Hauki kutee mielellään matalissa rantatiheiköissä ja tulvarannoilla, joilla vesi on keväällä noussut rantaviivan yläpuolelle. Jos vesi ei nouse tavalliseen tapaan, hauki ei ehkä kuhertelekaan totutuilla paikoilla.

Tämän ovat huomanneet etenkin pienemmillä järvillä haukia narraavat. Maaninkalainen, Lapinjärvellä koko 77 vuoden ikänsä kalastanut Voitto Väänänen pitää hauen kutukevättä täysin poikkeuksellisena. Tulvia oli syksyllä, mutta lumettoman talven vuoksi vettä ei olekaan tänä keväänä ollut yhtä paljon kuin ennen.

– Nyt, kun ei tulvia tullut, ei ollenkaan tiedä missä ne kalat kutivat, kun ei niiden luo päässyt veneellä eikä jalan. En minä eivätkä vielä vanhemmatkaan miehet muista tällaista, Väänänen päivittelee.

Valo ja lämpö ohjaavat kutua

Hauki on kevätkutuinen kala ja se alkaa hakeutua kutupaikoilleen, kun veden lämpötila lähestyy seitsemää celsiusastetta. Kalabiologian ja kalatalouden professorin Juha Karjalaisen mukaan lämpötilan lisäksi haukia herättelee lisääntymään myös valon määrä.

– Yleensä kalojen kutu- tai lisääntymissyklissä myös päivän pituudella on merkitystä. Se säätää aika pitkälti sen, että mäti ja maiti valmistuvat hyvissä ajoin ennen kutuaikaa, Karjalainen selittää.

Tänä keväänä lämpötila ei ole noussut tasaisesti, sillä jäät lähtivät tavanomaista aikaisemmin ja vesikin alkoi lämmetä. Säiden kylmennyttyä veden lämpötilakin on alkanut jälleen paikoin jopa laskea.

– Tälläinen tilanne on voinut vähän sotkea hauen kutuun valmistautumisen rytmiä, toteaa Jyväskylän yliopiston Karjalainen.

Muikku ja siika hyvässä rytmissä

Tutkija kuitenkin arvioi, että kaikkiaan uuden haukisukupolven syntyminen sujuu tavalliseen tapaan. Esimerkiksi loppusyksyllä kutevien muikun ja siian lisääntyminen näyttää onnistuneen hyvin, vaikka jäät lähtivät varhain ja sen vuoksi myös kalojen poikaset kuoriutuivat aikaisin. Tutkijat ovat havainneet järvillä huhtikuussa jäiden lähdön jälkeen isojakin siian ja muikun poikasia.

– Ainakin niillä kuoriutuminen on tapahtunut aika normaalissa rytmissä synkronoituna siihen jäiden varhaiseen lähtöön. Varsin hienosti tämä luonnon säätömekanismi näyttää toimivan, Karjalainen sanoo.

Usean pohjalaisyrittäjän osakeyhtiö LSK Business Park osti alkuviikosta Kokkolan asevarikon. Yhtiö on alustavasti suunnitellut alueelle asuntoja. Suunnitelmat ovat aiheuttaneet vastustusta, koska paikka on pohjavesialueella. Biologi Harri Hongell Pohjanmaan ELY-keskuksesta pitää esimerkiksi metsän kaatamista ongelmallisena.

– Se olisi aika suuri vahinko, koska alue toimii eräänlaisena keuhkona kaupungin asutuksen ja teollisuusalueen välillä. Metsä siis puhdistaa ilmaa Kokkolan kaupungille.

Vaikeuksia voivat Hongellin mukaan aiheuttaa myös vuosikymmenien takaiset synnit. Alueelta saattaa löytyä ympäristölle myrkyllisiä asioita, kuten esimerkiksi akkuja tai polttoaineita.

Varikko lakkautettiin vuonna 2006, minkä jälkeen se on puhdistettu puolustusvoimien jäljiltä. Alue on ollut pitkään lähinnä varastokäytössä. 80 hehtaarin metsä on ollut Hongellin mukaan luonnontilassa jopa vuosikymmeniä. Alueella ei elä esimerkiksi isompia nisäkkäitä,  mutta paikka on houkutellut erityisesti lintuja.

– Jopa kaupungin kupeen yksi viimeisimmistä kanahaukoista on pesinyt täällä.

Kia-Frega Tyynismaa / Yle Keski-Pohjanmaa

Teollisuusyritykset investoivat ympäristönsuojeluun yhä innokkaammin. Tilastokeskuksen tuoreen tilaston mukaan toissa vuonna investoinnit kasvoivat yli 300 miljoonaan euroon, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin 2000-luvulla.

