Metsänkasvatuskoulutus kiinnostaa metsäammattilaisia. Vuoden alussa voimaan tullut uusi metsälaki on tuonut mukanaan merkittäviä muutoksia, joiden vuoksi metsäammattilaisille on järjestetty koulutustilaisuuksia.

Maastokoulutuspäiviä on järjestetty mm. Etelä-Karjalassa kesän ja kevään aikana. Koulutusryhmät ovat olleet täpötäynnä ja koulutuspäiviä onkin tarkoitus jatkaa kesälomakauden jälkeen.

Uusi laki mahdollistaa eri ikärakenteisen metsän kasvattamisen ja antaa vapaammat kädet valita taimilajeja.

Hyttysen piston seuraukset vaihtelevat ihmisestä riippuen. Useimmille pistoskohtaan nousee punoitusta tai paukama, joka kutiaa muutaman tunnin tai päivienkin ajan.

Harva haluaa ehdoin tahdoin altistua pistoksille, ja jatkuva ininäkin voi käydä hermon päälle.

Hyttysten torjuntaan on tarjolla tukku sekä vanhoja konsteja että uusia teknisiä apuvälineitä.

Perinteisiin, luonnon omiin konsteihin voi laskea esimerkiksi tervan polton sivutuotteena syntyvän pikiöljyn, jonka tehoon hyttyskarkottimena jotkut vannovat. Toiset hankaavat ihoonsa suopursua tai mustikkavoidetta. Myös erilaiset eteeriset öljyt saattavat pitää hyttysiä loitolla.

Suurin osa Suomessa käytetyistä hyttysmyrkyistä sisältää jo vuosikymmenet käytössä ollutta DEETiä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL toteaa, että tuotteen DEET-pitoisuuden pitäisi olla 30-50 prosenttia, jotta teho kestäisi iholla.

Tehoansat hyönteisten massatuhoon

Iholle levitettävien hyttyskarkotteiden lisäksi markkinoille on tullut järeämpiäkin keinoja poistaa inisijät pihapiiristä tai patiolta. Muun muassa sähköllä tai butaanikaasulla toimivat karkottimet levittävät ympäristöön alletriinia tai muuta hyönteismyrkkyä.

Pienissä laitteissa taataan noin 20 neliömetrin hyttysvapaa alue. Kaikkein isoimpien ja jopa yli tuhat euroa maksavien hyttysansojen tehoalueen mainostetaan kattavan jopa 4000 neliömetrin alan.

Yksi iso ansa voi kerätä sisuksiinsa lyhyessä ajassa jopa kymmeniä tuhansia hyttysiä. Ansojen teho perustuu hiilidioksidiin, jolla laite houkuttelee hyttysiä.

Kainuun ELY-keskuksen suunnittelija ja hyönteistutkija Reima Leinonen tuomitsee hyttystorjunnassa erityisesti suurimmat laitteet, mutta myöntää niiden tehon.

– Varmasti nämä aika tehokkaita on. Samaa mekanismiahan se sääski käyttää myös meidät löytääkseen. Hiilidioksidin perässähän se tulee, Leinonen tietää.

Leinonen näkee tehokkaimmat ansat tarpeettomiksi.

– Sääskiä ei kyllä niin paljon ole, että niitä tarvitsisi karkottaa, Leinonen toteaa.

Leinosen mukaan hiilidioksidilla hyttysiä houkuttelevat ansat voivat toimia myös itseään vastaan.

– Sellainen hiilidioksidia tupsutteleva laitehan houkuttelee alueelle hyttysiä, jotka eivät välttämättä muuten sinne tulisi. Eli sääskien määrä voi kertautua esimerkiksi siellä omalla takapihalla, mihin hyttysiä ei haluta.

Luonnollisiakin konsteja riittämiin

Leinonen kertoo, että paras keino ehkäistä hyttyshaittoja on pitää piha sellaisena, että tuuli pääsee puhaltelemaan siellä. Pusikot ja lammikot houkuttelevat myös hyttysiä, joten niitä olisi hyvä olla pihapiirissä mahdollisimman vähän.

– Avoin ja matalakasvuinen piha-alue, jossa tuuli pääsee vaikuttamaan, Leinonen luonnehtii hyttysille epäsuotuisia oloja.

Hyttysiä ei pitäisi voimakeinoilla karkottaa tai tappaa olemattomiin senkään takia, että ne ovat linnuille tärkeää ravintoa. Tiaispariskunta popsii hyönteisiä toistakymmentä kiloa vuodessa, Leinonen muistuttaa.

Luonnonmukaisin itikantorjuntakeino lieneekin linnunpönttö.

– Mitä enemmän linnunpönttöjä, sitä enemmän hyönteissyöjiä sinne pesii ja näin ollen vähentää sääskien määrää, hyönteistutkija kiteyttää.

Parhaillaan hautausmaille istutetaan kesäkukkia, jotka nekin maistuvat hyvin metsäneläimille kuten rusakoille ja jäniksille. Myös kaupungistuneet kauriseläimet vierailevat nykyään monilla hautausmailla ruokailemassa. Näin on myös Hämeenlinnassa, vahvistaa Hämeenlinnan seurakuntayhtymän hautausmaiden työnjohtaja Risto Heikkonen.

– Meillä käy hautausmailla peräti kahtakin lajia kauriita eli valkohäntäpeuroja ja pieniä kuusikauriita. Ne käyvät syömässä erityisesti Vuorentaan ja Ahveniston hautausmailla, Heikkonen kertoo. Ne tulevat syömään lähinnä talvella ja erityisesti uusille haudoille tuotuja tuoreita kukkia. Lisäksi ne syövät kevätaikaan haudoille istutettuja kukkasia.

Hautausmailla ruokailevat myös rusakot. Heikkosen mukaan hämeenlinnalaishautausmailla vierailee jäniseläimiä läpi vuoden. Myös viisaat ja oppivaiset varikset ja harakat tekevät tihutöitä hautausmailla.

