MTT:n kasvintuotannon tutkimusyksikössä, Laukaan Vihtavuoressa, on jalostettu maahamme muun muassa parikymmentä alppiruusulajiketta. Jalostustyötä 70-luvulta lähtien tehnyt puutarhaneuvos Marjatta Uosukainen on nimennyt rakkaimman alppiruusulajikkeen äitinsä mukaan.

 – Hellikki, äitini nimikkolajike, on aivan upean loisteliaan punainen.

Hellikin tumma väri ei ole Uosukaisen mukaan helpoimmin jalostettavia värejä. Alppiruusujen yleisimpiä värejä ovat lila ja purppura. Nyt yritetään jalostaa keltaista alppiruusua.

– Keltaisen alppiruusun jalostamiseen menee arviolta kymmenkunta vuotta, arvioi Uosukainen.

Kauniita ja kestäviä

Puutarhaneuvos Marjatta Uosukainen ihastui jo opiskeluvuosinaan alppiruusujen maailmaan. Alppiruusujen pariin houkutteli muun muassa se, että ruusuilla on hyvin laaja suku.

– Lajikkeitakin maailmalla jo 10 000, mutta puuttuivat ne talvenkestävät lajikkeet. Sen takia me tarvitsimme kotimaisia, uusia lajikkeita. Ne ovat täällä menestyneet jo vuosikymmeniä.

Kun alppiruususta oli saatu talvenkestävä, taimistoja piti päästä jatkojalostamaan.

– Kaunis väri ja kestävyys eivät välttämättä ole aina samassa pensaassa.

Uosukaiseen otetaan yhteyttä, kun alppiruusujen kasvattamisessa tarvitaan neuvoja. Vaikka jalostaminen on palkitsevaa, on hänelle tärkeää, että alppiruusut päätyvät eteenpäin. Uosukainen kertoo, että hän kyllä tunnistaa "omat lapsensa".

– Kun kulkee taimimyymälöissä ja huomaa, että tuossa ne alppiruusut nyt on, niin se on se joka palkitsee oikein kunnolla.

Ahomansikan tämän kesän sadosta ennustetaan kohtuullista.

– Niillä aloilla, jossa ahomansikka on kukkinut tai kukkii parasta aikaa, niin satoa tulee.  Mansikkaa löytyy pienialaisilta kasvustoilta, joita esiintyy metsän reunoilla ja sellaisilla niityillä tai ahoilla, joissa ei ole kovin paljon muuta kilpailevaa kasvillisuutta. Kukinta on tällä hetkellä kohtuullinen, kertoo Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Kauko Salo.

Viime vuoden metsämansikkasato oli hyvä, vaikkakin ahomansikalla on edelleen tiukat olot luonnossa.

– Jos saadaan samanlainen sato kuin viime vuonna, ollaan keskiarvojen yläpuolella. Ahomansikka elää hyvin pienillä alueilla.  

"Ukkoset ja rakeet vaikuttavat lehtiin"

Sadot vaihtelevat eri puolella Suomea. Lisäksi esimerkiksi Etelä-Savoa piiskanneet sade - ja ukkoskuurot ovat voineet vaikuttaa satoon.

–  Kyllä ahomansikka on sitkeä kaveri, että ei välttämättä sade sitä kaada, mutta ukkoskuurot sekä rakeet vaikuttavat lehtiin, Salo arvioi.

Ahomansikan luontaiset kasvupaikat ovat vähentyneet viimeisen 50 vuoden aikana. Esimerkiksi 1920- ja 1930-luvuilla Itä-Suomesssa tehdyt viimeiset kasket vaikuttivat erittäin positiivisesti ahomansikan kasvuun pitkään, mutta näitä vaikutuksia ei enää ole.

– Lisäksi ahomansikan perinteiset kasvualustat eli ahot ovat vuosien varrella hävinneet, sillä metsänlaidunnus on hävinnyt kuvioista.

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan simpansseilla näyttää olevan monia samanlaisia persoonallisuuspiirteitä kuin ihmisillä. Kuten ihmisetkin myös simpanssit voivat olla esimerkiksi tunnollisia, ulospäinsuuntautuneita tai miellyttäviä, Georgian yliopiston tutkijat sanovat.

Persoonallisuuspiirteet ovat lisäksi rakentuneet ihmisillä ja simpansseilla lähes samalla tavalla.

Tutkijat selvittivät simpanssien persoonallisuuspiirrettä simpanssien hoitajien täyttämien 174 kyselylomakkeen avulla. Hoitajia pyydettiin tarkkailemaan hoidokkiensa päivittäistä käyttäytymistä ja kirjaamaan havaintonsa ylös.

Tavoitteena oli selvittää, liittyvätkö jotkin piirteet yhteen ja muodostavat perustavanlaatuisempia persoonallisuuspiirteitä.

Ihmiset jaetaan yleisesti viiteen päätyyppiin, kun taas simpanssit luokitellaan yleisesti joko hallitseviksi alfa-tyypeiksi tai leikkisämmiksi ja sosiaalisemmiksi beta-tyypeiksi.

Tutkijat kuitenkin havaitsivat, että alfa- tai beta-tyyppiin kuuluminen viittaa yleensä siihen, että simpanssilla on myös tiettyjä muita persoonallisuuspiirteitä. Tutkimuksessaan he jakoivat kaksi pääpersoonallisuuspiirrettä useammaksi pienemmäksi piirteeksi.

Tutkijat havaitsivat simpanssien persoonallisuuspiirteiden vastaavan viittä ihmisten persoonallisuuspiirrettä: avoimuutta, tunnollisuutta, ulospäinsuuntautuneisuutta, miellyttävyyttä ja neuroottisuutta.

Simpansseilla he löysivät piirteiksi hallitsevuuden, tunnollisuuden, ulospäinsuuntautuneisuuden, miellyttävyyden ja älykkyyden.

Tutkijat uskovat, että ihmisten ja heidän lähimpien sukulaisiensa persoonallisuuspiirteiden samankaltaisuuteen löytyy selitys neurobiologiasta, tietyistä avojen hormoneista.