Enemmän investointeja on tehty vain vuonna 1992, jolloin investointien määrä nousi lähes 310 miljoonaan euroon. Sen jälkeen investointien määrä on vaihdellut hyvinkin paljon. Vähiten investoitiin tehtiin vuonna 2003, jolloin ympäristönsuojeluun sijoitettiin vain 134 miljoonaa euroa.

Jos investointien lisäksi otetaan huomioon muut ympäristönsuojelusta aiheutuvat toimintamenot, on summa kasvanut tasaisesti 1990-luvulta lähtien. Määrä on noussut melko tasaisesti vuoden 1992 228 miljoonasta eurosta vuoden 2012 559 miljoonaan euroon.

Lähes puolet (45%) vuoden 2012 ympäristöinvestoinneista kohdistui ilmansuojeluun. Vajaa kolmannes (28%) investoinneista tehtiin vesiensuojelun hyväksi. Jätehuoltoon ja maaperän suojeluun tähtäävien investointien osuus oli runsas viidennes eli 22 prosenttia.

Teollisuudenaloista suurimpia investoijia olivat metalliteollisuus ja energiahuolto.

Vähäluminen talvi vaikeutti huomattavasti riistakantojen laskentaa Etelä- ja Keski-Suomessa. Riistaeläinten määrästä ja kannan kehittymisestä ei pohjoista Suomea lukuunottamatta saatu luotettavia tietoja.

Tulosten perusteella useimpien keskisuurten nisäkkäiden määrä olisi pienempi kuin vuosi sitten, mutta hirvieläinten kanta näyttää pysyneen edellisvuotisella tasolla.

Laskennassa käytetään niin sanottua riistakolmiomenetelmää. Lumipulan takia eläinten jälkiä saatiin selville vajaasta 500 riistakolmiosta, joka on neljännes vähemmän mitä viime talvena.

Etelä-Hämeen riistanhoitoalueella oli yhdeksän riistakolmiota.

– Koivut ovat aloittaneet kasvukautensa ihan normaalissa järjestyksessä. Kasvukausi alkoi jopa pari viikkoa etuajassa, sanoo metsänhoitaja Pertti Vento Suomen Metsäkeskuksen Savonlinnan toimistosta. Tosin kasvu on ollut varovaista viileyden ja kuivuuden vuoksi. Lämpöä ei tullutkaan vielä pysyvästi ja massa on vielä routaa.

Ruskean värin koivikot ovat saaneet runsaasta kukinnosta. Norkot ovat isoja, mutta vihreät lehdet ovat vasta puhkeamassa. Siihen vaikuttaa myös edellisten vuosien sää.

– Hedenorkoja on poikkeuksellisen paljon. Muutamaan kymmeneen vuoteen ei ole ollut kuin pari kolme näin hyvää kukintaa. On ollut suotuisia kesiä. Nimenomaan viime vuosi oli lämmin, mutta koivun kukinta oli poikkeuksellisen vähäistä. Voimat säästyivät tälle keväälle, Pertti Vento kertoo.

Vihreä lehvästö puhkeaa heti, kun saadaan sadetta ja lämpöä.

– Ei koivullakaan mitään hätää ole, ei syytä huoleen, Pertti Vento lupaa.

Keminmaan Valmarinniemen venesatamassa on viihtynyt tällä viikolla harvinainen kevätvieras – rantajäillä on pötkötellyt kuutti emoineen. Emonsa imetettävänä oleva hylkeenpoikanen on mitä ilmeisimmin harmaahylje eli halli.

Erikoistutkija Kaarina Kauhala Riistan- ja kalantutkimuslaitokselta arvelee hylkeenpoikasen olevan varsin myöhään syntynyt, sillä havaintojen mukaan emo vielä imettää sitä.

– Halli imettää poikastaan noin kolme viikkoa. Jos imetys vielä jatkuu, on poikanen todennäköisesti syntynyt melko myöhään, Kauhala sanoo.

Hyljeperhettä ei saisi häiritä, emo hoitaa kyllä

Hänen mukaansa ei ole aivan tavatonta, että hylkeet nousevat jokiin - havaintoja on myös esimerkiksi Aurajoelta Turusta, kertoo Kauhala. Kuutin kanssa oleva emo ei kuitenkaan ole kovin tavanomainen näky.

Keminmaassa tapaus ei ole aivan ainutlaatuinen, sillä paikalliset muistelevat samanalaisen sattuneen viimeksi kolmisen vuotta sitten. Ihastelijoita rantajäillä pötköttelevä kuutti emoineen keräsi kuitenkin runsaasti.