– Välillä on hauska seurata variksia, kun ne menevät hautojen maljakoille ja nostavat kukat pois maljakosta ja juovat sitten maljakosta vettä.

Heikkosen mukaan eläinten tai lintujen jälkien siivoaminen ei kuitenkaan lisää merkittävästi hautausmaalla työskentelevien työtaakkaa, vaikka joskus peurat voivat leikitellessään riepotella kukkia pitkin hautausmaata.

– Vuorentaan hautausmaalla vierailevat peurat ovat niin kesyjä, että ne päästävät ihmiset jopa kymmenen viidentoista metrin päähän ja sieltä ne sitten toljottavat ihmisiä.

Etanat ja muurhaiset hautausmaiden riesana

Hämeenlinnan hautausmaista poiketen esimerkiksi Tammelan ja Lopen hautausmailla eivät metsän eläinten vierailut ole ongelmana.

– Satunnaisesti joku pupujussi saattaa tehdä hoitoleikkauksia pensaille, mutta muuten eläimistä ei ole haittaa, kertoo Lopen seurakunnan hautausmaan ja kiinteistötoimen työnjohtaja Janne Nummela. Myös varikset tai harakat saattavat nyppiä kukat maljakosta juodakseen maljakkoveden tai sitten ne nyppivät kukkaset rikki hyönteisiä etsiessään.

– Tammelassa jänikset tai rusakot saattavat joskus syödä haudoilta orvokit, mutta peuroja ei ole hautausmailla nähty, kertoo Tammelan seurakunnan hautausmaanhoitaja Jyrki Hakala.

Sen sijaan omaiset valittavat Tammelassa vähän pienemmistä eliöistä - nimittäin hautausmaalla elävistä etanoista ja muurahaisista. Etanat ovat kasvava ongelma myös Hämeenlinnan hautausmailla.

Omaiset ymmärtäväisiä - tosin eivät kaikki

Osa omaisista on ymmärtäväisiä haudalta popsittuihin kukkasiin, mutta osalta ei heru ymmärrystä tihutöiden tekijöitä kohtaan.

– Toisaalta kun kerromme heille, että se on ollut lintu, joka on nostanut kukat maljakosta ja heittänyt ne pitkin nurmikkoa ja juonut maljakosta, niin kyllä omaiset sitten ymmärtävät asian, kertoo Tammelan hautausmaanhoitaja Jyrki Hakala.

Hämeenlinnassa seurakunta varoittaa ihmisiä jo etukäteen eläinten ja lintujen tihutöistä hautausmailla. Seurakuntayhtymän hautausmaiden työnjohtaja Risto Heikkonen kertoo, että osa omaisista suhtautuu asiaan siten, että onhan se kivaa, että eläimille ja linnuille annetaan ruokaa.

– Sitten ovat ääripäänä he, jotka kysyvät, että eikö seurakunta voi tehdä niille mitään, eli esimerkiksi meidän pitäisi ampua ne sinne, Heikkonen kertoo.

Osa hautausmaalla tehdyistä tihutöistä menee siis eläinten ja lintujen piikkiin, mutta haudoilta katoavien kynttilöiden, lyhtyjen tai enkelipatsaiden takana on kyllä ahne kaksijalkainen voro.

Kalastaja Leif Ingilä ohjeistaa Pykeijaan saapunutta talkoolaisryhmää rapumertojen käsittelyssä. Merestä nousee runsaita rapusaaliita. Pienimmät heitetään takaisin mereen kasvamaan, isommat päätyvät laatikoihin. Ne kuljetetaan turistien syötäväksi tai paikalliseen kalatehtaaseen joka kuljettaa ne esimerkiksi Kiinaan ja Singaporeen.

Norjalaiset kalastajat saavat pyytää kuningasrapua 2 000 kiloa vuodessa. Ingilän mukaan kiintiö on aivan liian pieni.

– Se pitäisi olla ainakin kaksinkertainen, 4 000 kiloa. Se menee tuo 2 000 kiloa pyytää vaikka kahdessa viikossa, jos niin haluaa. Nykyinen kiintiö tarkoittaa 140000 kruunua eli alle 20000 euroa. Onhan se hyvä olla olemassa, mutta sillä ei elä, Ingilä sanoo.

Ingilä pyytää kuningasrapua ympärivuotisesti: 500 kiloa kerrallaan esimerkiksi syyskuussa, helmikuussa, huhtikuussa ja kesällä. Talvella ravuista saa parhaan hinnan, koska silloin niitä on vähemmän saatavilla.

Lohikausi alkanut heikosti Pohjois-Norjassa

Villilohen verkkokalastus alkoi kesäkuun alussa. Ingilän mukaan saaliit ovat toistaiseksi jääneet pieniksi.

– Kyllä se on huono startti ollut tänä vuonna, paljon huonompi kuin viime vuonna. Se voi olla, että lohi kiertää vuonossa eikä tule rantaan. Se riippuu paljon säästäkin, pitää tuulla rantaan päin. Nyt on ollut tyventä.

Kalastajat saavat verkkokalastaa lohta vain kaksitoista päivää vuodessa, mikä vaikeuttaa hyvän saalismäärän saavuttamista. Taloudellista tilannetta vaikeuttaa myös kassi- eli kasvatuslohen suuret tuotantomäärät. Villilohen puolet parempi hinta kuitenkin auttaa kalastajia.

Turska ja turismi kalastajan tärkeimmät saaliit

Kalastajan elanto kertyy turska-, kuningasrapu- ja lohisaaliista. Näistä tärkein on turska, jonka vuosikiintiö on 50 000 kalaa. Kruunuissa se tarkoittaa  500 000 kruunua, jos kiintiön saa täyteen.

