Viikonloppuna käyttöön otettu riippusiilta yhdistää luontoreitit toisiinsa Kristiinankaupungissa. Sillalla on pituutta hulppeat 55 metriä ja se on kokonaan teräsrakentainen.

Matkailun kannalta uusi silta on tärkeä linkki, sillä se yhdistää Tiilitehtaanmäen ja Pohjoislahden luontoreitit. Reitistä saadaan Kristiinankaupungin matkailulle uusi vetonaula ja samalla kaupunkilaisten mahdollisuudet lähiliikuntaan paranevat.

Reitti alkaa ja päättyy Kristiinankaupungin keskustassa, ja mittaa sille kertyy yli 6 kilometriä. Kiertämiseen on syytä varata aikaa toista tuntia.

– Tämä on lähellä kaupunkia ja täällä pystyy näkemään lintukosteikosta alkaen lähestulkoon kaikkea. Myös luonnonniityt ovat kaikessa komeudessaan mukana, kertoo Metsähallituksen suunniittelija Jaakko Hautanen.

– Pohjoislahdella on vanhempaa metsää ja myös laiduntavaa ylämaankarjaa, Hautanen ylistää.

Kaunis silta sopii maastoon

Riippusilta on lähes yksin ilomantsilaisen Kari Lyytikäisen työtä. Silta valmistui nopeassa aikataulussa ja vihittiin käyttöön sunnuntaina.

Aiemmin Inariin on tehty Metsähallitukselle vastaava silta. Kristiinan silta on poikkeuksellisen tukevaa tekoa ja sopii Hautasen mukaan hyvin alavaan Tiukanjoen suistoon.

– Se on kaunis ja sopii ympäristöön hienosti.

Reitistö on myös kulkijalle helppokulkuinen tutustuttava.

–  Muutamia pitkososuuksia on, mutta muuten tämä on melko helppo reitti. Ja suurin piirtein pysyy kuivanakin jalat, Hautanen rohkaisee.

Hanke on saanut tukea Manner-Suomen maaseuturahastolta. Pelkän sillan kustannukset olivat 200 000 euroa ja lisäksi tuli reitin kunnostus.

Projektin aikana tehdyt uudet opaskyltit on nekin nyt saatu paikoilleen.

Asikkalalaisen Niemimäen mansikkatilan pihapiiriä ympäröivillä mansikkapelloilla ovat raakileet alkaneet jo hiljalleen punertua.

Niemimäkien perheen 6-vuotias Siiri-tytär on päässyt maistamaan punaista herkkua ensimmäisen kerran tänä kesänä jo yli viikko sitten. Kesäaikaan mansikkaa tulee syötyä useita kertoja päivässä.

– Ne ovat tosi hyviä, mansikkakuvioiseen mekkoon pukeutunut Siiri sanoo, ja nauraa päälle.

Tilan isäntä Jukka Niemimäki lupaa juhannuksenviettäjillekin mansikkaa juhannuspöytiin. Mansikan myynti alkaa tilalla juhannuksen alla keskiviikkona.

Ensimmäiset marjat ovat Honeoye-lajiketta.

– Aikainen marja, mikä on harson alla talvehtinut, niin tästä alkaa tulla ihan hyvin jo, Jukka Niemimäki sanoo.

Mansikka kypsyy etuajassa

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta kerrotaan, että ensimmäiset mansikat saadaan juhannukseksi eteläisessä maassa Keski-Suomea ja Savoa myöten.   

– Sato kypsyy hieman alle viikon normaalia etuajassa. Kasvu alkoi jo maaliskuun lopussa. Syynä olivat vähäluminen talvi ja lämpöaallot, liiton toiminnanjohtaja, puutarhaneuvos Hannu Salo kertoo.

Suojaavan lumen puute koetteli kuitenkin vanhimpia kasvustoja. Etenkin Sonate- ja Rumba-lajike kärsivät.

Etuajassa kypsymisestä huolimatta ennätyssatoa ei ole tulossa.

– Jos kesä menee mukavasti, saadaan tänä vuonna keskimääräinen sato, Salo arvioi.

Mansikan pääsato kypsyy viljelijöiden arvion mukaan poimittavaksi heinäkuun ensimmäisellä ja toisella viikolla. Ensimmäisenä Polkaa päästään poimimaan Lounais-Suomen rannikolla.

Sisämaassakin Asikkalassa Niemimäen tilalla Polkan raakilevaihe on jo pitkällä.

– Jopa pikkuisen punoittaa jo, Jukka Niemimäki sanoo.

Osa Vilho Junnolan lampaista tuotiin laidunnustöihin viime viikolla ja esimerkiksi Kotisaaressa Rantavitikan ja Katajarannan välissä viisi lammasta alkoi paiskia töitä maanantaina. Loput lampaista laiduntavat Ounasjoen saarissa. Usean vuoden kokemukset lampaiden maisemanhoidollisesta työstä ovat hyviä.

- Mitään sen kummempaa tutkimusta emme syksyisin lampaiden työn tuloksesta tee. Jos maisema näyttää hyvältä, silloin lampaat ovat hoitaneet hommansa kiitettävästi, Lapin Ely-keskuksen Maisemat Ruotuun -hankkeen projektipäällikkö Merja Lipponen sanoo.

Merja Lipposen mukaan lampaista on paitsi maisemanhoidollista hyötyä, myös silkkaa iloa kaupunkilaisille.

- Monet lapset eivät esimerkiksi ole koskaan nähneet laiduntavia eläimiä. Nyt niitä pääsee katsomaan ihan keskustan tuntumassa esimerkiksi Koivusaaressa.

