Veden säännöstely on hankalaa puuhaa silloin, kun vettä on tavallista vähemmän. Vesistöinsinööri Juha Pohjoisaho Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta arvioi, että nyt luvanmukaisessa korkeudessa oleva Päijänteen vedenpinta lähtee laskuun niin, että se jää 15–20 senttiä alle tavoitekorkeuden kesäkuussa.

Näin siis siinä tapauksessa, että ei tule sateita.

– Säännöstelypadon luukut on pidetty kiinni Kalkkisissa ja pidetään edelleen, koska lumen sulamisvesiä ei Päijänteeseen ja sen alapuolisiin vesiin ole tullut. Tilanne on ollut sama helmikuusta lähtien, Pohjoisaho sanoo.

Vähän aikaa vettä on ollut juoksutettava Kalkkisissa myös säännöstelypadon kautta, jotta lupaehdot Konnivedellä ovat täyttyneet, mutta nyt vettä virtaa Pohjoisahon mukaan Päijänteeltä alapuolisiin vesiin vain Kalkkisten luonnonkosken kautta 235 kuutiota sekunnissa.

Ruotsalaisen järvellä vedenpinta on ollut normaalin alhainen. Ruotsalainen kun on läpivirtausjärvi.

Hauen ja siian kudulle säännöstely haitallista

Veden säännöstely haittaa hauen ja siian kutua niin Päijänteellä, Ruotsalaisella kuin Konnivedelläkin.

Isännöitsijä Tomi Ranta Etelä- ja Keski-Päijänteen kalastusalueelta harmittelee joka keväistä vedenlaskua ja sulamisvesien odottelua kalojen kutuaikaan.

– Perinteisiä hauen ja siian kutualueita jää kuiville, kun vedenpintaa lasketaan. Säännöstelijä eli ELY-keskus korvaa kalahaittoja Päijänteellä 59 000 euron edestä vuosittain. Ruotsalaisella ja Konnivedellä korvauksia ei saada, kun aikanaan rahasummat jäivät merkitsemättä lupapapereihin, Ranta sanoo.

Rannan mukaan osakaskunnat tekevät korvaavat istutukset omalla kustannuksellaan Konnivedellä ja Ruotsalaisella.

Lappilaisen lintuasiantuntijan Pirkka Aallon mukaan kevät on tullut ryminällä ja tuonut muuttolinnut etuajassa takaisin pohjolaan. Maanantaihin mennessä Lappiin oli laskettu saapuneen jo 79 muuttolintulajia, mikä on 24-29 lajia enemmän kuin edellisvuosina samaan aikaan.

– Muutto on suorastaan revennyt, Pirkka Aalto kertoo.

Pohjois-Lapissa näyttää vielä talviselta, mutta siivekkäitä palaa sinnekin. Säät ovat suosineet kevätmuuttoa.

Pohjoisilla leveyksillä lentää jo melkoinen lajikirjo

Muuttopuuhissa ovat olleet muiden muassa laulujoutsenet, peltojen töyhtöhyypät ja sepelkyyhkyt, sinisorsat, telkät ja isokoskelot. Sulien reunoilla viihtyvät harmaalokitkin ovat saaneet seurakseen pienempiä serkkujaan, eli kala- ja naurulokkeja, Aalto kertoo.

Pohjoisilla leveyksillä on bongattu jo varsin kesäisiäkin vieraita, kuten kirjosieppoja, kivitaskuja sekä valko- ja metsävikloja. 

Taivaalle on viime päivinä kannattanut tähyillä.

– Vähän väliä siellä on näkynyt kurkiparvi tai piekanoita. Ja hanhia näytti eilen lappavan kohti pohjoista, Aalto kertoo.

Kevään tulon aistii myös muuttuneesta äänimaisemasta.

– Peippojen laulu tuntuu raikaavan nyt ihan joka paikassa. Tässäkin juuri peippo lauloi, vaikka olen nyt Enontekiöllä asti.

Lähipäivinä muutto vilkastuu entisestään ja sulapaikkoihin ilmestyvät Aallon arvion mukaan myös haapanat, tavit, jouhisorsat ja tukkasotkat. Samoin rastaiden ja järripeippojen pääjoukkoja odotellaan pohjoiseen päivänä minä hyvänsä.

Pöllökin vaivautuu nyt soidintamaan

Myös myyränsyöjäpedot ovat liikkeellä. Lintuharrastaja Pirkka Aalto kertoo, että esimerkiksi hiirihaukasta, piekanasta, tuulihaukasta ja sinisuohaukasta tehdään tiuhaan havaintoja Lapissa.

– Kyllä se kertoo siitä, että myyräkannat ovat vahvistumassa. Ja samoin myyränsyöjäpöllöistä on tehty sen verran havaintoja, että tietää, että myyriä on, kun pöllötkin viitsivät soidintaa ja houkutella sitä puolisoa itselleen.

Ylöspäin syöksyvät myyräkannat vaikuttavat petolintukantoihin, ja ovat sitä kautta suuri ilonaihe lintubongareille. Pirkka Aaltokin on innoissaan.

– Eilenkin kun ajelin pitkää pätkää, niin muutama piekana näkyi jo matkan varrella ja tuulihaukkakin oli lepuuttelemassa tien varressa. Heti kun näkee useamman myyränsyöjähaukan, niin tulee itselle positiivinen mieli. Että jee, myyräkannat on kasvussa ja taas saadaan haukkoja.

