja kuin muita päästäislajeja.
Valtakunnallisessa Avoimet puutarhat -tapahtumassa voi tutustua niin ammattilaisten kuin harrastelijoiden puutarhoihin. Jyväskylän Hupelissa voi esimerkiksi ihastella vuosikymmenten työn tuloksena syntynyttä keskieurooppalaista puutarhaa.
Terttu ja Pekka Montonen perustivat puutarhansa yli 40 vuotta sitten saviselle maalle Jyväskylän Hupeliin. Tänäpäivänä savikkoa on turha etsiä. Tilalle on istutettu ruusuja, unikkoja, orvokkeja, omenoita, mansikoita ja kymmeniä muita lajeja.
– Niitä ei ole laskettu koskaan, eikä niistä tiedetä, mutta paljon niitä on, Pekka Montonen toteaa.
Lajit ovat valikoituneet pitkälti sillä perusteella, mikä on miellyttänyt silmää tai maistunut hyvältä.
– Tai tuoksunut. Tuoksuja harvoin otetaan huomioon, mutta ne ovat tärkeitä, Pekka jatkaa.
Tällä hetkellä Montosten puutarhassa ei ole tavanomaista kesäkuun lopun kukkaloistoa. Kylmä alkukesä on viivästyttänyt kukintaa.
– Ruusuja on yleensä ollut enemmän, tyypillisesti tähän aikaan runkoruusut ovat avautuneet ja pionit, mutta ei nyt, Terttu Montonen harmittelee.
Myös lumeton ja märkä talvi vaati veronsa. Osa kasveista paleltui, kun suojana ei ollut lumipeitettä. 40 vuoden aikana vastoinkäymiset ovat tulleet tutuiksi.
– Surullinen tapaus oli viisitoista kaksikymmentä vuotta sitten, kun myyrät söivät kaikki aidat ja ne jouduttiin panemaan juuresta poikki, Terttu kertoo.
Nähtävää Montosten puutarhassa riittää, vaikka ruusuissa ei satoja kukkia olekaan. Ihmetellä voi esimerkiksi muotoon leikattuja metsäkuusia ja norjanangervoja.
Avoimeen puutarhapäivään Montoset ovat osallistuneet jo useana vuonna.
– Tapaa saman tyylisiä ihmisiä. Harmi vain, ettei sen päivän aikana ehdi keskustella kunnolla kaikkien kanssa. Jotkut ovatkin kysyneet, saavatko he tulla huomenna uudestaan ja sitten he ovat tulleet ja on juteltu uudemman kerran, Terttu kertoo.
– Ja onhan siinä sekin, että tulee kerran vuoteen fiksattua kaikki parempaan kuntoon, Pekka jatkaa.
Sanotaan, että koti kertoo asukeistaan, mutta mitä puutarha kertoo?
– Ei myö olla tämmöisiä, Pekka sanoo ja katsoo kartion muotoon saksittua symmetristä kuusta.
Siilit ovat viihtyneet pitkään Helsingin puistoissa, eläintieteilijä Heidi Kinnunen Luonnontieteellisestä museosta kertoo.
– Ensimmäiset havainnot ovat 1900-luvun alusta. Niitä on havaittu keskustassa ja lehtitietojen mukaan ensimmäinen siili oli niin inhottava, että se tapettiin.
Vuosien myötä siilit ovat luoneet mainetta pihojen söpöinä tuhisijoina, joita ei tosin kannata silittää. Citykanien perässä Helsinkiin muuttaneet ketut uhkaavat myös siilejä.
– Kettu jahtaa ensisijaisesti jyrsijöitä, mutta jos sen tielle osuu siili, niin siili on vaarassa. Kettu pyörittelee ja kierittelee siiliä niin kauan, että siilin pallona pitävät rengaslihakset väsyvät ja kerä vähän aukeaa. Tulee mahdollisuus haukata, eläintieteilijä Heidi Kinnunen kuvailee.
Myös salmonella karsii siilien määrää.
