Metsohavaintojen kanssa sukupuolten tasa-arvo unohtuu turhan helposti.

- Ukkometsot ovat toki näyttävimpiä, mutta ehkä tärkeämpi osapuoli on kuitenkin naaras, koppelo. Se on lajin äitihahmo, joka hoitaa poikaset ja varmistaa että uutta sukupolvea syntyy, muistuttaa Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin aluesihteeri Teemu Tuovinen.

Pitkälle syksyyn saakka ulottuvan vuosittaisen havaintokilpailun laji pyritään aina valitsemaan niin, että sen yhyttäminen onnistuu myös jokamieheltä.

Käsillä alkavat olla viimeiset ajat soitimen aikaisiin metsohavaintoihin, sillä toukokuu kuluu jo pääsääntöisesti pesintään.

- Nyt kannattaa kiireen vilkkaa mennä syrjäisille korpimaille aamu- ja iltahämärissä kuuntelemaan, olisiko soidinta alueella, Tuovinen kannustaa.

Metso viihtyy sekametsässä

Metson ominta aluetta on havupuuvoittoinen sekametsä, jossa on sopivasti suojaavaa aluskasvillisuutta.

Pesät eivät välttämättä sijaitse poikkeuksellisen erämaisissa paikoissa, sillä metsäkanalinnuille ominaiseen tapaan koppelo on etevä piilottelija. Luonnossa kulkija saattaa tietämättään sivuuttaa pesän hyvinkin läheltä.

Koppelo ei hylkää pesäänsä kovinkaan herkästi, joten ainakaan havaintokilpailu ei vaaranna haudontaa, kunhan pesäetikettiä noudatetaan.

- Emo voi toki lähteä pesältä pakoon, mutta hätää ei ole kunhan ei mene pesälle asti laskemaan munia, saati koskemaan niihin, Tuovinen sanoo.

Poikaset kuoriutuvat kesäkuun alkupuolella ja lähtevät pesästä hetimiten liikkeelle ravinnonhakuun yhdessä emon kanssa.

"Hullut" ukkometsot ovat vain väärinymmärrettyjä

Metso ylittää uutiskynnyksen helpommin silloin, kun niin sanotusti hullu ukkometso tavataan pyörätieltä uhittelemasta ohikulkijoille.

- Yleensä kyse on vain pieleen menneestä soidinajasta. Kun ei ole löytynyt kumppania eikä toisia ukkometsoja vastustajiksi, niin sitten täytyy otella kaksijalkaisten kanssa, Teemu Tuovinen selittää.

Metsojen sosiaalisen median eli soitimen onnistumisen kannalta pirstaleiset ja pienenevät metsäalueet eivät ole suotava asia, sillä metso kaipaa ympärilleen kymmenien hehtaarien reviirin.

Havaintokilpailuun kelpuutetaan myös metsomuistoja niiltä "vanhoilta, hyviltä ajoilta", jolloin metsäpalstat olivat nykyistä yhtenäisempiä.

- Toki poikashavainnot kesältä 2014 ovat erityisen tervetulleita, sillä ne kertoisivat uuden sukupolven tulosta, Teemu Tuovinen toivoo.

Eurajoen vedessä on jälleen korkeita bakteeripitoisuuksia.

Rauman ympäristölaboratorion tekemien tutkimusten mukaan Kuurnamäen sillalta ja Mäkelän uimarannalta otetut näytteet sisälsivät enemmän E.coli-bakteereja kuin mitä uimarannalla saa asetusten mukaan olla. Myös suolistoperäisten enterokokkien määrä on Mäkelän uimarannalla suuri.

Vesi oli käyttökiellossa

Eurajoen vesi oli pitkään käyttökiellossa suurten bakteeripitoisuuksien takia. Vuoden käyttökielto päättyi viime syksynä.

Vedenlaatu on heikentynyt aiemmin muun muassa siksi, että paikallinen jätevedenpuhdistamo ei ole pystynyt puhdistamaan kaikkia jätevesiä. Puhdistamoa kuormittavat erityisesti teollisuuden jätevedet.

Pyhäjärviseudun ympäristöpäällikkö Jukka Reko sanoo, että bakteeripitoisuuden nousu johtuu myös tällä kertaa jätevedenpuhdistamon ongelmista. Hän ei suosittele käyttämään Eurajoen vettä.

Kokkolalainen Tom Ojanperä on kerännyt koivunmahlaa talteen parikymmentä vuotta. Eniten kirkasta nestettä nauttii vaimo, mutta on hän itsekin sitä maistellut.

Tom ei ota kantaa siihen, onko mahla lisännyt terveyttä tai pitänyt tauteja poissa. Hän tietää kyllä, että moni uskoo koivun hyviin vaikutuksiin.

–  Jos koivua ajattelee, se on iankaikkisesti ollut terveystuote. Siitä on otettu pakurikääpää ja vihtoja. Ja onhan se terveystuote, kun mahlaa hakiessa lähtee ulos luontoon, hymähtää Tom Ojanperä.

Mahlanhakuun kannattaa ottaa mukaan pora ja puuporan terä.

Marketista saa läpinäkyvää muoviletkua. Poranterän kannattaa olla hiukan kapeampi kuin itse letku, jotta neste ei tihku letkun ohi, ja letku kiinnittyy tiukasti puun runkoon.