Nousevat myyräkannat saavat monen huokailemaan ja osan pelkäämään myyräkuumetta, mutta lintuharrastajalla päällimmäisenä on iloinen odotus.

–  Mitä enemmän on myyriä, sitä enemmän on petolintuja ja sitä enemmän saadaan tunturikihuja ja isolepinkäisiä ja muita mielenkiintoisia lintulajeja meille pesimään. Myyrävuosi on lintuharrastajalle aina juhlavuosi!

"Kevät on sitä, että pitää koittaa kestää"

Lintujen kevätmuuttoa pääsevät havainnoimaan myös lintuharrastajan perheenjäsenet. Pirkka Aalto kertoo esimerkin harrastuksen perheulottuvuudesta.

– Pääsiäisenä tehtiin retki Ranuan eläinpuistoon, ja jossain vaiheessa niin lapset kuin emäntäkin rupesivat laskemaan, että viisi tai kuusi kertaa on jo matkalla pysähdytty erilaisten peltojen reunalle, että eikö voitaisi välillä ajaa suoraan?

Jos Aallon perheen ajomatkat venyvät, se on merkki siitä, että reitille on osunut ehdottomasti kiikarointia vaativia siivekkäitä.

– Mutta se on kevät sitä, että pitää koittaa kestää, jos isäntä on lintuharrastaja. Jos on joku hyvä sulapaikka tai aukea, jossa näkyy joku töyhtöhyyppä istumassa, niin kyllä se pitää kiikaroida!

Usein käy niinkin, että innostus tarttuu lapsiinkin, ja kiikarin varteen haluavat kaikki.

– Ei pidä koskaan tuputtaa mitään harrastusta lapsille, mutta kun sopivasti koittaa innostaa, niin ehkä niistäkin joskus lintuharrastajia tulee, Pirkka Aalto arvelee.

Simojoen jäät lähtivät kuntakeskuksen kohdalla liikkeelle tiistaina iltapäivällä, kun rautatiesillan alle juminut jääpato laukesi. Ennen padon murtumista vesi ehti jo nousta melko korkealle ja kastella ainakin yhden talon kuntakeskuksen kohdalla.

– Padon yläpuolella vesi oli maanantaina jo muutaman kymmenen sentin päässä tulvasuojapenkkojen yläpinnasta. Tälle päivälle vesi oli laskenut siitä huomattavasti jo ennen kuin jääpato laukesi, kertoo Lapin ELY-keskuksen hankintaesimies Jukka Kuoksa.

Kuoksan mukaan siltojen välistä irronnut jääpato siirtyy mitä todennäköisimmin Nikkilänsuvantoon, sillä vesi on joessa vähinä. Virtaamat eivät kuitenkaan ole kovin korkeat, joten toiveissa on, että Sinihaara riittää purkamaan vesimassat merelle, sanoo Kuoksa.

– Lumitilanne on ollut tänä talvena poikkeuksellinen, joten vesimäärä on tavallista vähäisempi. Tilannetta Simojoella on kuitenkin syytä seurata tarkasti myös lähipäivinä, Kuoksa muistuttaa.

Jäät lähtivät - lippu pysyi

Jäidenlähtö Simojoella on seurattu tapahtuma, sillä paikallinen Lions-yhdistys myy joka kevät satoja arpoja jäidenlähtöveikkauksessa. Tänäkin keväänä jokitörmällä päivystää jatkuvasti kaksi yhdistyksen jäsentä jäälle asetetun merkin liikahtamista.

Iltapäivällä tapahtunut jääpadon murtuminen ei kuitenkaan vielä ratkaissut jäidenlähtöveikkausta, sillä merkkilippua kantava jäälautta pysyi kiinni rannassa, vaikka vieressä joki virtasi vuolaana ja sulana.

– Jäät lähtivät, mutta merkki pysyy paikallaan, naureskeli päivystysvuoroaan päättänyt Mauno Posti jokirannassa.

Korvasienet jäävät tänä keväänä tavallistakin harvinaisemmiksi herkuiksi. Vähäluminen talvi on tehnyt maastosta korvasienelle liian kuivaa. Korvasienet muodostavat pienet kasvualut jo syksyllä ja keväällä niiden kehittyminen lähtee liikkeelle lumien sulamisvesien ansiosta. Tänä vuonna sulamisvesiä ei ole.

– Korvasienen pienet itiöemät, jotka on muodostuneet jo edellisenä syksynä, tarvitsevat nimenomaan huhti-toukokuun taitteessa lumien sulamisvesiä. Nyt lumet ovat sulaneet jo aikoja sitten ja maan pinta on mennyt kuivaksi varsinkin sellaisilla kasvupaikoilla, missä korvasieni kasvaa eli avohakkuualueilla ja polkujen reunamilla. Nyt sitten pitää toivoa oikein kunnon sadetta, niin korvasieniä saattaisi ruveta nousemaan, Metsäntutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Kauko Salo sanoo.

Kovin toiveikkaalta tilanne ei kuitenkaan näytä. Käytännössä vettä pitäisi tulla mielellään samantien ja kaatamalla, että itiöemät saisivat vauhtia kasvuunsa.

– Lumesta tuleva vesi on kyllä aivan erinomaisen tärkeä korvasienen sadon muodostumisen kannalta. Kaikki, mitä tulee taivaalta, on pelkkää ekstraa.