Heidän mukaansa simpanssien persoonallisuuspiirteet korreloivat vasopressiinihormonin toiminnan kanssa. Ihmisillä vasopressiinin tiedetään liittyvän sekä aggressiivisten että rakkauden ja anteliaisuuden tunteiden säätelyyn. Samaten simpansseilla vasopressiinin todettiin edistävän tiettyjen persoonallisuuspiirteiden esiintymistä.

Tutkimus on julkaistu Plos One -sivustolla, ja siitä kertoo myös Live Science -nettilehti.

Valmisteilla olevassa ahmakannan hoitosuunnitelmassa esitetään ahmojen siirtoistutusten aloittamista poronhoitoalueen ulkopuolelle.

Ahmojen siirtoistutusten tavoitteena on laajentaa kannan painopistettä pohjoisesta etelämmäksi. Siirtoistutuksilla haluttaisiin myös vahvistaa ahmakannan elinvoimaa sekoittamalla pohjoista, itäistä ja läntistä kantaa sekä vähentää porovahinkoja.

– Ahma on poronhoitoalueen ulkopuolella sinällään ihmisen kannalta varsin harmiton ja huomaamaton eläin. Sen ei tiedetä hyökänneen koirien kimppuun, mutta Pohjois-Suomessa se tosin aiheuttaa porovahinkoja, suojelubiologi Anni Koskela Metsähallituksesta kertoo.

Siirtoistutuksissa kaavaillaan siirrettäväksi uusille elinalueelle yhteensä noin 15 ahmaa. Siirtoistutusalueita ei ole vielä valittu. Jos istutuksiin päätetään ryhtyä, ne aloitettaisiin aikaisintaan talvella 2015. Noin 1 500 neliökilometrin alueelle, jolla ei ole luontaista ahmakantaa, voitaisiin siirtää 5–7 ahmaa, joista kaksi voisi olla urosahmaa ja loput naaraita.

Aiemmin ahmoja on esiintynyt koko Suomessa, nykyisin ahmoja esiintyy runsaiten Kainuussa, Suomenselällä ja poronhoitoalueella. Itä-Suomessa ahmatiheys on pienempi kuin muualla maassa.

– Itä-Suomen alueella on havaittu joitakin niin sanottuja harhailuahmoja, mutta yksittäisinä ne eivät juuri kantaa pysty kasvattamaan, suojelubiologi Anni Koskela Metsähallituksesta kertoo.

Metsähallitus esittelee ahmojen siirtoistutussuunnitelmia ja kartoittaa paikallisten asukkaiden ja toimijoiden mielipiteitä asiasta.

Pallosalamat ovat hämmästyttäneet ja kauhistuttaneet suomalaisiakin kautta aikain. Tätä luonnonilmiötä ei ole tiettävästi saatu luotettavasti tallennettua laadukkaaseen valokuvaan, filmille tai videolle. Yhteistä monille tarinoille ja muisteloille on se, että havainnot on tehty jo kauan aikaa sitten.

Tarinat Juuasta ja Liperistä

Kontiolahtelaismies kertoo äitinsä tarinaa pallosalamahavainnosta 1930-luvulta:

Juukalaisen talon tuvassa oli juuri leivottu leipää ja uuni oli vielä kuuma. Äkkiarvaamatta hormin ja leivinuunin kautta tuli sisään tupaan kirkas valopallo.

Pallo leijui hiljaa tuvassa, kunnes se yhtäkkiä painui tuvan lattiatasoon ja painui ulos avoimesta ovesta.

Pallosalama poltti jäljen tuvan lattiaan ja jatkaessaan matkaa pihamaalla, se jätti jälkeensä kuin myyrän tekemän vaon.

Joensuulaisnainen muistelee omakohtaista kokemusta 1960-luvulta:

Olimme kesämökillä Liperissä ja meitä oli mökin tuvassa useita eri-ikäisiä ihmisiä. Silloin oli kova ukkonen. Äkkiä tupaan ilmestyi jostain kirkas oranssin- ja tulensävyinen pallosalama. Pallo leijui ilmassa ja teki mökissä kierroksen ja hävisi muutamassa sekunnissa.

Pallosalama on arvoitus tutkijoille

Ilmatieteen laitoksen tutkija Antti Mäkelä sanoo, että pallosalaman olemassaolo on ollut tutkijoidenkin tiedossa jo kauan, eikä sitä pidetä mahdottomana ilmiönä. Ongelmana ilmiö selvittämisessä on muun muassa se, mistä salama saa pitkäksi aikaa energiaa ja pysyy koossa eikä räjähdä välittömästi.

– Vastaavanalaista ilmiötä ei ole saatu aikaan laboratorio-olosuhteissa, eikä sen syntymekanismia ole saatu selvitettyä. Laboratoriokokeissa luoduissa pallosalamaa muistuttavissa purkauksissa on energiaa jouduttu syöttämään jatkuvasti ulkopuolelta esimerkiksi mikroaalloilla.

– Pallosalaman synnystä on olemassa paljon teorioita, mutta sellaista laboratoriota ei ole, jossa voitaisiin mallintaa esimerkiksi kokonaista ukkospilveä, kertoo Mäkelä.

Pallosalamoiden esiintymisestä on silminnäkijähavaintoja, mutta luotettavia kuvia tai liikkuvaa kuvaa ei ole käytettävissä. Usein tarinat liittyvät aikaan, jolloin asuinympäristömme oli toisenlainen, esimerkiksi maaseutuympäristöön.

– Vielä nykyisinkin havaintoja ja kertomuksia tulee Ilmatieteen laitokselle, mutta huolimatta siitä, että ihmisillä on paljon esimerkiksi kännykkäkameroita, ei aidoiksi todettavia kuvia ole saatu, sanoo Mäkelä.

Ilmatieteen laitoksen tutkija Antti Mäkelä kertoo, että niin sanotun tavallisen salaman syntymekanismi ja käyttäytyminen on jo melko hyvin tiedossa. Nykytekniikka, kuten erittäin nopeat videokamerat, mahdollistavat ilmiön lähemmän tarkkailun.