Siilien Suomen valtaus alkoi maan eteläosasta. Ihmiset myös varta vasten kuljettivat siilejä tärkeiksi katsomiinsa tehtäviin.
– Aikoinaan uskottiin siihen, että siilit tappavat käärmeitä. Oli ehkä tyypillistä viedä niitä kesämökille tai missä käärmeitä oli, pitkään siilejä tutkinut Kinnunen sanoo.
Siilit eivät ole moksikaan kylmästä tai kuumasta kesäsäästä, sen sijaan kuivuudesta ne huolestuvat. Ruokaa ja juomaa on vaikea löytää.
– Siilin ongelma on se, että se on hyönteissyöjä. Ne eläimet, jotka elävät maan pinnassa, katoavat maan sisään kuivuuden tullessa, silloin siilin ravinto vähenee. Siileillä on laktoosi-intoleranssi, niin kuin monella meistä. Siileille helpointa on antaa laakeilta asioilta vettä ja se pitää vaihtaa joka päivä.
Mikäli kesäkuumat vielä koittavat, kehottaa Kinnunen juottamaan vettä pihapiirin siileille laakeilta astioilta. Vesi pitää vaihtaa hygienian takia joka päivä, sillä siilit ovat eläintieteilijä Heidi Kinnusen mukaan "varsinaisia sottapyttyjä".
Tampereelta löytyy 50 ruokakasvilaatikkoa. Laatikoita on puuhannut Suomen talkoot ry, joka haastaa kaupunkilaiset mukaan viljelemään lähiruokaa. Tampereen kaupunki on tukenut uuden Suomen talkoot -yhdistyksen toimintaa pienellä rahasummalla sekä myöntämällä luvan laatikoiden sijoittelulle. Sponsoreiden avulla on saatu myös laatikot, mullat ja taimet.
Yksi yhdistyksen puuhakkaista, Tuomas Kokkonen asensi kasviruokalaatikkoa Tahmelaan A-killan pihamaalle yhdessä avustajansa Senna Kiviniemen kanssa. Kolmionmallinen punainen puulaatikko saa pohjan.
– Multasäkin rippeistä tehdään pohja, jolla eristetään laatikko maasta. Kaupunkiviljelyssä se on tärkeää, koska maaperä saattaa olla saastunutta, Kokkonen selittää.
Laatikon kyljessä lukee Yhteinen - common food. Ruokakasvilaatikosta saa pitää huolta, se on kaikkien oma. Lappu laatikon kyljessä pyytää ilmoittamaan Suomen talkoot ry:lle, jos ottaa laatikon hoitaakseen. Yhteydenottoja on jo tullut, vaikka laatikot ovat vasta ilmestyneet kaupungille.
– On tullut paljon palautetta, että tullaan kastelemaan. Meillä ei ole vielä tilastotietoa siitä, kuinka hyvin niitä on hoidettu, mutta kasteluhan riittää.
Tänä kesänä perustettu Suomen Talkoot ry syntyi Heikki Attilan huimien ideoiden toteuttamiseksi. Tuomas Kokkosen mukaan Attilalla olisi käyttökelpoisia ideoita vaikka kuinka moneen projektiin. Yhdessä Maria Pilvimaan kanssa kolmikko perusti yhdistyksen, jonka avulla voi myös työllistää harjoittelijoita. Ruokakasvilaatikoiden kanssa tulee tänä kesänä puuhastelemaan jo kaksi harjoittelijaa.
– Meillä oli sellainen inspiraatio, että tehdään juttuja, jotka on tarkoitettu kaikille yhteiseksi.
– Jos ei ole tarvetta tehdä jotain ansaitakseen rahaa, niin voi tehdä mitä vaan. Tämä kuulosti parhaalta mahdolliselta ajatukselta, Kokkonen sanoo.
Koulutukseltaan yhdistyksen rahastonhoitaja Tuomas Kokkonen on luonnonvaratuottaja. Hän haaveilee tulevaisuudesta, jossa ruoka kasvaa lähellä ja oikeastaan joka paikassa.
– Toivoisin näkeväni ympärilläni enemmän ruokaa. Esimerkiksi Tahmelan omenakuja, jonka molemmin puolin kasvaa omenaa, on aivan ihana.