Esimerkiksi Itä-Suomessa korvasieniä voi etsiä yleensä toukokuussa ja kesäkuun alussa.

Jos korvasieniä kuitenkin onnistuisi koriinsa löytämään, muistuttaa Salo niiden myrkyllisyydestä.

– Tuorein ohjeistus on, että korvasienet kannattaa keittää kahteen kertaan ennen syömistä. Keitinvettä ei saa missään tapauksessa käyttää ruuanlaitossa hyödyksi, sillä sienten myrkyt ovat vedessä. Myös kuivatut korvasienet pitää keittää kahdesti ennen käyttöä.

Korjattu 23.4. klo 14:11 Myös kuivatut korvasienet pitää keittää kahdesti ennen käyttöä, ei ryöpätä, kuten jutussa ensin sanottiin.

Naakkojen liikkeistä on saatu uutta tietoa GPS-paikantimilla. Vuonna 2012 niitä asennettiin naakkoihin Laitilassa, Porissa ja Ulvilassa.

Helsingin ja Turun yliopistojen hankkeessa on tavoitteena selvittää, millä keinoin naakkojen aiheuttamia haittoja saadaan hallintaan.

Tutkimuksissa on selvinnyt, että naakat eivät alkukesästä lähde kahta tai kolmea kilometriä kauemmaksi pesästään.

– Jos tiedetään, että esimerkiksi jollain maatilalla on kesäkuussa vahinkoja ja siinä lähellä on paikka, jossa naakat pesivät, niin pesinnän estämällä voidaan todennäköisesti estää myös naakkojen aiheuttamat tuhot, kertoo Turun yliopistossa aiheesta pro gradua tekevä Salla Koskinen.

– Mutta loppukesästä, heinä–elokuussa, yksittäisen pesinnän tuhoaminen tuskin estää jonkun tietyn paikan vahinkoja syntymästä. Loppukesästä naakat nimittäin liikkuvat huomattavasti alkukesää pidempiä matkoja, jopa kymmenen kilometriä, jatkaa Koskinen.

Kajaanissa Nuaskadulla meijerin pihamaalla pääsi keskiviikkona aamuna valumaan noin tuhat litraa maitoa maastoon. Maitoautoa täyttäessä ylitäytönestin oli väärässä asennossa, minkä vuoksi maitoa pääsi valumaan hiekkaiselle pihamaalle.

Kainuun pelastuslaitos eristi alueen, ja esti maidon valumisen viemäriverkkoon ja avo-ojiin.

– On ollut pakkasyö, joten maito on aika hyvin jähmettynyt hiekkaan. Alamme hetimiten siivoamaan sitä pois, kertoo päivystävä palomestari Henri Manninen Kainuun pelastuslaitokselta.

Suuronnettomuuden vaaraa ei ollut, eikä maito päässyt sekoittumaan vesiin. Pelastuslaitokselta kuitenkin kerrotaan, että hapan maito voi vesistöön päästessään aiheuttaa ikävää jälkeä.

– Maito on hapanta ja jos sitä pääsee vesistöihin, se voi tappaa kaloja ja sekoittaa bakteerikantaa, päivystävä palomestari kertoo.

– 1 000 litraa maitoa vastaa 3 000 ihmisen yhden vuorokauden aikana tuottamia puhdistamattomia jätevesiä luontoon päästessään. Veteen pääsevän maitomäärän ei tarvitse olla kauhean isokaan, kun se voi tappaa kalat ja pieneliöt, Henri Manninen huomauttaa.

Kommunistimaat ja länsimaat aikoinaan tiukasti toisistaan erottaneella rautaesiripulla voi olla edelleen vaikutusta eläinten käyttäytymiseen. Tšekissä ja Saksassa tehdyssä seitsemän vuotta kestäneessä seurantatutkimuksessa todettiin, että saksanhirvet välttelevät edelleen rajaa, joka vielä pari vuosikymmentä sitten oli liipasinherkkien vartijoiden, piikkilangan ja sähköaitojen tiukasti sulkema.

Eläimet oppivat välttelemään Tšekkoslovakian ja Länsi-Saksan erottanutta rajaa kuolemanvaaran vuoksi, ja pysyttelevät edelleen poissa alueelta, vaikka tuolloin eläneet eläimet ovat jo kuolleet. Tämä selittyy sillä, että saksanhirvet noudattavat vuosikymmenien myötä vakiintuneita kulkureittejään.

– Vasat seuraavat emojaan elämänsä alussa ja oppivat kulkureitit, sanoo tutkimusta Tšekin puolella johtanut biologi Pavel Sustr.

Noin 300 saksanhirven liikkeitä seurattiin Saksassa ja Tšekissä GPS-pantojen avulla.

Ensimmäiset perhoset heräsivät talvihorroksesta jo lähes kaksi kuukautta sitten maaliskuun alussa.

– Se ei tietenkään ole tavallista, perhostutkija Reima Leinonen Kainuun ely-keskuksesta sanoo.

Osa perhosista nousee lentoon heti, kun lämpötila kohoaa nollan yläpuolelle.

Yöperhoset ja muut aikuistalvehtijat ovat perhoslajeja, jotka lähtevät keväällä liikkeelle ensimmäisinä. Kainuussa on tällä hetkellä liikenteessä jo kymmenkunta eri yöperhoslajia.