– Turska se on pääkalastuskohde. Sitä on ihan kauheasti Norjassa, mutta se ei välttämättä tule tänne ylös asti. Jos saamme 40 000 kiloa, se on jo hyvä. Pyydämme verkoilla, talvella alamme ja keväällä lopetamme. Se loppuu, kun kala lähtee vuonosta pois.

Unohtaa ei sovi myöskään turistien merkitystä elannolle. Ingilä vie turisteja sekä ravustamaan että kalastamaan. Turisteista 98 prosenttia on suomalaisia, etenkin eteläsuomalaisia. Lisäksi on norjalaisia ja keskieurooppalaisia.

Suomen talvi voi olla mehiläisille kova. Suurin uhka ei ole kylmyys, vaan pesiin kertyvä kosteus. Lisäksi mehiläisiä tuhoavat muun muassa punkit, taudit ja linnut.

Myös kevät on alkanut mehiläisille hyvissä merkeissä. Lyhyen talven jälkeen ravintoa on ollut runsaasti, ja mehiläiset keräsivat osassa maata siitepölyä jo ennätysaikaisin maaliskuun alkupuolella. Myös mehiläisten lisääntyminen on ollut menestyksekästä.

Hunajan pääsadon mehiläiset keräävät yleensä noin kuukaudessa juhannuksen jälkeen. Mehiläisiä on nyt runsaasti, mutta hunajasadon määrää ei voi vielä arvioida, sillä sää on sadossa merkittävä tekijä.

Mehiläispesien painon kehitystä voi seurata verkossa. Keski-Suomessa vaakapesiä on kaksi.

Rovaniemen kaupunginhallitus esittää asiaa valtioneuvostolle.

Kymmenen rovaniemeläistä matkailualan yrittäjää teki asiasta kuntalaisaloitteen. Matkailuyrittäjät ovat huolissaan Napapiirin retkeilyalueen säilymisestä, kunnossapidosta ja kehittämisestä tulevaisuudessa.

Yrittäjät pelkäävät, että retkeilyalueiden ylläpito kärsii, kun Metsähallitus on supistanut luontopalvelujen rahoitusta. Vuosikymmenen aktiivinen käyttö näkyy jo Napapiirin retkeilyalueen reittien rakenteissa.

Valtion retkeilyalueen status voi vaikuttaa myönteisesti rahoitukseen, mikä mahdollistaisi kunnostus- ja kehittämissuunnitelmat tulevaisuuteen sekä vuosittain rahaa toiminnan turvaamiseksi.

Suomessa on yhteensä seitsemän valtion retkeilyaluetta, joista yksikään ei sijaitse Lapissa. Metsähallituksen perustama Napapiirin retkeilyalue täyttää kuitenkin palveluiltaan kaikki valtion retkeilyalueen aseman edellyttämät vaatimukset. Aloitteen mukaan Napapiirin retkeilyalueen nimeäminen valtion retkeilyalueeksi nostaisi alueen statusta ja piristäisi luontomatkailua hyödyttäen näin matkailijoiden, matkailuyritysten ja paikallisten lisäksi koko alueen taloutta.

Matkailuyrittäjien tavoitteena on kehittää retkeilyalueesta luontomatkailun kärkikohde. Vuosittaisia kävijöitä luontopoluilla on jo noin 50 000. He tuovat paikkakunnalle rahaa arviolta noin 430 000 euroa. Tavoitteena on, että Rovaniemi tunnetaan tulevaisuudessa nykyisen Joulupukki -matkailuvaltin ohella myös luontomatkailukohteena.

Arvostettu matkailualan julkaisu Lonely Planet on rankannut suomalaisen järvimaiseman korkealle tuoreessa "Secret Europe" -julkaisussaan. Lonely planet on listannut sen mukaan "yhdeksi parhaiten pidetyimmistä matkailun salaisuuksista Euroopassa".

Lonely planetin uusi opas listaa 50 harvoin esillä olevaa kohdetta Euroopasta. Matkailuasiantuntijat ovat Euroopan eri kolkkia tutkiessaan löytäneet salaisia rantoja ja kyliä, joissa ei ole ollut liiemmin turisteja.

"Secret Europe" -esittelee Järvi-Suomea sivuavassa luvussaan Saimaan kansallispuistoaluetta Savonlinnan ympäristössä. Opas mainitsee erityisesti Koloveden ja Linnansaaren kansallispuiston. Opas suosittelee tutustumaan saarten täplittämään maisemaan kanootilla tai soutuveneellä. Opas myös muistuttaa, että alue on harvinaisen saimaannorpan koti.

Lonely planetin "Secret Europe" -oppaan mukaan osa listatuista kohteista on niin salaisia, ettei niitä löydy edes opaskirjoista.

Suomen yli hehtaarin kokoisista järvistä yleisimmät järvien nimet ovat Saarijärvi, Särkijärvi, Pitkäjärvi, Kivijärvi ja Syväjärvi. Tämä selviää Suomen Ympäristöhallinnon järvirekisteristä.

Jos taas alkuosaksi hyväksytään valkea-sanan eri murremuodot, niin yleisin olisi Valkeajärvi. Näin laski jo 1980-luvulla professori, nimistötieteilijä Eero Kiviniemi. Tällöin tähän nippuun kuuluisivat mm. Valkeajärvi, Valkiajärvi ja Valkjärvi.

Lampi vai järvi?

Lampea on usein pidetty pienenä, ja järvi on sitä isompi. Rajanveto lammen ja järven välillä on kuitenkin vaikeaa. Se riippuu asuinalueesta ja vesistöjen määrästä alueella.

– Järvi-Suomessa isotkin - jopa parin kilometrin mittaiset - vedenkohoumat voivat saada lampi-loppuisen nimen, kertoo professori Eero Kiviniemi.