Kotisaaren lampaat ovat enemmänkin matkailijoiden ilona, sillä Lapin Safarit on vuokrannut saaren. Safariyritys huolehtii myös lampaiden kuljetuksesta veneillä.

Pykälien mukaan

Vilho Junnola kuljettaa lampaat Rovaniemelle ja syksyllä takaisin Tornioon. EU-säädösten mukaan hänen on ilmoitettava lampaiden kulloinenkin olinpaikka.

- Helsinkiin pannaan viestiä, missä nämä  lampaat ovat kesän ja syksyllä uudestaan, kun ne palaavat kotimaatilalle. Meillä on hyvä ja kova järjestelmä, mutta näin sen pitää ollakin. EU tuo hyvää ja huonoa, mutta on hyvä, että katsotaan, miten Lapin maanviljelijät menestyy, Junnola sanoo.

Vilho Junnolan Rovaniemellä laiduntavilla lampailla on asianmukaiset korvamerkit ja kotoa lähtiessä ne vielä merkittiin punaisella päälakitäplällä. Kaikki kesätöissä Rovaniemen saarissa paiskivat lampaat ovat uuhia eli naaraslampaita.

Turun yliopiston punkkikartta on herättänyt suurta kiinnostusta ympäri Suomen. Karttakyselyyn yliopiston verkkosivuille on tullut vajaan kuukauden aikana 2 450 punkkihavaintoa. Ylivoimaisesti eniten punkkihavaintoja on tehty Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla, mutta punkkeja on tavattu Lapissa asti.

Saaristomeren tutkimuslaitoksen asemajohtajan Jari Hännisen mukaan vastausten määrässä näkyy sekä ihmisten mielenkiinto punkkeja kohtaan että punkkien rajusti lisääntynyt määrä.

– Punkkien määrä on kymmenkertaistunut, jopa 40-kertaistunut, joillain alueilla sitten 2000-luvun alun. Tuloksissa näkyy myös se, että meillä on nykyisin kaksi erilaista tauteja levittävää punkkilajia, Hänninen huomauttaa ja viittää Venäjältä levinneeseen taigapunkkiin, jonka tiedetään levittävän tavallista ärhäkämpää aivokuumetta.

Taigapunkkeja ei kuitenkaan ole vielä löytynyt Turun saaristosta tai muualtakaan Lounais-Suomesta.

Hännisen mukaan merkittävä punkkien runsastumista selittävä tekijä on ilmastonmuutos.

Hännisen mukaan punkki on edelleen huonosti tunnettu eläin. Hänen mukaansa punkkihysteria aiheuttaa sen, että jokaista iholle kiipeävää ötökkää luulaan verenimijäksi. Tutkijat joutuvatkin seulomaan kyselyn vastauksia selvittääkseen, koskevatko ilmoitetut havainnot todella punkkeja.

– Kaikki eivät erota punkkia hämähäkistä, Hänninen tiivistää.

Borreliarokote odottaa kulman takana

Punkkilajien runsastuessa ja punkkien määrän kasvaessa tutkijat ennustavat myös eläinten kantamien tautien leviävän nykyistä laajemmalle.

Puutiaisten levittämää puutiaisaivokuumetta esiintyy Lounais-Suomessa Paraisilla. Koko Suomessa tautiin sairastuu joitain kymmeniä vuosittain. Sitä varten otetaan yli 100 000 rokotetta joka vuosi. 

Hännisen mukaan aivokuumetta levittävien punkkien ennustetaan kuitenkin leviävän jopa koko Suomeen.

– Ennuste on, että sairaudet tulevat leviämään. Tulevaisuudessa taudin voi saada mistä vain.

Toiseen punkkien levittämään tautiin, borrelioosiin, sairastuu pari tuhatta suomalaista vuosittain. Siihen ei ole rokotettta.

Koirille on kuitenkin jo kehitetty borreliarokote. Hänninen uskoo, että ihmiset saavat pian omansa.

– Tällaisia lääkkeitä testataan tyypillisesti ensin eläimillä. Jollain aikavälillä ihmisille tulee oma rokote. Paineet lääketieteelle ovat kovat.

Paras ehkäisy on sade ja pitkät lahkeet

Turun yliopiston tutkijat keräävät punkkinäytteitä pitkin kesää. Ensimmäisten punkkikeräysten pesrusteella kesältä on lupa odottaa runsaasti punkkeja.

–  Kesästä on tulossa hyvin tyypillinen. Punkkeja on todella paljon.

Paras suoja punkkeja vastaan on kurja sää. Kylminä ja sateisina kesinä punkkeja on vähemmän. Silloin ne myös tarttuvat mukaan harvemmin. Sade liukastaa lehdet, korret ja heinänvarret eivätkä punkin pääse kiipeämään niitä pitkin kärkkymään saalista.

– Jos aurinko paistaa, vaatetus on paras suoja. Pitkillä hihoilla ja lahkeilla pystyy vaikeuttamaan punkin pääsyä iholle.

Punkkeja voi myös yrittää vältellä rajoittamalla omaa liikkumistaan. Hännisen mukaan perinteisesti punkkien elinympäristöinä pidetyt lepiköt tai heinikot eivät välttämättä ole suosikkialueita enää tänä päivänä.

– Punkkeja esiintyy eniten tuoreissa kangasmetsissä, koska niissä liikkuu paljon eläimiä poikasineen. Juuri niissä paikoissa käyvät myös ihmiset marjastamassa ja siemestämässä.