Kauhalan mukaan hyljeperheen touhuihin ei ole syytä puuttua.

– Jos poikanen ei ole emonsa hylkäämä, ei ihmisten ole syytä mennä sitä häiritsemään. Emo hoitaa poikasen kyllä, jos se kerran kulkee sitä ruokkimassa, Kauhala muistuttaa.

Intian viranomaiset ovat kiistäneet tiedon, että maan pääkaupungin Delhin ilmanlaatu olisi huonompi kuin missään muualla. Maailman terveysjärjestö WHO julkisti keskiviikkona tutkimuksen, jossa selvitettiin saastepitoisuuksia 1 600 eri puolilla maailmaa sijaitsevassa kaupungissa.

Tutkimuksen tulos oli, että Delhin ilmassa on enemmän terveydelle vaarallisia pienhiukkasia kuin yhdessäkään toisessa kaupungissa.

Tänään torstaina Intian ilmanlaadun valvonnasta vastaavat viranomaiset torjuivat väitteen. Intialaisviranomaisten mukaan Delhin ilmassa on kylläkin paljon saasteita, muttei kuitenkaan enempää kuin Kiinan pääkaupungissa Pekingissä.

– Jos vertaamme vuosien 2011 – 2014 keskiarvoja, niin molemmat kaupungit ovat lähes samalla tasolla. Delhin ilmanlaatu on kesällä parempi ja monsuunikaudella paljon parempi kuin Pekingissä. Vain talvella saasteita on enemmän, viranomaiset toteavat.

WHO:n mukaan pienhiukkasia on Delhin ilmassa keskimäärin 153 mikrogrammaa kuutiometrissä, mutta intialaisviranomaisten mukaan oikea luku on 110 – 129. Pekingin pienhiukkaskeskiarvoksi WHO raportoi 56 mikrogrammaa kuutiometrissä ilmaa.

WHO:n tutkimuksen nimeämistä eniten ilmansaasteista kärsivistä 20 kaupungista peräti 13 on Intiassa.

Eteläisen Satakunnan susilauma näyttää säästyneen uusilta kapitartunnoilta.

Huittisten ja Köyliön rajamailta löytyi talvella kuollut kapinen susi, ja taudin pelättiin levinneen myös muihin lauman eläimiin. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan kaikki viime aikojen havainnot kertovat, että sudet ovat hyväkuntoisia.

Eteläisessä Satakunnassa liikkuvassa susilaumassa on ollut 7–8 sutta. Lauma saattaa kasvaa, sillä sudet saavat näihin aikoihin uusia pentuja.

– Pentujen määrä selviää myöhemmin kesällä, tutkimusapulainen Antti Härkälä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta kertoo.

Viime talvena susihavaintoja tehtiin edellistä talvea vähemmän. Talvella 2012–2013 susihavainnot herättivät huomattavaa keskustelua ja jopa pelkoa. Esimerkiksi lapsia kyydittiin kouluun taksilla susien takia.

Britanniassa on hyväksytty hanke, jonka myötä maan harmaaoravakantaa aletaan rajoittaa tiukoin ottein. Harmaaoravat aiotaan hävittää tietyiltä alueilta kokonaan, kertoo sanomalehti The Guardian.

"Oravasopimus" solmittiin Britannian prinssi Charlesin Skotlannin asunnolla Dumfries Housessa. Mukana olivat prinssin lisäksi maan hallituksen, metsänomistajien ja ympäristöjärjestöjen edustajat.

Amerikasta Britanniaan tuotu harmaaorava (Sciurus carolinensis) on todettu erittäin haitalliseksi vieraslajiksi. Kookkaat harmaaorvat ovat voimakkaampia kuin Britanniassa alkuperäiset eurooppalaiset oravat (Sciurus vulgaris), jotka ovat sama laji kuin Suomessakin tavattava orava.  Ne voivat vahvempina vallata eurooppalaisen oravan elinalueet, mutta ne myös levittävät eurooppalaiselle oravalle tuhoisaa sairautta.

Ensimmäiset harmaaoravat tulivat Britanniaan 1800-luvulla Amerikassa käyneen liikemiehen mukana, joka ajattelemattomasti toi matkamuistona muutaman hauskannäköisen tupsuhännän. Nyt harmaaoravat ovat vallanneet lähes koko saarivaltion.

Britanniassa arvioidaan olevan nyt 120 000 - 140 000 harmaaoravaa, mutta vain noin 5 000 eurooppalaista oravaa.

Harmaaoravat ovat haitallisia myös Britannian metsille, sillä ne järsivät puiden kuorta ja aiheuttavat näin jopa pahempia metsätuhoja kuin peurat tai puiden omat sairaudet.