Päiväperhoset odottavat kevättä hieman pidempään, mutta ainakin Etelä-Suomessa isonokkosperhoset, nokkosperhoset ja sitruunaperhoset ovat jo avanneet lentokauden.

– Ne tarvitsevat sapuskaa. Siksi pääjoukko starttaa pajujen ja muutaman muun kasvin kukinta-aikaan, Leinonen kertoo.

Lämmin talvi homehduttaa perhoset

Ensimmäisinä heräävät päiväperhoset ovat talvehtineet Suomessa. Esimerkiksi isonokkosperhonen ja nokkosperhonen talvehtivat usein ulkovarastoissa.

– Osa lajeista ei ole moksiskaan lämpimästä talvesta, Leinonen sanoo.

Lämmin ja kostea talvi voi kuitenkin aiheuttaa osalle perhosista muun muassa homeongelmia. Talvehtivat perhoset ja perhosen kotelot eivät ole lumettomana talvena turvassa myöskään pedoilta ja jyrsijöiltä, jotka voivat syödä perhoset tai kotelot suihinsa.

– Luminen talvi on aina parempi, Leinonen sanoo.

Suurin osa Suomen perhoslajeista selviäisi takatalvesta. Mitä nopeammin ja pidemmäksi aikaa sää painuu pakkaselle, sen enemmän kylmyys vaikuttaa perhosiin.

– Lyhyiden kylmäjaksojen ajan perhoset nököttävät vain jossakin suojassa, Leinonen sanoo.

Leinosen mukaan on vielä liian aikaista sanoa, onko leuto talvi verottanut perhoskantoja. Lopputulos nähdään vasta, kun suuri osa perhosista on kuoriutunut.

Ilman on lämmettävä reilusti, jotta kesälajit koteloissa talvehtineet perhoset kuoriutuvat.

Pohjoinen perhoslajisto keskieurooppalaistuu

Suomen luontainen perhoslajisto on muuttunut. Ilmaston lämmetessä eteläiset lajit leviävät pohjoiseen, ja viileän ilmaston perhoslajit vetäytyvät yhä pohjoisemmaksi.

Suomessa tavattujen perhosten lajimäärä on kasvanut. Samalla eri perhoslajien yksilömäärät jakautuvat aiempaa tasaisemmin.

– Ihmisten silmissä voi näyttää upealta, että meillä on paljon eri lajeja.

Leinosen mukaan lajiston muutoksessa on sekä hyviä että huonoja puolia.

– Kehitys on hyvä asia, koska nyt on aiempaa enemmän pölyttävää potentiaalia ja linnuille ravintoa, Leinonen sanoo.

Pohjoisten lajien vetäytyminen on Leinosen mukaan sen sijaan huono kehityssuunta. Suomen luonnolle luontaiset kuten loimu- ja harmoyökköset harvinaistuvat.

– Virosta loimu- ja harmoyökköset ovat kadonneet jo ajat sitten, Leinonen sanoo.

– Globaalisti koko maapallon lajisto yksipuolistuu, kun pohjoiset lajit häviävät.

Havainnot perhoslajiston muutoksista perustuvat Suomen ympäristökeskuksen mittavaan yöperhosseurantaan, jonka koordinaattori ja projektipäällikkö Leinonen on.

Helmikuussa Tohmajärven ja Joensuun Tuupovaaran alueelta löytyi verijälkiä, jotka ovat varmistuneet kuuluvaksi pantasusi Sakolle. Kyseessä on urossusi, ja verijälkiä oli taltioituna yli kymmenen kilometrin päässä toisistaan.

Esitutkinnassa ei pystytty sulkemaan pois rikoksen mahdollisuutta. Suden tahallinen vahingoittamisyritysksin täyttää törkeän metsästysrikoksen tunnusmerkit. Ketään ei kuitenkaan ole ollut epäiltynä rikoksesta, minkä vuoksi esitutkinta on keskeytetty. Poliisi kaivaa jutun esille, mikäli asiaan tulee lisäselvityksiä.

Poliisi törmäsi pantasuden kulkua selvittäessään Tohmajärvellä laittomaan haaskaan. Haaska oli hevosen ruho, josta ei ollut ilmoitusta. Laittomasta haaskasta seuraa sakkorangaistus.

Riista- ja kalataloudentutkimuslaitos istuttaa ensi kuussa meritaimenen ja lohenpoikasia Perämerelle. Poikasia istutetaan hieman edellisvuotista vähemmän, mutta kuitenkin yli puolella miljoonalla eurolla.

Perämerelle istutetaan 50 000 eri-ikäistä lohenpoikasta ja noin 100 000 meritaimenen poikasta.

Istutuksilla vahvistetaan ja elvytetään uhanalaisia kalakantoja.

Korvasienistä haaveilevien ei Lapissa tarvitse luopua sienisaalishaaveistaan. Sen sijaan muualla maassa sato on jo julistettu kuivuuden vuoksi peruuntuneeksi. Vain pikaiset kaatosateet voivat arvioiden mukaan pelastaa eteläisemmän sadon.

– Lapissa mahdollisuudet korvasienisadolle ovat ihan hyvät, vaikka ennustaa ei voi, dosentti Yrjö Norokorpi sanoo.

Viime syksynä kehittyneiden sieniaihioiden kasvun ja uuden sadon kannalta välttämättömiä ovat lumien sulamisvedet. Siksi pohjoisten metsien korvasienestäjien kevät näyttääkin ihan lupaavalta.