Hänninen muistuttaa, että säännöllinen punkkisyyni suojaa parhaiten punkin kantamilta taudeilta. Taudinaiheuttajat majailevat nimittäin punkin suolistossa. Ne välittyvät ihmiseen eläimen syljen kautta.

Iholta löytyvä herneen kokoinen punkki on suurella todennäköisyydellä jo tartuttanut bakteerit ja virukset, mikäli se on niitä kantanut.

– Jos punkinpureman jälkeen alkaa näkyä muutoksia iholla ja tuntua kesäflunssan oireita, kannattaa mennä lääkäriin.

Tuomenkehrääjäkoit ovat tuttu näky tuomien lehvästössä, mutta niitä on totuttu joskus harvoin näkemään myös omenapuissa. Tiheitä seittipalloja on ollut tänä kesänä runsaasti omenapuissa esimerkiksi Porin alueella.

– Tarkkaa syytä en tiedä, mutta epäilisin tuomenkehrääjäkoiden siirtyneen omenapuihin tilanpuutteen vuoksi, arvioi Yle Satakunnan puutarha-asiantuntija Liisa Inkovaara.

Tuomenkehrääjäkoit menestyvät leutojen talvien jälkeen ja myös lämmin kevät on niille otollinen. Pahimmassa tapauksessa seittien peittämät puut muuttuvat lehdettömiksi aavepuiksi.

– Omenapuissa ne eivät enää ehdi syödä kukkia, mutta lehdet voivat kadota. En oikein usko, että puut jaksavat omenien jälkeen tänä vuonna kuitenkaan kasvattaa uusia lehtiä, inkovaara toteaa.

Hävittämiseen Liisa Inkovaara ehdottaa pyretriinipitoista torjunta-ainetta, mutta ei anna takeita sen toimimisesta. Hyönteisiä voi poistaa myös käsin.

– Jos niitä ei ole vielä paljoa, niin ne pystyy noukkimaan pois. Ne kannattaa heittää sekajätteeseen tai polttaa, ettei ne pääse leviämään edelleen.

Rakeet kuuluvat Suomen kesään. Sen on todistanut Ilmatieteen laitoksen havaintoseuranta, joka on ollut käytössä muutaman vuoden. Havaintolomake sai alkunsa meteorologi Jari Tuovisen gradusta. Vastaavia lomakkeita on käytössä muissakin maissa.

– 5–6 vuotta sitten ei tiedetty, paljonko rakeita meillä sataa ja minkä kokoisia. Havainnot ovat vahvistaneet sen, että raekuurot kesällä eivät ole kovinkaan poikkeuksellisia, sanoo Tuovinen tyytyväisenä. Havaintoja tulee satakunta vuodessa.

Vuonna 2013 vilkkain raekuukausi oli kesäkuu, sitä edellisenä vuonna heinäkuu. Jossain päin maata on raepäivä noin 43 päivänä kesällä. Kerran niitä oli jopa 50. Jos lasketaan, että kesä kestää neljä kuukautta, joka toisena kesäpäivänä sataa siis rakeita jossain päin Suomea, laskee Tuovinen.

Tänä vuonna toukokuussa oli jo hyvän raekesän merkkejä, mutta sittemmin on näyttänyt kehnommalta.

Perunan koko on liian vaihteleva

Ilmatieteen laitos kerää havaintoja yli 1,5-senttisistä rakeista. Suuri rae on kuitenkin kyseessä vasta, kun rakeen halkaisija ylittää 2 senttiä. Raepäivistä puolet on sellaisia, jolloin suurin havaittu rae on vain sentin halkaisijaltaan. Suuria sataa noin 15 päivänä vuodessa.

Ihmisiä houkutellaan pientenkin rakeiden luokse sen takia, että tarpeeksi voimakkaan sateen jäljiltä pienten joukossa voi olla suurempiakin. Mukaan kannattaa siis ottaa viivoitin, mittanauha tai vaikkapa kolikko ja laittaa se suurimman rakeen viereen.

Suureksi rae luokitellaan, kun se on 10 sentin kolikon kokoinen tai sitä suurempi. Asteikko kulkee muun muassa halki erilaisten kolikoiden, juomapullon korkkien ja pallojen. Suurin määritelty kokoluokka on yli 75 millimetriä eli jääkiekon kokoiset rakeet.

– Mukaan ei ole otettu esimerkiksi mansikkaa tai perunaa, joiden koko vaihtelee aivan hirveän paljon, sanoo Jari Tuovinen.

Jääkiekon synty vaatii ääriolot

Suomessakin on havaittu 8-senttisiä rakeita. Suurista rakeista yleisimpiä ovat kuitenkin euron kolikon kokoiset. Isot rakeet vaativat sääoloilta paljon:

– Ne vaativat pitkäikäistä ukkospilveä ja voimakkaita nousuvirtauksia vaikkapa puolen tunnin ajan, jotta rae pysyy pilvessä ja kasvattaa kokoaan, kuvaa Tuovinen.

"Jääkiekon" syntyyn tarvittaisiin monta peräkkäistä päivää kosteaa, lämmintä ilmaa vaikkapa kaakosta. Sen pitäisi päästä muhimaan useita päiviä. Lisäksi yli 40 metriä sekunnissa kulkevan nousuvirtauksen tulisi kestää 20–30 minuuttia, jolloin ilma siis virtaa ylös pilvessä yli 100 kilometriä tunnissa.

– Kesäisin on pari, kolme päivää, jolloin olosuhteet voisivat olla otolliset yli viisisenttisille rakeille, laskee meteorologi, raeasiantuntija Jari Tuovinen.