Keräysastiaksi käy ämpäri tai vaikka tyhjä vesipullo. Tom Ojanperällä on isoja vesikanistereita keruuastioina. Mahlaa voi virrata yhdestä puusta viisikin litraa päivässä, joten astian kannattaa olla isohko.

– Tuohon runkoon pukataan pora, ja heti tulee mahlaa. Se on yksinkertaista, kannustaa Ojanperä.

Poran kanssa ei kannata sohia missä tahansa metsässä. Mahlankeruu ei kuulu jokamiehen oikeuksien piiriin, kuten vaikkapa marjastus. Parasta on siis kairata omassa metsässä, ellei pääse asiasta sopuun tutun metsänomistajan kanssa.

Tom Ojanperä perheineen käyttää kerätyn mahlan parin päivän sisällä. Neste säilyy jääkaapissa. Kun väri alkaa muuttua kirkkaasta sameaksi, mahlaa ei enää kannata käyttää. Jotkut pistävät mahlaa pakastimeen ja juovat sitä pitkin vuotta.

Minna Mustonen / Yle

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että netissä.

Lähetä kuva osoitteella keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä

Länsi-Liettuaan Kuurin kyntäälle on julistettu hätätila maastopalon vuoksi. Tuli on niellyt 38 hehtaaria maastoa.

Tulta vastaan taistelevilla palomiehillä on tukenaan armeijan helikopteri. Apuun odotetaan myös naapurimaasta Latviasta helikopteria ja sotilaita, jotka auttaisivat kasaamaan maata tulen tielle. Tuuli vaikeuttaa sammuttajien työtä.

Kuurin kynnäs on vajaan sadan kilometrin mittainen kapea niemimaa Itämeressä. Leveyttä sillä on vain muutamasta sadasta metristä alle neljään kilometriin. Pohjoisosa on Liettuaa, etelä Kaliningradia eli Venäjän aluetta.

Kuurin kyntään kansallispuisto on ollut YK:n maailmanperintöluettelossa vuodesta 2000. Alueella on ollut ihmisasutusta esihistoriallisista ajoista asti. Asukkaiden ponnistelujen ansiota on, ettei tuulen ja aaltojen aiheuttama eroosio ole hävittänyt niemeä.

Kahdeksan vuotta sitten siellä riehui maastopalo, jonka sammuttaminen vei viisi päivää. Tuli tuhosi yli 200 hehtaaria metsää.

Eteläespanjalaisessa eläintarhassa on syntynyt harvinainen jaavankääpiökauris, joka on suurin piirtein hamsterin kokoinen sorkkaeläin.

Huhtikuun 8. päivänä syntynyt yksilö on 43. elossa oleva jaavankääpiökauris Euroopassa. Se syntyi Malagan lähellä sijaitsevassa Fuengirolan eläintarhassa.

Luonnossa jaavankääpökaurista tavataan Kaakkois-Aasiassa, missä se on uhanalainen metsien hävittämisen takia. Nimensä laji on saanut pienen kokonsa ja suurten silmiensä takia.

Nyt syntyneellä poikasella ei ole vielä nimeä, koska se on niin pieni, ettei sen sukupuolta ole pystytty määrittämään. Heti syntymänsä jälkeen se painoi noin sata grammaa.

Eläintarhan työntekijöiden mukaan se kuitenkin erittäin voi hyvin ja kasvaa nopeasti, vaikkei osaakaan vielä imeä itsenäisesti.

Jaavankääpiökauris kasvaa jäniksen kokoiseksi ja painaa täysikasvuisena pari kiloa. Ne ovat tavallisesti erittäin hiljaisia eläimiä, ja ääntelevät kimeästi vain ollessaan peloissaan.

Kesäaikaan perhosia voi houkutella pihaan kukilla. Suunnitteluhortonomi Tarja Takala-Hotti listaa tunnettuja perhoshoukuttimia perhoshoukuttimia ovat esimerkiksi syyssyrikät, syreenit, nauhukset ja auringonkukat sekä tuoksuvat yrtit. Koleassa keväässä kukat loistavat poissaolollaan, mutta perhosia voi houkutella muilla keinoin. Juuri nyt olisi hyvä hetki.

–  Perhoselle ei ole vielä muualla ruokaa. Perhoset heräilevät pikku hiljaa horroksestaan. Nyt niitä voisi ruokkia ja houkutella omaan pihaan.

Tarja Takala-Hotin mukaan perhonen tunnistaa parhaiten keltaisen värin ja sinipunaisen syreenin sävyn. Tätä voi perhosen ystävä käyttää hyväkseen, kun miettii houkuttimia.

Baari pystyyn helposti

Varsinaisen perhosbaarin rakentaminen ei vaadi paljoa. Tarja Takala-Hotti suosittelee hankkimaan kukkakaupasta pienen, muovisen ja läpinäkyvän ruusun vesisuppilon. Pieni koeputki käy myös.

–  Vesisuppiloon tehdään pölysokerista ja vedestä massa ja lisätään siihen punaviiniä, käynyttä viiniä tai siirappia. Suppilon suulle laitetaan jotain, joka johtaa nestettä ylöspäin. Pala puuvillakangasta käy tai pumpulia, lampaan villaa tai koiran karvaa.

Makean tuoksun houkuttelemana perhosen pitäisi liihottaa paikalle ja imeä ainetta putkilosta.