– Lunta on, eli sulamisvesiäkin tulee, Norokorpi toteaa.

Lapin korvasienillä on siis sopivan kosteat kasvuolosuhteet, samalla kun vähälumista talvea viettäneissä Suomen kolkissa korvasieniaihiot riutuvat nyt kuivuudessa. 

Pohjoisen sadon pohja syntyi jo viime vuonna

Lapin sienisadon kasvua edistävät dosentti Norokorven mukaan myös viime syksyn säät.

– Viime syksy oli pitkä, joten korvasieniaihiot pääsivät kehittymään hyvin.

Yrjö Norokorpi arvioi, että kehittymässä olevalla korvasienisadolla on hyvät mahdollisuudet lumirajan pohjoispuolella.

Dosentti vetäisi potentiaalisen kohtuusadon rajan suurinpiirtein Sotkamon–Kemin korkeudelle. Tuon linjan pohjoispuolella voi jo varovasti kaavailla alkukesän korvasienimenuta.

Hämeenkylmänkukka on Kanta-Hämeessä erikoisvastuulaji, koska sitä ei ole muualla kuin Hämeessä. Tällä hetkellä hämeenkylmänkukan tilanne ei ole kovin hyvä, koska monet kasvupaikat ovat taantuneet aikalailla, kertoo erikoissuunnittelija Maritta Liedenpohja-Ruuhijärvi Hämeen ELY-keskuksesta.

Rauhoitetun hämeenkylmänkukan kasvupaikat sijaitsevat valoisilla harjukankailla ja jyrkillä harjurinteillä. Suurimpia uhkia herkälle kasville ovat ihmisen toimet: metsien hakkuut, rakentaminen ja maanmuokkaukset.

– Kukan tarina alkaa olla siina vaiheessä jo aika heikko, kun jollakin hämeenkylmänkukan esiintymällä on vain pelkkiä lehtiä, eivätkä kasvustot enää kuki. Tämmöisiä paikkoja on hälyttävän paljon, Liedenpohja-Ruuhijärvi sanoo.

Esimerkiksi Hämeenlinnassa Harvoilanmäen asuntomessualueella koetettiin suojella hämeenkylmänkukan esiintymä, mutta kasvista ei ole tehty havaintoja enää muutamaan vuoteen.

Sen sijaan Hattulassa Marttaristin harjualueella hämeenkylmänkukkaa esiintyy vuodesta riippuen vähintään kolmessa eri kohteessa.

Siirtolapuutarhassa elellään pienissä mökeissä, naapurin kupeessa ja yhteisiä sääntöjä noudattaen. Pikkuruiset, korkeintaan 35 neliön kokoiset mökit nököttävät kauniissa rivissä, mutta omaakin rauhaa saa, mikäli sitä haluaa.

Yhdelle siirtolapuutarha merkitsee itsensä toteuttamista, toinen taas haluaa nikkaroida  linnunpönttöjä ja viljellä kasveja.

Suojärven siirtolapuutarhan rakentaminen aloitettiin vuonna 2011 ja tuleva kesä on monelle mökkiläiselle ensimmäinen laatuaan.

Alueelle on kaavoitettu yhteensä 62 siirtolapuutarhapalstaa, joita vuokraa Äänekosken kaupunki. Valmiita mökkejä alueella on vasta kourallinen, mutta tunnelmaa ei Suojärven rantamaisemista puutu.

Vaasassa pahoin saastuneen Pukinjärven kunnostaminen etenee. Järven pohjasedimenteistä laadittava riskiarvio tehdään ohjausryhmässä, jossa on edustajia ELY-keskuksesta, Kemirasta, Puolustusvoimista ja Vaasan kaupungilta.

Ohjausryhmän piti aloittaa työt jo huhtikuussa, mutta aloitus viivästyy ensi kuuhun. Muuten hankkeen aikataulu on ennallaan. Näytteenotto järven pohjasta tehdään elokuussa, ja syksyllä analysoidaan ja arvioidaan tuloksia.

– Alustava aikataulu on kunnianhimoinen, että meillä olisi jo tämän vuoden lopussa koko työ tehty. Pienellä varauksella meillä on mahdollista ensi keväälle venyttää projektia, mutta kyllä minä uskon että riskinarvion osalta saadaan työ päätökseen ja tiedettäisiin tilanne vähän paremmin kuin tällä hetkellä, Vaasan kaupungin ympäristöinsinööri Katariina Rauhala pohtii.

Pukinjärven tilanteesta on kiistelty pitkään, ja osapuolina ovat olleet Vaasan kaupunki, Kemira sekä puolustusvoimat. Riskiarvio-hankkeen ohjausryhmän on tarkoitus edesauttaa sopua osapuolten välisessä kunnostuskiistassa.

– Kaupunki vesialueen omistajana halusi jollain lailla olla mukana saamassa projektia uudelta kannalta liikkeelle ja saada sitä solmua ja keskusteluyhteyksiä avattua kaikkien osapuolten kesken, Katariina Rauhala toteaa.

Hanke ei ota kantaa vastuukysymyksiin eikä järven kunnostukseen, vaan siinä pyritään arvioimaan Rauhalan mukaan avoimesti järven haittoja ja niiden merkitystä.