Kananmunarae on uhka päälle ja katolle

Pihan istutuksia tärvelevät jo halkaisijaltaan sentin mittaisen rakeet. Ne kun kasautuvat helposti monen sentin kerrokseksi.

– Vaikka kukat eivät lakoontuisi, jääpeite juurten lähellä tekee kukille hallaa. Vie helposti tunnin, ennen kuin rakeet sulavat pois,  sanoo meteorologi Jari Tuovinen.

Auton peltejä lommouttavat jo 2,5-senttiset. Liikkuva auto on  pysäköityä alttiimpi vaurioille, ja automerkkien rakeenkestävyydessäkin on kuulemma eroja.

5-6-senttiset rakeet saavat Tuovisen mukaan halkeaman tiilikattoon. Samassa kokoluokassa alkaa ihminenkin olla vaarassa. Suomessa ei Jari Tuovisen mukaan ole tiettävästi koskaan kuoltu rakeisiin. Kananmunan kokoiset rakeet ovat kuitenkin aiheuttaneet lieviä aivotärähdyksiä ja viiltoja otsaan.

– 5,5 senttiä alkaa olla sellainen, että vaikka olisi sateen sattuessa keskellä peltoa, olisi hyvä saada päätä suojaan. Mustelmia tulee väkisinkin, sanoo Tuovinen. Jos ei muu auta, kannattaa käpertyä sikiöasentoon ja panna pitkäkseen vaikka ojaan, jos sellainen on lähettyvillä.

Benjam Pöntinen on nyt virallisesti ollut luonnon ja monen lajin puolestapuhuja valokuviensa kautta 25 vuotta. Lapuan taidemuseo on koonnut kesän ajaksi juhlanäyttelyn, josta löytyvät Pöntisen tutut liito-oravat ja peltomaisemat, mutta myös kantaaottavat luontokuvat ja leikittelevääkin valokuvataidetta.

Pöntinen yleensä kuvaa luontoa sellaisena kuin se on. Nyt hän kertoo tehneensä erilaisia kokeiluja kameralla viimeisen parin vuoden aikana.

– Esimerkiksi teoksessa Iltametsä kameraa on liikutettu ylhäältä alas ja samalla on kuvattu pitkällä valotusajalla, kertoo Pöntinen.

Uutta on myös vedenalaiskuvaaminen. Vedenalaista maailmaa hän on käynyt kuvaamassa muun muassa Lappajärvellä sijaitsevassa Valkeisjärvessä, jossa on kuvaamiselle riittävän kirkas vesi.

Liito-oravan kanssa voi elää

Pöntinen tunnetaan ehkä kaikkein parhaiten liito-oravakuvistaan. Liito-orava tuli tutuksi ja läheiseksi, kun hän edellisessä asuinpaikassaan sai jakaa pihapiirin suojellun lajin kanssa. Lajia löytyy myös hänen nykyisen asuinpaikkansa läheltä Lapuan Ala-Hellasta. Liito-oravia hän kuvasi aktiivisesti kymmenen vuotta, eikä hän edelleenkään ole lajia hylännyt.

– Valitettavasti kanta on menossa alaspäin. Se on tutkijoiden yhteinen käsitys ja sidoksissa suoraan metsien käsittelyyn ja avohakkuisiin. Onneksi nyt ollaan vähän ajattelemassa hakkuista uudella tavalla.

Benjam Pöntinen on väsymätön luonnon puolestapuhuja, mutta yllättävän optimistinen.

– Joillekin liito-orava on kirosana ja toisaalta se on joskus ymmärrettävääkin, jos joku iso hanke kaatuu. Mutta kyllä liito-oravan kanssa voi elääkin. Pieniä myönnytyksiä puoleen ja toiseen voi tehdä.

Nurmon Onnelantien liito-oravien tulevaisuudelle hän ei ennusta hyvää. Jo muutenkin pieni metsä kaatuu pian Seinäjoen ohitustien tieliittymien alle.

Suomalaiset erkaantuvat luonnosta

Luonnon puolesta kantaaottaminen ei ole aina helppoa. Pöntinen arvioi, että silloin joutuu puhumaan ihmistä vastaan. Ei hän silti ole saanut ihmisten vihoja niskoilleen. Ehkä se johtuu hänen muuten myönteisestä olemuksestaan ja asennoitumisestaan. Ja hän uskoo myös ihmiseen.

– Kyllä meissä kaikissa on pieni luonnonsuojelija. Jos asia tulee omalle pihalle, silloin siitä kannetaan kyllä huolta. Kun se tulee henkilökohtaisesti lähelle, uskoo Pöntinen.

Optimismista huolimatta Pöntinen on sitä mieltä, että suomalaiset erkaantuvat luonnosta yhä enemmän.

– Toisaalta jos meitä verrataan vaikka keskieurooppalaisiin, niin mehän olemme vasta puusta pudonneita. Eli yhteys luontoon on vielä jonkinlainen esimerkiksi mökkeilyn kautta. Se on pohjoismainen ilmiö.

Pöntinen kantaa kuitenkin huolta suomalaisten luontosuhteesta sen verran, että tekee luontokirjoja myös tuleville polville. Uusin on ötökkäloruja sisältävä lasten kuvakirja. Lorut on kirjaan kirjoittanut Elina Kynsijärvi, kuvat ovat Benjam Pöntisen.

Kesäkuun virallinen pakkasennätys, -7 astetta mitattiin Inarin Laanilassa 3. kesäkuuta vuonna 1962.