Perhosbaarin houkuttelevuus moninkertaistetaan visuaalisella efektillä. Suppilon suun lähettyville voi askarrella esimerkiksi keltaisen kukan. Baarin voi sitten keltaisine "mainoskyltteineen" ripustaa rautalangalla oksaan kiinni.

Hyönteisille hotelli

Pihapiirin monimuotoisuutta voi lisätä rakentamalla perhosbaarin kumppaniksi hyönteishotelleja. Niihin ei edes tarvita anniskelua, pelkkä makuusija riittää, neuvoo suunnitteluhortonomi Tarja Takala-Hotti.

Kukkaruukkuun tai katkaistuun muovipulloon voi laittaa savea, johon painetaan tiiviisti pystyyn kuivia korsia. Hotelli kannattaa sijoittaa pensaan juurelle, noin 1-2 metrin korkeudelle maasta. Katkaistuun pulloon voi tunkea myös aaltopahvia. Näihin koloihin hyönteiset helposti hakeutuvat talveksi.

Hyönteishoukuttimien idea on kasvattaa pihan monimuotoisuutta. Samalla esimerkiksi kirvoista pääsee eroon luonnonmukaisesti, kun niiden viholliset muuttavat alueelle asumaan.

Houkuttimilla on huonot puolensa.

– Näillä hotelleilla ei ole respaa, eikä kylttiä, jossa lukee "ei ampiaisille". Eli hyönteishotellin houkuttelemaa porukkaa ei voi rajata. Hotellit kannattaakin pistää kauemmaksi oleskelualueesta, ettei tule pistoksia, neuvoo Takala-Hotti.

Kulunut talvi on ollut monella tapaa erikoinen ja lintuharrastajan näkökulmasta se on ollut suorastaan olematon.

– Helmikuu, joka on perinteisesti ollut ruokinnan kannalta tärkeä, oli nyt sen verran lauha, että lintulaudalla oli hiljaista, Kärkkäinen kertoo.

Linnuille riitti siis elävää ravintoa ötököiden muodossa luonnossakin.

– Joistain lajeista ei ole osannut sanoa, milloin on syysmuutto loppunut ja kevätmuutto alkanut.

Nyt kun kevät on edennyt tavallista ripeämpää tahtia, on Kärkkäinenkin parhaimmillaan laskeskellut omalta pihaltaan evästä hakevan esimerkiksi satoja järripeippoja.

Järripeipot ovatkin viime päivinä hallinneet pihan "kevyen musiikin konserttia".

– Välillä oikein velloo tämä järrien konsertti, se tahtoo se jurraus peittää muut laulajat alleen, hymyilee Kärkkäinen.

Lajeissa riittää

Kärkkäinen kuvailee itseään aktiiviharrastajaksi, joka tarkkailee lintumaailmaa lähinnä omalla alueellaan. Nytkin lähimaastosta hän on pistänyt merkille lukuisia lajeja.

– Äkkiä tästä pihaltakin löytyy 20 lintulajia, Kärkkäinen laskeskelee.

– Rautiaista ja lehtokurppaa on näkynyt. Telkänkin olen nähnyt menevän pönttöön, että alkaa olla pesimätouhut aluillaan, Kärkkäinen listaa.

Tämän kevään lintubongausta ovat jarruttaneet jonkin verran kovat tuulet.

– Vastainen tuuli jonkin verran jarruttaa muuttoa. Mutta nyt kun on tyynempää ja lämpimämpää, niin menen katselemaan ensimmäisiä kahlaajia ja hyönteissyöjiä. Olisi kiva nähdä vaikka kirjosieppo ennen vappua, Kärkkäinen suunnittelee.

Kun kajaanilainen Aune Korhonen kuuli Yle Kainuun Radiosta, että Suomussalmen Yli-Vuokissa on 400 vuotta vanha mänty, hän halusi selvittää oman mäntynsä iän. Yli-Vuokissa kasvanut, Satalatvaksi nimetty, puu on kelottunut viimeisen sadan vuoden aikana, sitä ennen se oli kasvanut 300 vuotta.

Korhosen mökkipihassa Paltamon Neuvosenniemessä on kilpikaarnainen ja kaksihaarainen rantamänty, joka on ollut Aunen erityissuojelussa 40 vuoden ajan – niin pitkään kuin tontti on ollut heidän mökkitonttinaan.

– Alusta asti olen ajatellut, että jos joku säilyy tällä tontilla, niin se on tämä mänty, sanoo Korhonen.

Monta kertaa Korhonen on kuullut neuvoja, että mänty pitäisi kaataa, mutta siihen hän ei ole suostunut.

Reikä kylkeen, lusto ulos

Männyn iän sai selville Timo Pisto, joka on Otso Metsäpalveluiden Länsi-Kainuun metsätiimin esimies. Hänen mukaansa iän määrittäminen silmämääräisesti on hankalaa, koska mänty voi kasvaa hitaasti jopa 100–150 vuoden ajan. Niinpä Pisto porasi pienellä kairalla männyn kylkeen reiän, jotta lustonäyte saadaan otettua.

Lusto otetaan hieman yläviistoon, jotta puun pihka korjaa pienen vaurion itsestään. Näin vesi ei pääse lahottamaan puuta sisältä päin. Aune Korhosen männyn rannan puoleiset oksat ovat hieman lahonneet, mutta lusto kertoo, että puun runko on jykevässä kunnossa.