Tornio-Muoniojokiseura vaatii lohen kalastukseen täydellistä remonttia. Jokiseuran mielestä lohta pitäisi kalastaa merialueen sijasta jokisuilla ja jokialueilla. Tämä tarkoittaisi, että pyynti voitaisiin rajata niiden jokien lohikantoihin, jotka kestävät kalastusta. Heikkojen jokien lohikannat jätettäisiin rauhaan.

Merikalastuksessa tällaista rajausta ei voi tehdä vaan pyynti kohdistuu sekakantaan.

Jokiseura vaatii, että Suomen valtio vie Itämeren lohikiintiöasian kansainvälisen oikeuden ratkaistavaksi.

– Kantakohtainen kalastus kustakin joesta ja jokisuusta on biologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti, hallinnollisesti ja laillisesti ainoa kestävä tapa järjestää lohen kalastus, todetaan jokiseuran lausunnossa.

Mallia pitäisi ottaa Ruotsista

Jokiseura nostaa esimerkiksi naapurimaa Ruotsin, joka on ottanut selkeän askeleen kohti kantakohtaista lohenkalastusta asettamalla alueellisia saalisrajoituksia.

– Suomen tulee seurata perässä eikä asettaa kalastajakohtaisia kiintiöitä tavalla, joka tukee sekakantakalastusta.

Jokiseuran puheenjohtaja Kalervo Aska oli viime perjantaina eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan kuultavana ensi vuoden lohikiintiöstä.

Jokiseura vaatii, että lohikiintiöksi asetetaan korkeintaan 73 000 lohta ja jatkossa merikalastuksen etuoikeus puretaan.

– Suomelle ja Ruotsille olisi edullista painottaa jokivarsien historiallisia ja laillisia pyyntioikeuksia neuvoteltaessa Itämeren lohikiintiöistä.

Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) antaa oman suosituksensa Itämeren lohikiintiöstä, mutta lopullisen päätöksen siitä tekee EU:n maatalous- ja kalastusneuvosto.

Jokiseuran mielestä ICES on merellinen järjestö, eikä sillä ole toimivaltaa arvioida merikalastuksen suhdetta jokikalastukseen.

Klo 11.57 korjattu: lopullisen päätöksen siitä tekee EU:n maatalous- ja kalastusneuvosto.

Luonnossa käydään jatkuvasti sotaa kemiallisin asein. Evoluutio on kehittänyt lajeille selviytymiskeinoja, joiden avulla ne ovat säilyneet hengissä läpi miljoonien vuosien.

Kotoinen tuomemme osaa puolustautua siihen erikoistunutta tuomenkehrääjäkoita vastaan erittämällä karvasaineita, jotka hidastavat tuomenkehrääjäkoin toukkien kasvua. Kuori ja puuaines maistuvat karvaalta ja erittävät voimakasta hajua, jonka aiheuttaa myrkyllinen amygdaliini.

Luonnontieteellisen Keskusmuseon hyönteistutkija, Radio Suomen Luontoillan asiantuntija Jaakko Kullberg tietää, että toukat iskevät yleensä lämpimillä, aurinkoisilla paikoilla oleviin tuomiin voimakkaimmin.

– Kaikki tuomet eivät selviä toukkien hyökkäyksistä, mutta suurin osa on tottunut siihen. Tuomi itse yleensä reagoi tuhoon panostamalla enemmän omiin myrkkyihinsä ja torjunta-aineisiinsa, jotka hidastavat kyllä puun kasvua, mutta myös tuholaistoukkien kasvua.

Hyökkäyksestä viestitetään naapureillekin

Tuomi osaa viestiä lähiympäristön muille puille joutumisestaan toukkien hyökkäyksen kohteeksi.

– Puut pystyvät kommunikoimaan keskenään, eli jos jossakin tapahtuu paljon lehtien syöntiä, niin puu tiedottaa lähistön muille puille, mitä on menossa ja ne pystyvät varautumaan tulevaan tuhoon.

Mekaanisesta vauriosta, esimerkiksi puun lehtien puremisesta rikki, lähtee kemiallisia viestejä ilmaan.

– Sitä on Suomessa tutkittu paljonkin, kuinka puut reagoivat ja kauanko responssi kestää eri puilla. Esimerkiksi jonkin lähipuskan lehtiä repimällä on pystytty osoittamaan, että viereinen koivu saa saman reaktion itseensä ja se ryhtyy lisäämään torjuntavoimaa, kertoo Kullberg.

Yhteisevoluution tulosta

Tuomenkehrääjäkoin ja tuomen taisteluparisuhdetta selittää lajien yhteinen evoluutio, kertoo Jaakko Kullberg.

– Tuomi ei ole erityisen herkullinen, ja tuomella on sille erikoistunut lajisto. Tuomi on ruusukasvi, sukua esimerkiksi kirsikoille ja luumuille. Jokaisella ruusukasvilla on oma perhossuvun lajinsa, joka on erikoistunut siihen, ja hyönteislajitkin ovat siis keskenään aika läheistä sukua.

Hyönteisetkin tuntevat erikoistumisen edut.

– On olemassa hyönteislajeja, jotka syövät monia eri kasveja, mutta näiden satunnaisten vieraiden määrä vähenee siinä vaiheessa, kun kasvi panostaa enemmän myrkkyihin. Jotkin kasvilajit ovat niin voimakkaan myrkyllisiä, että niillä on ainoastaan niihin erikoistuneet hyönteislajit vaivoinaan. Ne lajit ovatkin sitten hyvin menestyneitä, niillä on aina ruokaa tarjolla, kun ne ovat panostaneet vain tiettyyn kasvilajiin. Rajattomasti resursseja käytössä, jos osaat vain keskittyä yhteen kasvilajiin, Kullberg tiivistää.

Kumpi voittaa, koi vai tuomi?

Kasvien ja kasvinsyöjähyönteisten kauhun tasapaino on pienestä kiinni. Säiden merkitys on suuri.

– Jos on viileämpi kesä, metsässä kasvava tuomi kasvattaa lehdet täyteen mittaan aika nopeasti. Lehtiä syövillä hyönteisillä tärkein vaihe on silloin, kun lehdet kasvavat ja ovat täynnä energiaa ja ravinteita. Kun lehti on täydessä mitassaan, kasvi alkaa panostaa torjunta-aineisiin ja puolustukseen. Myrkyllisyys heti alussa olisi pois lehden kasvusta.