"Oravasopimuksen" myötä tarkasti valikoiduilla alueilla oravat otetaan kiinni ansoilla ja sitten hävitetään "hellävaraisin keinoin".

Tarkoituksena ei ole hävittää koko harmaaoravan populaatiota. Tämä olisi erittäin kallista ja todennäköisesti myös käytännössä mahdotonta. Toimet kohdistetaan sen mukaan, missä harmaaoravat eniten haittaavat metsiä ja eurooppalaisen oravan oloja.

Luonnonsuojelujärjestöt hyväksyvät suunnitelman haitallisen vieraslajin tuhojen rajoittamiseksi. Eläinsuojelujärjestö Animal Aid kuitenkin esittää vastalauseen. Järjestön mielestä eurooppalainen orava ei ole uhanalainen ja sitä olisi helppo auttaa harmaaoravia vahingoittamatta mm. asuttamalla niitä saarille, tukemalla niiden ravinnonsaantia ja muuttamalla metsänistutuskäytäntöjä.

Eräharrastuksia voi hyvällä syyllä pitää suomalaisuuden symbolina. Tuhansien järvien ja lähes loputtomien metsien maassa, pohjolan perukoilla tuskin olisi asutusta, elleivät esi-isämme olisi aikanaan tulleet tänne riistan ja kalojen perässä.

2010-luvulla eränkäynti on edelleen tavattoman suosittua. Metsästäjiä maassamme on hyvän matkaa yli 300 000, kalastuksen harrastajia roimasti enemmän. Siinä missä esi-isämme hankki elantoa metsistä ja järvistä hirventaljaan sonnustautuneena, nykyajan "eräjorma" pukeutuu säänkestävään kalvopukuun, ja varustautuu jos jonkinlaisilla sähköisillä apuvälineillä.

Erällä ei käydä niinkään ruuan kuin virkistymisen takia. Tutkimusten mukaan eräharrastukset ja ulkoilmaelämä edistävät terveyttä.

Mutta yhdistäviäkin tekijöitä löytyy. Riista ja veden vilja liikkuvat edelleen samoilla ikiaikaisilla reiteillä, joiden varsiin nykypyytäjä saaliin toivossa suuntaa. Monet näistä perinteikkäistä saalistuspaikoista on suosittuja erämatkailukohteita.

Nyt niiden merkitys halutaan nostaa esiin. Metsähallitus aikookin lanseerata hoitamistaan kohteista muutamia niin kutsutuiksi eräperinnekohteiksi.

– Tarkoituksena on ylläpitää suomalaista eräkäynnin perinnettä. Ilman metsästystä, kalastusta ja pitkää erähistoriaa Suomi olisi jäänyt asuttamatta, sanoo eräviestinnän erikoissuunnittelija Aku Ahlholm Metsähallituksesta.

Historian tuntemus lisää eränkäynnin arvostusta

Metsähallitus on valinnut kulttuurihistoriallisesti merkittäviä eräkohteita eri puolilta maata. Yksi kaavailluista kohteista on perinteikäs kalastuspaikka, Kotkan Langinkoski. Langinkoski huokuu historiaa. Lähihistoriasta muistuttaa Keisarillinen kalamaja, mutta kalaisan joen kallioisia rantamia on varmasti hyödynnetty paljon kauemmin.

Eräperintökohteiksi onkin valittu esimerkiksi kalastuspaikkoja, joissa eränkäynnin historia on edelleen nähtävissä. Metsähallitus on kaavaillut, että sen hoitamiin kohteisiin asennettaisiin merkit siitä, että paikka on perinteikäs eräkohde. Samalla voitaisiin kertoa kohteen historiasta. Suunnitelmat ovat kuitenkin vielä melko varhaisessa vaiheessa.

–  Esimerkiksi Langinkoskella kalamies voi tuntea olevansa osa eränkäynnin historiaa. Samalla riistaan ja kalaan osataan suhtautua asiaan kuuluvalla kunnioituksella, Ahlholm pohtii.

Historia syynätty tarkkaan

Eräperintökohteet on valikoitu huolellisten tutkimusten perusteella. Esimerkiksi Langinkosken kohdalla historiaa on tutkittu kirjallisuudesta. Työtä on ollut tekemässä kulttuuriantropologi.

Langinkosken lisäksi kaavailtuja kohteita on on muun muassa Lopella Kanta-Hämeessä sijaitseva Keihäsjärvi, jossa Aleksis Kiven tiedetään metsästelleen. Listalta löytyy myös Elias Lönnrotin kalavedet Urho Kekkosen kansallispuistossa.