Tiistain vastaisena yönä oli kylmää myös muualla kuin Saanalla. Muonion Laukkukerossa oli -4,3 astetta ja Enontekiön Kilpisjärven kylässä -2,6 astetta. Pelkosenniemen Pyhätunturilla ja Kittilän Levitunturilla mitattiin kummassakin -2,2 astetta.

Paikoin Lapissa satoi yön aikana lunta.

- Alavilla paikolla kasvavan luonnonmarjan kukinta on osittain menetetty ja odotettavissa on joiltakin osin heikompi sato, harmittelee Siikalatvan maaseutupalveluiden maaseutujohtaja Mikko Äijälä.

Puuston ja metsän suojassa oleva luonnonmarja on Äijälän mukaan paremmassa asemassa.

Ammatikseen marjaa viljelevät ovat yrittäneet suojata kasvustoja harsoilla ja sadettamalla vettä pelloille.

- Suojauskeinot ovat rajalliset. Se on joko harso tai vesi. Sadetuksessa vesi tekee suojan marjan päälle, eikä hetkellinen pakkanen pääse jäädyttämään marjaa.

Viljelty marja voi kestää parikin astetta pakkasta muutaman tunnin ajan ilman vahinkoja, kertoo Äijälä.

Pakkaselle herkän perunan kasvutilanne on Äijälän mukaan siinä vaiheessa, että pakkanen ei luultavasti pääse tekemään suuria vahinkoja.

Arkipelagia-seura pyytää ihmisiltä havaintoja Saaristomerellä elävistä uhanalaisista lajeista. Havaintoja kaivataan apolloperhosista, merikotkista ja seljakämmeköistä.

– Meillä on merikotkasta jo monen vuoden ajalta kokemus, että uudet merikotkan pesät löytyvät yleisöhavaintojen perusteella. Ajattelimme, että merikotkan lisäksi pyydettäisiin havaintoja muistakin uhanalaisista lajeista, kertoo Arkipelagia-seuran varapuheenjohtaja Jouko Lehtonen.

Lehtosen mukaan lajien lukumääriä on hankala hahmottaa tarkkaan. Arvioiden mukaan suomalaisista apolloperhosista noin 90 prosenttia löytyy saaristosta. Merikotkistakin noin 70 prosenttia sijaitsee Turun ja Ahvenanmaan saaristossa.

Seljakämmekkään sen sijaan ei törmää mantereella lainkaan. Sen voi havaita erityisesti Iniön tai Houtskarin saaristossa.

– Seljakämmekkä kukkii kesäkuun alussa sillä tavalla hauskasti, että samalla kuivalla kedolla on punaisia ja valkoisia kukkia, punaisia yleensä enemmän, Lehtonen sanoo.

Suomen suurin päiväperhonen lentää heinäkuun lopussa

Apolloperhonen on Lehtosen mukaan kuin kaaliperhonen, mutta rivakampi lentäjä. Isoapolloperhonen on Suomen suurin päiväperhonen.

– Pikkuapolloperhosen lento alkaa olla nyt lopuillaan, eli niitä voi tavata saariston avoimilla paikoilla kedoilla ja niityillä aurinkoisina päivinä. Myös isoapolloperhonen tykkää lentää aurinkoisina päivinä. Niiden lento alkaa noin kuukauden kuluttua, eli niitä voi nähdä heinäkuun loppupuolella, Lehtonen sanoo.

Yleisön mahdolliset vihjeet auttavat ulottamaan uhanalaisten lajien suojelutoimet oikeille alueille. Merikotkan suhteen suojelutilanne on jo varsin hyvä, minkä vuoksi havaintojen on lähinnä tarkoitus antaa lisätietoa kannan kehityksestä.

Merikotkan suojelu käynnistettiin vuonna 1973. Tulokset ovat Lehtosen mukaan hyvä osoitus siitä, että muidenkin lajien suojelulle on tarvetta.

– Ilman suojeluhanketta se olisi kuollut sukupuuttoon Suomesta. Nyt näyttää todella huolestuttavalta apolloperhosten suhteen. Varsinkin, kun kuuluu tietoja, että kantoja on hävinnyt ympäri Eurooppaa. Se saattaa olla merkittävä, jopa kansainvälinen kysymys, Lehtonen sanoo.

Korkeasaaren kuuden viikon ikäiset leopardinpennut ovat astuneet julkisuuteen. Kymmenvuotias lumileopardinaaras synnytti vappuviikolla ensimmäiset pentunsa pesäluolan suojissa. Korkeasaaressa on syntynyt lumileopardineloset vain kerran aiemmin, 34 vuotta sitten.

Reilun kahden kilon painoisista pennuista kaksi on naaraita ja kaksi uroksia. Punnituksen jälkeen emo kantoi jälkikasvunsa ulkotarhan luolaan piiloon.

Korkeasaaren uros- ja naaraslumileopardilla on omat tarhansa, eivätkä ne kohtaa muulloin kuin kiima-aikana. Lajin kotiseudulla Keski-Aasian vuoristossa lumileopardien reviirit voivat olla niin etäällä toisistaan, ettei lisääntymiskumppania löydy. Tämän vuoksi lumileopardi onkin uhanalainen: niitä arvioidaan olevan luonnossa noin 5000 yksilöä.

Korkeasaaren lumileopardit ovat saaneet perheenlisäystä 1960-luvulta lähtien. Nyt syntyneiden pentujen perimästä löytyy orpojen luonnosta pelastettujen yksilöiden geeniperimää, joka on eläintarhoissa harvinaista. Siksi pentujen syntymä on iloinen uutinen lajin tarhakannalle.