Kullbergin mukaan systeemi on herkkä: Suomessa viileällä säällä kasvit kasvavat suhteessa nopeammin kuin hyönteiset, ja ongelmat kumuloituvat.

– Tulee parin viikon viileä jakso ja kasvi pystyy vielä kasvattamaan lehtiään, mutta hyönteisten kasvu pysähtyy. Jos lehdet pääsevät tarpeeksi suuriksi ja kasvi pystyy panostamaan karvasaineisiin, ja toukat ovat pieniä, niin alkaa tulla hyönteistappioita. Toukat eivät kasva nopeasti ja mitä pidempään ne ovat toukkavaiheessa, sitä pidempään ne ovat alttiina nisäkkäiden ja lintujen predaatiolle, siellä on ottajia koko ajan. Mitä nopeammin toukat pääsevät koteloon ja aikuisiksi, sitä parempi on tulos niiden kannalta.

Kylmällä säällä lintujen ravinnonsaanti heikentyy, kun hyönteiset eivät juuri liiku, mutta samalla lintujen oma energiantarve kasvaa kylmyyden takia.

– Tämä aiheuttaa kumulatiivisen reaktion eli hyönteistoukkien kasvu viivästyy ja niitä aletaan myös syödä enemmän, eli asiat voivat muuttua nopeasti huonoiksi, jos tulee pitkiä kylmiä jaksoja. Joka vuosi pelimerkit on jaettu uudelleen, kaikki vaikuttaa kaikkeen, kertoo Kullberg.

Säiden lämpeneminen tasoittaa kannanvaihteluja

Tuomenkehrääjäkoi talvehtii munana. Kun munia on paljon, toukkiakin on paljon. Kun toukat alkavat olla suuria, tuho tuomessa etenee nopeasti. Toukkien erittämän silkkiseitin suojissa ne elävät suojassa linnuilta.

– Ei tämä ole ilmeisesti lintujen menun ykkösvaihtoehto kuitenkaan. Kyllä toukat ovat jossain määrin hieman pahanmakuisia tai myrkyllisiä, olettaisin, eli eivät ne ihan ykköslistalla linnuillakaan ole.

Sään lämpenemisen takia hyönteisten lajimäärät ovat lisääntyneet etelässä. Kannanvaihtelujen syklisyys on kuitenkin siirtynyt pohjoisemmaksi, kertoo Kullberg.

– Esiintyminen pohjoisessa runsastuu, mutta päälevinneisyysalueen määriin säiden lämpeneminen ei juuri vaikuta. Tuomenkehrääjäkoi on jo niin runsas kuin se voi olla täällä. Mutta meidän aikaisemmin yksinkertaiset ravintoverkkomme ovat tulleet monimuotoisemmiksi, eli kasvanut lajimäärä tasoittaa syklisyyttä luonnossa.

Keskustelu Tampereen delfinaarion tulevaisuudesta sai tuulta purjeisiinsa keväällä, kun delfinaarion lopettamisesta tehtiin valtuustoaloite. Aloitteessa toivotaan, että delfinaario suljetaan nykyisten delfiinien luonnollisen poistuman myötä.

Kohta valtuustoaloitteen jälkeen delfinaarion kohtalosta tehtiin myös kuntalaisaloite. Aloitteen vastuuhenkilönä on Jere Nieminen, mutta aloitteen puolesta tekee työtä myös Oikeutta eläimille -yhdistys.

Tiistaina järjestön väkeä jalkautuu Tampereen keskustaan keräämään nimiä kuntalaisaloitteeseen. Sen voi allekirjoittaa myös netissä.

Jotta aloite käsitellään valtuustossa, on sen takana oltava kaksi prosenttia Tampereen äänioikeutetuista asukkaista. Se tarkoittaa hieman alle 4 000:ta ihmistä.

Turvakodin paikka vielä avoin

Oikeutta eläimille -yhdistys on sitä mieltä, että delfinaariot eivät enää sovi 2010-luvun eläinsuojeluajatteluun. Kristo Muurimaa yhdistyksestä toivoo, että Särkänniemen delfinaario toimisi suunnannäyttäjänä ja sulkisi ovensa.

Tampereen delfiineille olisi Muurimaan mukaan tarjolla turvakoti, jota kansainvälinen valaidensuojelujärjestö WDC (Whale and Dolphin Conservation) on parhaillaan suunnittelemassa.

Turvakoti on tarkoitus perustaa merialueelle, mutta paikka on vielä avoin, sanoo Muurimaa.

– Tutkimukset sopivasta paikasta ovat vielä kesken. Paikan pitää sellainen, jossa ei ole vedenalaista melua ja vesi on puhdasta.

Muurimaan mukaan delfiinien turvapaikka meriolosuhteissa on parempi ratkaisu kuin se, että delfiinit olisivat Tampereella kuolemaansa saakka, ja vasta sen jälkeen delfinaario sulkisi ovensa.

Meressä, mutta rajatulla alueella

Delfinaarion viidestä delfiinistä kolme on jo käymässä vanhaksi. Kaksi nuorinta on urosta ja voivat elää kauankin.

– En pitäisi hyvänä, että ne joutuvat elämään vankeudessa, pienessä altaassa, jos vaihtoehtona on mahdollisuus päästää ne väljemmille vesille.

Delfiinien sopeuttaminen takaisin villiin luontoon ei välttämättä onnistu, siksi Muurimaan mielestä parempi vaihtoehto on delfiinien turvakoti.

– Ne voivat olla vapaasti meressä, mutta alue olisi kuitenkin jollain tavalla rajattu.

Nimien keräys kuntalaisaloitteeseen alkaa Tampereen keskustassa kello 15.

Ympäristövaliokunnan mielestä Etelä-Konneveden kansallispuisto täydentää kansallispuistoverkostoa erityisesti reittivesistöjen ranta- ja saaristoluonnon sekä pohjoissavolaisen vuorimaan, vanhojen luonnonmetsien ja lehtojen osalta. Etelä-Konneveden uusi kansallispuisto tuo suojelun piiriin erityisesti kallioista riippuvaista lajistoa.

