Kiviharrastaja Pekka Lunnikivellä on Hämeenlinnassa oma kivigalleria, Stone Gallery Lunnikivi, jossa tavanomaisten kivilajinäytteiden sekä erikoisten kivien ja mineraalien lisäksi on oma osastonsa fossiileilla. Koska Suomesta fossiileja ei löydy, näytteet kivettyneistä muinaisen elämän jäänteistä ovat pitkin muuta maailmaa.
Osa on itse kaukomatkoilla kerättyjä, osa muuten hankittuja. Lähimmät fossiilit ovat etelämpää Itämeren alueelta. Vaikkapa Viron tai eteläisen Ruotsin uimarannoilla käyneet muistavat kalkkikivirannoilla olevan fossiilipaljouden.
Suomen vanha kiinteä kallioperä ei säilytä fossiileja
Lunnikivi kertoo, että meillä ei Manner-Suomesta ole fossiililöytöjä, mutta Överbystä ja Ahvenanmaalta niitä on löytynyt runsaastikin, tosin hyvin paikallisesti.
– Ahvenanmaalla on pieniä jäännöksiä kerroksellisista kalkkikivistä, samanlaista ovat vaikka Viron, Gotlannin ja Öölannin maaperät. Meillä Suomessa kallioperä ja maalajit ovat erilaisia ja toisella tavalla syntyneitä. Meillä ei ole kerroksellisia kivilajeja, joihin fossiileja olisi päässyt syntymään. Niitä on siellä, missä liejua ja rapautuneita kiviä on saostunut vesien pohjalle ja mihin simpukoita ja muita vesien eliöitä on uponnut, selittää Pekka Lunnikivi.
– Jääkauden merkitys on meillä ollut raju. Kun se on vienyt useita metrejä kalliotakin mennessään, niin tottakai se on vienyt mennessään kaiken, mitä on sen päällä ja kallioiden välissä.
Mutta jos sittenkin, voisiko Suomesta tehdä yllätyslöydön?
– Mikäänhän ei ole tällä alalla mahdotonta. Ja sehän tiedetään, että Suomen alue on seilannut pitkin maapalloa, tiettävästi käynyt useamman kerran päiväntasaajan eteläpuolellakin, joten kyllähän täällä monenlaista elämää on ollut.
Prekambrisella kaudella Suomi oli lähellä etelänapaa, ja silloin elämä maapallolla lienee ollut runsasta, kertoo Lunnikivi.
– Ja onhan meillä sellaisia herkkupaikkoja kuin vaikka Lappajärven kraateri, johon meteoriitti mossahti 72–76 miljoonaa vuotta sitten. Kun se osuu prekambrisiin kerroksiin, se työntää elämän merkkejä syvälle maakerroksiin, mistä niitä on mikroskooppisen pieninä löydettävissä.
Fossiilit kertovat päätä pyörryttävän pitkän tarinan
Pekka Lunnikivi asettelee pöydälle rivin fossiileja, joista maallikko tunnistaa lähinnä fossiilina yleisen trilobiitin, suuren hampaan ja esihistoriallisen kalan. Mitä ne kertovat? Pöydän reunalta toiselle piirtyy huima, parin miljardin vuoden kaari elämän vaiheita ja evoluution käännekohtia.
– Tässä on näyte 2,5 miljardin vuoden takaa. Maapallolla oli sinileviä, syanobakteereita, jotka elivät kuumissa, suolaisissa merissä. Kun vesi nousi ja laski, vesi, bakteerit ja hiekka synnyttivät kauniita kuvioita, kuin erikokoisia kattilankansia pinossa. Syntytapa on sama kuin kynttilää tehtäessä.
– Tuohon aikaan oli vain yksisoluisia. Stromatoliitit hävisivät, kun kehittyi uusia eläimiä, jotka käyttivät ravintonaan näitä stromatoliitteja. Niitä syntyi vain prekambrisella kaudella, kertoo Lunnikivi.
Sitten hypätään aikamoinen matka mosasauruksen kitaan. Aluksi sillä oli pitkät, terävät hampaat, jotka katkeilivat panssarikaloja purtaessa. Hampaita putoili meren pohjaan ja siksi se on yleisimpiä fossiileja, sanoo Lunnikivi.
– Niitä on säilynyt runsaasti Saharan hiekan alla, silloisessa meren pohjassa. Kehityshistoria muutti mosasauruksen hampaan lyhyemmäksi ja pyöremmäksi, jolloin ne lakkasivat katkeilemasta. Tässä on äärimmäisen harvinainen pala sauruksen pehmytkudosta kitalaesta, tyyny, joita kitalaessa oli noin sata kappaletta, näyttää Pekka Lunnikivi yhtä ylpeyden aihettaan.
– Tuossa on yksi ensimmäisiä kaloja, jo aivan täydellisen näköinen kala, jos vaikka vertaa nykysärkeen, samannäköinen.
Trilobiitit vallassa parisataa miljoonaa vuotta
Trilobiitit ovat tunnetuimpia fossiileja, joita löytyy massoittain erikokoisina muinaisten merien pohjista. Ne hävisivät noin 150 miljoonaa vuotta sitten. Niiden valtakausi kesti parisataa miljoonaa vuotta.
– Tässä on kerroksellinen kalkkikivi Suomesta, Ahvenanmaalta. Se kertoo siitä, että Suomi on todella ollut joskus lämpimässä meressä, jossa kalkki on päässyt kerrostumaan meren pohjaan. Siinä on nähtävissä pieniä fossiileja.
– Lopuksi tässä on branchiosaurus, maailman ensimmäinen maalle noussut eläin. Todennäköisesti ne 4–5 senttimetrin mittaisina olivat meressä niin helppoja saaliita pedoille, että kiipeämällä maalle ne jättivät viholliset taakseen.
– Sillä on kaksi tekijää, jotka tekivät siitä voittajan. Sillä on iso pää ja isot aivot sekä selkäranka. Väitetään, että se ensimmäisenä maaeläimenä olisi meidän esi-isiämme. Pienestä se aikoinaan alkoi.