Timo Piston työkalut on tarkoitettu talousmetsän arviointiin, joten kaira ei päässyt aivan vanhan männyn keskipisteeseen asti. Lustossa oli vuosirenkaita 210 vuoden verran. Siihen pitää lisätä arvio siitä, mihin kaira ei yltänyt.

– Kyllä me puhutaan, että tämä on sellainen 240 vuoden ikäinen puu ainakin, sanoo Pisto.

Aune Korhosen mökki on Oulujärven rannalla, Suomen suurimman sisävesiselän, Ärjänselän, äärellä. Korhosta kiehtoo ajatus siitä, että hänen mäntynsä on nähnyt myös tervansoutajat.

– Tästä ovat tervansoutajat kulkeneet. Neuvosenniemeen ne ovat neuvoa tulleet pitämään ja myrskyllä tietenkin pysähtyneet lahdelmaan. Se on sellainen tosi historiallinen tapahtuma ollut, että tästä on kuljetettu tervaa Ouluun.

Ihminen virkistää puita monella tavalla

Luston vuosirenkaat kertovat puun eri vaiheista. Noin 65 vuotta sitten Aune Korhosen mökin pihassa oleva mänty on virkistynyt ja alkanut kasvaa kunnolla paksuutta. Sitä ennen mänty oli kitukasvuisena 100 vuotta.

– Tässä on varmaan ollut sellainen tilanne, että tämä on ollut jonkinsorttisena alikasvoksena, eikä ole saanut valoa tai lämpöä tarpeeksi. Kun ympäristössä on tapahtunut vapautuminen ja se on päässyt valtapuun asemaan, niin se on ruvennut kasvamaan paksuutta, arvioi Timo Pisto.

Ennen Korhosia tontilla oli jo ollut joku, joka oli raivannut männylle tilaa. Hän ei kuitenkaan pystynyt jatkamaan mökkiprojektiaan, joten Korhoset ostivat tontin.

– Kun ostimme tontin, männyn ympärillä oli minua korkeampi katajikkovyöhyke. Mänty varmaan kärsi siitä. Me kaadoimme katajikon pois, muistelee Aune Korhonen.

– Rakennusten ja kulttuuriympäristöjen läheisyydessä olevien puiden osalta tiedetään, että kun ihmiset tulevat sinne, ja siellä touhutaan ja rakennetaan, niin maahan syntyy karikkeen lisäksi muitakin ravinteita, mikä vaikuttaa puun kasvuun. Vanhakin puu, niin kuin tällainen mänty, rupeaa virkistymään, kun ympärille raivataan tilaa, kertoo Timo Pisto.

Kun männyn ikä oli selvinnyt, Aune Korhosen mielessä kävi sievän aitauksen rakentaminen puun ympärille.

– En kuitenkaan ryhdy siihen. Kyllä minun pitää päästä välittömästi heti halaamaan tätä, kun tulen, nauraa Aune Korhonen.

Lämpimät ja aurinkoiset kevätpäivät ovat houkutelleet liikkeelle hyttysiä. Lentelijät ovat lintuhyttysiä, jotka eivät ole yhtä kiinnostuneita ihmisistä, kuin eräät toiset hyttyslajit, valottaa hyönteistutkija, intendentti Marko Mutanen Oulun yliopistosta.

Mutasen mukaan lintuhyttysten aikainen liikehdintä on tavanomaista. Ne talvehtivat aikuisina ja lähtevät liikkeelle talvilevostaan, kun on lämmintä ja valoisaa. Yleensä niiden vaatimat olosuhteet koittavat vasta toukokuussa. Lintuhyttyset ovat nyt liikkeellä paritellakseen. Munintaan energiaa tarvitsevat lintuhyttysnaaraat imevät verta enimmäkseen linnuista. Hyttyskoiraat puolestaan elävät muun muassa medellä.

Hyttyset talvehtivat tietyssä kehitysvaiheessa: aikuisena, kotelona, toukkana tai munana. Suurin osa niistä viettää talven muussa muodossa kuin aikuisena. Esimerkiksi ihmisveren perässä lentävät metsä- ja korpihyttyset talvehtivat toukkana tai munana.

Ihmisten ja eläinten kannalta pahin hyttystilanne on yleensä kesäkuussa, sillä silloin ovat liikkeellä hyttysten massalajit.

– Viime vuonna helteitä oli jo toukokuussa, joten silloin olivat liikkeellä hyttysetkin, Mutanen muistuttaa.

Suomessa elää 40 hyttyslajia. Suurinta osaa niistä eivät ihmiset kiinnosta: kymmenen lajin edustajat pyrkivät ihmisveren äärelle. Viiden lajin tiedetään voivan olla erityisen ärhäköitä.

Keväiset lätäköt kertovat osan hyttysten elämästä

Kevät on ollut monin paikoin kuiva, mutta kesän hyttysmäärien ennustaminen kevään sään perusteella on mahdotonta. Esimerkiksi lätäköiden määrä keväällä paljastaa osatotuuden hyttysten elämästä. Seisova vesi on hyttysille elinympäristö. Naaraat munivat munansa vesiin loppukesällä. Munista kehittyy seuraavana keväänä tai kesänä toukkia ja niistä kotelovaiheen jälkeen aikuisia hyttysiä. 

– Hyttysten määrään vaikuttaa myös esimerkiksi viime vuoden sää, hyönteistutkija Mutanen muistuttaa.