Uusi kansallispuisto on kooltaan 1 544 hehtaaria, ja se sijoittuu valtion maille, Konneveden ja Rautalammin kuntiin.

Ympäristövaliokunnan tänään hyväksymään mietintöön jätettiin yksi vastalause.

Uuden kansallispuiston alueella metsästys on kiellettyä. Luonnonsuojelulain mukaisesti Etelä-Konneveden kansallispuistossa voidaan kuitenkin Metsähallituksen luvalla vähentää vierasperäisten sekä ja muidenkin kasvi- ja eläinlajien lukumäärää, jos laji on käynyt liian runsaslukuiseksi tai muuten vahingolliseksi.

Perämeren ammattikalastajat ja veneilijät aikovat valittaa Tornion Röyttän merituulivoimapuiston osayleiskaavasta. Alueen veneilijät ja kalastajat vastustavat tuulivoimaloita koska heidän mukaansa voimalat haittaisivat luonnonlohen vaellusta ja veneilyharrastusta sekä häiritsisivät mökkeilijöitä valoillaan.

Tornion kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina kaavamuutoksen, joka mahdollistaa neljäntoista tuulivoimalan rakentamisen.

Valtuuston päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen kuukauden kuluessa.

Ohikulkija soitti maanantaina havainneensa vaaleanpunaista vettä virtaavan ojassa Hämeenlinnassa Meijerikadun ja Eino Leinon kadun risteyksessä.

Hämeenlinnan kaupungin ympäristöasiantuntija Heli Jutila lähetti kesätöissä olevan harjoittelijan matkaan tekemään mittauksia ja selvittämään mahdollista lähdettä. Pian selvisi, että tapaus oli mutkikkaampi kuin ensin arveltiin.

Punaista vettä palaneesta talosta?

Ensin epäilitiin vedellä olevan jotakin tekemistä pelastuslaitoksen kanssa, joka oli joutunut sammuttamaan lähistöllä palanutta taloa. Päivystävä palomestari ei kuitenkaan löytänyt maastosta yhteyttä possunpunaisen ja sammutusveden välillä.

Punertava vesi näytti tulevan sadevesiviemäristä, joka laskee Meijerikadun ojaan kadun eteläpuolella. Seuraavaksi apuun tuli paikallinen vesilaitos, jonka kanssa paikallistettiin muut sadevesikaivot.

Värjäytyneen veden lähteeksi selvisi lopulta Maijantie–Rinkelinkatu–Parolantie-risteyksessä oleva talonrakennustyömaa. Siellä porattiin maalämpöputkia.

Kallio ja liete tekevät oudon cocktailin

Putkia poratessa kallioon oli muodostunut kiviaineksen ja maa-aineksen cocktail, joka värjäsi veden vaaleanpunaiseksi, todetaan Hämeenlinnan kaupungin tiedotteessa.

Porauksessa käytettävä vesi on erittäin kiintoaine- ja ravinnepitoista. Maalämpökaivoa poratessa syntyvä kiviaines ja liete tulisi käsitellä niin, ettei siitä aiheudu haittaa ympäristölle tai naapureille.

Heli Jutila muistuttaa tiedotteessa, että lietettä ei saisi työntää sellaisenaan suoraan vesistöön tai yleisiin viemäreihin, vaan se pitää imeyttää ensin maaperään.

Viime vuonna lämpimien alkukesän säiden ansiosta hilla aloitti kukintansa jo toukokuun puolella.  Tänä vuonna kukinta on parhaillaan menossa ja metsäisillä paikoilla vasta alkamassa. Lähiviikkoina hilla kukkii jo varjoisilla korpipaikoillakin.

– Nyt hilla kukkii herkimmillään. Tällä hetkellä olosuhteet ovat huippuhyvät, mutta kaikki voi kääntyä päälaelleen yhdessä yössä. Eli voimme vain veikkailla ja toivoa parasta. Kuuden viikon kuluttua tiedetään jo enemmän, ranualainen Tauno Impiö arvioi.

Samaa mieltä on ranualainen hillastaja Lenna Takarautio. Hillakonkari tietää, että kukat eivät kestäisi nyt myrskyjä, sateita tai yöpakkasia.

– Nyt saattaa tulla satojen sato, mutta jännityksellä seurataan säitten herroja, Takarautio sanoo.

Vaikka hillojen kypsymistä saa vielä odottaa, Ranuan marjakausi avataan Karpalomarkkinoilla juhannusta edeltävänä sunnuntaina.

Yhdysvaltalainen tutkimuslaitos U.S. Geological Survey on julkaissut ensimmäisen videon, joka näyttää, millaista on jääkarhunaaraan elämä sen omin silmin katsottuna.

Karhun kaulapantaan kiinnitetty kameran välityksellä on mahdollista saada ainutlaatuinen kurkistus siihen, miten jääkarhut metsästävät, lepäävät ja käyttäytyvät lajitoveriensa seurassa.

Nyt julkaistu video on kuvattu Beaufortinmerellä huhtikuussa 2014. Videomateriaalin avulla yritetään ymmärtää muun muassa sitä, miten jääkarhut reagoivat ilmaston lämpenemisen aiheuttamiin muutoksiin elinympäristössään.

Suomalainen kaupunkipuistokonsepti on saanut Euroopan puutarhaperinneverkoston EGHN:n puutarhapalkinnon. Hämeenlinnassa kansallista kaupunkipuistoa on toteutettu 2000-luvun alusta lähtien. Viime vuosina 1850-luvulta peräisin olevaa Kaupunginpuistoa eli Parkkia on kunnostettu paljon.

Hämeenlinnassa juhlitaankin tiistaina Parkin niin sanotun puistokomitean puutarhan kiviterassien ja huvimajan ennallistamista laajasti. Koristeellista puisto-osuutta ovat avaamassa 1800-luvun tyyliin niin oikeusministeri Anna-Maija Henriksson, Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Timo Kenakkala kuin ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander.