– Meillähän on tiedossa raskasmetallipitoisuudet ja arseenipitoisuus, mutta havaintoja muista haitta-aineista tai valkoisesta fosforista on hyvin vähän kartoitettu. Nyt määritetään lisäkartoitustarpeet ja tehdään uusia tutkimuksia, että kaikki haitta-aineet tunnistettaisiin. Valkoisen fosforin kannalta on haasteellista, miten sitä ylipäätään voi kartoittaa, Rauhala toteaa.

Sadan vuoden takainen puutarhabuumi näkyy vielä tämänkin päivän puutarhoissa, sanoo  Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkija Merja Hartikainen.

– Ei vanhaa hämäläistä pihapiiriä missään nimessä moittia voi, mutta se on selvää, että kasvillisuusvyöhykkeet ohjasivat puutarhanhoitoa jo sata vuotta sitten. Hämäläisestä pihapiiristä muotoutui avoin ja ruohikkoinen, kun taas varsinaissuomalaiseen pihaan on istutettu paljon enemmän kasveja.

Puutarhan muisti on pitkä

Tutkija Merja Hartikainen on kiertänyt myös Hämeen kartanoiden puistoja.

– Suurimmassa osassa on jäljellä vanhoja puita ja aika monessa on maisemapuutarhatyyppistä puistoa, jossa on vihreätä kenttää, ja aika vapaasti aseteltu puita pieniin ryhmiin. Myös hedelmätarha löytyy vielä aika monista kartanopuistoista.

– Hämeen kartanopuistoja ja vanhoja yksityisiä pihoja yhdistää se, että monien kasvien tiedetään olevan peräisin 1920-luvulta, mikä on ollut Suomen puutarhakauden kulta-aikaa. Tuolloin istutettiin paljon kasvillisuutta ja siltä ajalta on jäänyt muistitieto, että kasvit ovat siltä ajalta peräisin.

Vanhan pihan geenipankki kestää aikaa: esimerkiksi Runebergin puutarha Porvoossa kertoo sen, miten intohimoinen viherpeukalo oli J. L. Runebergin vaimo Fredrika Runeberg. Rouva Runebergin 1800-luvun puutarhasta on löytynyt noin 80 eri kasvilajia.

WWF Suomen saimaannorpan keinopesäkilpailun ykkössija jaettiin kolmeen osaan. Toteutettavuus oli kisassa tärkeä kriteeri, sillä vähälumisinä talvina pesiä tarvitaan runsaasti.

– Saimaan ympäristössä ja saaristossa on usein hakkuita. Pesän idea on se, että tehtäisiin vahvemmista oksista ensin katos ja kehikko, vähän kuin havumaja. Kevyemmillä oksilla se peitettäisiin tällaiseksi majaksi. Norppa näkee sen samalla talvalla tummana, kuten lumipenkan. Kun tulee lunta,  siitä muodostuu heti lumivalli majan päälle, kuvailee Veikko Kilkki.

Suunnitelma apupesästä lähti kokemuksesta. Norpanpesiä etsimässä kiertänyt Kilkki näki, mikä luonnossa toimii.

– Jos oli kaatunut puu tuonne jään päälle tai veteen, se alkoi keräämään päälleen lunta ihan eri tavalla. Se muodosti päällensä eräänlaisen lumiaidan. Yksi idea tässä pesässä on, että kovempi runko-osa voitaisiin vetää kesällä maalle. Jäiden tultua siihen voisi taas laittaa pehmeää havua päälle. Siitä tulisi monivuotinen.

Osanotto kilpailuun tapahtui miltei vahingossa. Saimaannorpan lisäksi pesästä voisi olla apua jopa kaloille.

– Minulla itse asiassa oli jotakin muuta asiaa WWF:lle ja sitten näin tällaisen kilpailun. Laitoin idean, jota olin miettinyt mielessäni. Itse koen sen sillä tavalla, että vaikkei pesää vedettäisikään pois kesä-ajaksi ja havut painuisivat veteen, niin siinä on kaloille turo, eli kaloillekin uusi pesä ja kutupaikka.

"Aiemmin olin skeptikko – uskoin että lunta kyllä riittää"

– Samalla norpalla voi olla parikymmentäkin paikkaa itsellään. Jos ei ole lunta, se käy vain hengittämässä avannossa. Monesti avannon vieressä sillä on makuuosasto, että pystyy vieressä nukkumaan. Aikoinaan havaitsin sellaisia pesiä, jossa yhdestä avannosta lähti väyliä useampaan pesään. Sillä oli siis keittiö, makuuhuone ja olohuone erikseen, Kilkki naurahtaa.

Keinopesän kehittäjä ei itse aluksi uskonut leudon talven tuovan norpalle suuria pesimisongelmia.

– Olin skeptikko. Ajattelin, että kyllä luoja omansa hoitaa, kyllä sinne sen verran lunta kertyy. Nyt olen toista mieltä. Apupesien kolaaminen auttoi todella paljon.

Keksintämyssy on Veikko Kilkiltä tällä erää tyhjillään, mutta saimaannorppaa hän ei ole unohtanut.

– Annettaisiin Saimaan olla jonkinlaisessa rauhassa pesimäaikana. Kesälläkin voitaisiin välttää melua. Saimaannorppa on eräänlainen mittari Saimaalle: jos norpalla menee hyvin, niin Saimaalla menee hyvin.