On vaikea tietää, miten hyttyset ovat selvinneet menneestä talvesta ja paljonko niitä on ollut eri muodoissaan talvilevossa, Mutanen kuvailee ennustamisen vaikeutta. Ainakin teoriassa hyttysiä on sitä enemmän, mitä sateisempi kevät on. Käytännössä näin ei kuitenkaan välttämättä ole.

Ilmastonmuutos voi tuoda tullessaan sairauksia

Vielä runsaat sata vuotta sitten hyttyset levittivät Suomessa malariaa. Malariahyttynen talvehtii aikuisena ja sen on päästävä ruokailemaan talven aikana. Nykyasunnot ovat sille liian kuumia ja kuivia, jotta se voisi selviytyä Suomen talvesta, kertoo hyönteistutkija Marko Mutanen. Malaria tuskin Suomeen palaa, mutta hyttyset levittävät eri puolilla maapalloa muitakin sairauksia ja Suomen sairaustilanne voi muuttua ilmaston muuttuessa.

Nykyisin suomalaishyttyset levittävät aika ajoin jänisruttoa ja pogostantautia. Jänisruttotartunnoista puolet on oireettomia, huomautetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Kanadalainen kaivosyhtiö Nautilus Minerals on päässyt sopimukseen Papua-Uuden-Guinean hallituksen kanssa kaivoksen perustamisesta maan aluevesille, kertoo BBC.

Kyseessä olisi maailman ensimmäinen syvän meren kaivos. 1 500 metrin syvyydestä louhittaisiin kultaa, kuparia ja muita arvometalleja.

Nautilus Minerals on neuvotellut Papua-Uuden-Guinean kanssa asiasta jo 1990-luvulta lähtien, mutta yhteisymmärrykseen ei ole päästy. Nyt sopuun päästiin, kun Papua-Uusi-Guinea lupasi maksaa 120 miljoonaa dollaria kaivoksen kustannuksista. Vastineeksi maa saa 12 prosentin osuuden kaivoksen tuottoon.

Kaivos on määrä perustaa alueelle, missä merenpohjassa on hydrotermisiä aukkoja, joista purkautuu maan uumenista tulikuumaa, pH-arvoltaan erittäin hapanta vettä. Mereen purkautuessaan se kohtaa viileämpää ja emäksisempää vettä, mistä seuraa, että alueelle muodostuu runsaasti mineraaleja. Alueen kulta- ja kuparikertymät ovat rikkaampia kuin mitkään kuivan maan esiintymät.

Merenpohjan aarteet ovat tähän saakka olleet saavuttamattomat, mutta öljy- ja kaasuteollisuuden kehittymisen myötä yritykset ovat kehittäneet laitteistoa, joka pystyy toimimaan syvällä meressä. Nautilus aikoo käyttää robottikaivureita, joita ohjataan pinnalla olevista laivoista. Suurin koneista painaa 310 tonnia.

Kaivurit rikkovat merenpohjaa, josta irtoava malmipitoinen aines pumpattaisiin pinnalle liejumaisessa muodossa. Toiminta voisi alkaa viiden vuoden kuluessa.

Ympäristöjärjestöt pelkäävät luontotuhoja

Ympäristönsuojelijat ovat kauhistuneet merenpohjan kaivoshankkeesta. Ympäristöjärjestöjen mukaan kaivoksen ympäristövaikutukset olisivat tuhoisat meren ekologialle.

Järjestöt muistuttavat, ettei seurausten laajutta edes voida arvioida, koska merenepohjaa ei ole kartoitettu. Tästä syystä tuhoutuvien eliöiden ja eliöyhteisöjen määrää ei tiedetä.

Nautilus-yhtiö vastaa, että kaivoksen vaikutus on hyvin pieni. Kaivoksen laajuus olisi vain kymmenen jalkapallokenttää.

Kun kaivos lopettaa toimintansa, eliöstö palaa ennalleen 5 - 10 vuoden kuluessa, yhtiö arvioi. Kilometrin päässä on toinen samanlainen hydrotermisten aukkojen alue, josta yhtiön mukaan voi merivirtojen kautta tulla eliöstöä elpyvälle kaivosalueelle.

Leikkijöiden kasvettua ulos hiekkalaatikkoleikeistä, pihan hiekkalaatikolle voi keksiä uutta käyttöä. Vaikka kasvimaana.

– Siitä saa oikein hyvän kukkapenkin tai kasvimaan. Riippuu vain siitä, millaisella paikalla ja minkä kokoinen se on viheraluesuunnitteluja Anna Wahlberg

– Jos minulla olisi 1 x 2 - tai 2 x 2 -metrinen hiekkalaatikko, tekisi mieleni tehdä siitä porkkana- tai perunamaa. Siitä tulee esimerkiksi isoja ja ruvettomia, hienoja perunoita, Wahlberg haaveilee.

Minimaalliset muutostyöt

Vanhan hiekkalaatikon muuttaminen kasvimaaksi ei vaadi paljon töitä.

– On harkittava, käyttääkö hiekkalaatikon kehikkoa ollenkaan vai otetaanko se pois. Jos hiekkalaatikko on rikkaruohoton ja hiekkaa on riittävästä, ei paljon muutoksiakaan tarvita, Anna Wahlberg sanoo.