- Erähistoriakohteet nimetään luonnollisesti jonkun tunnetun entisajan eräihmisen mukaan, Ahlholm sanoo.

Seudun riistanhoitoyhdistyksen järjestämälle päivän mittaiselle kurssille osallistuu vajaa kaksisataa karhunmetsästyksestä kiinnostunutta.

Kurssilla käydään läpi muun muassa metsästyksessä tarvittavia lupia, saaliin käsittelyä sekä karhukoiran koulutusta ja käyttöä. Päivän mittaan tutustutaan myös karhun elintapoihin.

Toiminnanohjaaja Tero Lahtinen Karstulan-Kyyjärven riistanhoitoyhdistyksestä kertoo, että kurssilta saa lajin tuoreimmat tiedot.

- Kurssilla jaetaan myös opas, joka on hyvä pitää mukana. Se on, jos ei nyt raamattu, niin sanotaan, että katekismus karhunmetsästäjälle, luonnehtii Lahtinen.

Viimeisimmälle karhutietoudelle on kysyntää, sillä kurssi on täynnä.

- Karhunmetsästys on metsästyslajina vielä aika uusi täällä keskisessä ja läntisessä Suomessa. Meille tulee Kainuusta ja Pohjanmaalta ja Itä-Suomestakin porukkaa. 160 paikkaa on varattuna ja kurssi on täynnä eli hyvin on kiinnostusta, kuvailee Lahtinen.

Karhuja enemmän havaitaan niiden jälkiä ja tekosia

Myös muualla karhunmetsästyskurssit ovat olleet Lahtisen mukaan "loppuunmyytyjä".

- Ainahan aktiivisetkin harrastajatkin haluavat lisää tietoa. Voisi myös sanoa, että meillä on Suomen parhaat kouluttajat, jotka ovat ympäri maata kouluttaneet porukkaa.

Suomenselän alueella karhukanta on maan tihein ja havaintoja kontioista tehdään Lahtisen mukaan päivittäin. Esimerkiksi Karstulan ja Kyyjärven seuduilla harva on kuitenkaan itse karhuun törmännyt.

- Aika harva on karhua päässyt näkemään, se hyvin väistää ihmistä, mutta karhun jättämiä jälkiä ja karhun tekemiä töitä löytyy metsästä ja maastosta hyvinkin paljon. Jonkin verran tulee myös maatalousvahinkoja ja mehiläistarhat on usein kohteena.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että netissä.

Lähetä kuva osoitteella keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä

Kalajoen kaupungin yritykset häätää lokit Keskuskarin kluuvijärvestä ja sen lähialueella näyttävät tuottavan tulosta. Alueella on tällä hetkellä 500–600 lokkia, pienimmillään määrä laski jo 300 yksilöön. Ympäristösuunnittelija Tapani Pirisen mukaan lopullinen tilanne nähdään pian, sillä lokkien pitäisi päästä pesimäpuuhiin lähiaikoina. Vielä huhtikuussa toista tuhatta naurulokkia saapui alueelle etsimään pesäpaikkaa.

Viime kesänä lokkien ulosteet tahrivat rannan ja tekivät siitä uimakelvottoman. Ely-keskuksen luvalla umpeen kasvaneesta järvestä on perattu kasveja. Sen ympärille on myös viritelty keppejä ja naruja. Myös vedenpintaa on nostettu padolla.

Ympäristösuunnittelija Tapani Pirinen seuraa tilannetta säännöllisesti: hänen mukaansa vähimmillään lokkeja oli alueella enää noin 300 yksilöä, nekin merenrannan tuntumassa. Kluuvinjärvestä irtautumista on siis tapahtunut.

Tällä viikolla määrä on taas noussut 500–600:aan.

– Siihen osaltaan vaikutti padon avaaminen. Järven vedenpinta lähti laskuun, ja se ehkä houkutteli lokkeja palaamaan ja pidentää viivyttelyaikaa.

Pesinnän aika on pian

Pirinen sanoo silti, että yhdyskunta vaikuttaa osittain hajonneen. Ensi viikko näyttää jo varmemmin suunnan, sillä pesinnän aika on käsillä:

– Pian eletään jo aikoja, jolloin pesinnän täytyisi alkaa. Poikasten pitäisi kuoriutua kesäkuulla, jolloin on paljon hyönteisiä, muistuttaa Pirinen.

Täysin lokittomaksi aluetta tuskin saadaan, vaan muutamia kymmeniä lokkeja varmasti jää ja löytää pesimäpaikan. Ja sen kanssa pärjää, vakuuttaa Tapani Pirinen:

– Jos siellä 50 naurulokkia pesii, tuskin siitä on kenellekään hirvittävästi haittaa. Varsinkin kun muistaa, mistä on lähdetty.