Sen sijaan Länsi-Suomessa, jossa vesistöä on vähemmän, samankokoinen vesialue on saanut järvi-loppuisen tai vesi-loppuisen nimen.

Lampi-loppuisista nimistä yleisimmät ovat järvirekisterin mukaan Mustalampi, Ahvenlampi, Haukilampi, Särkilampi ja Kuikkalampi.

Järvien nimet kertovat historiastamme

Järvirekisterin mukaan Suomessa on 198 Saarijärveä, Särkijärviä on 178, Pitkäjärviä 172, Kivijärviä 121 ja Syväjärviä 108. Rekisterissä ovat mukana kaikki yli hehtaarin kokoiset vesialueet.

Professori Erkki Kiviniemen mukaan nimeämisperusteen oivaltaa usein, kun kävelee rannalla.

- Kun kävelee sinne rantaan ja katselee järvelle, saattaa ymmärtää aika usein miksi järvi on Kivijärvi tai Saarijärvi.

Aina nimeämisperuste ei kuitenkaan ole niin selvä, kuin voisi kuvitella. Esimerkiksi Särkijärven voisi kuvitella olevan sellainen järvi, jossa on paljon särkiä. Näin kuitenkaan professori Kiviniemen mukaan välttämättä ole.

- Särjen kutu oli muinoin hyvin tärkeä asia, ja jos jossain järvellä sai keväällä särjen kudun aikaan tavattomasti särkiä suolaan, niin se antoi aiheen nimetä järvi Särkijärveksi. Nimi viittaa siis särjen pyyntiin.

Suomen järvet ovat yleensä varsin matalia. Eero Kiviniemi kertoo, että jos jokin järvi oli muihin järviin verrattuna syvä, niin siellä saattoi olla erilainen kalakanta, ja se antoi aiheen nimetä järvi Syväjärveksi.

Nimien ikää vaikea määritellä

Järvien nimet saattavat olla hyvinkin vanhoja. Toisaalta järvien nimi on saattanut vuosisatojen aikana muuttua. Jos paikalta on asutus hävinnyt, on järven nimikin kadonnut. Seuraavat asukkaat vuosikymmenten tai -satojen jälkeen ovat nimenneet sen uudelleen.

- Paikannimet ovat menneen ajan puhetta paikoista. Ne pitäisi vaan osata tulkita oikein ja se on joskus aika vaikeata, kertoo professori Eero Kiviniemi.

Usein ihmisillä on omia selityksiä järvien nimille. Professori Kiviniemi on kuullut, että Oijärvi olisi syntynyt siten, kun alueen ensimmäiset asukkaat ovat huutaneet: "Oi, järvi näkyy". Kyseessä on kuitenkin Ojajärvi. Samoin Heijärvi on oikeasti Heinäjärvi.

– Nimet ovat aina kiinnostaneet ihmisiä. Jos nimen alkuperää ei tiedetä, niin sitten se keksitään itse.

Inari, Saimaa ja Päijänne ovat hyvin vanhoja

Professori Eero Kiviniemi kertoo, että kielitieteilijöillä on erilaisia keinoja yrittää saada selville järvien nimien ikää. Nimessä voi olla jokin vanha suomen kielestä jo kadonnut sana. Järven nimessä voi myös olla edelleen sellainen maastonmuoto, joka on jo kadonnut vaikkapa vedenlaskun myötä. Maastonmuoto on kuitenkin jäänyt nimeen.

Nimet syntyvät aina johonkin tarpeeseen nimetä paikka tai erottaa se jostain toisesta samankaltaisesta.

- Voidaan sanoa, että nimet ovat vähintään yhtä vanhoja kuin alueen asutus tai alueen nautintaoikeus.

Suuri osa pienien järvien nimistä on suhteellisen nuoria. Noin muutama sata vuotta.

Sen sijaan suurien järvien nimet, kuten Päijänne, Saimaa, Laatokka ja Inari ovat ikivanhoja.

- Esimerkiksi Inari on sellainen nimi, jolle ei ole löytynyt selitystä minkään tunnetun kielen pohjalta.

Tuhansia nimettömiä järviä

Huomattava osa Suomen järvistä on nimettömiä. Niistä on järvirekisterin mukaan peräti 13 724. Erilaisia järvien nimiä on yli 20 000.

Katso Järviwikistä kuinka monta kaimaa järvelläsi on.

Suomen ympäristökeskus on antanut uudet suositukset rakennuskorkeuksista, joilla pyritään varautumaan ilmastonmuutokseen.

Saimaalla talvitulvien riski kasvaa, mutta kuivuusjaksot kesällä lisääntyvät. Talvitulvat lisääntyvät ja nousevat lähivuosikymmeninä jopa nykyisiä kevättulvia suuremmiksi. Samalla kesäkausi pidentyy ja kesien alimmat vedenkorkeudet laskevat.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset Saimaan vedenkorkeuteen on otettu huomioon jo usean vuoden ajan ja niitä päivitetään sitä mukaa, kun uutta tietoa saadaan.

Tulevaisuudessa rankkasateiden odotetaan yleistyvän ja valuma-alueilla pääjärvien vedenpinnan kohoavan tämän seurauksena.

Kiinteistönomistajien varauduttava tulviin

Saimaan rannoilla on myös monia rakennuksia, jotka on aikoinaan rakennettu liian lähelle rantaa ja jotka voivat vaurioitua tulevaisuuden tulvissa.

Kaakkois-Suomen Ely-keskuksen mukaan liian lähelle rantaa rakennettujen kiinteistöjen omistajien kannattaa varautua tulviin käyttämällä mahdollisuuksien mukaan muovisia suojarahenteita tai ainakin pelastamalla irtain omaisuus tulvan uhatessa.

Vuoden 2014 alussa voimaan tulleen lakimuutoksen myötä kiinteistön omistajalla on oltava vakuutus, mikäli hän haluaa korvauksia mahdollisista tulvista.