– Ulkona ollessaan voi poimia ruokaa, se on ihan parasta lähiruokaa. Voisimme pikkuhiljaa elää melkein paratiisissa, jossa seinillä kasvaisi ruokaa ja lähellä olisi marjapuskia ja omenoita ja kaikkea sellaista, hän naurahtaa.
Yksi vetovoima Suomen talkoot ry:n kasviruokalaatikoissa on yhteisöllisyyden kehittäminen.
– Olisi hienoa, että alettaisiin ymmärtää ympäristö yhteisenä kaikille, Tuomas Kokkonen sanoo.
Esimerkiksi Kokkonen ottaa yksinäiset vanhukset, joille kasviruokalaatikoista saattaa kehkeytyä lisämerkitystä elämään.
– Jos laatikkoa hoitaa naapureille ja myös yhdessä, voisi tulla merkityksellisyyden tunne. On paikka, jossa toimia.
Tampereella on kesän edetessä ja säiden salliessa mahdollista löytää 50 eri laatikoista poimittavaksi tomaattia, hernettä, avomaan kurkkua, mausteyrttejä, mansikoita ja kesäkurpitsaa. Joistain laatikoista löytyy myös kehäkukkia.
– Niistä voi tehdä esimerkiksi teetä tai sitten voi poimia niitä jollekin ihanalle, Kokkonen velmuilee.
Ohjaaja Markku Pölönen asuu Kontiolahden kaakkoisosassa Selkien kylässä. Kylä kuuluu Pohjois-Karjalan vaarakyliin, jotka on luokiteltu kansallismaisemaksi. Se on myös listattu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin. Parhaimmillaan Selkien kylältä avautuu näkymät kymmenien kilometrien päähän.
Tulevat sukupolvet eivät näitä näkymiä välttämättä enää näe. Ne katoavat, kun maisema kasvaa umpeen. Tähän on havahtunut myös Markku Pölönen.
– Lehtimetsät nousee nopeasti. Koivikkoa, lepikkoa. Se on jatkuvaa taistelua roskapuuta vastaan, jos aikoo pitää maisemat auki, Pölönen sanoo.
Tilanne on samankaltainen muuallakin.
– Nyt jos matkustaa vaikka Helsinkiin, niin siinä matkustaa sellaisessa vihreässä tunnelissa. Siinä käy ihan todellisesti niin, että ihmiset jotka eivät ole nähneet sitä maisemaa kaikessa komeudessaan ennen puskia, eivät osaa niitä kaivata. Sinne ne sitten jää ja unohtuu. Se on valitettavaa, Pölönen pohtii.
Selkien kylällä tilanteeseen on yritetty tarttua eräänlaisella projektilla, joka on saanut nimekseen 'Maisema tuli puun takaa'. Kylässä toteutetaan yhteisiä tempauksia, joissa maisemaa siistitään ja raivataan uudelleen näkyviin.
– Yritämme saada kesäkuun yhdeksännen päivän Suomessa viralliseksi maisemanhoitopäiväksi, Markku Pölönen kertoo.
Ympäristöministeriön ylitarkastaja Hannu Linkola kiittelee ruohonjuuritason maisematyötä, jota kylissä pyritään tekemään.
– Ongelmanahan näillä alueilla on maaseudun tyhjeneminen, maatalouselinkeinojen loppuminen ja maiseman hidas umpeenkasvu. Tämä uhkaa paitsi viljelysmaisemaa itseään myös vaarakylien huikeita kaukonäkymiä, Linkola toteaa.
Hän toivoo tunnustusten kuten kansallismaisemaksi nimeämisen tai valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin listaamisen kannustavan edelleen pitämään maisemat avoinna ja ottamaan maisema-arvot huomioon.
Maisemien pusikoitumista on mahdollista torjua julkisella tuella. Lähimmästä ely-keskuksesta voi hakea tukea perinnebiotoopin perustamiseen ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.