Lähtötilanteessa lokkeja oli tuhat paria pienehköllä alueella. Toisaalta suhtautuminen vaihtelee henkilöittäin, muistuttaa Pirinen:

– Joillekin voi olla 20 pariakin häiriöksi, toiselle tuhat paria mökin edustalla on mukavaa.

Salametsästäjät surmaavat Tansaniassa norsuja sellaista vauhtia, että seitsemän vuoden kuluttua niitä ei ole ehkä ensimmäistäkään jäljellä, varoittaa Tansanian norsujen suojeluun keskittyvä järjestö TEPS.

Järjestön mukaan norsunluuta himoavat salametsästäjät tappavat noin 30 norsua päivässä. TEPSin arvio esitettiin perjantaina alkaneessa kokouksessa, jonka järjestelyissä on mukana myös YK.

Tansanian varapresidentti Mohamed Gharib Bilal vetosi avauspuheessaan kansainvälisen avun saamiseksi taisteluun salametsästystä vastaan. Hänen mukaansa salametsästäjät ovat yhä paremmin järjestäytyneet ja heidän varusteensa ovat yhä parempia. He ovat myös verkostoutuneet Tansaniassa ja sen ulkopuolella.

Jengeillä on usein käytössään automaattiaseita,  pimeänäkökiikareita ja moottorisahoja, joilla norsujen syöksyhampaat ja sarvikuonojen sarvet otetaan nopeasti talteen.

Viime vuonna Tansanian poliisi järjesti tehoiskun epäiltyjä salametsästäjiä vastaan. Norsujen ja sarvikuonojen metsästys väheni selvästi, mutta kampanja keskeytettiin, koska poliiseja epäiltiin väärinkäytöksistä, kuten epäiltyjen tapoista ja raiskauksista.

TEMPSin johtaja Alfred Kikoti haluaa armeijan ryhtyvän taistelemaan salametsästystä vastaan. Satunnaiset iskut eivät riitää, vaan armeijan pitää toimia pitkiä aikoja näkyvästi alueilla, joilla harjoitetaan salametsästystä, hän sanoo.

Salametsästys on lisääntynyt viime vuosina rajusti Afrikassa. Miljoonien arvosta syöksyhampaita viedään joka vuosi Kiinaan, missä vaurastunut keskiluokka maksaa niistä hyvin.

Norsujen määrä on monin paikoin suorastaan romahtanut. Esimerkiksi Tansanian laajalla Selous-Mikumin alueella niitä oli vuonna 2006 noin 70 000, mutta viime vuonna enää 13 000.

Salametsästyksestä kärsii myös turismi, joka on Tansanian talouden tärkeä tukijalka. 

Tähän asti kevät on ollut hyvin kuiva. Myös talvi oli vähäluminen. Vähäsateisuus on pitänyt jokien virtaamat pieninä ja pohjavedet ovat alhaalla. Pientä piristystä kuivalle luonnolle toi lounaasta saapunut sadealue.

Maaperäeliöille äkillinen vedentulo on kuitenkin ongelma. Liian märässä maassa matoja uhkaa hukkuminen ja ne joutuvat ryömimään maan pinnalle. Maan päällä ne ovat kuitenkin helppoa saalista muun muassa rastaille.

Teijon kansallispuistohanketta hiertäneeseen metsästyskysymykseen on löytymässä ratkaisu.

Ympäristöministeriö esittää kansallispuistoa varten erillistä viranomaiset, metsästäjät ja muut  tahot yhdistävää menettelyä, jossa sovittaisiin eläinten vuotuisesta metsästystarpeesta. Muussa tapauksessa hirvien ja peurojen metsästykseen tarvitaan puiston alueella aina erillislupa.  

Ympäristöministeri Ville Niinistö arvioi, että Teijon osalta ei tarvita aikaa vievää lakimuutosta vaan ratkaisu voitaisiin tehdä luonnonsuojelulain pohjalta.

– Tunnistettaisiin, että täällä on todellinen luonnonsuojelu- ja riistanhoitotarve. Poistomenettelystä tehtäisiin pysyvä ja vähän joustavampi menettely, jolloin poistoluvat voitaisiin saada ennakoivasti. Tällä hetkellä jokainen hakemus pitää käsitellä erikseen, Niinistö sanoo.