– Olipa sitten vihannes tai kukka, se tarvitsee kasvaakseen hyvän, läpäisevän maan ja hiekkahan on hyvää maa-ainesta. Jos hiekkalaatikkoa ei ole eristetty kunnolla, rikkaruohojen määrä saattaa joskus yllättää ja rikkaruohot vallata maan, Wahlberg jatkaa.

Wahlbergin mukaan multaa ei tarvita välttämättä ollenkaan.

– Sitä voi laittaa sen verran, mitä sattuu olemaan. Esimerkiksi kymmenen senttiä pussimultaa tai kompostia, jos sellaista on. Mutta hiekassakin kasvaa esimerkiksi niin, että laitetaan kesän mittaan syntyvä ruohonleikkuusilppu katteeksi. Sateen ja kastelun ansiosta siitä menee sitten ravinteita kasvustolle, Anna Wahlberg neuvoo.

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Varsinais-Suomen Ely-keskus tutkivat viitasammakon levinneisyyttä Satakunnassa. Viitasammakko on olettamuksen mukaan harvalukuinen, mutta sen esiintymisestä ei ole tarkkoja tietoja.

Viitasammakko sekoitetaan usein tavalliseen sammakkoon, mutta sen voi erottaa sammakosta helpoiten pulputtavan ääntelyn perusteella.

– Viitasammakko kuulostaa samalta kuin veden alle työnnettävä pullo, josta pulppuaa pinnalle ilmakuplia. Viitasammakon pulputus eroaa täysin muiden sammakkoeläintemme kurnuttavasta ääntelystä, sammakkoharrastaja Joonas Gustafsson opastaa viitasammakon havaitsemiseen.

Kutu keväällä

Viitasammakon kutuaika on Satakunnassa huhti–toukokuun vaihteessa. Kutu tapahtuu tulvivien järvien ja lampien rannoilla ja myös meren rannoilla.

Kutualuetta pitää lähestyä varoen, koska viitasammakot ovat arkoja eläimiä. Paras kutuaika on iltahämärässä ja öisin.

Havaintoja viitasammakosta voi ilmoittaa Satakunnan luonnonsuojelupiirin nettisivuilta löytyvällä lomakkeella. Havaintojen keruuaika on 25.4.–15.5.

Suojelua arvosteltu

Suomessa viitasammakkoa tavataan koko maassa, mutta sen levinneisyydestä ja runsaudesta ei ole aivan tarkkaa tietoa.

Viitasammakko on suojeltu eläin, ja suojelupäätös on herättänyt myös arvostelua. Sammakon suojelun on katsottu heikentäneen muun muassa teollisuuden toimintaedellytyksiä.

Myös eduskunnassa on vaadittu viitasammakon suojelun "kohtuullistamista". Suojelupäätös on kuitenkin tehty EU-tasolla Euroopan unionin luontodirektiivissä.

Kotka aikoo antaa Museovirastolle luvan poistaa Katariinan tervaleppälehdossa sijaitsevia muinaismuistoja uhkaavaa puustoa.

Katariinan tervaleppälehdon läpi vievän polun varrella on kolme Ruotsinsalmen merilinnoituksen raunioita. Merilinnoituksen ruutikellarin ja kasarmin kivijalat sekä vedonottamon kivilatomus ovat muinaismuistolailla suojeltuja. Museovirasto haluaa poistaa raunioiden päällä ja aivan niiden vieressä kasvavat puut. Vesakot ja pensaat halutaan poistaa kahden metrin säteellä raunioista.

Luonnonsuojeluyhdistykset vastustavat toimia. Kymenlaakson luonnonsuojelupiirin, Kotkan ympäristöseuran ja Kymenlaakson lintutieteellisen yhdistyksen mielestä työt uhkaavat alueella pesiviä lintulajeja sekä alkuperäisluontoa. Noin kolmen hehtaarin kokoisesta suojellusta lehdosta on tavattu muun muassa uhanalaista valkoselkätikkaa.

Lausunnossaan kaupunki edellyttää toimia tehtäväksi lintujen pesimäajan ulkopuolella ja ilman raskaita koneita. Kaupunginhallitus päättää Museovirastolle annettavasta luvasta maanantaina.

Tämä kesä on viimeinen mahdollisuus saada soita soidensuojeluohjelmaan. ELY-keskuksille on annettu kaksi vuotta aikaa tehdä maastokartoituksia soilla, joita ei aiemmin ole suojeluohjelmassa ollut. Työllä on kiire, koska ehdotus uusista, suojeltavista alueista pitää jättää tämän vuoden loppuun mennessä.

Nykyinen soidensuojeluverkosto perustuu pitkälti 1970- ja -80-lukujen taitteessa tehtyihin soidensuojeluohjelmiin. Silloin suojeltiin laajoja alueita ja piensuot jäivät varjoon. Nyt suojeluohjelmaa on mahdollisuus täydentää, mutta työ on tehtävä rivakasti.

– Aikataulu on tässä hankkeessa harvinaisen hektinen, että tämä soidensuojelun täydennysohjelma tämän vuoden loppuun mennessä valmistellaan. Siinä aikataulussa on pysyttävä, sanoo työn koordinaattori Olli Autio Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

Maastokartoituksia on tehty viime kesänä, ja nyt tulevana kesänä aiotaan tarpoa kolmen pohjalaismaakunnan alueella läpi kaikkiaan 84 kohdetta. Samaa työtä tehdään koko maassa aivan pohjoisinta Lappia ja Ahvenanmaata lukuunottamatta.