Flander on hyvin tyytyväinen suomalaisten samaan European urban park -tunnustukseen.

– Yllättävän hyvin tämä konsepti tunnetaan maailmalla. Nyt saatu tunnustus perustuu käytännön arviointiin, joka tehtiin Porissa olevassa kansallisessa kaupunkipuistossa. Etukäteen ei ilmoitettu ollenkaan, mikä oli puiston arvioinnin tavoitteena. Tämä tuli tuoreeltaan yllättäen viime perjantaina, kun avasin kirjeen, jossa palkinto julistettiin.

Kaupunkipuisto turvaa luonnon ja kulttuuriperinnön

Nuoruudessaan Hämeenlinnassa asunut ja retkeillyt Flander on itse ollut aikaansaamassa Hämeenlinnaan kansallista kaupunkipuistoa.

– Olen ollut kiinnostunut rakennussuojelusta ja luonnosta. Lähtökohtaiselta koulutukseltani olen ekologi, mutta myös taidehistorioitsija. Kun maankäyttö- ja rakennuslakia uudistettiin edellisen kerran, sehän tuli voimaan vuonna 2000, niin ajattelin, että nyt olisi aika saada kansallisen kaupunkipuiston pykälät siihen mukaan.

– Ennen vuosituhannen vaihdetta rakennettiin viimeisiä lähiöitä ja siitä siirryttiin eheyttävään kaupunkisuunnitteluun ja rakentamiseen. Tarvittiin väljyyttä, vastapainoa tehostamiselle ja tiivistämiselle. Kaupunkipuisto turvaa luonnon ja kulttuuriperinnön, identiteetin kaupungissa, kun tietyt korttelit rakentuvat tiiviiksi, kertoo Flander.

Tunnustus koko kaupunkipuistoverkostolle

Suomessa on tällä hetkellä kuusi kansallista kaupunkipuistoa: Hämeenlinnassa, Porissa, Heinolassa, Hangossa, Porvoossa ja Turussa.

– Hämeenlinna toimii hyvänä esimerkkinä, koska täällä vihreässä puolessa on koko skaala, on rantapuistot ja koskemattomat alueet. Unescossa on historiallisten kaupunkimaisemien kategoria, sielläkin olen ollut kuultavana, ja siinä on sama ajatus. Erikoisuus on siinä, että käsitellään kulttuuri- ja luonnonperintöä yhtenä kokonaisuutena. Toisaalta myös biodiversiteettiaspekti, luonnon monimuotoisuus, on koko ajan mukana.

– Parkki on romanttinen puisto, mutta sitä hoidetaan intensiivisesti. Vastaavasti Aulankojärven takana on koskemattomat ikimetsät, eli tämä on se peruste, miksi kaupunkipuistokonsepti on palkittu.

Flanderin mukaan kaupunkisuunnittelussa on Euroopassa vallalla, että annetaan luonnon virrata kaupunkiin.

– Vapautuvia teollisuusalueita ei rakennetakaan tehokkaasti, vaan annetaan luonnon tulla kaupungin keskelle. Siellä on havaittu, että olemme olleet edellä aikaamme eli on säilytetty alkuperäista perusluontoa keskellä kaupunkia.

Kokemäenjoessa Porissa maanantaina havaitun öljymäisen lautan alkuperä on yhä hämärän peitossa.

Poliisista kerrotaan, että lautasta on otettu näytteet, jotta päästäisiin selvyyteen, mitä ainetta lautta tarkalleen sisältää.

Poliisin mukaan edes se ei ole vielä selvää, onko lautta lähtöisin ajoneuvosta vai jostain joen lähellä sijaitsevasta tuotantolaitoksesta tai muusta lähteestä.

Puomi yhä joessa

Kalastaja havaitsi Kokemäenjoessa lilluneen, noin 500-metrisen lautan varhain maanantaina.

Lautan kulku merelle pysäytettiin palokunnan asettamilla puomeilla. Puomit pidetään joessa tämänhetkisen suunnitelman mukaan keskiviikkoon asti.

Poliisi jatkaa lautan alkuperän kartoittamista. Myös yleisövinkkejä toivotaan, jos jollakulla on tietoa lautan alkuperästä.

Kalanviljelylaitoksissa kaloille syötetään kuivarehusekoitusta. Hakasuon kalantutkimusasemalla Paltamossa ahvenen toivotaan nyt ottavan oppia taimenesta ja alkavan rehunsyöjäksi. Arvokkaalla ahvenella olisi varmasti kaupallisia markkinoita, arvioi apulaisprofessori Anssi Vainikka Itä-Suomen yliopistosta.

– Moni voisi kritisoida hanketta, että miksi ahventa pitäisi viljellä, kun Suomen järvet ovat täynnä ahventa. Loppujen lopuksi ahventa saadaan aika harvasta järvestä, että sitä riittäisi kauppoihin asti. Varsinkin jos pystymme vähempiarvoisella järvikalalla ruokkimaan, niin sehän olisi varsinaista ekokalaa.

Kaupallista ahvenen kasvatusta on ainakin Hollannissa ja Sveitsissä. Ahvenen viljelyä on Suomessakin kokeiltu, mutta huonoin tuloksin. Kalalaji stressaantuu herkästi.

– Suurin ongelma on siinä, että jos niille suoraan aletaan antaa keinoravintoa, niin ne eivät opi syömään. Ahvenen poikaset joudutaan kasvattamaan luonnon ravintolammikoissa tiettyyn kokoon asti. Kun ne tuodaan laitosolosuhteisiin tulee ongelmia. Juuri tähän kriittiseen vaiheeseen pyrimme puuttumaan taimenen käytöllä.

Taimenet pyrähtelevät, ahvenet uivat rennosti

Keskenään ruokailemaan opettelevan kahden kalalajin käyttäytymisessä on omat piirteensä.

– Ahven on selvästi sosiaalinen kala, joka ui parvissa tasaisen rennosti. Taimenet ovat yksittäin parven seassa. Ne tykkäävät olla paikoillaan ja tekevät äkkipyräyksiä.