Luonnonlohen palauttaminen Kemi- ja Ounasjokeen on Alakemijoen kalastusalueen pitkäaikaisen isännöitsijän, vapaa-ajankalastaja Eero Yliniemen unelma. Töitä luonnonlohen palauttamiseksi hän on tehnyt jo pitkään, joten Lapin kalatalousviranomaisen aloittama puntarointi Kemijoen kalatalousvelvoitteen kohtalosta on iso asia.

Lapin Ely-keskuksen mukaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa nuijitun päätöksen avaaminen on perusteltua uusien tutkimustietojen vuoksi. Toistaiseksi virallista päätöstä asiasta ei ole tehty.

– Kyllä se on merkkipaalu, että ajat on muuttuneet. Jokiluontokin on muuttunut ja rakennevirtaamia on nostettu eli käytännössä voimaloista saatava hyöty on lisääntynyt, joten siinäkin mielessä aika on ajanut ohi vanhoista päätöksistä, luonnehtii Yliniemi.

Rahaa pitäisi saada lisää

Riista- ja kalantutkimuslaitoksen mukaan vesivoimayhtöille Kemi-, Ii ja Oulujoen patoamisesta määrätyt velvoitteet tulisi moninkertaistaa. Yliniemi haluaisi, että voimayhtiöt määrättäisiin maksamaan aiheuttamastaan haitasta nykyistä enemmän ja rahat ohjattaisiin toisin.

– Rahaa pitäisi käytää merialueelle, mutta myös jokialueelle ja siellä kalateiden rakentamiseen sekä niiden ylläpitoon ja toimintaan. Passiivisesta kalanpoikasten istuttamisesta pitäisi edetä kohti luonnontuotantoa, painottaa Yliniemi.

Voimayhtiöt istuttavat Kemijokeen ja sen edustan merialueelle vuosittain muun muassa satoja tuhansia lohen- ja meritaimenen poikasia korvauksena vesivoimatuotannosta.

Vaikutti jopa ammatinvalintaan

Tulevaan kalastuskauteen valmistautuvalle kemiläiselle  ammattikalastajalle Markku Sotisaarelle istutetun lohen pyynti on elinehto.

– Kyllä se niin ison osan tekee toimeentulosta, että ei rahallista määrää pysty muulla kalalla korvaamaan. Lohen jälkeen toiseksi tärkein kala on siika, sanoo Sotisaari.

Ammattikalastaja pyytää lohta niin sanotulla Kemijoen terminaalikalastusalueella, jossa kalastetaan velvoiteistutuksista peräisin olevaa lohta. Vastaavat alueet luotiin aikoinaan myös Ii- ja Oulujoen edustan merialueelle.

Sotisaarelle Kemijoen edustan merialueelle tehtävät lohen velvoiteistutukset ratkaisivat aikoinaan jopa ammatinvalinnan. Taksin ajaminen jäi ja Sotisaari saattoi jatkaa sukunsa perintiöä, kun merialueen velvoiteistutukset saatiin käyntiin 1980-luvulla.

Kemijoen kalateiden rakentamista Sotisaari ei liiemmin kannata, sillä hanke tietää edetessään vaikeuksia ammattikalastajille. Vaihtoehto on kuitenkin olemassa, jos leipä halutaan viedä ammattikalastajien pöydästä.

– Meidät voi ostaa rannalle, sehän on neuvottelukysymys, mutta isoista summista puhutaan, naurahtaa Sotisaari.

Neuvottelupöytään, ei oikeuteen

Pohjolan Voimassa vaatimuksia Kemi- ja Iijoen kalatalousvelvoitteiden muuttamisesta seurataan tarkkaan. Toimitusjohtaja Pertti Pietisen mukaan aluksi pitäisi kuitenkin selvittää, onko RKTL tulkinnut asioita oikein ja voidaanko yhteen tutkimukseen luottaa.

– Vielä on liian aikaista lähteä ottamaan kantaa velvoiteistutuksiin, mutta asioita pitää keskustella, painottaa Pietinen.

Hän toivoo, jos Kemi- ja Iijoen velvoitetta aletaan muuttaa, niin tämä saataisiin tehtyä yhteisymmärryksessä eri osapuolten kanssa ilman vuosia kestävää oikeuskäsittelyä.

Samaa mieltä on vapaa-ajankalastaja Eero Yliniemi, joka on seurannut alisen Kemijoen kalastusta ja siihen vaikuttavia asioita vuosikymmeniä.

– Meillä on täällä niin huono kokemus vesioikeusprosesseista, että ei niissä ole oikein voittajia, toteaa Yliniemi.

Suomen ensimmäinen nettierätarkastaja aloittaa työnsä kesäkuussa. Nettierätarkastajan tehtävänä on seurata metsästykseen ja kalastukseen liittyvää keskustelua internetin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa.