Kerro meille miten sinä suojaudut hyttysiltä. Kokoamme parhaat vinkit ja jaamme ne lukijoille.

Kirjoita itikkavinkkisi alle.

Maastossa oleville linnunpoikasille kylmä sää on koettelemus.

- Yleensä tulee isoja poikastappioita, sanoo Ari-Pekka Auvinen Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisestä yhdistyksestä.

Kylmässä ja lumisessakin kesäkuussa pärjäävät paremmin ne linnut, jotka vielä hautovat munia tai joiden emot ovat lämmittämässä pieniä poikasia pesässä. Varhaispesijöiden kohdalla tilanne on toinen.

- Osa tiaisista on jo maastossa, samoin kahlaajan poikasia, esimerkiksi valkoviklon poikasia on jo suolla. Emothan eivät ruoki niitä ollenkaan. Semmoisilla pienillä untuvapalleroilla on melko huonot mahdollisuudet selvitä, kun lunta on maassa, Auvinen kertoo.

- Ne voivat selvitä pari vuorokautta, mutta sitten loppuu ruoka tai ne paleltuvat. Eihän näin kylmällä ole hyönteisiä liikkeellä.

Auvinen liikkuu paljon luonnossa ja osaa varautua monenlaisiin sääoloihin, mutta tiistaiaamun kylmyys, tuuli ja lumisade saivat hänetkin hytisemään vilusta.

- On ne linnut aika sissejä. Jotkut pajulinnut siellä laulaa, vaikka ne painaa vain noin kymmenen grammaa. En tajua, miten ne pärjää. Itse olin aivan jäässä.

Tornion Oravaisensaaressa on aherrettu pitkä pätkä uutta riukuaitaa opettaja Leo Tuomelan johdolla. Väylän maisemia hoitavan hankkeen järjestämä aitakurssi antaa neuvoja perinteisen riukuaidan rakentamiseen.

Kurssin opettaja Tuomela kertoo, että oikea aita tehdään kuusesta, koska se kestää parhaiten. Aidan suunnittelu pitää aloittaa jo kevättalvella.

– Keväthangilta haetaan pitkiä, tiheässä kasvaneita kuusia. Sitten puut parkataan kolmelta kantilta. Polttaessa puu pitää kuoria ympäriinsä, että se hiiltyy oikein. Jos siihen jättää parkin, niin se ei hiilly oikein, Tuomela selostaa.

Aita valmistuu tulella

Tulen käyttäminen riukuaidan valmistuksessa on monin tavoin tärkeää.

– Ensinnäkin puutolppien polttaminen tyvestä puoli metriä on todella tärkeää, etteivät ne lahoa. Niiden pitäisi kuitenkin kestää kymmeniä vuosia, huomauttaa Tuomela.

Myös sitomisessa käytetyt halkaistut puut keitetään vedessä tulen päällä.

Sidonta vie aikaa

Tuomelan mielestä vaikein työ on aidan sitominen. Hän korostaa, että oikeanlainen riukuaita syntyy ilman nauloja.

– Aitaa kun tehdään niin sidehomma vie vähintään puolet ajasta. Jos käyttää nauloja tai ruuveja, niin se on nopeampaa. Puun sitominen on perinteinen homma ja mielestäni naulat ovat nykypäivän hömpötyksiä, Tuomela hymyilee.

Riukuaita omalle mökille

Torniolainen Reino Alatalo päätti lähteä aitakurssille, jotta pystyisi rakentamaan mökilleen oman riukuaidan.

–  Minulla on jäänyt jotenkin vanhanaikaisuus veriin ja olen aikaisemmin tehnyt muun muassa pitkospuita ja vihtoja niin mukava on tämäkin opetella, Alatalo kertoo.

Ahmojen siirtoistutuksista keskustellaan tänä iltana Viitasaarella.

– Ihmisiä ovat yleensä huolettaneet lähinnä ahmojen kasvava määrä istutusten vaikutus riistaeläimiin, sanoo Metsähallituksen suojelubiologi Anni Koskela.

Petoja siirrettäsiin alueille aikaisintaan parin vuoden kuluttua talvella.

– Suomesta ollaan valitsemassa neljää aluekokonaisuutta, joilta löytyy riittävän laajoja metsiä, joissa on vähän ihmistoimintaa. Istutettavien ahmojen kokonaismäärä olisi noin viisitoista, eli ei kovin montaa aluetta kohden, Koskela toteaa.

Esimerkiksi rannikkoalueet ja Etelä-Suomi on suljettu pois ahman lisääntymiselle välttämättömän lumen vähyyden vuoksi ja metsä peuran lisääntymisen varmistamiseksi.

– Pyrimme hakemaan sellaisia siirtoistutusalueite keskisestä Suomesta, sillä Itä- ja Länsi-Suomessa on verraten vahvat ahmakannat. Keskisen Suomen kanta voisi istutuksen onnistuessa yhdistää nämä alueet, Koskela sanoo.

15:42 täydennetty.

Suomen metsästäjäliitto on esittänyt maa- ja metsätalousministeriölle useana vuonna ja myös viime vuoden marraskuussa latvalinnustuksen sallimisen kokeiluluontoisena. Maa- ja metsätalousministeriö on nyt vastaamassa esitykseen ja laittanut metsästyslain asetusmuutoksen liikkeelle.

Tämän muutosesityksen perusteella urosteeren metsästys voisi olla jo ensi tammikuussa mahdollista.  Maa- ja metsätalousministeriön ylitarkastajan Janne Pitkäsen mukaan talvipyynnin edellytyksenä kuitenkin on hyvä teerikanta.