Soidensuojeluohjelmaa täydennetään, jotta arvokkaat suot voisivat säilyä luonnontilaisina.

– Siitä eteenpäin, kun valtioneuvosto on hyväksynyt soidensuojelutäydennysohjelman, niin niille kohteille asetetaan toimenpidekielto ja sitten maanomistajat saavat siitä täysimääräisen korvauksen, Autio kertoo.

Ainutlaatuiset maankohoamissuot tutuiksi vasta vuosi sitten

Merenkurkusta, Vöyriltä Bergöhön ulottuvalta alueelta löytyy maailmanlaajuisestikin harvinaisia maankohoamissoita. Lyhyellä matkalla voi kulkea tuhat vuotta eteenpäin: lähellä merta suo on nuorinta ja suon eri kehitysvaiheet ovat täällä hyvin nähtävissä. Esimerkiksi keskellä suota saattaa kasvaa jopa ruovikkoa.

– Tietysti suotyyppien monimuotoisuuden kannaltahan nämä on hyvin merkittäviä: suotyyppi vaihtuu, jos ei nyt ihan joka askeleella niin joka toisella vähintään. Niistä (maankohoamissoista) ei ole oikein tiedettykään kovin paljon ennen kuin näitä kartoitettiin viime kesänä, että mitä ne oikein pitää sisällään, Autio sanoo.

Vaikka ihminen ei muokkaisikaan näitä maankohoamissoita, muuttuvat ne hiljalleen erinäköisiksi: vesikasvillisuuden piirteet häviävät ja suot karuuntuvat.

– Kyllähän tällaiset vesikasvillisuuden piirteet, mitä näissä vielä jonkun verran näkyy, häviävät ja suot karuuntuvat. Lopulta niistä tulee karuja, tällaisia keidassoita todennäköisesti näissä nykyisissä ilmasto-olosuhteissa.

Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys toivoo, että toukotöissä pyrittäisiin suojelemaan töyhtöhyyppien, kuovien ja kiurujen munapesät ja myöhemmissä peltotöissä pienet poikaset. Peltolinnusto on joutunut vaikeuksiin tehostuneen maatalouden aiheuttaman elinympäristön muutoksen vuoksi. 

Traktorinkuljettajan olisi hyvä selvittää jo etukäteen pesäpaikat ja merkitä ne. Kun säilörehun korjuuaika tulee, linnunpoikasten on helpompi väistää työkonetta, kun korjuu aloitetaan palstan keskeltä, yhdistys ehdottaa.

Lintu ilmoittaa pesästään selkeästi

Hautovat pesällään olevat hyypät ja kuovit näkyvät hyvin. Lisäksi linnut varoittelevat ihmisen lähestyessä pesää. Pesä on mahdollista merkitä kepillä, jolloin pesän havaitsee peltotöitä tehtäessä helposti. Pesän läheisyydessä on kuitenkin oltava vain hyvin vähän aikaa.

Mahdollisuuksien mukaan on mentävä niin etäälle varoittelevasta kuovista tai muusta peltolinnusta, että lintu lakkaa varoittelemasta. Näin lintu kykenee jälleen varjelemaan pesäänsä tai poikasiaan.

Peltolintujen pesien suojeleminen ei ole lintutieteellisen yhdistyksen mukaan vaikea asia vaan kysymys on vain asenteesta. Pesien suojelemisella voidaan auttaa säilyttämään nämä tutut peltomaisemaa elävöittävät linnut myös tulevaisuudessa.

Pesänhakija hakusessa

Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys haluaa tehdä yhteistyötä maanviljelijöiden kanssa peltolinnuston pesintöjen onnistumiseksi ja muutoinkin peltolinnuston elinolojen parantamiseksi.

Yhdistys on kartoittamassa kautta Pirkanmaan sellaisia henkilöitä, jotka voisivat auttaa esimerkiksi peltolinnuston pesien etsimisessä ja merkitsemisessä pelloilta.

JVP-Eura on aloittanut tänään huoltotyöt puhdistamolla. Työt heikentävät puhdistustulosta.

JVP-Eura laskee puhdistettuja vesiä Eurajokeen. Jokiveden laatu on ollut viime aikoina heikossa kunnossa. JVP-Euran toimitusjohtaja Anna Halinen uskoo, että yhtiö pystyy omalta osaltaan parantamaan tilannetta näiden huoltotöiden jälkeen.

– Uskomme, että pystymme puhdistamaan vedet jatkossa huomattavasti paremmin. Meillä on menossa merkittävä laajennus- ja tehostusprojekti. Osana sitä uusi ilmastusallas liitetään nyt vanhaan osaan, Halinen kertoo.

Töiden arvioidaan kestävän kaksi viikkoa.

Saariselän päiväretkeilyalueella sijaitsevien Luulammen ja Rautulammen päivätupien lattiat, ikkunat ja ovet uusitaan. Rautulammen ja Luulammen päivätuvat ovat poissa retkeilijöiden käytöstä 28. huhtikuuta lähtien.

Rautulammen päivätuvan remontti pyritään saamaan valmiiksi toukokuun loppuun mennessä ja Luulammen heinä-elokuun vaihteessa. Luulammella järjestetään elokuun ensimmäisellä viikolla yhdessä Pidä Lappi Siistinä ry:n kanssa talkooleiri, jossa muun muassa siistitään päivätuvan ympäristöä.

