Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luonto ja ympäristö | Tuoreimmat uutiset
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live

Rutikuiva metsä ei tunne maakuntarajoja

$
0
0
Miten on mahdollista, että metsäpalovaroitus päättyy maakunnassa, vaikka maasto on paikoin edelleen todella kuivaa?

"Laulavan norpan ääntely johtuu hengityselinongelmista"

$
0
0
Norppauimari Kimmo Ohtonen selvittää parhaillaan Puumalan Viljakansaaressa kesiään viettävän ”laulavan norpan” tarinaa. Norpan laulu on paljastunut sairaudesta johtuvaksi. Ohtonen arvelee norpan olevan naaras eikä koiras, kuten tähän saakka on luultu.

Luonto ei hötkyile lämpimästä syksystä, ihminen kyllä

$
0
0
Ihminen on tohkeissaan, kun syksyvaatteet saavat jääda kaappiin vielä syyskuussa. Ihminen hämmästelee jatkuvasti porottavaa aurinkoa ja yhä vain jatkuvaa metsäpalovaroitusta. Luontopa ei tästä hätkähdä. Luonto kyllä tietää.

Fiia-merikotka otti yllättävät hatkat Raumalta

$
0
0
Keväällä Raumalla syntynyt Fiiaksi nimetty satelliittimerikotka liiteli jo Merenkurkun alueelle, mikä oli Fiian liikkeitä seuraavalle tutkimusryhmälle melkoinen yllätys.

Uimakelejä riittää ja kukat tekevät nuppua

$
0
0
Sää on hemmotellut tänä vuonna. Lämpimän kesän jälkeen syksykin on sujunut aurinkoisissa merkeissä. Meressä on tarjennut uida ja skootterilla ajella. Kukat tekevät vielä nuppuja. Mitä kaikkea lämmin syksy saa aikaan?

Koditon ja arvaamaton ampiainen on lämpimän syksyn vitsaus

$
0
0
Lämmin loppukesä ja syksy ovat kasvattaneet ampiaispopulaatiot suuriksi. Nyt ampiaiset ovat hylänneet kuningattaren perässä pesänsä ja ne saalistavat ärhäkkänä ruokaa viimeiseen hengenvetoon saakka. Kun kukat kuolevat, ruokalistalle joutuvat muut hyönteiset.

Onko tässä venäläinen hybridihaukka?

$
0
0
Heinolan lintutarhalle muutti niin erikoinen haukka, että edes petolintuasiantuntijat eivät tunnista lajia. Linnun jalkojen renkaiden venäjänkielinen teksti viittaa siihen, että haukka on peräisin itänaapurista, mahdollisesti haukkafarmilta.

Jätteiden hylkäämisestä luontoon jopa tuhansien eurojen lasku

$
0
0
Lahden metsissä on alkanut sinne kipattujen roskien ja romujen suursiivous, sillä luvattomista kaatopaikoista halutaan päästä eroon. Jos jätteiden tuoja selviää, hänen maksettavakseen voi langeta iso lasku.

Lieksan kuolleesta pantasudesta löytyi ampumavammoja

$
0
0
Lieksassa elokuussa kuolleesta pantasudesta on löytynyt ampumavammoja. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tutkimuksessa suden kehosta löytyi kapseloituneita hauleja ja niiden sijainnin perusteella laukauksia on ammuttu ainakin kahdesta eri suunnasta.

Vesilinnut ja vesistöt kiittävät kosteikonrakentajaa

$
0
0
Kosteikkoalueiden rakentaminen vahvistaa Suomen vesilintukantoja. Kosteikot vähentävät myös tehokkaasti kiintoaineksen ja ravinteiden pääsyä vesistöihin. Maanomistajia rohkaistaankin kosteikkojen perustamiseen, sillä rakentamistöihin on tarjolla erilaisia tukia.