- Esitys lähtee siitä, että kattavilla riistakolmiolaskennoilla joka kesä teerikantaa seurataan ja tämmöisinä hyvinä vuosina voitaisiin tämä talvinen metsästys vain sallia. Elikkä sitä ei suinkaan sallittaisi joka vuosi, vain silloin kun kanta on keskimääräistä parempi tai nousussa, selvittää ylitarkastaja Janne Pitkänen talvipyynnin perusteita.

Ei vaikutusta syksyn metsästykseen

Talvien teerenpyyntialue on mahdollista esityksen perusteella Etelä-Pohjanmaa - Pohjois-Savo-linjalta Muonio - Savukoski linjalle. Lapista jää ulkopuolelle Enontekiö, Inari ja Utsjoki. Janne Pitkäsen mukaan esitetty talvimetsästys ei vaikuta syksyn metsästysaikoihin.

- Esitys lähtee siitä, että talvimetsästys olisi mahdollinen vain hyvinä vuosina ja sitten kun on huono vuosi niin tämä talvinen metsästys lähtee ensimmäisenä kiellettävä ja tarvittaessa sitä syksyistäkin metsästyskautta voidaan ministeriön asetuksella lyhentää jos oikein huonolta se lintutilanne näyttää. Tässä esityksessä ei olla syksyistä metsästysaikaa lyhentämässä, vakuuttaa ylitarkastaja Janne Pitkänen.

Ministeriö ei näe sellaisia uhkia, että talvipyynnin salliminen lisäisi ongelmia tai luvatonta pyyntiä. Tammikuussa metsästys on haastavaa, koska lumi tukkii suuren osa metsäteistä. Metsästäjät liikkuvat hiihtäen tai lumikengillä, joten saalis jää pienemmäksi kuin syksyllä, eikä teerikantaa siten veroteta kohtuuttomasti.

Pystykorvamiehet taipuvat

Aiemmissa latvalinnustuskeskusteluissa kaavailut syksyn metsästyksen lyhentämisestä on ollut yksi syy, miksi pohjoisen pystykorvapyytäjät ovat aiemmin olleet latvalinnustusta vastaan. Nyt myös Lapin suurin pystykorvayhdistys, Rovaseudun pystykorvakerho hyväksyy ehdollisena esitetyn teerenpyynnin sallimisen.

Pienen uhkan teerikannalle rovaniemeläinen pystykorvapyytäjä Päiviö Myllymäki kuitenkin näkee tammikuisella pyynnillä.

- Tammikuussa kun urosteeren ampuminen on sallittu niin kyllähän ne parhaat yksilöt menevät saaliiksi. Pitäisi kieltää 90-luvulla sallittu kuvilta ja soitimelta ampuminen, koska avoimille aukeille uskaltavat vain vanhemmat ja vahvat urosteeret jotka ovat parhaita suvunjatkajia.

Myllymäki pitää tammikuuta muutenkin kanalinnuille vaativana ja vaarallisena aikana, muun muassa petojen ja vaativan ravinnon hankinnan vuoksi, että olisi hyvä kanalintujen olla omassa rauhassaan silloin.

- Kyllähän se parasta olisi, jos pyyntiaikaa jatketaan, niin jatketaan sitä marraskuulle. Varmasti moni koiralla metsästävä on samaa mieltä, koska silloin koiraa voi vielä käyttää.

Urosteeriä sai edellisen kerran metsästää talvisin 1980-luvulla. Ruotsissa teeriä saa pyytää talvisin, joten suomalaisia metsästäjiä on matkustanut myös sinne metsälle.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama suunnittelee perustavansa keskiselle Tyynellemerelle maailman suurimman mertensuojelualueen.

Sanomalehti The Washington Post on saanut haltuunsa osia suunnitelmasta. Sen mukaan hanke koskee viittä Yhdysvalloille kuuluvaa saariryhmä, jotka edellinen presdentti George W. Bush jo julisti suojelualueiksi. Saariryhmä muodostavat nyt suojelualueen, jonka nimi on Pacific Remote Islands Marine National Monument.

Suojelualueen laajuus on nyt noin 223 000 neliökilometriä, mutta Obama laajentaisi aluetta lähes kymmenkertaiseksi, yli kahteen miljoonaan neliökilometriin. Suojelualue olisi siis lähes kuusi kertaa Suomen laajuinen.

Laajennus tehtäisiin siten, että suojeltava ala leviäisi 200 merimailin päähän saarista.

Suunnitelmaa ei lehden tietojen mukaan ole lukkoonlyöty. Ehdotus menee lausuntokierrokselle, joten sen yksityiskohdat voivat vielä muuttua. Suojelualueen laajennus on kuitenkin määrä toteuttaa vielä tämän vuoden aikana.

Merellisten suojelualueiden tarkoitus on turvata ryöstökalastuksen uhkaamien kalakantojen kestävyys ja muu merellinen eliöstö. Suojelualueilla on niin kalastus kuin poraustoimintakin.

Presidentti Obama on myös aikeissa esittää suunnitelman laittoman kalastuksen kuriinsaamiseksi.

Presidentin suunnitelmaan kuuluu saada suojeluhanke toteutettua omilla valtaoikeuksillaan. Yhdysvaltain kongressissa varsinkin monet republikaaniedustajat vastustavat luonnonsuojelua.

Maatalouden kuormitusta vesistöihin vähennetään uudella tekniikalla. Maanvilljelijöille esiteltiin tiistaina Kouvolan Elimäellä tekniikkaa, jonka avulla pellolle osataan levittää oikea määrä lannoitetta. Lannoiteyhtiö Yaran kehittämää N-Sensor on toistaiseksi käytössä vasta noin kymmenellä suomalaisella maatilalla.