Kaakkois-Suomen Ely keskuksen mukaan tulviin varautumista ja ihmisten tietoisuutta tulvista pyritään lähivuosina lisäämään.

Pieniä määriä sinilevää on löytynyt ELY-keskuksen virallisilta havaintopaikoilta Rutajärvellä Urjalassa, Järvenkylänjärvellä Hämeenkyrössä ja Houhajärvellä Sastamalassa.

Leväseurannan havainnot kertovat levätilanteen havaintopaikalla kyseisenä ajankohtana. Järven eri osissa ja muissa vesistöissä tilanne voi olla erilainen.

Myös yleisöltä on tullut joitakin levähavaintoja. Sinileviä alkaa tyypillisesti näkyä vesissä ennen juhannusta. Esiintymät ovat usein paikallisia.

Runsaasta tai muuten poikkeavasta leväesiintymästä voi toimittaa näytteen lajintunnistusta varten Pirkanmaan ELY-keskukseen. Näytteen toimittamisesta tulee sopia etukäteen.

Runsas alkukesän poikaskanta näkyy maastossa. Nyt on meneillään kiihkein aika, jolloin rastaanpoikaset, tiaiset, peipot ja muut hyppelevät pusikoisten kätköissä. Tiaisten pojat lähtevät pöntöstä yleensä vasta lentokykyisinä, mutta niitä saattaa helposti pudota ahtaista pöntöistä. Poikasia saattaa olla ahtautuneena pöntössä jopa neljässä kerroksessa, joten varsinkin kuumalla säällä sisällä on todella hektistä. Sinitiaisen poikasia on parhaimmillaan 10-15.

– Jos niistä 8 poikasta lähtee lentoon, tulos on hyvä. Jos orava tekee iskun pönttöön, katastrofin seurauksena maahan pudonneita saattaa olla useampiakin, toteaa Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen linnustoasiantuntija Ari Lehtinen.

Sinitiaisen emo saattaa ruokkia poikasiaan vielä ulkopuolellakin.

Pönttöön voi työntää poikasen takaisin

Pihan nurmikolta kuuluu hätäistä piipitystä. Sinitiaisen poikanen on pudonnut pöntöstä lentokyvyttömänä. Vastaako emo. Ei kuulu mitään. Poikanen pyrkii pusikon suojista keskelle pihaa, mitä ihminen ei voi ymmärtää. Pieni linnun tai rusakon poikanen herättää myötätuntoa, mutta niitä ei pidä ottaa hoitoonsa ruokittavaksi, sanoo lintuasiantuntija.

Ari Lehtinen siirtäisi kaupungin jalkakäytävällä huojuvan tiiranpoikasen kuitenkin turvaan tiensivuun, mutta ei tekisi muuta. Emo on jossain lähellä ruokkimassa.

Ari Lehtinen sanoo lohdutukseksi, että esimerkiksi tiaisen poikasen voi yrittää työntää takaisin pönttöön, jos on varma oikeasta asuinpaikasta. Sinitiaisen poikaset eivät selviä ilman emon ruokintaa hetkeäkään.

– Pöntön suulle kannattaa laittaa tulppa, vaikka nenäliina. Avaa sitten katto varovaisesti ja laita poikanen takaisin, tarkista että muut ovat suunnilleen saman ikäisiä. Sitten katto kiinni ja anna tilanteen rauhoittua hetken ja ota sitten nenäliina pois.

Isoja poikasia emo ei enää hylkää, vaikka ne nostaisikin takaisin.

Kova kohtalo

Tämän vuoden alkukesän poikastuotto on ollut Lehtisen mukaan todella hyvä, kun kylmiä pakkasöitä ei ole ollut.

–  Varsinkin tavin ja telkän poikasia on todella paljon ja useita viikkoja etuajassa. Kottaraisen poikaset ovat jo lähteneet liikkeelle. Poikastuotto on todella hyvä ja tätä vilkkainta aikaa kestää vielä pari viikkoa, kunnes alkaa uuden poikueen teko, sanoo Ari Lehtinen.

Pihalla räpiköineen sinitiaisen poikasen kohtalo oli surkea. Pienet ovat täysin emon ruokinnan varassa, ja jos ne eivät löydä enää toisiaan, huonosti käy. Lehtisen mielestä lapsiperheissä tunteita herättäneen kuolleen linnunpoikasen voi vaikka haudata yhdessä.

Janakkalan ja Rengon rajoilta Vähikkälän kylästä löytyy Hämeenlinnan alueen järvistä vedenlaadultaan parhain, kirkasvetinen Valajärvi. Kolmen ja puolen neliökilometrin laajuinen, melko matala järvi kuuluu Kokemäenjoen vesistön latvajärviin ja se laskee Ollanojaa pitkin Kaartjoen kautta Haapajärveen.

Valajärvi on saanut nimensä vanhasta kalanpyydyksestä eli vatasta. Hämäläinenhän menee tietysti valalle eikä vadalle.

Valajärven suojeluyhdistys on Suomen toiseksi vanhin vesiensuojeluyhdistys, ja työ järven hyväksi on tuottanut tulosta. Suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Pekka Koskinen Espoosta on viettänyt mökkielämää Valajärven äärellä jo 60 vuotta.

– Joka vuosi oppii uusia juttuja ja uusia ihmisiä tapaa täällä järvellä. Järvi on ollut paikoillaan jo 12 000 vuotta. Täällä työkiireet unohtuvat, täällä on aivan oma, sielua rauhoittava elämänsä.

– Syksyn pimeydessä, kun kaupungin vilinästä tullaan ja laitetaan takkaan tuli ja luetaan lehteä, niin se rentouttaa, yönsä nukkuu täällä niin paljon paremmin.

Järven rannoilla on noin 130 mökkiä ja yksi vakituinen asuinpaikka, kertoo hämeenlinnalainen Jukka Lehtonen.