– EU:n uusi ohjemakausi alkaa ensi vuonna ja haku käynnistynee heti keväällä. Nyt on aika ryhtyä tekemään suunnitelmia, biologi Arvo Ohtonen kehottaa Pohjois-Karjalan ely-keskuksesta.
Tukea saavat hakea viljelijät ja rekisteröidyt yhdistykset. Järjestelynä voi olla myös se, että yhdistys vuokraa maanomistajalta maa-alueen ja vastaa sen ylläpidosta. Yksi esimerkki onnistuneesta vaaramaiseman hoidosta on Kiihtelysvaaran kylä Joensuussa.
– Maaseudun sivistysliitto otti maiseman hoitaakseen. Alueelta raivattiin pensaikot pois, ja lampaiden laidunnuksella saadaan pidettyä maisema avarana, kehuu Ohtonen.
Korkeasaaren kuningasmerikotkat hoivaavat kahta poikastaan Karhulinnan viereisessä suuressa lentotarhassa. Poikasten kuoriutuminen toukokuun puolivälissä oli iloinen yllätys, sillä 6-vuotiaat emolinnut olivat vasta saavuttaneet sukukypsyyden. Kotkavanhemmat saapuivat Korkeasaareen vuonna 2009 Tallinnan ja alankomaalaisen Avifaunan eläintarhoista.
Merikotkaperheen pesä on kielekkeellä kuuden metrin korkeudessa ja poikasten vointia tarkkaillaan pesäkameran välityksellä. Luonnossa molempien poikasten selviytyminen olisi epätodennäköistä, mutta eläintarhassa molemmilla on hyvät mahdollisuudet varttua aikuisikään.
Kuningasmerikotkia elää luonnossa noin 5 000 yksilöä Kaukoidän pohjoisilla rannikkoseuduilla. Laji on luokiteltu vaarantuneeksi. Kotkia uhkaavat sopivien elinalueiden tuhoutuminen, liikakalastus ja ympäristömyrkyt. Tänä vuonna maailman eläintarhoissa on kuoriutunut yhteensä 14 poikasta.
Vuosikymmeniä sitten uponneesta aluksesta on alkanut vuotaa öljyä Ruotsin vesialueella Itämerellä. Suomen ympäristökeskus kartoitti viimeksi toistakymmentä vuotta sitten Suomen aluevesiin uponneita hylkyjä ja niiden sisältämiä öljymääriä.
– Suomen aluevesien alueella on noin tuhat hylkyä ja niistä noin sadassa arvioitiin olevan öljyä, joista ehkä noin kahdessa tusinassa saattaisi olla sata tonnia erilaista öljyä, kertoo ympäristövahinkojen torjuntaryhmän päällikkö Jorma Rytkönen Suomen ympäristökeskuksesta.
Rytkönen mukaan on hyvin todennäköistä, että myös Suomen aluevesillä olevat hylyt saattavat alkaa vuotaa jossain vaiheessa.
– Iso osa aluksista alkaa olla happamassa iässä. Korroosion ja ympäristövaikutusten takia öljyä alkaa tihkua pikku hiljaa ulos.
Rytkösen mukaan vuotoajankohtaa ei voida kuitenkaan tarkkaan ennustaa.
– Hylkytapaukset ovat aina erilaisia ja ennakolta on hyvin vaikea arvioida, että mikä hylky lähtee happaneen minäkin aikana. Meillä on joka vuosi tiedossa joitakin hylkyjä, jotka saattavat loppukesällä tihkua vähän öljyä ja me panemme sen listalle ja yritämme seurata sitä tarkennettuna. Jossain vaiheessa joudumme tekemään päätöksiä, että onko aika kypsä siihen että me joudutaan lähtemään torjuntatoimiin.
Suomen ympäristökeskuksella on menossa parhaillaan EU-rahoitteinen projekti, jossa kartoitetaan Ruotsin, Viron ja Suomen hylkyrekistereitä.
– Valitsemme sieltä potentiaalisesti ympäristöä uhkaavia hylkyjä. Pohdimme saneerataanko hylkyjä vai mitä teemme, Rytkönen kertoo.