Lannoitekustannuksista kymmenys pois

Eri viljalajikkeita viljelevä Teemu Helkala otti N-Sensor -tekniikan käyttöön tilallaan nähtyään sen vaikutuksen sadon laatuun. Oikeanlainen lannoitus on nyt erityisen tärkeää, sillä hyvin sateinen kevät häiritsi kasvukauden alkua. Nyt lannoitetta osataan suunnata oikeille peltolohkoille.

– Sensori mittaa kasvustomassaa ja lehtivihreää, ja antaa käskyn levittimille oikeasta lannoitemäärästä, kertoo Helkala.

Kyse on isosta investoinnista, mutta laite tuo mukanaan myös säästöjä. Lannoituskustannukset putoavat Helkalan mukaan noin kymmenellä prosentilla. Sadon laatu myös paranee, ja tasalaatuisuuden vuoksi kuivurissa palaa vähemmän öljyä.

Teemana Itämeri

Maatalouden rooli Itämeren ravinnekuormituksessa on edelleen suuri. Vuonna 2010 maatalouden osuus oli 43 prosenttia fosforista ja 35 prosenttia typpikuormasta Suomessa. Suomen vuotuinen ravinnekuorma Itämereen oli vuosina 2004-2010 keskimäärin noin 3600 tonnia fosforia ja noin 80 000 tonnia typpeä.

Teemu Helkalan tilalla järjestettiin tiistaina kuudetta kertaa Peltopäivä, jonka teemana oli tällä kertaa Itämeri. Helkalan tilalla ravinnekuormituksen vähentäminen lähtee lannoitesuunnitelmasta.

– Teemme lannoituksen tavallaan väärinpäin. Kaikkia lannoitteita ei anneta kerralla kylvön yhteydessä, vaan lisälannoitukset laitetaan suunnitelmaan ensin. Kylvölannoitus on vain startti, jonka tarkoitus on saada kasvi nousemaan ylös.

– Jos typpeä annetaan suuri määrä kylvön yhteydessä, eikä kuivuuden takia kasvua tulekaan, ovat ravinteet huuhtoutumisvaarassa. Tekniikan avulla voimme korjata tilannetta kasvukauden aikana, sanoo Helkala.

Asiantuntija Airi Kulmala MTK:sta arvioi, että ravinnekuormituksen vähentämiseksi on tehty töitä suomalaisilla maatiloilla. Joidenkin vesistöjen osalta tulokset ovat rohkaisevia, mutta tilanteen paraneminen tulee viemään vielä vuosia. Pelloilla on pitkä muisti, sanoo Kulmala. Teemu Helkalan mielestä suunta on oikea, vaikka tekemistä vielä riittää.

– Aamukahvilla näitä peltoja katsellessa tulee mieleen, että haluaisi jättää nämä hyvässä kunnossa omille lapsille. Omaa asuinympäristöä pitää kunnioittaa eikä tuhota. Yritetään korjata ne menneisyyden virheet mahdollisimman hyvin, mutta se ei käy silmänräpäyksessä, Helkala pohtii.

Tiistain sää jäähdytti kesäsään reilusti alle kymmenen asteen. Taivaalta vihmoi vuoroin räntää ja rakeita. Yölämpötilat ovat pudonneet 2 asteen tuntumaan. Jo lämmenneiden järvivesien ja ilman iso lämpöero nosti vesihöyryä veden pinnalle. Päivälämpötila jäi monin paikoin Etelä-Karjalassa 10 asteen alapuolelle, mikä on varsin poikkeuksellista kesäkuussa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan päivälämpötila on jäänyt alle 10 asteen kesäkuussa viimeksi vuonna 1982. Silloin lukemat pysyivät viikon verran ennen juhannusta 6 – 7 asteen tuntumassa.

2000-luvulla on kuitenkin koettu myös hallöitä, kun kesäkuun yölämpötilat ovat joinakin vuosina pudonneet -2 asteeseen. Tuolloin päivälämpötila on noussut yli 10 asteen.

Metsän kiertoaika on omistajan päätettävissä, kun metsää ei enää tarvitse hakata ikäjärjestyksessä. Myös metsän uudistamisvelvoitetta on kevennetty uuden metsälain myötä.

Käytänössä tämä tarkoitaa, että metsänomistaja voi halutessaan hakata pienen alan ilman, että sille pitää istuttaa uutta puustoa.

– Nyt korostetaan yksilönvapautta eli metsänomistaja saa toimia metsissään entistä väljemmin, kuvailee metsänhoidon asiantuntija Ari Keskimölö Lapin metsäkeskuksesta.

Vapaus tuo riskejä

Keskimölön mukaan aiemmin metsänomistaja oli useista eri syistä velvoitettu hoitamaan metsänsä tietyllä tavalla.

– Aikaisemmin tarkoituksena on ollut puun tuottaminen sekä yhteiskunnalliset, työvoimapoliittiset ja työllisyysvaikutukset.

Koska istuttamisvelvoitetta ei enää ole, niin metsänomistajille kyse on taloudellisesti merkittävästä asiasta. Keskimölön mukaan samalla täytyy kuitenkin tiedostaa riskit, joita asiaan liittyy.

– Lopputulema voi olla kuitenkin se, että puut istutetaan silti.

Metsäalan ammattilaisia on koulutettu Tervolassa tiistaina uuden lain soveltamiseen.