Vesioikeuden tutkija: Puhtaasta vedestä saattaa tulla vientituote

$
0
0
Vesi on noussut yhä tärkeämmäksi tarkastelun kohteeksi tutkimuksessa ja lainsäädännössä. Huippuvaikuttajien Koli Forumissa Lieksassa pohditaan erityisesti vesipulasta johtuvien konfliktien ehkäisyä. Itä-Suomen yliopistossa selvitetään vesiturvallisuutta koskevien oikeudellisten puitteiden kehittämistä.

Majavapariskunta piinaa Petäjävedellä

$
0
0
Majavapariskunta aiheuttaa päänvaivaa Petäjäveden Ylä-Kintaudella. Majavien rakentama pato nostaa Pohjoisjärven vettä, mikä puolestaan uhkaa vaurioittaa kylätien siltoja ja katkaista tieliikenteen.

Puutarhan aarteet eivät tänä vuonna hallahuntua kaivanneet

$
0
0
Lämmin kesä ja lempeä syksy olivat huippuyhdistelmä. Viherpeukalot kiittävät.

Ei ole ajokoiran suuhun katsominen - tästä tunnistat hyvän metsästyskoiran

$
0
0
Liekö mihinkään toiseen koirarotuun liittyy niin paljon uskomuksia kuin suomenajokoiraan? Vielä jokunen vuosikymmen sitten oli tavallista, että ajokoiranpentua valitessa kurkistettiin koiran suuhun ennen ostopäätöstä. Mitä mustempi kitalaki, sitä parempi ajuri, uskottiin. Myös kynsien väritys kertoi ajokoiran metsästysominaisuuksista ja poskikarvojen määrä koiran kirsun toiminnasta. Vieläkö nämä seikat vaikuttavat koiran hankintapäätökseen?

Naisten ryntäys eräretkille - kansalaisopiston kurssi hetkessä täyteen

$
0
0
Eräretket kiinnostavat naisia tällä hetkellä. Porin seudun kansalaisopiston naisten erä- ja retkikurssille ei mahdu kaikki halukkaat mukaan. Miehiä ja armeijameininkiä ei metsässä kaivata.

Rusakoiden syyllisyys metsäjänisten katoon tutkitaan

$
0
0
Ensimmäistä kertaa selvitetään rusakon ja metsäjäniksen risteymien yleisyyttä eri puolilla Suomea. Lisäksi selvitetään esimerkiksi, vievätkö isokokoisemmat rusakot ruoan ja naaraat metsäjänisurosten nenien edestä. Tutkimukseen tarvitaan näytteiksi jänisten korvia, joita metsästäjien toivotaan postittavan.

Taitavissa käsissä riistasta syntyy koruja ja vaatteita

$
0
0
Suomen Metsästysmuseossa Riihimäellä voi ihailla riistaesineiden kauneuskilpailujen parhaimmistoa. Museossa on esillä muun muassa kilpailun kaunein esine, joka on hirven kynsistä tehty kaulakoru.

Keskilämpötilat nousseet Ruotsissa 1 - 2,5 astetta 50 vuodessa

$
0
0
Lämpötilatilastot kertovat, mitä luonnontutkijat näkevät paljain silmin - Ruotsin eri paikkakunnilla keskilämpötilat ovat nousseet jopa 2,5 astetta puolessa vuosisadassa.

Järvenpäässä panostettaisiin Tuusulanjärven kunnostukseen tutkimisen sijaan

$
0
0
Rehevöityneen järven tilaa on onnistuttu kohentamaan, mutta EU:n asettamista tavoitteista jäädään. Nyt ehdotetaan, että Tuusulanjärven tutkimiseen käytettyjä varoja tulisi siirtää kunnostamistoimenpiteisiin.

Kuvagalleria: Tandem-lento ja luomoava jäkälä

$
0
0
Syyskuu on tuonut luontoon jo kosolti ruskan värejä. Keskisuomalaiset sääkuvaajat ovat vanginneet kuluneella viikolla otoksiinsa muun muassa punertuneita lehtiä ja joutsenia.
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live