Muuttolinnut omaavat hienon sisäänrakennetun järjestelmän, joka saa ne lähtemään talvehtimisalueilta kohti pesimispaikkoja Suomessa. Vaikka kotiin palaavilla linnuilla ei ole käsitystä esimerkiksi Kainuun sääoloista, huomioivat ne muuten säätä aikataulussaan.

– Etelä-Suomen lumitilanne vaikuttaa siihen, millä tahdilla linnut jatkavat matkaansa Pohjois-Suomen pesimäalueille, kertoo kajaanilainen luontokuvaaja Jouni Ruuskanen.

Kymmeniä vuosia lintuja tarkkaillut ja kuvannut Ruuskasen kertoo usean vesilintu- ja kahlaajalajin saapuneen Kainuuseen jopa pari viikkoa tavallista aikaisemmin.

– Joku oli tehnyt havainnon jo haarapääskystäkin. Mutta tämä on joka keväinen ilmiö, että joku pääskynen saattaa tulla turhan aikaisin. Tällaiselle linnulle saattaa tulla noutaja.

Kylmä sää ja yöpakkaset eivät välttämättä lintua tainnuta, vaan syynä ruoan puute.

– Linnut kyllä kestävät pikkupakkasen, mutta jos menee useampi päivä, ettei ilmassa ole lentäviä hyönteisiä niin sitten lintu kuolee.

Toiset linnut voivat palata jopa tulosuuntaan jos ruokaa ei ole tarpeeksi tarjolla.

– Osa linnuista muuttaa muutaman sata kilometriä hyvinkin nopeasti, jos tarve on. Muun muassa töyhtöhyyppä tulee useasti keväällä aikaisin, ja joutuu sitten palaamaan muutamia satoja kilometrejä.

Ruuskasella ja muilla luontokuvaajilla ja harrastajilla on omat vakiintunet paikkansa lintujen tarkkailuun. Aktiivisestakin seuraamisesta huolimatta osa muuttolinnuista jää näkemättä.

– Muun muassa pulmunen pääsi livahtamaan minulta ohi. Tavallisesti niitä näkee teiden varsilla, mutta tänä vuonna niiden muuttoaikana oli sulaa joka paikasta eikä niiden tarvinnut etsiä ruokaa teiden varsilta. Ne pääsivät menemään monelta lintuharrastajalta ohi tuonne Lappiin.

Nopea lumien sulaminen onkin Ruuskasen mukaan vaikuttanut siihen, ettei lintuja löydy tavalliseen tapaan normaaleilta kevätpaikoiltaan.

– Jäät ovat kuitenkin pysyneet ja vesilinnut saapuvat ensimmäisenä sinne, mistä jäät sulavat ja sieltä niitä myös etsitään, Ruuskanen kertoo.

Rauman Prismassa myytiin laitonta taimenta huhtikuun alussa. Taimen oli pyydystetty myynti-ilmoituksen mukaan Saaristomereltä, mutta se osoittautui selvitysten jälkeen ruotsalaiseksi. Kalalla oli mittaa vain alle 55 cm, kun Suomesta pyydetyn meritaimenen alamitta on vuoden alussa voimaan astuneen lain mukaan 60 cm.

Rauman Prismasta ei osata kertoa miten kala oli päässyt myyntitiskiin, sillä myytävät erät tarkistetaan yleensä huolellisesti.

– Ehkä taustalla on muutos lainsäädännössä ja mittana on käytetty virheellistä mittaa. Olemme pahoillamme virheestä, sillä pyrimme noudattamaan kaikkia säädöksiä, kertoo palvelupäällikkö Päivi Kuismin.

Taimenen matka Raumalle oli pitkä

Prisma oli ostanut kalan Kalaset Oy:ltä, joka puolestaan oli hankkinut sen toiselta yritykseltä. Kalan matka Raumalle osoittautuikin pitkäksi.

– Ostimme pohjanmaalaiselta Polarfile nimiseltä firmalta laatikollisen taimenia ja pistimme ne suoraan tarkistamatta Prismaan. Olin yritykseen yhteydessä ja kuulin, että he olivat ostaneet kyseisen erän Ruotsin puolelta. Siellä taimenen alamitta on 50 cm eli sen myymiselle ei pitäisi olla esteitä Suomessa.

"Moni porras on toiminut vastoin lakia"

Ongelma muodostuukin kalan alkuperämaan ja mitan yhtälöstä. Kuluttajalle asti päätyessään kala osoittautui pettymykseksi molemmilla osa-alueilla. Kalatalousneuvoja Tero Ylikosken mukaan tapauksessa on tehty useita virhearvioita.

– Moni porras on toiminut vastoin lakia ja asetusta. Kalastajan, väliportaiden ja kaupan pitäisi tuntea vastuunsa. Laissa todetaan selkeästi, että alamittaisen kalan pitäminen kaupassa on yhtä lailla kiellettyä.

Saaristomerellä alkaa tänä keväänä ainutlaatuinen kokeilu uhanalaisen muuttohaukan palauttamiseksi saariston pesimälinnustoon.

Pohjois-Suomessa pesii vajaat kolme sataa muuttohaukkaparia, mutta lintu on kuulunut aikoinaan myös Saaristomeren pesimälinnustoon.

Saaristomeren kansallispuiston ystäväyhdistyksen, Arkipelagia-seuran, aktiivit rakentavat alkuvaiheessa kymmenen muuttohaukkojen pesäpönttöä. Ne asennetaan kevään aikana sääksen tekopesien tapaan väylien korkeisiin linjatauluihin, kertoo yhdistyksen aktiivi Jouko Lehtonen.