– Tulin tänne vaimon tuomana ja lähes asustamme hänen entistä kotitaloaan. Hämeenlinnassa vietetään ehkä kolmasosa vuoden öistä. Tämä irrottaa työkuvioista ja talvisena kirkkaana yönä täällä tähtitaivas on sellainen, ettei sitä enää kaupunkilainen koe.

Aktiivista työtä järven hyväksi

Järvi on tärkeä paitsi mökkiläisille, myös sen villille asujaimistolle. Eläinhavaintoja riittää, kertoo Koskinen.

– Meillä asustaa uroskarhu, josta on havaintoja viime viikonlopultakin. Paljon ilveksiä ja fasaaneja, kettuja vähän, minkkejä juoksee pitkin rantaa ja koetamme niitä pyydystää. Järvessä on mukava kalakanta, haukia, ahvenia, siikaa, muikkua ja viime syksynä laitoimme koemielessä muutaman järvitaimenen tänne, jos se viihtyisi täällä.

– Me olemme yli 40 vuotta mitanneet vedenlaatua, ja näkösyvyys on 2,5-3 metriä ollut jo monta vuotta. Viime syyskuussa saimme parhaimmat vedenlaatupisteet kaikista Hämeenlinnan alueella olevista järvistä. Siitä kiitos mökkiläisille, joiden jätevesiasiat ovat kunnossa. Vedenlaatu on ollut samanoloinen varmaan jo 10 000 vuotta, välillä on vaihteluja, kuten sinilevää, ja se kuuluu järven luonteeseen.

Koskisen mukaan järven mökkiläisyhteisö on aktiivinen.

– Pidämme kesäkauden päättäjäiset elokuun viimeisenä viikonloppuna, eli muikkubileet, joissa on noin 130-140 ihmistä, lähestulkoon jokainen mökkiyhdyskunta edustettuna.

Järven vedenlaatu halutaan edelleen pitää hyvänä.

– Olemme saaneet ulkopuolista rahoitusta suo-ojien sepelipatoihin, sepeli suodattaisi suolta tulevan veden. Sellainen on ollut käytössä jo neljä vuotta toisessa päässä järveä, ja mittaustulosten mukaan pato parantaa vedenlaatua. Hyvin yksinkertaisilla jutuilla koetetaan vaalia veden laatua.

– Vaalitaan yhdessä tätä järveä ja hoidetaan sitä järkevällä tavalla, kehottaa Koskinen.

Kesäkuun lopulla eläkkeelle jäävä Kuopion kaupungin kalastusmestari Esko Pekkarinen ei uskalla luvata, että Valkeisenlammesta kuitenkaan nousisi jättikaloja.

– Mutta olisihan se hienoa, että Valkeisenlammen rannassa uiskentelisi kymmenkiloisia sampia, joita voisi pitää vaikkapa Kuopion maskotteina.

Pääasiassa pohjaravintoa ja pikkukaloja syövä sampi ei ole Suomen vesien vakiasukas. Pekkarinen kertoo, että merialueella saattaa vaellella muutamia satunnaisia sampia, mutta Suomen sisävesialueilta niitä ei löydy. Koska sampi ei ole maamme vesissä tuttu laji, ei sitä juuri istuteta luonnonvesiin. Valkeisenlampi on sammelle suotuisa kohde.

– Valkeisenlampeen on saatu istutuslupa, koska tämä on suljettu alue, Pekkarinen tarkentaa.

Hänen mukaansa sampi on varsin vaatimaton kala, joten Valkeisenlammen olosuhteiden pitäisi olla kaloille otollinen uusi kotipaikka.

Sampi kiinnostaa kalastajia

Tänään torstaina istutetut sammet pääsivät nyt ensimmäistä kertaa vapauteen. Kalankasvattamossa tähänastisen elämänsä viettäneet eväkkäät tuskin pääsevät jatkamaan sukuaan Valkeisenlammessa. Esko Pekkarisen mukaan ne ovat nimittäin kaikki todennäkösesti uroksia.

– Naaraskaloja kalankasvattajat eivät yleensä anna, koska ne ovat hyvin arvokkaita, kalastusmestari lisää.

Valkeisenlampeen istutettiin myös muutama vuosi sitten sampia. Niiden nykyisestä määrästä Pekkarinen ei osaa antaa arviota.

– Tiedän, että niitä on ainakin jonkun verran kalastettu, mutta tarkkaa lukumäärää ei ole tiedossa.

Kalastajat ovat pian eläkkeelle jäävän kalastusmestarin mukaan olleet varsin innokkaita Valkeisenlampeen istutetuista sammista.

– Tänäkin kesänä Kuopioon saapuu varmasti ihmisiä kokeilemaan sammen kalastamista, Pekkarinen uskoo.

Soutuseura Lieksan Loiske otti lieksalaiset järvimelojat siipiensä suojiin tänä vuonna. Sen seurauksena seuraan liittyi 50 uutta jäsentä, ja tarve kunnolliselle kajakkilaiturille kasvoi. Niinpä toimenmiehet ryhtyvät puuhaan, ja seuran kalustovajan veneluiska sai kupeelleen kajakkiväkeä hienosti palvelevan laiturin. Kaksiosainen laituri on suunniteltu erityisesti kajakilla liikkuvien tarpeisiin.

- Tästä on turvallista ja kätevää pakkautua kajakkiin, ja myös melontalenkin jälkeen nousta kajakista pois, vaikka Kevätniemen suunnalta puskisi isompaakin aaltoa tänne vajarannan suuntaan, toteaa aktiivimeloja Riitta Laatikainen.

Lieksassakin näkyy valtakunnallinen trendi melojien määrän kasvussa. Laji on kasvattanut viime vuosina suosiotaan niin järvillä kuin merialueillakin. Ja miksipä harrastajien määrä ei kasvaisi, tuhansien järvien ja upeiden vesistösokkeloiden Suomella on melojille ruhtinaallisen paljon tarjottavaa.