Metsähallituksella on ennestään 12 erätarkastajaa, jotka vastaavat metsästyksen, kalastuksen ja maastoliikenteen valvonnasta valtion alueilla. Nyt palkattavan nettierätarkastajan tehtävänä on tukea muuta erävalvontaa.

– Tilanteen mukaan päätämme, mihin keskusteluihin osallistumme ja miten. Päätavoite on ohjata eränkävijöitä hyviin, luvallisiin ja laillisiin erätapoihin, sanoo Metsähallituksen eräpalveluiden aluepäällikkö Erkki Turtinen.

Nettierätarkastajaksi on valittu oululainen Toni Murto. Tehtävä on määräaikainen ja jatkuu marraskuun loppuun saakka.

Energiatuottaja Vapolla on jatkuvasti meneillään useita lupaprosesseja, sillä tarve uusille tuotantoalueille on suuri.

Samaan aikaan, kun uusia alueita otetaan tuotantoon, vanhoista loppuu hyödynnettävä raaka-aine. Suon keskimääräinen käyttöikä on 20-30 vuotta.

Vapon resurssijohtaja Päivi Peronius kertoo, että uusilla turvesuoilla on ominaisuus, joita vanhoilla ei ole: pinnassa sijaitseva ja heikosti maatunut rahkaturve.

– Lupahakemuksia on sekä energiaturpeen että ympäristöturpeen tuotantoon eli esimerkiksi maatalouden kuivikkeen valmistamiseen. Vanhoilta tuotantoalueilta ei pystytä enää tuottamaan esimerkiksi hyvänlaatuista kuiviketurvetta, kun vaalea pintaturve on siitä jo hyödynnetty.

Monta vaihetta ennen tuotantoa

Ennen kuin turvetuottaja pystyy hakemaan suolle hyödyntämislupaa, maa on hankittava hallintaan ostamalla tai vuokraamalla. Tämä prosessi saattaa viedä aikaa.

Lisäksi itse lupaprosessi venyy nykyään yhä useammin. Peronius laskee, että lupaviranomaiset käsittelevät kutakin hakemusta entistä kauemmin. Eniten aikaa kuluu kuitenkin valituksissa, jos niitä lähtee eri oikeusasteisiin.

– Nykyään puhutaan jopa 10 vuoden aikaskaalasta. Se aika kuluu lainvoimaisen luvan saamiseen ja tuotannon aloittamiseen siitä lupaprosessin alusta.

– Kyllä valitusten määrä on selkeästi lisääntynyt viime vuosina. Vielä 2010 lupien käsittelyajat olivat nopeampia ja valituksia oli vähemmän. Toki niitä silloinkin oli, mutta kyllä se on selkeästi lisääntynyt.

Resurssijohtaja löytää monta syytä siihen, miksi turveluvat kohtaavat vastustuksen rintaman. Ihmisten ympäristötietoisuus on kasvanut.

–  Ihmiset kaupungistuvat, mutta mökkien määrä on lisääntynyt eli ihmiset lähtevät maaseudulle hakemaan luonnon rauhaa. Toki varmasti on vaikuttanut viime vuosina käyty keskustelu turvetuotannon ympärillä. Viime vuosina on käyty keskustelua siitä, kuinka hyväksyttävää turvetuotanto Suomessa on. On ihmisiä, jotka haluaisivat sen alasajoa, summaa Peronius.

Kesän mansikkasadon runsaus on nyt kiinni lähiviikkojen vesisateista. Mikäli sää pysyy kuivana ja yöpakkasia esiintyy, saattavat sato-odotukset kokea vakavan takaiskun.

– Elämme nyt jännittäviä aikoja, kuinka mansikan käy, sillä viime aikoinakin on ollut kovia yöpakkaisa, sanoo kiteeläinen marjanviljelijä Ismo Ruutiainen.

Ruutiaisen mukaan polka-lajike on selviytynyt melko hyvin, koska se on luonnostaan kylmän kestävä mansikkalajike. Sen sijaan hieman harvinaisemmille viljelymansikoille saattaa talvi olla saanut aikaan tuhoja mansikoissa.

Mikäli mansikkapellot saavat kosteuttaa saattavat juurien vauriot korjaantua itsestään.

– Jos mansikan juuret ovat vaurioituneet, häiriytyy kasvin vedenotto. Kuivuus vain pahentaa tilannetta, sanoo Ruutiainen.

Ismo Ruutiainen on kuitenkin toiveikas mansikkasadon suhteen. Jos sateita saadaan, niin satokin voi olla kohtuullinen.

Suomessa viljeltävistä mansikoista kolme neljäsosaa on polkaa.