– Tällaisia pönttöjä on käytetty paljon esimerkiksi Englannissa. Siellä tekopesissä pesii tällä hetkellä noin sata muuttohaukkaparia, Lehtonen sanoo.

Ensimmäinen pönttö paikoilleen lähiviikkoina

Talvehtivia muuttohaukkoja on tavattu eteläsaaristossa viiden vuoden ajan.

– Niitä on nähty Utössä ja Hangossa sekä vähän siinä välissäkin. Varsinkin yksi muuttohaukka on viime aikoina viihtynyt Utössä merimerkissä. Ajattelimme, että jos se siinä noin tykkää istuskella viikosta toiseen, niin voisiko se ehkä pesiäkin merimerkissä, Lehtonen kertoo ideasta tekopesäprojektin takana.

Pesäpönttöjen tekeminen ei ole pieni urakka. Vaikeuksia saattaa tuottaa myös se, kuinka suurikokoinen tekopesä saadaan korkealle linjatauluun.

– Sinne pitäisi saada myös 50 kiloa soraa, sillä muuttohaukka pyöräyttää munat sorakuoppaan. Paljon jumppaa siinä on. Yksi osallistuja arvioi, että siinä tarvitaan ehkä neljä miestä.

Ensimmäinen pönttö on tarkoitus viedä paikoilleen lähiviikkoina. Lehtonen toivoo, että pesät saavat asukkaita jo lähivuosina.

– Itämerellä pesii muuttohaukkoja esimerkiksi Gotlannissa, ja pesättömiä eli nuoria muuttohaukkoja lentelee ympäri Itämerta. Mahdollista on, että kun ne näkevät näitä pönttöjä, joku kiinnostuu pikapuolin.

Käärme on toisille synnin ja paholaisen vertauskuva ja toisille ystävä, liittolainen ja suojelija. Käärmetutkija Pälvi Salolle käärmeet ovat arvoituksellisia eläimiä.

– Koko niiden elämäntavan nerokkuus ja samalla sen moninaisuus on kiehtovaa, Salo sanoo.

Hänen mielestään kiinnostavaa on myös se, että 3500 käärmelajin joukosta löytyy vaikka minkälaisia käärmeitä. On pieniä, matomaisia, mullan alla eläviä käärmeitä, jotka syövät termiittien munia. Sitten on monen metrin pituisia ja sadan kilon painoisia anakondia. On merielämään sopeutuneita käärmeitä ja käärmeitä, jotka liitelevät sujuvasti puusta toiseen.

– Ja vaikka myrkkyasia on tavallaan pelottava, on se omalta osaltaan kiehtova. Miten on voinut kehittyä niin tehokas ja nerokas systeemi saaliin pysäyttämiseen? Sitä vartenhan se myrkky on. Se lamaannuttaa saaliin, jotta se voidaan niellä, Salo muistuttaa.

Käärmekin kuulee

Käärmeet eivät ole kuuroja, vaikka niin usein väitetään. Pälvi Salo kertoo, että äänen värähtelyt saavat käärmeen leuan ja korvaluun jäänteen liikkumaan ja ne välittävät äänen sisäkorvaan. Lisäksi käärmeet aistivat maanpinnan tärähtelyn koko vartalollaan.

– Kyykäärmeelläkin ilmeisesti on infrapuna-aistinelin, eli ne aistivat lämpösäteilyä. Eikä unohdeta hajuaistia, joka on hyvin tärkeä ja erittäin toimiva.

Hajuaistia käyttävät myös pienet kyynpoikaset, jotka elokuussa synnyttyään lähtevät pian emonsa luota omille teilleen.

– Ne löytävät talvehtimispaikkaan luultavasti seuraamalla aikuisten kyiden jättämiä hajuvanoja, Salo kertoo.

Elättikäärme suojeli taloa ja tiluksia

Aikoinaan taloissa pidettiin rantakäärmeitä elättikäärmeinä. Käärmeen tehtävänä oli olla tiluksien, emännän, isännän ja karjan suojeluseläin ja sitä ruokittiin, jotta se pysyi hyvällä tuulella.

– Jos ruokkiminen unohtui, käärme saattoi kostaa. Sitten voi vaikka karjanlypsyonni kärsiä, Salo sanoo.

– Tarinoihin liittyy myös vakiopiirre: jos taloon tuli uusi renki tai piika, joka ei ollut tietoinen elättikäärmeestä ja meni sen tappamaan, seurasi siitä epäonnea talolle.

Pelkoja lievennettiin tarinoilla

Käärmeet ovat kautta aikojen herättäneet ihmisissä pelkoa. Pelkoja on koitettu lieventää esimerkiksi käärme ja lapsi -tarinoilla.

– Tarinassa lapsi on yksin tuvassa lattialla syömässä puuroa. Sitten paikalle tulee talon elättikäärme, joka alkaa syödä puurokupista maitoa. Lapsi kopauttaa käärmettä lusikalla, että syö myös puuroa, älä vaan maitoa. Tai sitten lapsi voi sanoa, että syö lusikalla, älä kielellä vaan livo.

Pohjanmaalla tarinoiden käärme oli kyykäärme. Tämä kertoi siitä, että viaton pieni lapsi voi ojentaa jopa myrkkykäärmettä, ilman että mitään pahaa tapahtuu.