Kainuun ELY-keskuksen rahoittama tutkimus päättyy vuodenvaihteessa. Jatkotutkimusta on mahdollisesti luvassa. Apulaisprofessorin suurin toive on, että valtaosa kaloista pysyisi hengissä ja kasvaisi kokoa.

Helsinkiläinen City-Sámit -yhdistys kaipaa Tenonlaaksosta poismuuttaneille saamelaisille paikallisten kanssa yhdenvertaisia oikeuksia lohenpyyntiin.

Yhdistys on toimittanut asiasta kannanoton Tenojoen kalastussopimuksen neuvotteluihin.

– Muualla asuvien kantatilojen saamelaisilla jälkeläisillä tulee olla samat oikeudet Tenojoen lohenpyyntiin kuin paikkakunnalla asuvilla kantatilojen jälkeläisillä on. Pelkkä maistraatin kotikuntamerkintä ei saa jaotella saamelaisia kulttuurinsa harjoittamisen mahdollisuuksissa, City-Sámit -yhdistys linjaa.

"Muualle muuttanut tenolainen joutuu ostamaan turistiluvan"

Yhdistys selvittää, että paikkakuntalaisten laaja kalastusoikeus Tenolla on sidottu kotikuntaan.

– Nykyisen kalastussopimuksen mukaisesti muualle muuttaneet tenolaiset saamelaiset joutuvat ostamaan ulkopaikkakuntalaisen kalastusluvan ja ovat näin alisteisia matkailijoille kohdistetuille rajoituksille muun muassa soutuaikojen ja uistelussa käytettävän vapamäärän suhteen.

Yhdistyksen mukaan perintönä saatu kalastusoikeus koskee verkkopyydyksiä ja moni muualle muuttanut haluaisi kalastaa lohta ennemminkin uistelemalla tai vavalla rannalta, kuten on tottunut.

Kulttuurin ylläpitämistä ravinnonhankinnan kautta

City-Sámit -yhdistys on huolestunut siitä, että poismuuttaneiden saamelaisten yhteys tenolaisen saamelaiskulttuuriin katkeaa, kun he muuttavat opintojensa tai työnsä perässä pois kotipaikkakunnaltaan.

– Saamelaisalueen ulkopuolella elvytetään kovaa vauhtia saamen kieliä ja saamelaiskulttuuria. Saamelaisuuteen kuuluu suhde luontoon. Yhteys perinteisiin elinkeinoihin, sukujen maihin ja vesiin on siinä keskeisessä asemassa. Tenolaisessa saamelaiskulttuurissa lohi ja lohenpyynti ovat saamelaisuuden ydin.

Yhdistyksen näkemyksen mukaan tenolainen saamelaisidentiteetti ei tule säilymään ja kehittymään ilman lohenpyyntiä.

– Jo pelkkä kulttuurin harjoittamisen ja sen jälkipolville siirtämisen mahdollisuus vahvistaa yksilön omaa identiteettiä, yhdistyksen tiedotteessa kuvaillaan.

Yhdistys näkee ravinnonhankinnan yhtenä tapana ylläpitää saamelaista alkuperäiskansakulttuuria.

– Esimerkiksi itse pyydetyn kalan valmistaminen kaupunkiasunnossa avaa koko pyyntitapahtuman, jonka prosessi voi olla jopa puolen vuoden mittainen. Pyyntitapahtuman ja -välineiden valmistelun kautta säilyy yhteys paikkakunnalla asuviin ystäviin ja sukulaisiin.

"Nykyinen paikallinen väestö ei riitä ylläpitämään kalastuskulttuuria"

Toisaalta yhdistys argumentoi, että myös Tenon saamelainen kalastuskulttuuri on uhattuna ja että poismuuttaneet tenolaiset voisivat olla mukana säilyttämässä sitä.

– Nykyinen paikallinen väestö ei ehkä yksin riitä ylläpitämään kulttuuria, sillä nuoria muuttaa pois ja tilalle tulee vastaavasti suomalaisia. Paikallinen kalastuskulttuuri ja suhde luonnonantimiin on vaarassa kadota.

Teijon kansallispuiston perustaminen saa suitsutusta eduskunnassa. Hirvien ja peurojen metsästyksen salliva poikkeus ja siihen liittyvät uudet toimintatavat kirvoittivat kuitenkin vilkkaan keskustelun metsästyksestä suojelualueilla. Ympäristöministeri Ville Niiistö (vihr.) pitää metsästyskieltoja perusteltuina Etelä-Suomen pienissä kansallispuistoissa. 

Eduskunta aloitti Teijon kansallispuistolain käsittelyn tiistaina. Metsästyskeskustelun polkaisi käyntiin kansanedustaja Markus Mustajärvi (vr.), joka katsoi, että suojelualueilla metsästyksen pitäisi olla lähtökohtaisesti sallittua ja ainoastaan poikkeustapauksissa kiellettyä.

– Ikävä on, että tätä periaatetta on alettu hilaamaan nyt ihan toisin päin kuin mitä se sitten vielä jokin aika sitten oli.

Eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas.) totesi, että metsästys on hankala asia lukuun ottamatta pohjoisen isoja luonnonpuistoalueita. Korhonen korosti myös, että kansallispuistot ovat yleisesti kansainvälisesti ottaen metsästyksestä vapaata aluetta.

Anne Kalmarilla (kesk.) oli asiasta aivan vastakkainen näkemys. Hänen mielestään kansainvälisesti katsoen kansallispuistoissa saa usein metsästää. Kalmarin mielestä metsästysoikeudesta on pidettävä jatkossakin huolta mutta toki niin, että se ei vaaranna muita liikkujia ja luontoarvoja.

Teijon menettelytavat seurantaan

Ympäristöministeri Ville Ninistö muistutti, että Etelä-Suomessa metsästys on kielletty pääsääntöisesti kaikissa kansallispuistoissa. Kolovesi on historiallinen poikkeus, Selkämeri on uusi poikkeus merellisenä puistona ja Teijossa tehdään uusi joustava menettely, joka Niinistön mielestä yhdistää hyvin eri intressit.

Niinistö sanoi suhtautuvansa metsästykseen suojelualueilla joustavasti. Kansallispuistoissa virkistyskäyttö ja suojelu ovat kuitenkin tärkeämmässä roolissa, joten jonkinlaiset rajoitukset ovat Etelä-Suomen pienissä kansallispuistoissa perusteltuja.