- Moni varmasti yllättyisi, jos näkisi Lieksan siitä perspektiivistä, josta melojat sitä saavat ihailla. Matkustajasatama autolauttoineen, Lieksan kirkko ja entinen pappila, rautatie- ja maantiesillat, Pielisen museoalue; muunmuassa kaikki nämä saavat aivan uuden ilmeen kun niitä katselee vesiltä päin, Riitta Laatikainen innostaa.

Nuorista melojista on Loiskeen riveissä pulaa, ja nuoret toivotetaankin rohkeasti tutustumaan seuran kalustoon ja  opastukseen.

- Nyt saatu kajakkilaituri tulee palvelemaan niin aktiiviharrastajia, melontakoululaisia, kuin melonnan haastekampanjaan osallistuvia satunnaisia kajakissa kävijöitäkin, Laatikainen kertoo.

Melanpoikanen haastaa kansaa kajakkiin

Lieksan Loiskeen Kajakkiväki on käynnistämässä melontahaasteen, jonka avulla houkutellaan ihmisiä melonnan pariin. Vajaan metrin mittainen, puusta tehty "melan poikanen" lähtee liikkeelle Lieksan lehden Marja Mölsän myötä ja jatkaa haasteviestinä kulkuaan. Jokainen haastettu ja melontaretkellä käynyt saa oman nimensä pieneen haastemelaan.

- Kajakki ei ole lainkaan niin kiikkerä, kuin lajia tuntematon luulee. Kuitenkin yllätyskastumiset tapahtumat tavallisimmin juuri kajakkiin laskeuduttaessa, tai sieltä noustessa. Siksi tällaisen kajakille suunnitellun järvipilttuun tarjoama apu on tervetullut palvelu, ja sen avulla ikääntyneemmänkin on helpompi mönkiä menopeliin, naurahtaa laituria suunnitellut Urpo Ehrukainen.

Ylivieskan ravikeskuksen liepeillä on viime päivinä tehty karhuhavaintoja. Karhu ei ole hätyytellyt ihmisiä, ja poliisi on hätistänyt eläimen loitolle rakennuksista.

Poliisin mukaan havainnot ovat tyypillisiä tähän aikaan vuodesta, koska karhuilla on meneillään kiima-aika. Havaintoja tehdään lähes viikoittain ja asutuksen lähelle harhailleet karhut hätistellään kauemmas metsään.

Osa kansanedustajista olisi halunnut uuden kansallispuiston nimeksi Konneveden-Rautalammin-kansallispuisto. Suurin osa kansallispuiston maista sijaitsee Rautalammin kunnassa. Eduskunta kuitenkin hylkäsi nimiesityksen äänin 91-77.

Yksi kansanedustaja äänesti tyhjää ja poissa oli 30 kansanedustajaa.

Eduskunnan ympäristövaliokunnan mukaan hallituksen esittämä nimi Etelä-Konneveden kansallispuisto on kansallispuistojen nimeämiskäytännön mukainen. Nimi ei yleensä ole sama kuin sijaintikunta ja -kunnat.

Maa- ja metsätalousvaliokunta sen sijaan kannatti yksimielisesti Konneveden-Rautalammin-kansallispuistoa.

Eduskunta joutui myös äänestämään metsästyksestä kansallispuistossa. Keskusta esitti, että metsästys olisi puistossa sallittu. Tämäkin esitys hylättiin

Kansallispuistossa voidaan kuitenkin jatkossa Metsähallituksen luvalla vähentää vierasperäisiä tai liian runsaita eläinkantoja. Myös hirvenajo voidaan sallia.

Eduskunta hyväksyy kansallispuiston perustamisen lopullisesti vielä kesäkuun aikana. 

Syy siihen, että nimestä keskusteltiin ja jouduttiin myös äänestämään oli se, että suurin osa tulevasta kansallispuistosta sijaitsee Pohjois-Savon maakunnan puolella Rautalammin kunnassa. Eduskunta kuitenkin hylkäsi kipailevan nimiesityksen äänin 91-77. Äänestyksessä yksi kansanedustaja äänesti tyhjää ja poissa äänestyksestä oli 30 kansanedustajaa.

Eduskunnan ympäristövaliokunnan mukaan hallituksen esittämä nimi Etelä-Konneveden kansallispuisto on kansallispuistojen nimeämiskäytännön mukainen. Nimi ei yleensä ole sama kuin sijaintikunta ja -kunnat. Maa- ja metsätalousvaliokunta sen sijaan kannatti yksimielisesti Konneveden-Rautalammin-kansallispuistoa.

Myös metsästysoikeudesta äänestettiin

Eduskunta joutui myös äänestämään metsästyksestä kansallispuistossa. Keskusta esitti, että metsästys olisi puistossa sallittu. Tämäkin esitys hylättiiin. Kansallispuistossa voidaan kuitenkin jatkossa Metsähallituksen luvalla vähentää vierasperäisiä tai liian runsaita eläinkantoja. Myös hirvenajo voidaan sallia.

Eduskunta hyväksynee Etelä-konneveden kansallispuiston perustamisen lopullisesti lähipäivinä.  

Akatemiatutkija Anna-Liisa Laineen johdolla tehdyssä tutkimuksessa mallinnettiin härmäsienen epidemioita Ahvenanmaan kedoilla. Tutkimuksessa kartoitettiin yli 4 000 heinäratamokedon sijainnit ja niissä esiintyvät härmäsieni-infektiot. Vuodesta 2001 tehdyn tutkimuksen aikana kerättiin myös maailman mittavin luonnon kasvitautien epidemiologinen aineisto.