Savukoskella sijaitsevaa Manto-ojan autiotupaa kunnostetaan talkoovoimin elokuun-syyskuun vaihteessa. Remontti kestää pari viikkoa. Tupa ei ole tällöin retkeilijöiden käytettävissä, mutta lähistöllä sijaitseva Mantoselän tupa on auki.

Käsityönopettaja Helena Vuorio arvostaa kalannahan myrkyttömyyttä ja ekologisuutta.

– Niitä saa läheltä suoraan luonnosta. Ne ovat muille jätettä ja meille aarre.

Kalannahan parkkaus ja käyttö on kasvattanut kiinnostusta Euroopanlaajuisesti. Muotipiireissä kalannahkaa verrataan käärmeennahkaan ja niistä tehdään etenkin kenkiä ja laukkuja.

– Kalannahan käytössä on vain mielikuvitus rajana, sanoo Vuorio ja esittelee useita kalannahkajalosteita. Pöydällä on esillä madekengät ja lohikengät sekä koruja, laukkuja ja vöitä.

Tuhansia vuosia vanha menetelmä

Kalannahan parkkaus-kursseilla herätellään tuhansia vuosia vanhaa käsityömenetelmää eloon. Ainoastaan Islannissa taitoa on vaalittu tähän päivään asti.

– Suomessa on perinteet kalannahan käyttöön saamelaisilla. Myös sota-ajalla kalannahkaa käytettiin, kun oli pula kaikesta materiaaleista, kertoo Vuorio.

Eri puolilla Suomea järjestetyt kalannahan parkkauskurssit ovat olleet tupaten täynnä sekä naisia että miehiä. Käsillä tekeminen ja vanhat perinteet ovat arvossaan. Helena Vuorion ja tekstiilimuotoilija Saija Lehtosen kurssit kansalaisopistossa ovat olleet suosittuja Jyväskylässä, Laukaassa ja Jämsässä.

Kalannahan jalostaminen on pitkä, mutta yksinkertainen prosessi. Ensin kalat puhdistetaan kaikesta rasvasta ja jäänteistä ja pestään hyvin. Pajunkuorista keitetään parkkiliemi, johon nahat upotetaan likoamaan.

– Lientä vahvennetaan prosessin aikana ja lopuksi nahka pehmennetään käsin. Parkitseminen kestää kolmesta kuuten viikkoa, kuvailee Vuorio.  

Parkitus tekee kalannahasta jämäkämmän ja paksumman. Samalla sen vetolujuus kasvaa pituussuunnassa ja nahka ei ole sen jälkeen enää haurausta materiaalia.

Mateennahka kestää

Tekstiilimuotoilija Saija Lehtonen vakuuttaa, että kaikkia kalannahkoja voi parkita, mutta lopputulos on erilainen.

– Kalannahka on hyvin mielenkiintoinen matriaali, sillä siinä säilyy erilainen pintakuvio. Made on kestävin sen takia, että se pinta on tiivein, kertoo Lehtonen.

Parkittua kalannahkaa voi värjätä kuin mitä tahansa muuta nahkaa. Värjätä voi synteettisillä väreillä tai luonnonmukaisilla kasviväreillä ja jopa ruosteella.

– Ruosteisia nauloja liotetaan vedessä ja siitä saa viikossa aikaan melkein mustan värin. Keltaiseksi nahka värjäytyy raparperin juurella ja punainen syntyy esimerkiksi verihelttaseitikki -sienelläillä, paljastaa Lehtonen.

Pohjoiskarjalaiset lintujenystävät saivat maakuntaan uuden lintutornin. Rääkkylän Oravilahteen kuivatusalueelle viime syksynä noussut torni soveltuu etenkin lintujen muuttoaikoina alueella levähtävien ja yli muuttavien lintujen tarkkailuun. Laajat pellot tornin molemmin puolin tarjoavat esteettömät näkymät, iloitsee rääkkyläläinen lintuharrastaja Markku Halonen.

– Tämä oli aikaisemmin matala, kalaisa järvenlahti, joka kuivattiin 50-60 vuotta sitten. Alueen kaakkoispuoli oli ollut soinen, mutta luoteisosassa oli ihan avovettä. On ollut sellainen epäilys, että tämä on ollut yksi Suomen parhaita lintuvesiä, mutta ei sitä jälkikäteen pysty todentamaan, sanoo Halonen.

– Paikka on syksyisin hyvä hanhien bongauspaikka. Viime syksy oli hyvä ja toivottavasti tulevakin. Jos niitä valkoposkihanhia pysähtyisi nyt keväälläkin tässä. Kunhan tuulet muuttuvat lounaaseen, niin sitten alkaa vilkkaampi muutto.

Tornille oli tilausta

Samoilla nurkilla on lintuja käyty tiirailemassa jo ennen lintutornin valmistumista, mutta nyt lintuharrastajat ovat saaneet kiinteän kohtaamispaikan.

Autoille on järjestetty pysäköintitilaa ja ulkoilureitit mahdollistavat pienimuotoisen patikoinnin aina kirkonkylältä saakka. Matkan verralta löytyy kunnan toimesta tehtyjä opastekylttejä.

Oravilahden lintutorni maksoi 15 00 euroa. Päärahoittajina olivat Rääkkylän kunta ja Ely-keskus.

Rääkkylän Oravilahden tornin viralliset avajaiset ovat tiistaina 29.4. klo 18