Teijon kansallispuistossa valtion maille perustettavalla alueella saa erityissäännön perusteella metsästää hirviä ja peuroja lokakuun puolivälistä vuoden loppuun. Metsästykseen pitää saada Metsähallituksen erillislupa. Poikkeusluvista ja metsästysalueista neuvotellaan vuosittain metsästysseurojen kanssa. Niinistön mukaan poikkeuslupien tarve ei vuosittain ole kovin suuri ja tavoitteena on estää hirvieläinten aiheuttamia vahinkoja.

Jari Lepän (kesk.) mielestä Teijon kohdalla tehty poikkeus on askel oikeaan suuntaan ja käytäntöä pitäisi laajentaa. Raimo Piirainen (sd.) toivoi, että metsähallituksen ja metsästysseurojen keskinäinen sopimus syntyisi ja ministeri sitä kiirehtisi, jotta asiasta ei tarvitsi vääntää kättä jälkeenpäin. Timo Heinonen (kok.) puolestaan ehdotti, että uuden toimintavan sujumista Teijossa seurattaisiin muutaman vuoden ajan.

Eduskunnassa on käsiteltävänä parasta aikaa myös Konneveden kansallispuisto, jossa on myös mahdollisuus käyttää poikkeuslupia metsästyksessä. Metsästys suojelualueilla on herkkä aihe. Esimerkiksi Olvassuon kansallispuistohanke kariutui erimielisyyksiin metsästyksen järjestämisestä.

Riistakamera toimii liiketunnistimella. Jotkut mallit pystyvät lähettämään kuvan omistajan sähköpostiin, jolloin näkee lähes reaaliajassa mitä omalla tontilla liikkuu, oli siellä sitten kutsumattomia vieraita tai harvinaisia eläimiä.

Yllä oleva, sipoolaismökillä otettu riistakamerakuva, lähti ensin tunnistettavaksi Porvoon lintutieteelliseen yhdistykseen. Yllätykseksi selvisii, että kyseessä on harvinainen kiljukotka. Tällainen riistakamerabongaus on jo melkoinen sattuma.

Aina tunnistus ei onnistu pelkän kuvan perusteella

Lisävarmistusta varten kuva lähetettiin vielä Euroopan tunnetuimpiin petolintujen tuntijoihin kuuluvan Dick Forsmanin tunnistettavaksi. Ylen haastattelussa Forsman ei pysty kuvan perusteella varmuudella sanomaan, onko kyseessä iso- vai pikkukiljukotka.

Pikkukiljukotka on yleisempi, vaikkakin harvinainen Suomessa, kun taas isokiljukotka on uhanalainen koko Euroopassa.

– On helppo nähdä kuvasta, että kyseessä on kiljukotka. Mutta onko se puhdas isokiljukotka vai mahdollisesti isokiljukotkan ja pikkukiljukotkan risteymä, ei tämän kuvan perusteella pysty sanomaan.

Tunnistamista vaikeuttaa se, että pitää ottaa huomioon linnun ikä, koska nuoremmat ja vanhemmat linnut erotetaan toisistaan eri perustein.

– Kuvassa on nuori, viime kesänä syntynyt lintu. Jotta sen pystyisi varmasti määrittämään, pitäisi nähdä siiven alapinta, eli lentokuva alta. Tällöin siipisulkien juovituksen perusteella pystyisi varmistuksen tekemään, Forsman arvioi.

Omalle pihalle eksyvät eläimet kiinnostavat

Eläinkuvia toivova voi asettaa luontoon asennetun kameran eteen houkuttimeksi syötävää, kuten kalan perkeitä.

Yleisimmin riistakamera kuvaa kettuja, kissoja, variksia, hirviä, kauriita tai naapurin koiria, mutta välillä riistakamera saattaa kuvata myös todellisen harvinaisuuden. Tällöin harrastus, ”riistakamerabongaus”, saa aivan uuden ulottuvuuden, kun kuvan pystyy lähettämään tarkempaa tunnistusta varten asiantuntijoille.

Kesäkuu on Suomessa hyvä aikaa harvinaisuuksien näkemiselle. Kun kaakosta puhaltaa lämpimiä tuulia, kulkeutuu tänne Forsmanin mukaan harvinaisia lajeja. Kesän mittaan ne asettuvat rauhallisille paikoille, ja esimerkiksi kiljukotkista on hyvin vähän kesähavaintoja.

Vinkkinä Forsman sanoo, että taivaalle kannattaa tähyillä varsinkin, jos kuulee kalalokkien varoitusääniä, koska ne ovat hyviä vieraiden otusten ilmiantajia. Myös sijoittamalla viisaasti riistakameran voi saada hyvin mielenkiintoisia havaintoja. Esimerkiksi merikotkista ja kalasääksistä on saatu paljon uutta tietoa seuraamalla pesiin asennettuja kameroita.

Paikkakuntalaisten laaja kalastusoikeus Tenolle on sidottu kotikuntaan. Ulkopaikkakuntalaisten eli matkailijoiden kalastusluvalla rajoitetaan muun muassa soutuaikoja ja uistelussa käytettävää vapojen määrää.

– Muualla asuvien kantatilojen saamelaisilla jälkeläisillä tulee olla samat oikeudet Tenon lohenpyyntiin kuin paikkakunnalla asuvilla kantatilojen jälkeläisillä on. Pelkkä maistraatin kotikuntamerkintä ei saa jaotella saamelaisia kulttuurinsa harjoittamisen mahdollisuuksissa, City-Sámit-yhdistyksen puheenjohtaja Pentti Pieski toteaa kannanotossa.

Yhdistyksen mukaan voimassa oleva Tenojoen kalastusopimuksen tilanne on perustuslain vastainen, koska saamelaisten oikeus ylläpitää omaa kieltään ja kultturiaan ei toteudu muualle muuttaneiden Tenon saamelaisten kantatilojen jälkeläisten kohdalla.

City-Sámit-yhdistyksellä on yli 270 jäsentä.