Laineen mukaan tutkimuksen tulokset viittaaavat siihen, että tiheissä kaetoverkoistoissa isäntäkasveille on kehittynyt korkeampi vastustuskyky, mikä johtuu geenien vaihtumisesta ketojen välillä siitepölyn ja siementen avulla. Sen sijaan eristyneiden ketojen kasveilla todettiin laboratoriossa suurempi alttius taudeille.

Tutkimus vahvistaa sen, että kasvitauteja esiintyy myös luonnossa, vaikka ne etenevät hitaammin ja pienemmillä alueilla kuin viljelyskasvien taudit. Laineen mukaan kasvitautien tutkimuksessa voitaisiinkin oppia niistä mekanismeista, jotka pitävät taudit kurissa luonnossa.

Tutkimus julkaistaan arvostetussa Science-tiedelehdessä.

Kemin ja Oulun korkeudella merenpinta jää lauantaina metrin verran nollarajan alapuolelle.

– Lauantaipäivän ajaksi meriveden ennustetaan laskevan Kemissä ja Oulussa 100-110 senttiä nollarajan alapuolelle, mutta jo sunnuntaiksi tilanteen pitäisi korjaantua, kertoo meriasiantuntija Anni Jokiniemi Ilmantieteen laitokselta.

Merivartioston mukaan veneilijöillä on syytä varovaisuuteen liikuttaessa tutuillakin reiteillä.

– Perämerellä on matalaa ja rannat ovat rikkonaisia, joten väylien ulkopuolella liikkumista kannattaa välttää. Kannattaa veneillä väyliä pitkin niin paljon kuin mahdollista ja seurata syvyyksiä merikartoista ja navigaattoreista oman venekaluston mukaan, opastaa ylimerivartija Tuomo Pajula Virpiniemen merivartioasemalta.

Pohjoistuulen ansiota

Meri pakenee rannasta voimakkaan pohjoistuulen vuoksi. Ilmatieteen laitoksen mukaan vedenpinta laskee Kemin ja Oulun korkeudella varoitusrajan alle kerran vuodessa.

– Näille alueille varoitus annetaan, kun vedenpinta on laskee 80 senttiä nollarajan alapuolelle, luonnehtii Jokiniemi.

Merivartioasemalla tilannetta seurataan tarkasti. Jos varoitusrajan alle mennään, niin siinä vaiheessa pitää jo harkita  kalustoa, jolla lähdetään apuun hätätilanteessa.

Pajulan mukaan liikkelle lähdetään ilmatyynyaluksella, jos vettä on vähän.

– Tällä hetkellä koko kalusto on käytössä ja pääsemme liikkumaan ihan mukavasti. Väylien ulkopuolella liikkuminen on tietysti riskialtista, mutta varovaisuutta noudattaen asiat hoituvat, kuvailee Pajula.

Kylmempää vettä tilalle

Ilmatieteen laitoksen mukaan vesi on ollut tavanomaista alempana Perämerellä jo muutaman viikon ajan.

– Kun venettä kiinnittää rannalle ja laituriin, niin kannattaa tarkistaa, että köydet on tarpeeksi löysällä eikä vene jää roikkumaan sinne ja ota mahdollisesti vettä sisään jossakin vaiheessa.

Kesän uimakauden avanneita saattaa harmittaa tieto siitä, että kun vesi lähtee rannasta, niin tilalle tulee yleensä kylmempää merivettä. Perämerellä pintaveden lämpötila on tällä hetkellä yhdeksän astetta.

Sunnuntai 15. kesäkuuta on yhteispohjoismainen Luonnonkukkapäivä. Päivää vietetään kaikissa Pohjoismaissa. Idean isäntämaa on Tanska, jossa luonnonkukkia on juhlistettu jo vuodesta 1988. Suomeen Luonnonkukkien päivä rantautui vuonna 2003.

Päivän tavoitteena on kasvituntemuksen ja -harrastuksen edistäminen sekä yhteisten luontokokemusten tarjoaminen mahdollisimman monelle.

Eri puolilla Suomea järjestetään maksuttomia, opastettuja retkiä, joilla on mahdollisuus tehdä parempaa tuttavuutta luonnonkukkien kanssa.

Luonnonkukkien päivän retket ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Retkille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, ellei toisin mainita. Retkelle varustaudutaan säänmukaisella retkivaatetuksella ja maastoon soveltuvilla jalkineilla.

Kainuussa järjestetään neljä luonnonkukkaretkeä.

Kajaanissa Karolineburgin alueelle jokivarressa opastaa Kimmo Kumpulainen. Kuhmossa luonnonkukkiin ja villiyrttien käyttöön opastavat yksityisessä pihapiirissä biologi Outi Iso-Kääntä ja keruutuotetarkastaja Mari Heikura. Sotkamossa kohteena on Hiukan maasto ja oppaana toimii Alpo Komulainen. Hyrynsalmella kierretään kylänraittia ja pientareita Riitta Nykäsen opastuksella.

Teemalajina valkolehdokki

Tänä vuonna Luonnonkukkien päivän teemalajiksi on valittu hohtavan valkoinen ja voimakkaasti tuoksuva valkolehdokki. Valkolehdokki kasvaa lähes koko Suomessa, lukuun ottamatta Metsä- ja Tunturi-Lappia.

Valkolehdokki ei ole valtakunnallisesti uhanalainen, mutta alueellisesti uhanalainen Koillismaalla, ja monin paikoin harvinaistunut. Se on rauhoitettu koko Suomessa.

Luonnonkukkien päivän järjestävät yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliitto, Natur och Miljö, Suomen Biologian Seura Vanamo, Societas pro Fauna et Flora Fennica, Metsähallituksen Luontopalvelut, Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseo, Suomen ympäristökeskus, Biologian ja maantieteen opettajien liitto sekä Luonto-Liitto.

Päivitetty 13.6. kello 09.38: Lisätty tietoa teemapäivän historiasta.